Ensin äänet muuttuvat tunkeilijoiksi. Korvakäytävät ovat käyneet puolustuskannalle, ne voimistavat ääntä, antavat sille kummallisen kaiun, hälyttävät jatkuvaa vaaraa ja uhkaa. Ääni kuuluu, mutta merkitys katoaa. Kupla on kasvanut ympärille ihan huomaamatta. Erkaantuminen muusta maailmasta on alkanut.
Uni katoaa, kädet tärisevät lakkaamatta. Päätä ja vatsaa särkee, hartiat ovat jumissa. Kuoleman ajatus käy yhä useammin mielessä, joskus pelkona, joskus toiveena. Suurimmalle osalle ajatuksista ei ole sanoja, tuntuu, ettei kukaan ympärillä enää yhtäkkiä ymmärrä. Menneet, ikävät muistot nousevat jatkuvaan tietoisuuteen. Niiden mukana tulevat pelko, häpeä, syyllisyys, ahdistus, itsesääli, inho ja katkeruus tiheänä seittinä, joka on sinänsä suhteellisen näkymätön, mutta silti niin raskas, että sitä on mahdoton kantaa kovin pitkään.
Viimeiseksi (ei onneksi vielä) kaikki tunteet piiloutuvat jonnekin, josta ne voi vain vaistota, mutta niitä ei voi enää tuntea. Elämä keskittyy kaihtamiseen ja piiloutumiseen. Silmät näkevät häikäisevää mustaa. Ihoa särkee. Maailma, elämä ja todellisuus ovat niin kaukana, että niitä on mahdotonta tavoittaa edes huutamalla.Matka mustaksi aukoksi on ollut jännittävä, paikoin jopa hulvaton.
Pelottaa.
Ps. Oldghost haastoi kertomaan lapsuuden lempilaulun. Se on melankolisesti Taivaanpii. Jaa
20 kommenttia:
Hulvaton...niin, enpä tiedä. Ei minusta. Paluu mustasta aukosta sen sijaan on hulvaton, sinne katoaminen ei.
Vedetään pois, nyt!
Mustaan aukkoon ei ole pakko mennä eikä mustaksi aukoksi ruveta. Kummasti se vetää kun on kerran kiinni saanut. Vaan lääkkeitäkin on olemassa. Käytä niitä. Ne auttavat.
Susu, mullon ainakin ollut hulvatonta, olenhan pompannut musta-aukkoudesta vapauteen ja nautin jokaisesta vapaasta sekunnista, vaikka suunta olisi kallistunut jo alaspäin :)
Isopeikko, on muuten kumma tuo veto. Olen aistinut sen koko ajan, vaikka edellisestä musta-aukkoudesta on vuosia. Kyllä minä tästä pyristelen, joko ominani, lääkkeillä tai terapialla. Harmi vaan, että nyt on näin.
Ymmärrän. Sillä tasolla, missä voi toista ymmärtää.
Lämpöä ja valoa ja takkapuiden paloa sinne lähetän! *ja halin*. Ymmärrän, ja toivon, että olo menee ohi. Hang in there, ystävä kallis!
Lämpöä ja myötätuntoa lähetän minäkin. Aikanaan mustan aukon veto taas hellittää.
Aika hyvä kuvitus muuten!
Hulvaton katoaminen alas... Se on vähän sama kuin narkoosiin laitettaessa. Ennen kuin katoaa, naurattaa hillittömästi. Kunnes ei enää ole.
Voi Ally, halaan sinua !
Voih, tässä kerhossa on kyllä tilaa. Mut on myös toipilaiden kerhossa!
Pyristele vastaan Ally, älä anna mustuuden viedä mennessään. Ruskaloma tulee hyvään tarpeeseen! Ajattelenkin sinua oikein kovasti kun menet tästä ohi!!!!:D
Kävin testaamassa kirjastossa valotuolin, sen sanotaan auttava!
PS. hieno laulu!
Almamaria, kiitos sanoistasi. Meidän elämässämme on niin paljon samaakin, että uskon sinun tosiaan ymmärtävän.
Pikkis, kiitokset halista! Se todella lämmittää! *rutistaa takaisin*
Katriina, olet oikeassa. Ei se veto ikuisesti kestä ja onneksi apua saa, kunhan tajuaa sitä hakea.
Elegia, ei ihme, että pelkään nukutusta ajatuksenakin. Se on varmaan pelottavaa (vaikka samalla naurattaa)
Kaura, toipilaiden kerhossa ollaan jo, ja masiskerhon jäsenyyskin lieneen vielä voimassa :)
Kiitos kiitos, Oldghost. Muutaman tunnin kuluttua saatat jo tuntea läheisyyteni! Kirkasvalo auttoi viime vuonna (kiitos valon lainasta Muikkuselle), mutta yleensä syksyn aiheuttama uupumus on iskenyt vasta tammikuulla.
Nukutus on tosiaan on ihan karsea kokemus.
Voi nyt hämppy ei säikyttele vaan halaa!
Terveisiä, Ally, terveisiä lähettää paju
Elegia, ARVASIN!!!
Voi Sisar Hämähäkkinen, kiitos. Tällä kertaa Ally ei säikähdä, vaan rutistaa takaisin!
Paju, kiitoksia. Pistän terveiset laukkuun ja katselen niitä illalla takkatulen lämmössä.
Jaksamista, vastusta mustaa aukkoa! Teksti kuvineen on hyvä.
Tuima, vastustan tästä eteenpäin kaikkia aukkoja ylipäätään. Masennuksesta ei taida päästä koskaan kokonaan eroon, jos sen on kerran kokenut...
Luin jotenkin kauhuissani tekstisi. Ajattelin että miten ihmeessä ole päässyt tuohon tilaan näyttämättä mitään merkkejä täällä plokissasi. Mutta nähtävästi tuo postaus ei sitten ollutkaan juuri tämänhetkisen olotilasi kuvausta? Masennus vaanii aina taustalla kun sinne on joskus pudonnut. Mullakin syysmasennus on ilmoittanut ensi oireensa. Sinulle Ally toivotan mitä parhainta syksyä ja toivoa paremmasta!*halaa lujasti*
Salka, kyllä mulla vaan tosissaankin on pikkuisen masennusta päällä taas pitkästä aikaa. Mutta olen aika hyvä salaamaan tällaiset asiat ihan "oikeassakin" elämässä. Mutta kyllä tämä varmaan taas iloksi muuttuu. Ja jos ei, niin sitten lääkkeitä ja terapiaa... tai jotain.
No toivotan sitten kaikkea hyvää ja vahvuutta kohdata taas ne syvyydet itsessään! Onneksi tunnistat itse masennuksen oireet niin osaat tarvittaessa mennä ajoissa lekurille.
Salka, terapiassa oppi ainakin tarkkailemaan itseään, jos ei muuta. Varmaan olen aina hyvissä ajoin huolissani mielenterveydestäni. En aio enää sortua monivuotiseen masennukseen, niin kuin silloin joskus...
Lähetä kommentti