Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Liika on jo liikaa!

Katkera kotirouva on n. 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Kesä oli silloin jo melkein lopuillaan ja lämpöä oli hyvä kun viisitoista astetta. Pihakoivun lehdissä oli jo siellä täällä keltaista. Siksi tuntuikin kuin unelta (pahalta sellaiselta), kun sinä iltapäivänä pihan poikki käyskenteli hitain askelin paljasjalkainen naapurin akka, yllään pelkkä sinikukallinen, olkaimeton uimapuku ja takapuolen verhoksi kiedottu hippikuvioinen rätti. Kädessään hän kantoi painavan oloista Siwan muovikassia.

Jähmetyin kesken puutarhakalusteiden purkamisen ja tuijotin suu auki uimapuvun rintamuksesta pursuavaa, punaista lihaa. Käsi hapuili vaistomaisesti housunpersusta. Nyt piti ensin ottaa kamerakännykällä kuva koko komeudesta. Eihän tuota muuten ukkokaan uskoisi! Sitten pysähdyin miettimään: Soitettiinko hulluille ambulanssi, vai oliko valkotakkisilla jokin oma hakujärjestelmänsä?

Tuossa vaiheessa naapurin akka huomasi minut puutarhakalusteiden lomasta kyyristelemästä. Hänen kasvoilleen levisi pöllämystyneen onnen ilme ja akka heilutti kättään iloisesti, vahvistaen entisestään käsitystäni hänen mielenterveydestään. Nousin silti seisomaan ja annoin hänen taluttaa itseni sisälle.

Akka istui pirtin pöytään sellaisella voimalla, että tuolin puupinta läpsähti läskin osuessa siihen, samaan tapaan, kuin lautanen isännän kinkkusiivun alla aattoaamuna. Naapuri veti Siwan kassista esiin ison pullon likööriä ja viittasi minua hakemaan kaapista lasit. En voi sanoa, että omatunto olisi edes soimannut. Sen verran oli akka minua tempuillaan piinannut, että päätin käyttää hänen hulluudentilaansa surutta hyväkseni. Kun käännyin lasien kanssa ympäri, oli pullon viereen ilmestynyt neljä kuvia pursuavaa valokuva-albumia. Tunsin veren pakenevan kasvoiltani muistaessani akan palanneen vastikään viikon Portugalin-matkaltaan.

Siitä alkoi iltapäivä, joka veti kamaluudessaan vertoja kovinkin tympeälle panttivankidraamalle. Akka kävi läpi jokaisen albumin hitaasti, nautiskellen. Hänen sormenkyntensä naputti käsitteillä olevaa kuvaa hänen lausuessaan jotain sen tapaista, kuin: "Tässä minä olen meidän hotelliamme lähinnä olevalla rannalla" tai "tällaisia kukkia kasvoi luonnonpuiston etelärinteessä". Join liköörilasini tyhjäksi heti, kun piinaajani suostui kaatamaan siihen täytettä. Aivoissani sumeni, aloin kuvitella kuuntelevani Kylli-tädin satua.

Vasta viimeisen albumin kohdalla havahduin. Juopuneet aivoni alkoivat yhdistää asioita toisiinsa. Eräät kasvot vilahtelivat kuvissa läpi loman: "Tässä minä, isäntä ja Amanssio ollaan sikajuhlilla", "Tässä kohtaa isännän polvivaiva äityi ensimmäisen kerran todella pahaksi. Katso, Amanssio on juuri tuomassa jääpussia hotellin resepsuunista". Aloin kuunnella akan juttuja huomattavasti tarkemmin.
"Ja sinne jäi ihana Portugali ja Amanssio", naapuri huokasi. "Tiedätkö, Amanssio antoi tämän pullon lahjaksi lähtiessämme. Mietin heti, kuinka haluan jakaa sen sinun kanssasi". Akka pyöräytti mietteissään sanan Amancio kauppakuittiin. En viitsinyt mainita oikeinkirjoituksesta, niin kovasti ämmä huokaili lemmentuskissaan. Melkein olisi käynyt sääliksi, mutta onneksi valokuvien parissa kärsityt tunnit olivat kovettaneet sydämeni.

Lopulta naapuri pakkasi kuvat ja tyhjän pullon (!) kassiinsa ja nousi. Ovella hän vielä heittäytyi kaulaani ja huokasi: "Kunpa voisin kertoa sinulle mitä kaikkea sydämessäni liikkuu!"
Minäkin huokasin - helpotuksesta. Aivoni olisivat sulaneet pienimmästäkin lisätilityksestä!
"Muuten", akka hoksasi. "Haluatko tämän uimapukuni? Se on varmaan suurin piirtein kokoasi. Minä ostin Portugalista uuden".
Menin ihan sanattomaksi kuvitellessani kaikkia niitä paljaita paikkoja, joita akka oli uimapukuunsa hieronut. Eikö naapuri huomannut minun olevan ainakin kymmenen vaatekokoa häntä pienempi? Oli naapuri hullu tai ei - minun oli ihan pakko kostaa kokemani loukkaus.

Illalla aloin kirjoittaa:

Hei sinä rakas nainen,

Oli ihana tutustua sinuun, voi rakkaani!
Toivottavasti tulet pian uudestaan luokseni
Portukkaliin! Voimme rakastella kaikki yöt.
Rakastan sinua ikuistesti.
Älä kerro miehellesi.

Rakkaasi Amanssio

Kuoreen tietenkin laitoin naapurin isännän nimen, ettei kirje varmasti menisi ohi. Tajusin tehneeni kohtalokkaan virheen vasta sulkiessani kirjekuorta. Ymppäsin pienellä tekstillä kirjeen alkuun selittävän lauseen:

Opiskelin tuossa juuri hieman suomea.

Eiväthän ne Portukkalilaiset välttämättä kaikki sentään suomea osaa!

Eipä ole naapuri tullut enää uikkareitansa kauppaamaan!


Pakinaperjantain haasteena: Ja silloin kamelin selkä katkesi. Jaa