Ette arvaa, kuinka minun tekisi mieleni näyttää tässä vaiheessa jalo puoleni. Saattaisitte kuvitella minut keittiön ikkunalaudalle istumaan ja kyynelsilmin suremaan kaikkien kodittomien, nälkäisten, itikansyömien, orpojen jne. lasten kohtaloa. Silloin te varmasti pitäisitte minusta ja ajattelisitte, että tuolla nukella on sydän.
Tai sitten murheeni voisi olla poliittinen. Olisinko ajan hermolla, jos näin eduskuntavaalien alla kertoisin kyynelehtiväni inhokkipuolueeni hyviä galluplukuja? Olen kyllä aika varma, että Timo Soinin suvussa täytyy olla joku nukke, sen vaan tunnistaa. Se saa minut tietenkin surulliseksi, mutta ei nyt itkemään sentään! Räsäsen Päivi on onneksi sentään ihan pesunkestävä ihminen.
Ei, kyllä minun on myönnettävä, että makeimmat itkuni olen itkenyt jouluisin, katsellessani televisiosta Lumiukkoa. Joka vuosi se on katsottava, vaikka tietää, että itkuksi menee sekin joulun hetki. Kertokoon tämä kirjoitus sitten vaikka masokismistani!
Jaa
2 kommenttia:
Onkin tärkeää että suunnilleen kerran vuodessa silmät tulee huuhdeltua kyynelillä. Lumiukko on siihen oikein hyvä ratkaisu.
Kuinka tuttua. Minä itken myös joka joulu katsoessani Lumiukkoa. Tulee mieleen lapsuuteni joulut ja äitivainajani.
Lähetä kommentti