maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

Onnea Isopeikko ja Ally!

Kutkuttava äänestys on nyt päättynyt ja himoa hehkuvan kirjoituskilpailun voittajaksi on valikoitunut Isopeikko teoksellaan, joka on kunnianhimoisesti nimeltään Ingridin lupaus - osa 2.
Peikon ihanan kaunis ja eroottinen tarina on täten Ingridin lupauksen VIRALLINEN jatko-osa.
Peikko on myös voittanut eroottisen palkinnon, joka (korjausmuoks) ei siis ole LAKKI, eikä EHKÄ mitään päähän pantavaa (ehhehe), mutta josta ei sitten tässä blogissa paljasteta sen enempää ;)) Ollaanpa siis, Peikkoseni, yhteyksissä asian tiimoilta!

Eikä siinä vielä kyllin; tänään Ally täyttää nimittäin kokonaiset 4 vuotta. Ihan ensin kirjoittelin toista blogia, jonka olen sittemmin salasanonut yleisestä luennasta ja sen jälkeen olen saastuttanut internetin ihmemaata tästä osoitteesta käsin. Aktiivisuustasoni on ollut uhkaavassa laskussa, mutta lupaan olla kuolematta vielä tänä vuonna.

Edelleen haluan kiittää kaikkia rakkaita blogiystäviä ja -tuttavia. Joistakin teistä on tullut ystäviä todellisessa elämässä ja vielä useamman kanssa anonyymi tuttavuus on laajentunut blogielämän ulkopuolelle, jopa hyvin henkilökohtaisiksi ja syvällisiksikin virtuaaliystävyyssuhteiksi. On ollut tilanteita, joissa blogiystävän virtuaaliolkapäästä on ollut minulle todella suurta ja lämmintä lohtua, ja olen kokenut tulleeni ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni (en vain Allynä).
Haluan myös kiittää teitä kaikkia, jotka olette kommenttilaatikossa ja sähköposteissa antaneet minulle tukea ja kannustusta kirjoitusharrastukseeni, yleiseen höpötykseeni ja etenkin ällöttävään räävittömyyteeni liittyen. Samaan hengenvetoon haluan myös yhtä lailla kiittää niitä, joiden mielestä olen ollut mauton ja aivan liian härski kukkahattutäti, sekä yleisesti ottaen myös täysin paska. Tahdon kiittää myös sinua, joka halusit sähköpostitse ilmaista reikäisten kalsarieni herättämät himokkaat tuntemuksesi, ja sait minussa aikaan itselleni harvinaisen nolostumisreaktion. Luultavasti luet tätä nyt ja samalla v**ät k**teen. Olkoon siis tämä mainituksi tulemisen aikaansaama hekuman huippu minun kiitokseni sinulle :)

On ollut ilo huomata niin monien blogiystävien levittävän siipiään myös tosielämän puolella ja julkaisevan hengentuotoksiaan myös reaali-ihmisten luettavaksi. Näistä uutisista kuullessani tuuletan aina näyttöni ääressä ja olen hirmuisen ylpeä jonkun kaltaiseni urotyöstä. Myös viime vuoden kuluessa luetut postauksenne ovat saaneet ajatuksiani pois tosielämästä (mikä on aina hyvä juttu), ne ovat huvittaneet, itkettäneet, laittaneet miettimään ja joskus ärsyttäneetkin.

Olen vakuuttunut, että jos te synkät, vinksahtaneet, pölijät, hurmaavat, älykkäät, hörhöt, taiteelliset, humaanit, todellisuuspakoiset ystäväni ryömisitte koloistanne ja kansoittaisitte tosimaailmaa, olisi sekin siedettävämpi paikka elää. On silti lohdullista tietää, että kulkiessani tosimaailman kylmiä katuja, kohdatessani välinpitämättömien ihmisten välinpitämättömät kasvot, tiedän, että joku noista kasvoista saattaa piilotella sisällään yhtä teistä, rakkaat blogiystäväni. Pidätte yllä uskoani siitä, että salaa ja syvällä sisällään ihmiset ovat hyviä tyyppejä, jos vain tulee tilaisuus ilmaista sitä puolta itsessään. Tosimaailmassa vain harvoin tulee.

Siis käykäämme karkeloon, syödään, juodaan ja juhlitaan Peikkoa, Allyä ja kevättä! Jaa

22 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Ei muuta kun maljat pohjaan ja onnea kummallekin. Kippis!
Et voi edes harkita kuolevasi täältä blogimaailmasta!!!

Kari kirjoitti...

Onnittelut! Kiitoksia siitäkin, että sain näin työpäivän jälkeen, seuraavaan taas valmistautuessani ja voimia kerätessäni hyvän tekosyyn täyttää ikävästi tyhjältä näyttäneen viinilasini, jonka tietysti kohotan sekä virtuaalisesti että ihan konkreettisesti teille molemmille!

Mymskä kirjoitti...

Onnea kaikille blogistaniassa! Meillä on täällä ihana maailma! Ja Ally!
Olen iloinen olemassaolostasi, ihan oikeasti. On aina mukavaa löytää joku, jolla on edes vähänkin samanlainen maailma kuin itsellä on.

Kippis ja kulaus!

Anonyymi kirjoitti...

Näin puhui Ally, kuin Zarathustra tai paavi ex cathedra.
Eli sanoi laittamattomasti!

Iisi

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin tykkää Allystä.

Ally laittaa aina sanat sillai mukavasti kohdalleen, niin että ne voi tarkoittaa vaikka mitä. Nytkään peikko ei voi olla miettimättä mitä tarkoittaa Allyn kirjoittamat sanat "...syödään, juodaan ja juhlitaan Peikkoa...". Se melkein luulee että Ally aikoo tarjoilla peikon alkuruuaksi...

Peikko on seurannut ja iloinnut Allyn tarinoista jo melkein alusta saakka. Heti siitä paikasta kun se huomasi Allyn olevan.

Nyt peikko lähtee katsomaan jos jossain on kakku...

Margit kirjoitti...

Onnea Ally ja onnea Isopeikko!

Ansaitset, Peikkolainen, voittosi, joka oli selvä. Siis mulle tuli ääniä 6 ja sulle täysi 10! :)

Tarinassasi oli onnellinen ja iloinen loppu toisin kuin minun tarinassani joka päättyi puutteeseen... Kertoneeko omasta elämästäni ja omasta puutteestani? Hmm... mene ja tiedä. Ehkä.

SusuPetal kirjoitti...

Onnea neljävuotiaalle ja onnea Isopeikolle.

Totta, minkähänlainen olisi maailma, jos me kaikki kömpisimme koloistamme ja täyttäisimme maan?
Maailma olisi hyvä paikka.
Hyvä me!

Hyvä Ally! Kirjoituksiasi on ilo lukea, koska olet niin ihanan mauton välillä, arvostan sellaista ja haluan isona tulla samanlaiseksi kuin sinä!
Haluan myös piirakan ja mollamaijan!

Allyalias kirjoitti...

Amalia, kippis sinullekin! En tosiaan harkitse kuolemaa, mutta näillä blogeilla näyttää niilläkin olevan selvästi jonkinlainen elinikä ja päivitysten harvenemisesta voisi päätellä, että Allyn Tilitysnurkka alkaisi olla elämänsä illassa. Mutta mene ja tiedä vaikka sitä olisi ikuinen!

Kari, nostan henkisen maljan kunniaksemme ja odotan, että pääsen joskus muuntautumaan maitoautosta viinisiepoksi.

Mymskä, samat fiilikset mullakin. On kiva huomata, ettei olekaan niin yksin oman outoutensa kanssa.

Iisi, kiitokset! Ole hyvä, ota maljaa ja kakkupalaa!

Peikko, totta kai näissä juhlissa käytetään sinua/sinut hyväksi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Koko eroottinen kirjoituskilpailu oli suunniteltu vain, jotta sinut saataisiin houkuteltua tänään paikalle.

Margit, olet hieno kakkonen! Varmasti tuloksissa jäivät näkymättä ne monet, jotka eivät kerta kaikkiaan osanneet valita teistä kahdesta parempaa. En olisi itsekään osannut laittaa teitä paremmuusjärjestykseen....
... Ja puutteestahan tunnetusti syntyy suuria asioita. Ehkäpä saamme jonain päivänä lukea kokonaisen romaanillisen eroottisen mielesi syövereistä kummunneita tarinoita.

Susu, myönnän, että minusta on ihanaa olla mauton välillä. Ja olen jopa ylpeä siitä, että olen joutunut häpeämään mauttomuuttani vain tuon yhden kerran, kun julkaisin kuvan reikäkalsariperseestäni. Normaalimaailmassa häpeän itseäni melkein 24/7.

HeidiR kirjoitti...

Onneksi Olkoon AllyAlias! Oikein paljaat onnittelut! ;)

Ihanaa, että perustit blogin ja ihanaa, että löysimme toisemme! Elämäni voisi olla nyt todella eri näköistä, jos emme olisi koskaan kohdanneet. Siis ikävää ja yksinäistä.

Annoit minulle niin paljon... :P

Kiitos siis itsellesi! <3

ps. Missä on se kakku?

HeidiR kirjoitti...

Ai niin... Itse ryömin blogikolostani vuosia sitten ja se kannatti! Suosittelen sitä kaikille muillekin.

Allyalias kirjoitti...

HeidiR, hyvästä saa toki kiittää, mutta pahasta ei valittaa ;) Kiva että minustakin on ollut vähän hyötyä jollekin...
Minäkihän olen melkein ulkona blogikaapista, jos olen siellä koskaan kunnolla ollutkaan. Eikä mulla ole Allyydelleni muuta syytä kuin ehkä se, että kun on noita lapsia ja osa jutuista on vähän millaisia ovat... Ja onhan Ally tietty aika paljon erilainen kuin arkiminä, kuten lienet jo huomannut.

sirokko kirjoitti...

Onnittelut Isopeikolle ja Margitille sekä 4-vuotiaalle Allylle!

Postauksesi muistutti jo erehdyttävästi varhaisblogieläkeläisen muistokirjoitusta..ääh, vastahan minä tänne löysin.

Nina L kirjoitti...

Onnea Ally ja onnea peikko! Jännittävä kisa, hienot tarinat, ihana blogi, kevät. Juhlimista riittää!

korpun kirjoitti...

Hämäläiselle lienee sopivaa onnitella näin pari päivää jälkikäteenkin!

Onnea ja pitkää ikää!

Elegia kirjoitti...

Jee, Allyseni ja onnea Peikkonen! Kippaan ja kulautan sen kunniaksi oikein olan takaa :)))

Kirsi Marttila kirjoitti...

Onnea sekä Allylle että Peikolle!

Allyn blogi on aivan verraton, eikä koskaan saa loppua!

Allyalias kirjoitti...

Sirokko, lapsenmieleni tuntee itsensä vanhaksi joskus... Mutta ei tässä vielä eläkkeelle aiota!

NinaL, minun puolestani juhlat voivat vaikka jatkua nyt viikonloppuna. Virtuaali"suolataan" itsemme semmoiseen tönkköön, ettei sanakaan taivu.

Korpun, tiedäthän minut. Minua saa onnitella milloin vain ja Peikkohan haukkaa onnittelun parempiin suihin mihin vuorokauden- tai vuodenaikaan tahansa.

Elegia, kippaa oikein kunnolla! Minä tarjoan täältä piiskaryypyn.

Kirsi, mikään ei ole ikuista, mutta toivotaan, että Ally on.

kukkis kirjoitti...

Olipa ihanasti sanottu, kiitos samoin, onnea ja kippis!

kaukaa viisas kirjoitti...

Onnea "Älli" ;-)

Obeesia kirjoitti...

Onnea nelivuotiaalle. Olet kaksi päivää minua nuorempi!

Minäkin mietin joskus kaupungilla kulkiessani, onko tuon tai tuon hahmon sisällä joku blogitutuistani. Se saa minut itseni hieman ystävällisemmän näköiseksi, kun haluan olla edukseni mahdollisen blogitutun silmissä.

Allyalias kirjoitti...

Kukkis, kiitos sinulle blogiystävyydestä!

Kaukaa viisas (läheltä komea/kaunis), kiitokset!

Obeesia, hieno näkökulma ihmisen sisällä lymyävään blogihahmoon. Ainahan siellä kadulla joku luuraileva blogihahmo kulkee - nimittäin me itse :) Onnea myös sinulle!

Almamaria kirjoitti...

Molen aina myöhässä onnitteluisani, niin nytkin! ONNEA ja tavattoman pitkää ikää!