Tavallisesti mummin tunnistaa siitä, että hänen kengistään kuuluu klipklipklip, kun hän lähestyy. Mutta mummin voi tunnistaa myös seuraavasta juoksuäänestä: klipetiklipetiklipetiklipklipklipklip(välillä mummi hengästyy ja alkaa kävellä)klipetiklipetiklipeti. Yleensä mummin saa juoksemaan niin, että menee hyvään piiloon jonkin oven tai verhon taakse.
Joskus mietin, miltä mummin juoksuääni kuulostaisi nurmikolla tai soralla, tai vaikka lumessa. Mutta niitä ääniä kuulen vasta pitkän ajan kuluttua jos koskaan, sillä minulla on syöpä. Ja mummi on jo vanha, eikä hänen sydämensä kestä taakkoja, joita meidän perheemme on hänelle aiheuttanut. Hän ei kenties jaksa enää juosta kauan.
Mummi pelkää, että olen tottelematon, niin kuin muut pikkutytöt. Hän uskoo minun vielä jonain päivänä juoksevan salaa ulos sairaalasta ja menevän joelle uittamaan jalkojani ja kylmettämään itseäni. Siksi mummi alkaa juosta ja kuiskia herraisäsiunatkoonia, jos en löydy pian piilostani.
Ennen menin piiloon yhdessä erään ystäväni, Anssin kanssa. Silloin mummi juoksi perässämme Anssin äiti mukanaan, eikä hänen juoksuäänestään saanut oikein selvää. Mutta nyt Anssi on mennyt huonoksi, eikä jaksa piilotella. Mummi ei halua minun tapaavan Anssia nyt. Hän luulee, että en tiedä kuolemasta ja siitä, kun ei enää jaksa mitään. Mutta oikeasti mummi ei halua itse tietää, mistä kaikesta me lapset olemme perillä.
Täällä aikaa kulutetaan mahdollisimman hitaasti. Mummi katsoo, kun kampaan hiuksiani tai piirrän. Hän imee minua itseensä. Me riipumme jokaisessa hetkessä liian pitkään, me sanomme näitä päiviä hyviksi päiviksi. Mummi venyttää aikaa. Hän tekee tahallaan kaiken hitaaksi. Siksi on hyvä pistää hänet juoksemaan silloin tällöin.
Tarinamaanantain aihe on vauhtia.
Jaa
8 kommenttia:
Aika surullinen tarina. Alussa luulin sitä huumoripläjäykseksi kovaa liikkuvasta mummosta, sehän oli vakava juttu.
Koskettava tarina - vauhti ei useinkaan ole parasta, joskus aika saisi pysähtyä kokonaan. Taitaa olla ikäkausi kysymys...
Herkkä, koskettava tarina. Kuin itse olisit kokenut sen. Tämä kävi suoraan sydämeen.
Kari, kovaa liikkuvissa mummoissa ei ole mitään hassua. Enemmänkin pelottavaa... ;)
Inkivääri, olet mielestäni kovinkin oikeassa. Etenkin tuossa ikäkausikysymyksessä. Hassua, kuinka joustava asia aika onkaan.
Alastalo, onneksi en sentään ole kokenut tuota. Toivottavasti ei tarvitsekaan.
Jälleen loistava tarina. Tarina sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ally on nyt kovin surullisella tuulla, ainakin tarinasta päätellen. Koskettavaa. Liikkuva mummo kyllä kuulostaa hauskalta!
Allyinen juttu. Täynnä ajatuksia, tunnetta ja ymmärrystä, empatiaa. Laajaa syliäkin :) Pientä pirullisuutta.
Kertojaminä on lapsen. Tarina muuttuisi vahvasti jos sen kertoisi mummi. Tai Anssi. Tai joku.
Olet taitava Ally. Peikko tykkää tarinoista joissa on ajattelua sisällä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne, kiitos. Olisin kyllä mielelläni laittanut jonkin eri nimen tälle tarinalle, mutta en ehtinyt keksiä.
Hansu, olen miettinyt tätä kommenttiasi koko päivän (ehdin aamulla käydä lukemassa terveisenne). Huomaan taas, että tosiasiassa kirjoitan "hauskoja" juttuja surullisella tuulella ollessani ja "surullisia" silloin, kun olen hyvällä mielellä... Mistähän sekin lie johtuu???
Isopeikko, yritinkin kaventaa tuota juttua mahdollisimman tiukasti yhteen näkemykseen, joskin kai siitä muidenkin fiiliksiä välittyi... toivottavasti ainakin. Oikeassakin elämässä tapahtuvat asiat ovat minusta suurimmaksi osaksi vahvasti näkökulmakysymyksiä. Joskus ihan yllättyy, kun huomaa toisen kokeneen saman tilanteen ihan päinvastaisella tavalla, kuin minä.
Lähetä kommentti