Mieltymys

Siinä vaiheessa Kaija (silloinen paras ystävä, sittemmin vaimo) vielä kipuili lapsuuden kummallisen kehitysvaiheen syövereissä. Hän puolittain pakotti, puolittain maanitteli Sampon paljastamaan itsensä hänelle viikottain reilun kuution kokoisessa vanerilaatikossa, jossa oli ennen säilytetty pihapiirin hiekoitukseen tarkoitettua hiekkaa. He istuivat tyhjän laatikon pohjalle puolihämärään (laatikon kyljessä oli lähes täydellisen ympyrän muotoinen, aikuisen peukalon mentävä reikä, josta aurinko pääsi sisään alati toistuvaa näytelmää todistamaan). Sampo raotti housujaan ja Kaija kurkisti tärkeän näköisenä.

Paljastuksen jälkeen he mutustelivat yhdessä hampaisiin tarttuvaa, mustaa toffeeta laatikon vanerikannella. Kaija näytti tyytyväiseltä ja pilkalliselta saatuaan jälleen kerran varmistuksen, ettei oikeastaan tarvinnutkaan sellaista säälittävää luttanaa roikkujaista itselleen.

Usein sattui, että Alatalon ulkorakennuksessa majaa pitävä Mäkäräisen Urkki ajeli ohi aikuisten kolmirattaisella polkupyörällä. Kaija ei koskaan saanut tietää, että Urkilla oli jotain yhtä kiinnostavaa, kuin Sampon pippeli oli Kaijalle. Lapsenomaisesta käytöksestään huolimatta Mäkäräisen Urkki oli ruumiiltaan täysi mies karvoineen kaikkineen. Erityisesti karvoineen. Sampo oli äärimmäisen kiinnostunut Urkin viiksistä ja sellaisista paksuista viiksistä ylipäätään. Koska Mäkäräisen Urkki oli mieleltään täysi lapsi, Sampolla oli usein tilaisuus tarkkailla noita muhkeita, jouhimaisia viiksiä hyvin tarkasti.

Urkin viikset oli tehty kolmesta väristä; pohjalla oli tasainen kerros tummaa, vähän hiilenharmaata voimakkaamman väristä karvaa. Päällyosa oli harvaa oljenkellertävää punaisella vivahteella ja ilman. Ne olivat kauniit viikset. Ne kulkivat hivenen epätasaisena huulen yläpuolella. Muutama oljenkellertävä karva käpertyi ylähuulen päälle, kuin ne olisivat olleet hämähäkin jalat. Huulen sivuilta karvat asettuivat kuin itsestään Urkin hymyuriin. Joskus Urkki imaisi ylähuulen hampaattoman suunsa sisään ja lutkutti viiksiään. Näin hän teki etenkin ajaessaan pyörällään.

Sampo olisi halunnut sellaiset viikset itselleen. Hän tiesi, että lähes kaikki ystävät (lukuun ottamatta Kaijaa) unelmoivat viiksistä ja parrasta, mutta eivät samalla tavalla. Siinä kun ystävät leikkivät isiensä partakoneilla, Sampo, jolla ei edes ollut isää, tyytyi haaveilemaan viiksistä omassa huoneessaan. Hän yritti kuvitella terävien viiksikarvojen pistelyn ja kutituksen, kun hän liu'uttaisi kieltään kuperalla ja typerästi pullottavalla ylähuulellaan. Hän kuvitteli saksien ripsahduksen suupielellään, kun hän leikkaisi ylipitkän karvan lyhemmäksi. Hän kuvitteli jopa vaahdottavansa pienen määrän shampoota viiksilleen.

Aikanaan Sampo ja Kaija muuttivat toiseen kaupunkiin opiskelemaan, eikä Sampo enää nykyään tiennyt, missä Mäkäräisen Urkki ajoi pyörällään. Kaija vaikutti tyytyneen pippelittömyyteensä, eikä ollut enää vuosiin osoittanut kiinnostusta Sampon etuvarustukseen.

Eikä Sampo saanut koskaan viiksiään. Haituvat muuttuivat harvaksi, lähes läpinäkyväksi jouhirivistöksi, sellaiseksi, ettei se huulessaan saisi edes työpaikkaa. Mutta toisin kuin Kaija, Sampo ei ollut koskaan luopunut mieltymyksestään. Hän haaveili viiksistä edelleen aina silloin tällöin, salaisesti. Hän haaveili, miltä ne tuntuisivat kämmentä vasten, kuinka ne pistelisivät ja kuinka ne kutittaisivat poskea ja kaulaa.


**********

Tarinamaanantaissa kirjoitellaan mieltymyksistä... Minullakin on mieltymykseni. Parin päivän kuluttua minulla on nimittäin suussani IIIIIIIISO muna!!!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!!! Jaa