sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Vastaan pariin haasteeseen ja horisen lisäksi omiani.



HeidiR peräänkuulutti bloggaajien taideteoksia ja päätin osallistua. Käsi on ihan kipeä, sillä olen jännittänyt sitä hulluna piirtäessäni. En kerta kaikkiaan hallitse tätä tietokoneella räpöstämistä (eikä tavallinen kynäkään pysy kädessäni juuri sen paremmin). Hallatar ja Almamaria olivat haastaneet minut kertomaan bloggausympäristöstä. Piirros esittää siis konettani lähimmästä ikkunasta avautuvaa, tunnelmallista ympäristöä, oikein kunnollista kerrostalolähiötä. Koneeni ympäristöstä en kehtaa tarjota piirrosta, vielä vähemmän valokuvaa. Tämä nurkkaus on oikea sikolätti!

Pitäisi varmaan kirjoittaa oikein kunnollisen mittainen postaus, että tuo piirros ehtisi samalla tekeytyä, mutta ei ole juuri asiaa. Olen taas sairaana. Huomasin oloni heikkenevän rakkaan serkkuni, Marsupilamin synttärijuhlilla ja nyt tuntuu jo kuumeiselta. Sain toiselta rakkaalta serkultani, Parsinneulalta uuden kirjailijavinkin. Portugalilainen (en ole tainnut lukea ennen ketään portugalilaista). Tämän kirjoitettuani sujahdan kirjaston sivuille katsomaan, onko kyseinen herra kotosalla. Voisin käydä hakemassa hänet kotiini kuukauden vierailulle ensi viikolla. Palaan hänen suhteensa asiaan, jos aihetta raporttiin ilmenee. Mutta ihan ensin pitää koluta Dostojevskin Kellari loppuun.

Luin viikolla Kalevasta, että joutuvat Kemissä laittamaan vanhukset yöpuulle jo iltapäivällä henkilökuntapulan takia. Jostain syytä juuri tuo uutinen (vaikka herra tietää, että vastaavia saa kuulla harva se päivä) kävi suututtamaan ja harmittamaan minua ihan erityisesti. Sanokaa joku millä perusteella Suomi on muka hyvinvointivaltio???!!! Silläkö, että täällä terve, keskituloinen, normi-ikäinen keskivertokansalainen tulee toimeen suurempia kärsimättä? Jollakin perusteellahan meidän täytyy ajatella, että esim. vanhan tai vammaisen ihmisen arvo on toinen kuin nuoren ja terveen. Eihän tuollaista voitaisi muuten hyväksyä.

Ymmärrän kyllä budjetit ja säästöt ja sen, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Mutta jossakin täytyy olla raja! Ja me yksilöthän sen rajan vedämme (tietenkin yhdessä ja laumoissa). Tosi itsekästä meininkiä, että yhteiskuntamme heikoimpia rokotetaan ja käytetään hyväksi, jotta me muut voimme röllötellä tyytyväisinä ylikokoisissa omakotitaloissamme. Nämä arvot eivät ole ainakaan sitä, mitä minä haluan!

Mutta nyt naivit tilitykset sikseen! Toivottavasti hädintuskin ala-astetasoinen piirrokseni on nyt kokonaisuudessaan piirtynyt näkyviin :)

Hyvää sunnuntaita kaikille!
Jaa

20 kommenttia:

Teemu kirjoitti...

Oikein hyvä kuva. Nyt kaikki tietää että asutte toisiksi ylimmässä kerroksessa ja takapihalla on suuren suuria mäntyjä.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta siinähän olisi ideaa. Laitetaan eduskunta ja kuntapäättäjät iltapäiväpalan jälkeen nukkumaan. Sitten niiden ei tarvitse kokoustella öisin, kotiin pääkaupungista ne ei ehtisi kuin lauantaisin ja niin säästettäisin viikon kulukorvauksissa. Ne rahat voitaisiin viikottain arpoa jollekin vanhainkodille. Iltapäivästä aamuun nukkuvat päättäjät olisivat virkeitä ja hyväkuntoisia - jäisi iltasyöminen ja mahdollinen -juominen pois -, iltapäivälehdille ei kertyisi jutun juurta ja tarpeeksi nukkuneet päättäjät tekisivät vain hyviä päätöksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Asut siis taideteoksessa. Ympärilläsi nauravia naamoja ikkunoissa. Kiva kuva.

Tuo vuodeosasto- juttu oli ihan kamala ja jotenkin tuntui, että siitä ei edes sen suurempaa haloota nostettu, vaikka se on haloon arvoinen. Ei edes väliaikaisesti saa olla tuollaista, niin kuin päättäjät sanoivat olevan.

isopeikko kirjoitti...

Lyhyestä virsi kaunis, Ally. Tuossa piirrosalustassahan on alareunassa vipstaaki, jonka avulla malttamattomat voi hypätä nsuoraan tulevaisuuteen. Ei siksi tarvitse tarinaa venyttää :)

Hianon värisiä taloja siälä.

Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestäni kaikki marginaaliset sirkushuvit (=ooppera) voitaisiin rahoittaa ihan jollain muulla kuin yhteiskunnan varoilla. Kun kyseessä ei ole välttämättömyys vaan huvi, jonka käyttäjänä on minimaalinen osa ihmisistä en ymmärrä että yhteisistä varoista täytyy tätä pelleilyä ylläpitää. Nuo rahat voitaisiin oikein hyvin suunnata oikeisiin tarpeisiin.

Hyvä idea käyttää piirustusta kuvaamisen sijaan! Turvallisen näköinen elinpiiri, täällä meidän alueella on samanlaista.

Liisa kirjoitti...

Onpa upea piirros! Täällä on enemmän koivu ja kuusivoittoista tämä maisema.

Ja mitä tuohon varsinaiseen asiaan tulee, tuollaiset tilanteet eivät ole satunnaisia, vaan valitettavan tavanomaisia monissa laitoksissa. Vanhukset ja sairaat eivät ole minkään väärtejä tässä yhteiskunnassa.

Allyalias kirjoitti...

Offset, :D! Ja nyt sinä paljastit, että kuvassa on näkymä takaikkunasta...

Tuima, olen kanssasi samaa mieltä! Välillä tuntuu että se porukka, jos joku on kunnon pähkyräisten tarpeessa!

Hopola, tuo ei todella ollut edes kovin iso uutinen. Paljon enemmänkin se olisi saanut aiheuttaa keskustelua. Minusta tuossa kiteytyy kaikki se, mikä on systeemissä pilalla. Että ihmisen normaali rytmikin pistetään sekaisin talousasioiden takia!

Isopeikko, myönnän, että käytin vähän "taiteellista" vapautta värityksen suhteen. Eivät ne talot tuon värisiä ole :)

Almamaria, minä kannatan voimakkaasti kulttuurin (myös marginaalisen sellaisen) rahoittamista. Olisi kiva jos taviksillakin olisi useammin mahdollisuus nauttia kulttuuriannista. Tärkeimmät rahoitettavat ovat kuitenkin ihmisten pärjääminen, hyvinvointi ja perustarpeiden täyttäminen. Minusta ihmisten pitäisi muistaa ihmisenä olemisen todelliset arvot (jotka ovat ihan muuta kuin rahan haaliminen). Siitä syystä kannatankin ennemmin vaikka verotuksen kiristämistä.

Liisa, hyvin kiteytetty. Ja siksi asialle pitäisi tehdä jotain! Uskon, että suurin osa meistä ihmsistä kuitenkin on valmis myöntämään ihmisarvon myös vanhuksille ja sairaille.

Anonyymi kirjoitti...

Meitä koulutetaan systemaattisesti yksityisyrittäjiksi, koska tulevaisuudenkuvassa valtio ja kunnat tuottavat peruspalveluja yhä vähemmän ja ihmiset tulevat jatkossa ostamaan tarvitsemansa palvelut sen mukaan kuin heillä on varaa.Jos nyt on jo pula henkilöstöstä, mitä se on 10 vuoden päästä? Eihän kukaan halua kouluttautua hoitoalalle, kun työ on raskasta ja palkka pieni.Varmaan sitten otetaan anestesia tai armomurha käyttöön jotta ei tarvitse hoitaa ollenkaan.... Erinomainen sosiaalipolitiikan opemme on ensimmäisestä vuodesta alkaen painottanut, että hyvinvointiyhteiskuntamme on romutettu...Sitä ei siis ole!
Sinäkin siis asut "naapurissa näkyy naapurista naapuri"-ympäristössä! Taiteelliset vapaudet kunniaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

Arvatenkin on vaikeuksia siinä, että tietty rahasumma täytyy jakaa jotenkin järkevästi eri kohteiden kesken. Kulttuuri on tietysti tärkeätä, eikä yksi ilmaisumuoto miellytä/innoita kaikkia eli vaihtoehtoja tarvitaan. Mainitsemassani oopperassa olen käynyt kerran ja havaitsin, että pärjään ilmankin. Joku toinen taas käy kerran valokuvanäyttelyssä ja se riittää siitä tapahtumasta.

Mielestäni (niinkuin monen muunkin mielestä, en siis tarkoita että olen keksinyt jotain uutta ja ihmeellistä) ihmisen tärkeimmät tarpeet ovat lämmin peti ja ruoka. Rappukäytävissä, kellareissa ja kaduilla majailevat ihmiset eivät löydä pääkaupunkiseudulla yöpaikkaa koska suojatalot ovat purkukunnossa. Yhteiskunnan apu ei tunnu tavoittavan näitä syrjäytyneitä, vapaaehtoisjärjestöt saavat ehkä hieman paremmin kontaktia heihin. Mikäli mistään ei voi siirtää enemmän varoja tähän työhön eivätkä ihmiset halua verojen kiristystä, ollaan aika pattitilanteessa. Tässä valossa tuntuu vaikealta käsittää, että annetaan 1 %:lle ihmisistä kermaleivoksia kun 1 %:lle ei riitä edes leipää. Meniköhän tämä nyt ihan paasaamiseksi - siis kannatan kulttuuria sen eri muodoissa mutta jos on pakko valita, niin kannatan enemmän ensisuojien kunnostusta.
Anteeksi nyt, jos ilmaisen itseni epäselvästi ja sössötän itsestäänselvyyksiä.

Allyalias kirjoitti...

Oldghost, olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Olemme jossain vaiheessa alkaneet sulattaa ajatusta, ettei kaikilla ole lähtökohtaisesti oikeus saada esim. samaa terveydenhuoltoa jne.

Almamaria, minä taisin olla tässä se epäselvempi. Tarkoitin itsekin, että jos on pakko valita kulttuurin ja perustarpeiden välillä, niin perustarpeet menevät ehdottomasti kulttuurin edelle. Toivon, että keskusteluun tuotaisiin silti muitakin vaihtoehtoja kuin kulttuuri tai perustarpeet.

Elegia kirjoitti...

Parantavia henkivoimia lähettelen täältä: Menköön sairaus pois, hus!

Vanhukset tuntuvat olevan ”otollinen” kohde ”ilkivallalle”. On törkeää joutua viettämään resurssi- ja rahapulien takia elämänsä ehtoo sängyssä, vaikka avun kanssa voisi se eläminen olla huomattavasti arvokkaampaa loppuun asti.

Ketä kiinnostaa, oikeasti? Minusta tuntuu, että aihe on monille poliitikolle vieras, sillä kansanedustajan eläke pitää huolen, että on varaa olla käyttämättä kunnallisia palveluja.

Kirjoituksia kellarista? Rakastan sitä kirjaa. Sen voi lukea vaikka sata kertaa!


Ja nyt on piirroksesi valmistunut tässä sillä aikaa. Erilaisia ilmeitä ja elämiä on talo pullollaan. Mutta kääk, olenko näkevinäni veriroiskeita eräässä ikkunassa!? Kenties siellä on tapahtunut se ”klassinen tarina”…

Hallatar kirjoitti...

Hianoa!
Siis kuvitus oli hianoa.

Mutta osuit sopivaan kohtaan päättäjien omassatunnossa.
Vai haluavatko hekin samanlaisen kohtelun sitten aikanaan????

Allyalias kirjoitti...

Elegia, minä vaadin jotain linjauksia tai rajanvetoja, humaania ajattelua, ihan mitä vaan! Jos tällaista tapahtuisi jossain Kiinassa tai vastaavassa, julistaisimme vaahto suussa ihmisoikeuksien perään. Omille nurkille olemme sokeat.

Samaa mieltä Kellarista. Se on ihan huippu!

Hallatar, kuten Elegia sanoi, päättäjät eivät taida valitettavasti joutua kokemaan hoitoalan todellisia oloja. Muuten taitaisivat pedata vanhuudensänkynsä paremmin!

Sulfidi kirjoitti...

Mitä nää höpöttää!?!

Mää ainakin asun siinä kolmannessa floorissa! Jaa'a, mutta eihän täälä olekaan kettää.. Hmm, mikä kumma karvakasa o tuossa tuolissa? Kääk!! Se on se naapurin karaoke-setä!!

Luikkii nolona omaan kotikoloonsa.. :D

Mari kirjoitti...

Taiteilin myös - simppeli tyyli siinäkin ;-)

Allyalias kirjoitti...

Sulfi, nyt pois sieltä karaookke-setää häiräämästä!

Mari, lennähdän katsastamaan!

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on ilmeikästä katsottavaa, ikkunat noin erituulisia! Mutta mitä kalteria siihen oikealle on ruvennut kasvamaan :O

Kyllä minusta urheiluhalleista ja niiden katteista voisi myös pikkasen nipistää, ei pelkästään kulttuurissa, jotta vanhuksia ei tarvitse nukuuttaa puolta vuorokautta. Mutta Almamariaa vähän komppaan: Se on minusta lievästi sanoen omituista eliittikulttuuriantia että Töölönlahdella on kohta kolme(!) musiikkitaloa kylkikyljessä, kun edes oopperaa ei saada kannattavaksi, mitä sillä uudella musiikkitalolla tehdään? Miksei yhdistetty musiikkitaloa ja oopperaa?

Oisko se portugalilainen José Luís Peixoto...?

Paranemisiin!

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, pääasia on että me kansalaiset voimme hyvin. Ja olen valmis järkeistämään monellakin eri saralla, miksei siis myös kulttuurin piirissä. Sitä haluan korostaa, että minusta kulttuurin ei tarvitse olla kannattavaa bisnestä saadakseen olla olemassa. Asioille pitäisi alkaa löytää jotain muitakin arvoja kuin taloudellinen sellainen.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava piirros Ally! Kerrostaloromantiikkaa. Jee.

Allyalias kirjoitti...

Lepis, tästä on kyllä romantiikka kaukana!