Tarina vallasta ja petoksesta

Tämä opettavainen tarina ei kerro siitä, kuinka Kanaljan perheen vanha Totti-kissa sai nimensä. Tämä on kertomus vallasta ja petoksesta.

E lettiin alkukevättä erään kaupungin laitamilla sijaitsevan, sokkeloisen omakotitaloalueen uumenissa. Pitkän talven jälkeen kissat viitsivät taas ryhtyä jollekin ja muutama edellisen kesän pentu oli saatu mukaan kuvioihin.

Totti Kanalja oli ollut aikoinaan mahtava kolli ja oli luotsannut kulmakunnan kissat monesta pahasta liemestä (kamalin niistä kenties hauli-Pate ennen aivoinfarktiaan). Nyt uudet kollit olivat vallanneet areenan ja Totin oli pitänyt jo edelliskeväänä luovuttaa paikkansa uudelle tulokkaalle, Petäisen perheen ketterälle Jymylle.

Kaikki nartut olivat Jymyn perään (vaikkei Jymy kovin nartuista perustanut). Ainoa, joka jaksoi uskoa Tottiin, oli alakuloinen Surusilmä, jota palloteltiin kodista kotiin. Kukaan muu ei tuntunut enää edes kuulevan Totin surkeaa mouruntaa.

Jos tämä tarina kertoisi ihmisistä, keskittyisin ehkä tarkemmin näihin epätoivoisiin pariutumisyrityksiin. Mutta koska kissoilla ei ole sormia, eivätkä he näin ollen voi aikaansaada mitään mielenkiintoista, kerron siitä, kuinka Totti Kanalja teki laitimmaisen virheensä.

Totilla oli nimittäin aina ollut pieni pahe, joka oli tarkoin kulmakunnan kissojen tiedossa. Totilla oli tapana pistää enemmän tai vähemmän omiaan, mitä tuli löydetyn tai metsästetyn ruokasaaliin kokoon. Asia ymmärrettiin kissojen piirissä ja siihen suhtauduttiin hienovaraisesti, suurimmaksi osaksi oman valta-aseman menettämisen pelossa. Totti oli kissa, johon kannatti olla väleissä.

Kaikki muuttui, kun Jymy Petäinen muutti naapurustoon. Jymypä ei hyväksynytkään suoralta kädeltä Totin huteria kertomuksia miehen kokoisista rotista, sanoipa vain, että Totin olisi paree olla höpöttämättä, jollei halunnut päätyä madonruuaksi.

Aikansa Totti pyristeli kiikun kaakun oikealla tiellä. Vain yksin iltaisin hän haaveili valtavista, muodokkaista sinivalaista Laatikaisen Pubin roska-astiassa. Mutta kuinkas ollakaan, kuin vanhasta tottumuksesta, Totti lipesi ja tuli kertoneeksi muutamalle nuoremmalle kollille (ihan vain näyttääkseen, että hän oli vielä vireessä) piilottelevansa läheisen pyörävaraston takana olevassa kuopassa kymmenkiloista, töröhuulista ahventa.

Eikä siinä vielä kaikki: Hän tuli vahingossa väittäneeksi pyydystäneensä tuon ahvenen omin tassuin (jääkerroksen läpi) ohi virtaavasta kanavasta. Kollit tuijottivat Tottia silmät pyöreinä. Nuo naiivit nuorukaiset uskoivat sen, mitä heille kerrottiin. Mutta ennen pitkää ahvenen tarina tuli Jymyn tietoon. Ja Jymy osasi jo haistaa Totin vinkeet.

Jymy alkoi ahdistella Tottia ja kysellä tämän saaliista kovin epäluuloiselta vaikuttaen. Totti närkästyi; kehtasiko tuo kollin-nulikka hyppiä nenille? Olkoon kuinka laumanjohtaja hyvänsä, oli Totilla sentään jotain iän mukanaan tuomaa auktoriteettia. Siispä Totti (ihan vain arvovaltansa säilyttääkseen) jatkoi valheen kertomista ja väittipä jopa siirtäneensä ahvenen salaiseen paikkaan, kun näki Jymyn kiertelevän pyörävaraston vaiheilla.

Eipä kukaan jaksanut enää uskoa Totin lennokasta tarinaa. Ei kukaan, paitsi Surusilmä, joka väitti jopa nähneensä ahvenen omin silmin, vain lisätäkseen Totti-polon uskottavuutta. Surusilmän yrityksistä huolimatta Totti pantiin kaikkien kulmakunnan kissojen eteen tilille. Kissoista rotevimman Jojo Bauerin kuulustelun jälkeen Totin oli lopulta nieltävä ylpeytensä ja myönnettävä, että valehdeltua oli tullut - jälleen kerran.

Nyt kaikki kissat kävivät yksissä tuumin repimään ja raatelemaan Tottia kappaleiksi. Kun tuli Jymyn vuoro iskeä kyntensä Tottiin, Totti katsoi nuorukaista surullisin silmin ja aneli:
"Älä nyt sinäkin, hyvä veli, pure perseeseen" (tässä vaiheessa Totti oli jo luopunut tyylilleen ominaisesta, hillitystä puheenparresta).
Mutta niin vain kävi, että Jymy puri, vaikka kyyneleet valuivat koko ajan pitkin hänen verentahrimaa turkkiaan.

Ja niin päättyi Totti Kanaljan tarina. Omakotitaloalue muuttui taas rauhalliseksi lintukodoksi, kuin siellä ei olisi koskaan käyty veristä kamppailua totuuden puolesta.

Jymy Petäinen nimesi Surusilmän uudeksi kumppaniksi nuoren Aleksanteri Tuupasen, eloisan kollin, joka kaatoi rottaa kuin kauraa....

... silloin kukaan ei vielä tiennyt, että Aleksanteri Tuupasella oli pieni pahe....


Tarinamaanantain aihe on Totti
Ja mikäpä jottei tämä sopisi Pakinaperjantain Oikeus-aiheeseen.


Mutta älkää te tätä lukeko. Tehkää niin kuin minä ja menkää tutustumaan Almamarian tuoreeseen linkkilistaan! Jaa