Blog Day 2007

Kirjoitatko blogia? Oletko valmis olemaan osa jotain isoa? Haluatko jättää itsestäsi jäljen maanpinnalle?

Tänään on Blog Day 2007. Blog Day -tapahtuman keksi vuonna 2005 Nir Ofir ja tänään on käynnissä 3. Blog Day -tapahtuma.

Olet mukana menossa, kun teet seuraavat asiat:

1. Etsi 5 uutta blogia, jotka koet mielenkiintoisiksi.

2. Ilmoita näille 5 bloggaajalle heidän blogeissaan, että olet suositellut heidän blogejaan osaksi BlogDay 2007 -tapahtumaa.

3. Kirjoita pieni kuvaus 5 blogista ja liitä linkit 5 blogiin.

julkaise omassa blogissasi juttu tänään 31.8.2007 sekä
lisää BlogDay tag käyttäen tätä linkkiä http://technorati.com/tag/BlogDay2007 ja lisää BlogDay webbisivu http://www.blogday.org/ juttuusi.

Olen valinnut blogit viimeisimmistä tuttavuuksistani. Toivottavasti näistä löytyy jotain uutta muillekin...

1. Oharin paluu: Sarjassamme suhteellisen uusia tuttavuuksia (olen seurannut paluusta lähtien). Ilmeisesti Ohari on ollut blogisfäärissä ennen minun aikaani. Hän kirjoittaa tarttuvasti ja mielenkiintoisesti.

2. Vammaisen vartalon kuvat: Vammaisasiaa ja paljon muuta! Terävää yhteiskuntakritiikkiä.

3. LoruBlog: Loruja ja bloggausta :)

4. Ruusutarha: Pikkis puhuu boordeista ja boordien vierestä.

5. Hömpän helmet: Blogi etsii helmiä hömpän seasta. Blogin taustavoimina häärivät tonkijaksi (ei helmiä sioille) tunnustautunut ihailtavan yhteiskunta(ja joskus muunkin aiheen)kriittinen kirjailija Kirsti ja blogistanian terävin kirjallisuusfilosofi Tuima.

Olisin haastanut mukaan myös Araneidan, mutta Elegia (joka on myös tämän haasteen takana) ehti ensin. Jaa

Ajasta irrallaan

Kuulaana kaartuu
vartalosi ajan ylle,
hakkaa muistijäljen
aivopoimuihini,
kaikkea olevaa hipoen.
Sinä käsissäni!
Aistimus
ehtii perille kun
hetki on mennyt.



Runotorstaissa haastettiin kuvaamaan tämä hetki kahdellakymmenellä sanalla. Jaa

Joskus öljytahrakin voi olla mustetahra

Kuva on pakinaperjantain tämän viikon haastekuva

- Katso mikä saapui eilen postiin. Verkkokaupasta hankittuja sijoituksia...
- Vau! Tuohan on uskomaton maalaus! Ihan aidon näköinen! Sinulla kävi tuuri, kun löysit tuon.
- Niin minustakin. Ostin sille heti kehykset ja laitoin paraatipaikalle olohuoneen seinälle.

- Kuka tuon on voinut osata tehdä?
- Sehän siinä. Ei kukaan. Tuo oli ilmestynyt ihan itsestään Serion perheen autotallin lattiaan.

- Ihme juttu... Mitä vaimosi sanoi?
- Mistä?
- Kun olit ostanut tuollaisen?
- Oli mielissään tietenkin. Katselemme sitä yhdessä joka ilta.

- Hmm... Onnenpoika! Hehhehehe...Minun vaimoni saisi varmaan kohtauksen, jos näkisi tuollaisen kuvan ilmestyneen meidän autotalliimme, saati sitten olohuoneen seinälle.
- Niin. Onhan tuo aitoudessaan aika vaikuttava!

- Entäs Unto ja Emilia? Eikö tuo ole vähän... liikaa pienille lapsille?
- Mitä tarkoitat?

- No kun tuolla tavalla... kaikki näkyvissä... nuo karvat, tuo lähes liiankin tarkka kuvaus anatomisista yksityiskohdista... Senhän voi melkein haistaa tänne asti!
- Onhan se aika tiukan näköinen, mutta en usko...

- Ai tiukan! Tuohan on niin tiukka, että ihan munaskuissa väräjää! Tekisi mieli riistää kuva seinältä, viedä se kotiin ja nukkua yö sen sylissä! Tässähän putoaa melkein kiihkosta polvilleen tuon ilmestyksen edessä, vaikka monenlaista on tullut nähtyä!
- Minullekin erityisesti tuo Jeesuksen terävä katse aiheutti nöyrtymisen tunteen.

- Jeesus? Siis mikä Jeesus?
- Tuossa kuvassa. Jaa

Kahdeksan ilon aihetta

Pikku Sue haastoi minut kertomaan kahdeksan asiaa, joista on mielestäni ilon, tyytyväisyyden, tai jopa onnen siemeniksi. Haaste on vaikea, sillä olen ihminen, josta kaikki on joko tosi ihanaa tai sitten ihan paskaa (ja ääripäästä toiseen mennään hetkessä). Aivan samoin kuin kenellä tahansa kolmikymppisellä murrosikäisellä. Mutta pitäähän tässä silti yrittää. Pikkiksen tavoin jätän itsestään selvät asiat listani ulkopuolelle (rakkaus, perhe, ystävät, kirjat)

Siis. Onnea on...

1. Uuden asian oivaltaminen, tai uuden näkökulman löytäminen vanhaan asiaan. Etenkin on huumaavan ihanaa huomata olleensa väärässä (mitä tapahtuu valitettavan harvoin). Silloin huomaa kehittyvänsä.

2. Yksinäisyys. Tai paremminkin muutama tunti kahdestaan nuotion tai takkatulen kanssa. Taito tehdä tulta keksittiin paljon ennen nirvanan käsitettä ja tähän järjestykseen on mielestäni syynsä.

3. Höyryävä kahvikupillinen ja villasukat syyssateisen retken päätteeksi. Tätä tuskin tarvitsee perustella.

4. Istua puoli viideltä kesäisenä aamuyönä puoleksi syöty kebabannos sylissään jalkakäytävällä, kuunnella lokkien kirkumista ja tuntea, että joku ymmärtää sinua.

5. Katsella sukulaisen perhealbumia ja huomata kuvien joukossa oikein onnistunut kuva itsestään. Tätä ei ole valitettavasti tapahtunut usein.

6. Kävellä hilpeällä tuulella vesisateessa ja hymyillä jollekin läpimärälle tuntemattomalle, jolla ei myöskään ole kiire pisaroita pakoon.

7. Saada äkkiä unen päästä kiinni.

8. "Rukoileminen". En usko minkään korkeamman olemassaoloon, mutta sattuneesta syystä olen viettänyt paljon aikaa kirkoissa, jotka ovat kieltämättä ylivertaisia paikkoja (heti nuotion jälkeen) hiljentymiseen ja mietiskelyyn. Erään kerran tajusin, mitä rukous on varmaan eri uskontojen edustajille, ja mitä sen olisi pitänyt olla minullekin silloin, kun olin vielä uskossa. Se ei ole pyyntö, eikä kiitos. Se on olemista sellaisena kuin on, itseään kieltämättä tai häpeämättä, sataprosenttisesti läsnä juuri siinä hetkessä, täynnä elinvoimaa, sielua ja mahdollisuuksia. Tai sitten olen vain pikkuisen hullu. Tai ihan miten vaan :)

Nyt en haasta ketään nimeltä, mutta tähän saa ja kannattaa tarttua. Käykää vain ilmoittamassa minullekin, että tiedän tulla ilojanne katsomaan. Jaa

Ei elegiaa Elegialle!

En voinut vastustaa kiusausta, vaan piirsin kuvan myös Elegiasta...

*******

Päivänkakkaran
rukousnauhaa
selatessani
tuuli puhaltaa
silmäni
kiinni.
Sinne missä
en ole koskaan ollut,
kaipaan aina takaisin.

*******

Kuva Elegialle on otettu yhteisestä lempipaikastamme - hautausmaalta!

Arvatkaas, kuka on tämän iltapäivän tavannut elegian kirjoittamiseen liittyvää materiaalia netistä? No minäpä tietty! Mutta väsyttää... Ei käsnää, ei osaa. Siispä elegia Elegialle jää kirjoittamatta. Mutta kaikki vinkit heksametreista sun muista otetaan edelleen vastaan.

Lasken Elegian blogiYSTÄVIENI joukkoon. Hän on herkkä, voimakas, vähän surumielinenkin. Hänen mielenkiintoisia ja usein kantaa ottavia kirjoituksiaan voi lukea Kello viiden tee - syanidilla, kiitos!-blogista ja Myrkytystila - Toxicosis sisältää varsin näppäriä valokuvia. Näihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Runolla ja kuvalla tienaamani euron lahjoitan Isopeikolle ja lyhennän kuvavelkaani!


Ps. Runoja, kuvia ja tarinoita saapi edelleen tilata, jos haluaa. Tosin valmista jälkeä saa varmaan odottaa. Jonotuslista on olemassa... Jaa

Roikkiksia

1. Kirjat

Minulla ei koskaan voisi olla kotia ilman kirjahyllyä. Tunnen oloni turvalliseksi, kun kirjapinot notkuvat ympärilläni. Monet arvostelevat taipumustani epäjärjestykseen, mutta mielestäni kaikki on järjestyksessä vasta sitten, kun saan olla vapaasti kirjojeni kanssa. Tällä hetkellä minulla on menossa Keltikangas-Järvisen Liisan teos Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys. Kaikkihan tämän ovat lukeneet, mutta suosittelen niille, jotka eivät. Mielenkiintoista tekstiä.

2. Tupakka

Rakas tupakka tuli elämääni ollessani 15-vuotias. Kesti puolisen vuotta ennen kuin opin sietämään sen makua suussani tai poltetta keuhkoissa (minä siis todella harjoittelin sinnikkäästi polttamista), mutta kun jäin koukkuun en ole päässyt irti. Nyt, yli kolmen vuoden polttamattomuuden jälkeen, sorruin vieläkin savuttelemaan viikonlopun baarireissulla. Toivottavasti en ratkea kokonaan.

3. Seksi

Sama juttu kuin tupakan kanssa. Kesti aikansa harjoitella pitämään siitä, mutta lopulta siihenkin on jotenkin kiintynyt. Seksillä en tarkoita pelkästään "sitä ihteään" vaan kaikkea mitä aiheen piiriin liittyy. Olen ollut joskus kovinkin kiinnostunut esim. pornosta ja sen nais- ja mieskuvista. Saman asian vatkaamistahan se sekin on.

4. Suklaa ja perunalastut

Kenenkään ei ainakaan tarvitse kertoa minulle, kuinka karsia ylimääräistä rasvaa ja sokeria. Ehkä jonain päivänä rikastun ja elämänarvoni eltaantuvat sen verran, että saatan mennä plastiikkatohtorissedälle imauttamaan muutaman pussin ja levyn persauksistani. Toistaiseksi säästän kaiken vararavinnokseni.


5. Viina

Vaikka en koe itseäni alkoholiriippuvaiseksi, ja vaikka juon käsittääkseni harvemmin kuin keskivertosuomalainen, eräät lähipiiriini kuuluvien ihmisten valinnat ovat saaneet minut pelkäämään alkoholismia ja miettimään suhdettani viinaan aika lailla samoin, kuin luulen alkoholistienkin joskus miettivän.

6. Ja nyt vielä tämäkin (Liisalta löydettyä)

75%How Addicted to Blogging Are You?

Mingle² - Dating Site

Jaa

Tilausruno Susupetalille

Susupetal

Kulkee hiljaa.
Tutkii.
Tarkkailee.
Kuuntelee vatsansa kylläiseksi.
Pysäyttää katseensa sanomalehden
pikku-uutiseen.
Illalla rakentaa hetket sanoiksi.
Nauraa ja itkee sanoista ketjun.

Susu valitti, ettei kukaan ollut koskaan maalannut häntä, joten minäpä otin ja piirtää pirautin kuvan hänestä. Turha väittää ettei olisi näköinen. Neljä silmää ja kaikki!

Susupetal on tunnetusti ahkera blogihahmo ja hänellä on monta kotia: Susupetal, Susupetal -RunoSaari, Susupetal -Kuva ja sana, Susupetal in english ja Susupetal på svenska. Tervemenoa tutustumaan!

Tällä runolla ansaitsemani 75 virtuaalisenttiä käytän lyhentämättömänä vähentämään virtuaalivitosen velkaani Isopeikolle Jaa

Kuin peiliin katsoisi

Ally suoraan Isopeikon kristallipallosta

Viime juttuni kommenttilaatikossa Isopeikko kertoi voivansa piirtää kuvani noiden julkkissukulaisteni perusteella. Lupasin hänelle suorituksesta virtuaalivitosen (ihan olan yli, puolihuolimattomasti ja sen kummemmin miettimättä). Olisihan se pitänyt arvata, että Peikkosen kanssa saa miettiä lupauksiaan...

Peikko teki kuvani käyttäen luultavasti maagisia voimiaan, onhan kuva niin hieno ja näköinen, että ihan hirvittää (taiteilija on tosin ottanut imartelevia vapauksia esim. ripsien suhteen). Kuva on vähintään virtuaalikakskymppisen arvoinen, joten hykertelen täällä tyytyväisenä hyvää sijoitustani.

Ongelma on vain siinä, että minulla ei ole virtuaalirahaa, enkä oikein tiennyt, kuinka sellaista hankitaan. Nyt olen päätynyt seuraavaan ratkaisuun:

Auta minua maksamaan velkani Isopeikolle ostamalla minulta:


Henkilökohtainen tarina (vain 0.50 virtuaalieuroa)

Henkilökohtainen runo (vain o.50 virtuaalieuroa)

Henkilökohtainen valokuva (vain 0.50 virtuaalieuroa)


Julkaisen ostamasi, vain sinua varten valmistetun "teoksen" blogissani ja/tai lähetän sen sinulle sähköpostiosoitteeseesi (jonka voit lähettää minun eemeliini, tuossa sivupalkissa). Laadusta tietenkin tingitään, mutta hintakaan ei huimaa päätä. Auta minua maksamaan velkani. Muuten minusta tulee varmaan Isopeikon orja.. Jaa

Taas tällainen

Tämän ovat tehneet ainaskin Almamaria ja Elegia. Ja minähän olen tunnettu matkiapina...

Ihme, ettei tullut Jack Nicholsonia... Jaa

Kalajuttuja II

1. Sirkustemppuja

Seisoin rannassa virveli kädessäni ja heittelin rauhassa kaislikon reunaan. Mietiskelin omia mietteitäni ja katsoin hyttysten nahistelua ilta-auringon kultaista kirkkautta vasten. Ilma oli viilentynyt nopeasti. Pohkeiden ympärille kietoutui kylmä.

Samassa jokin tarrasi syöttiin, nappasi kerralla niin, että rusahdus kävi. Kaivoin kantapäät maahan ja vedin hampaillani hanskatkin kädestä, ettei kalansaalis jäisi rukkasista kiinni. Kaislikon rajassa vesi väreili ja pintaan nousi hieman arastelevan näköinen, valtava hauen pää. Siima roikkui toisesta suupielestä, kuin ohut piippu. Katsoimme toisiamme muutaman sekunnin silmästä silmään, mitellen henkistä kanttiamme. Lopulta hauki sukelsi nopeasti pinnan alle ja aloitti niin valtavan vedon ja nykimisen, että minä jouduin vetämään vastaan takapuoli maata viistäen.

2. Pelle ja tirehtööri

Kolmen tunnin kuluttua käteni olivat yhtä avointa rakkoa, hiki virtasi, housut olivat mudassa ja hauki tempoi väsymättömänä jossain veden kätköissä. Se nitkutti siimaa kiviä vasten, tempoili ja löysytteli niin kuin asiaan kuului - mutta ei väsynyt.
- Perkeleen mudanmakuinen paholainen! huusin lopulta ääni väsymyksestä särkyillen. - Tulet ylös sieltä, kun minä käsken! Minä tässä olen tämän... koko perkeleen ekosysteemin hallitsija, ruokaketjun huippu! Minä käsken ja sinä tottelet, senkin pahuksen LUONTOKAPPALE!
Kuin taikaiskusta kaikki nykiminen ja vastus taukosi ja veden alla tuli liikkumatonta ja hiljaista. Siima roikkui löysänä vedessä. Joko se karkasi, ehdin miettiä, kun samassa vedessä alkoi mulahdella.

Siinä silmieni edessä rantaan kahlasi kaikkea muuta kuin aran näköinen hauki, äärimmäisen ärsyyntynein askelin. Silmäni pyöristyivät onnesta. Olin saanut ainakin 25 kiloisen hauen saaliikseni! Kaivoin taskustani kamerakännykkää, todistaakseni elämäni huippuhetkeä, kun hauki tuli röyhkeästi ihan liki. Se kaivoi koukun kiduksistaan ja heitti sen jalkoihini. Sitten se tarttui puhelimeen ja vinttasi sen kaaressa järven pohjaan (taisipa onnistua tekemään pari leipääkin arvokkaalla kännykälläni). Hauki käveli mitään sanomatta telttapaikalleni, viittasi minua tekemään tulen ja puraisi hampaillaan makkarapaketin auki. Syötyään se köytti minut jalasta nuotion viereen kyhjöttämään ja painui telttaan. Pian kuului narahdus, kun hauki veti uuden makuupussini vetoketjun kiinni.

Kummallista, kuinka äkkiä ihminen tottuu ulkoilmassa oleskeluun. Jo viikossa olin karaistunut sen verran, että saatoin nukkua pätkiä nuotion loimussa. Joka aamu keitin hauelle kahvit, ennen kuin lähdin kalaämpärini kanssa hakemaan kaupasta perunoita. Hauki suorastaan rakasti kutsuja, joissa tarjottiin perunaa kaikelle järven väelle. Minä huolehdin kokkaamisen ja tarjoilun ja jos kaikki sujui hyvin, sain juoda perunoiden ravitsevan keitinveden päivällisekseni. Kaikki kalat pienimmästä ahvenesta suurimpaan loheen suhtautuivat minuun hyvin viileästi mutta asiallisesti.

3. Tukholma-syndrooma

Ainoastaan kerran pienimmät kalat härnäsivät minua pitelemällä vedestä löytämäänsä puhelintani ulottuvillani ja viskelemällä sitä ringissä toisilleen kikattaen sillä tavalla kumeasti, kuin kaloilla on tapana. Hauki teki leikistä lopun yhdellä tiukalla katseella ja minä tunsin sitä kohtaan suurta kiitollisuutta, jopa rakkautta. Kun hauki viittasi minua seuraamaan itseään telttaan vieraiden lähdettyä, olin täynnä kutkuttavaa jännitystä.

Kun syksy eteni ja järven pinta kukki riitettä aikaisin aamulla, hauki osoitti eleillään olevansa palaamassa takaisin järveen. Se vuoli kyljestään kaistaleen lihaansa, kypsensi sen nuotiolla ja antoi minun syödä. Näin sain tarvitsemaani energiaa. Kala suuteli minua hyvästiksi ja katosi järveen. Minä palasin kotiini tietämättä mitä odottaa.

Pian kävi selväksi, että mieheni oli avoliitossa uuden naisen kanssa (hädin tuskin täysi-ikäisen) ja lapseni kutsuivat tuota uutta naista äidiksi. Tavarani oli viety Pelastusarmeijan kirpputorille ja vanhempani olivat muuttaneet Floridaan talveksi. Niinpä vuokrasin itselleni halvahkon yksiön kaupungin levottomimmalta alueelta, kannoin olohuoneeseen suuren akvaarion, ja laskin siihen jälkeläiseni samalla kun katsoin televisiosta rockin kuninkaasta, Elviksestä, kertovaa dokumenttia.

Aloin odottaa kevättä ja jäiden lähtöä.


Pakinaperjantai Jaa

No jo on markkinat!

Ally odottaa toimittajaa tasan puoli viideltä - turhaan!

Olivat Kalevan Peto-liitteestä laittaneet viestiä ja pyytäneet juttelemaan Valokuvatorstaista. Suostuin, ja sovimme tapaamisen puoli viideksi... Olisivat voineet sanoa, että puoli viideltä päivällä! Tokihan sitä normaali blogihahmo kuvittelee, että juuri kyseinen aika sovitaan, jotta ehtii hakea vielä pizzan baarireissun päätteeksi. Kummallisia tapaamisaikoja... Puoli viideltä päivällä... Kuka siihen aikaan on edes hereillä???

Nooh, eipä hätiä mitiä. Tänään kyseinen liite ilmestyi postiluukusta ja huomasin, että olivat sentään löytäneet jonkun Akan uhrikseen. Jotenkin tutultakin se harakka näytti. Ikään kuin olisin joskus nähnyt sen vilaukselta jossain... Ja pääasia, että muutkin valokuvauksen harrastajat saavat tietää Valokuvatorstaista! Jaa

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena tuore

Tuoreita näkökulmia kaivataan

Minä en halua muistia.

Tahdon puraista jokaista hedelmää
yhä uudestaan,
ensimmäisen kerran,
yllättyä elämän happamia ja kirpeitä.
Tahdon herätä ensimmäiseen aamuuni,
ikuisesti ensimmäiseen,
tehdä kaiken
vapaana illan tuomiosta.

Haluan elää valtameren rytmiä,
olla hetken pilkahdus aallon kyljessä.

Muita kuvia ja runoja samasta aiheesta. Jaa

Kesätervehdys!

Viime päivinä...

... olemme muun muassa...

... retkeilleet!

Voiko elämä enää paremmaksi tulla!

Jaa

Persiljainen

Persiljainen ei halua enää yhtään tähtikirkasta yötä, ei yhtä ainutta raikkaan yötuulen löyhähdystä. Se vain saa hänet aistimaan huoneessaan asuvan pistävän virtsan hajun. Hän ei halua uskoa olevansa edelleen olemassa ja silti riemuitsee avatessaan silmänsä aamuauringolle.

Ruumis on kummallinen kone. Iho ja liha ovat aikaa sitten antaneet periksi ja kuolleet, mutta silmien takana ja sisäelimien onkaloissa asuu vielä yhtä voimakas tuli, kuin täydessä elämässä. Tuo tuli laittaa Persiljaisen nousemaan vesisaaville, imemään sormistaan saavinpohjan viimeisiä pisaroita, kaivamaan kynsillään vesiniljaa suuhunsa.

Sitten Persiljainen paneutuu taas makuulle ja yrittää olla kuin muumio, palelematta ja jäseniään liikuttamatta. Ensimmäisen virtsanurkkauksensa hän peitteli häpeillen muratinlehdillä, punastellen, ihmisarvonsa menettäneenä. Nyt hän laskee alleen häkeltymättä, enemmän ihmisenä kuin koskaan elämässään. Mielikö, vai ruumis, häntä pitää vielä elävien kirjoissa? Vai ovatko nuo molemmat kerrankin yhteistyössä, vieden vuorovedolla yöstä yöhön?

Persiljainen kohottaa kätensä tahmeille hiuksilleen ja sormiin tarttuu monta karvaa. Hän pyörittelee hiuksiaan hiljaa peukalon ja etusormen välissä ja tekee niistä narua, ihan pienen muurahaisten köyden. Vähitellen, tuntien kuluessa ja illan taas hämärtyessä, köysi saa hitaalleen paksuutta ja se kasvaa. Persiljainen raottaa silmiään ja näkee, kuinka hiusköysi kiemurtaa ikkunasta ulos, maata kohti. Pitää vain jaksaa pyörittää, ihan hitaasti, kahta sormea vain. Silloin köysi hivuttautuu tornin kivistä sivua pitkin, halkeamia hipoen, kunnes tapaa illan viilentämän nurmikon.

Ja ehkä pian köyttä koskettavat toiset sormet. Ehkä nuo sormet silittävät hiusköyden pintaa, kurottavat ylös ikkunaa kohti, sisään huoneeseen. Sillä enää Persiljainen ei kaipaa ruokaa, eikä tarvitse korviinsa toisen ihmisen ääntä. Hän kaipaa viileitä sormia ranteellaan, juuri niin voimakkaina, että hänen pulssinsa saa sykkiä niitä vasten.



Käykää lukemassa muitakin tarinoita kesälomalta palanneessa Tarinamaanantaissa! Kuva on TM:n kuvahaastekuva :) Jaa

Vain 40 tuntia yhdyskuntapalvelua

- No, miten meni?
- Siis sie et voi uskoo! Mie sain pelkkää ehollista ja hikiset 40 tuntia yhdyskuntapalvelua!!!

- HÄH? Niin vähän?
- Joo, miekii olin luullut, että häkki heilahtaa. Mie pääsin tosi helpolla. Se mimmi, se tuomari siis, tais ymmärtää mikä koko hommassa oli taustalla. Itehän se ämmä ajoi tilanteen siihen pisteeseen. Mie oon ainaki omasta mielestäni edes pikkuisen syyntakkeeton.

- No mitä mieltä vastapuoli oli tuomiosta?
- Voit arvata, etteivät olleet mielissään. Vaikka onhan nelkyt tuntiakin jottain. Koko viikko kaheksasta neljään. Tuomari yritti lohuttaa ämmää, että ku mie oon ensikertalainen, niin hän yrittää pittää huolen, että mie oon myös viimestä kertaa liikkeellä. Se sano, että häkki ei oo oikee paikka meikäläiselle.

- Missä sie sitten suoritat sen yhdyskuntapalvelusi?
- Se tässä onkin paras juttu. Ihan helppo nakki! Se on joku Hyvänolonkeskus Fellaatio. Jottain siistiä sisätyötä.

- Tuosta paikasta mie en oo koskaan kuullutkaan.
- En miekään, mutta siellä on ollut muitakin ensikertalaisia sammaa hommaa suorittamassa.

- Mitä sie sitten teet siellä?
- Ei se mittään kummaa puuhaa voi olla. Käskivät pittää mukana hammasharjaa ja mintunmakuista hammaslankaa. Sitten ne antovan tämmösen monisteen, jossa on poskilihasjumppaa. Ekana mie kuulemma harjottelen sen yrityksen tilloissa ja lähen sitten jonku yritysporukan mukana viikonlopun mittaselle mökkireissulle.

- Ei oo tosi! Siitähän tullee varmaan huippureissu.
- Älä sie muuta sano! Mie luulen, että sen voipi ottaa loman kannalta. Ja mie ku pelkäsin, että tässä jouvun vielä oikeusmurhan uhriksi, vaikka oon saanu siitä illasta jo kärsiä! Ja ämmä on saanut vaan sympatiaa, vaikka ite oli tilannetta siihen pisteeseen ajamassa. Niin mie sen näen. Onneksi se tuomari oli sen verran asiallinen, että tajusi kuka oli uhri ja kuka syyllinen! Sitä saa, mitä tillaa. Näin elämä mennee.


Pakinaperjantain haasteena on 40. Jaa

Ootteko huomanneet, että nämä haasteet tuppaavat kasautumaan?

Oukei, Liisa haastoi minut kertomaan 10 asiaa, joista pidän itsessäni. On tosi vaikeaa... Siis todellako VAIN kymmenen? Mitkähän noista lukuisista, ihanista ominaisuuksistani valitsisisin... :)

1. Pidän siitä, että minun ruumiini voi tunnistaa takapuolesta. Mieheni oli ensimmäinen, joka huomautti, että persvakoni on jollain ihmeellisellä tavalla pikkuisen vinossa/kiero. Oli kiva huomata, etten tuijottelekaan ahteriani niin paljon kuin olin luullut.

2. Pidän siitä, että minua on helppo huiputtaa. Saan näin kokea paljon enemmän hämmästyksen ja ihmetyksen tunteita. Iloa ei haittaa, vaikka myöhemmin paljastuu, että minua on ällyytetty.

3. Pidän siitä, että alan huomaamattani koikkelehtia ja pomppia kummasti, kun riemastun. Erityisen hauskaa on, kun mieheni matkii liikehdintääni.

4. Tätä en ole myöntänyt ennen, mutta oikeastaan pidän siitä, että alan aina ajatuksissani tasapainotella katujen reunakivetyksellä. Tuppaan unohtamaan, että kolmikymppisillä akoilla ei ole tapana tasapainotella, etenkään kun on päiväkävelyllä perheensä kanssa.

5. Pidän siitä, että olen kovin säästäväinen, mutta osaan myös laittaa säästöni surutta haisemaan, jos tilaisuus sitä vaatii. Minusta on ihanaa tuhlata reissuihin!

6. Pidän siitä, että möksähdän helposti. Olen pohjimmiltani kovin herkkänahkainen. Itse pidän tätä piirrettäni hieman hellyttävänäkin heikkoutena. En tiedä, onko lähipiirini samaa mieltä.

7. Pidän siitä, että tykkään laulaa, vaikka minulla on tosi ruma lauluääni. Keksin uusia sanoituksia tuttuihin säveliin ja alan usein puhumisen sijasta laulamaan asioitani, jos tunnen oloni ihmisen seurassa erityisen rennoksi. Laulan suihkussa ja suihkun ulkopuolella.

8. Viitaten edelliseen, pidän siitä, että muistan hirvittävän määrän lauluja ulkoa (tai jos en kokonaan, niin osan ainakin). On ihanaa, jos muistaa pitkästä aikaa jonkin laulun (esim. viimeksi laulu "tässä isäpupu on, tässä äidin näät..."

9. Pidän siitä, että puhun televisio-ohjelmille, tyyliin "älä mee sinne, hei ihan tosi, älä mee sinne! Usko nyt s*****a sentään!"

10. Pidän siitä, että uskon pessimistien olevan maailmamme todellisia optimisteja. Jos tunnustaudun pessimistiksi, tunnustan sen tosiasian, että uskon maailman olevan todellisuudessa parempi paikka, kuin millaisena minä sen näen. Jos taas tunnustautuisin optimistiksi, uskoisin maailman olevan todellisuudessa omaa kuvaani huonompi.


Haastanpa mukaan tällä kertaa Kukkiksen, Pikku Suen, Jussin ja ööö... ööö... AIVAN EHDOTTOMASTI Polgaran.

Jee, huomenna taitaa ehtiä mukaan myös pakinaperjantaihin.



Pannaan nyt sitten vielä tämä oma kuvakin... Vaikka tuolla masiinalla ei tosiaankaan saanut tarpeeksi rumaa kuvaa luotua... Jaa

Ai määkö muka rokkaan? No niin sinäkin!

Elegia ystäväni oli tunnustanut cooliuteni ja ylipäätään olemassaoloni tällaisella hienolla ja todella viileellä lätkällä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että välittömässä blogilähipiirissäni on ainakin kymmenen viileempää tyyppiä.



Annan tämän suurella ylpeydellä vastaanottamani tunnustuksen seuraaville henkilöille: Almamaria (viisas oravasalapoliisi, ylittämätön huumori), Obeesia (sopivassa suhteessa painavaa asiaa ja vaivihkaista itseironiaa), Muikku (osuu asian ytimeen, älykäs, hauska), Lilith (sana terävästi hallussa, hauskat jutut), Paju (IHANA!!!) Hopola (ihanan hauska ja tosiviksu pellemme), Sivuaskel (voimassaan herkkä pohdiskelija, ihania valokuvia), Susupetal (onnistuu olemaan ihanan kyyninen vaikuttamatta silti epätasapainoiselta), Vintti (tällä blogihahmolla on maailman tarttuvin positiivinen elämänasenne), HeidiR (syvällinen taivaanrannanmaalari, jonka jalat ylettyvät silti maahan asti), Kaura (osaa ilmaista asiansa niin että uppoaa. Laajasydäminen blogihahmo).

Vielä olisi tullut helposti toisetkin kymmenen. Pakko lisätä vielä bonuksena Genoveeva (Ehdottomasti blogimaailman rockein mimmi), ja Akka (toinen mokoma). Jaa