keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010

100 asiaa minusta

Onko enää itsekeskeisempää haastetta olemassakaan! Enhän minä, vanha itsekeskikko, voi vastustaa tätä vaan jään itsekin seuraamaan mielenkiinnolla mitkä sata asiaa minusta voisi sanoa.

1. Juon kahvini mustana.
2. Minulla on kolmet kengät, joista yhdet ovat alannuslaarin lenkkarit.
3. Minulla on perhe.
4. Minulla on paljon ärsykkisanoja (kookkos kahella koolla, bastu), enkä kestä tankeaa kieltä (hyla -> hylä, body ->bödy)
5. Minulla on yksi tatuointi.
6. Minulla on siniharmaat silmät.
7. Minulla on epäsymmetriset sieraimet.
8. Olen todellisuuspakoinen.
9. Rakastan pääruokasalaatteja.
10. Minulla ei ole kynsilakkaa.
11. Pelkään perhosia ja amppareita.
12. Tykkään käydä kalassa.
13. Välitän ihmisoikeuksista.
14. Haaveilen liikaa.
15. Kiellän iteltäni asioita.
16. Olen oppinut uskaltamaan enemmän.
17. Laulan paljon.
18. En ole masentunut.
19. Tokaeka varpaani on pottuvarvasta pidempi.
20. Tykkään suurista neulepaidoista.
21. Pureskelen kynsiäni.
22. Olen ollut viimeiset kuukaudet HYVIN hajamielinen.
23. Huolestun helposti.
24. Ajattelen aina pahimman vaihtoehdon mukaan.
25. Minulla on lukulasit.
26. Olen ollut joskus lapsi.
27. Olen yleensä ahdistunut.
28. Rakastan tuoreista mansikoista tehtyä täytekakkua.
29. En usko, että monikaan jaksaa lukea näitä asioita tänne saakka.
30. Kirjoitan melkein joka päivä.
31. Lapsena olin hulluna Tieteen kuvalehteen.
32. Laitan hernekeittooni sinappia ja ruisleivänpaloja.
33. Olen äidinmaidonluovuttaja.
34. En uskalla olla hierojalla.
35. Minulla on suosikkipaikka bussissa. Se on keskiovesta seuraavilla penkeillä, ikkunan puolella.
36. Olen lohtusyöjä, -juoja (ja -tupakoitsija joskus 6 vuotta sitten).
37. Suutun helposti.
38. Minulla on muutama hyvä ystävä.
39. Itken ja nauran paljon.
40. Viihdyn omissa oloissani.
41. Olen saanut 10 000 euron laskun viiden päivän maksuajalla.
42. Hymytyttöpatsaani on maalattu vesiväreillä rään väriseksi.
43. Olen ulkopuolinen.
44. En juuri käytä koruja.
45. 58. asian kohdalla päätin palata takaisin ja poistaa tämän kohdan, koska se oli mielestäni jotenkin omaa "erinomaisuuttani" korostava.
46. 58. asian kohdalla päätin palata takaisin ja poistaa tämänkin kohdan, koska se oli mielestäni jotenkin omaa "erinomaisuuttani" korostava.
47. Etsin joka kesä neliapiloita.
48. En tykkää uimisesta, mutta tykkään kastua meressä.
49. Pidän takan tai puukiukaan lämmittämisestä.
50. Minulla on nitoja.
51. Haluan kerätä mustikoita heinänkorteen.
52. Punastun harvoin.
53. En uskalla nukkua autokyydissä.
54. Minulta puuttuu suuntavaisto.
55. Kolesteroliarvoni ovat hitusen koholla.
56. Tykkään jossain määrin perinteistä, mutta en ole perinteinen.
57. Opin vastikään kuinka hajuvesiä haistellaan.
58. Vaatekaappini on epäjärjestyksessä.
59. Pidän lapista.
60. Pidän punaisista viinimarjoista enemmän kuin mustista.
61. Kärsin välillä unettomuudesta.
62. En ole keräilijäluonne.
63. Olen (salaa) katastrofielokuvien ystävä.
64. En usko että menisin sekaisin lottovoitosta.
65. Olen jostain syystä lakannut melkein kokonaan puhumasta ääneen yksin ollessani.
66. Syön mieluiten ruisleipää ja juon vettä.
67. Pyykkituvat ovat minusta hauskoja paikkoja.
68. Muhoksen jäähalli on tullut minua tiellä vastaan.
69. Minulla tulee nostalginen olo nahkasohvan nähdessäni.
70. Aion tehdä joka vuosi simaa, mutta harvoin teen.
71. Pidän sille miltä Särkänniemen kummitusjunassa haisee.
72. Minulla on lyhyet silmäripset.
73. Olen ollut kihloissa kolme kertaa, joista kaksi kertaa saman ihmisen kanssa.
74. Minut on nukutettu kerran.
75. Täältä löytyy vanhimman poikani bändin uusi demo.
76. Minulta ei kannata odottaa järkeviä kannanottoja ennen aamukahvia.
77. Keksin mielelläni iltasatuja lapsille.
78. Kontrollifriikkiyteni on jostain syystä vähentynyt jonkin verran.
79. Olen melkein kaikkiruokainen mutta EN pidä rössypotusta.
80. Ranuan eläinpuiston lempiötökkäni on korppi.
81. Kesän ensimmäinen jäätelö on pyhä asia.
82. Olen lopettanut kuolinilmoitusten lukemisen.
83. Minä ja mieheni kutsumme itseämme joskus nimillä "Syyttömin" ja "Syyli-Topi".
84. Minusta Salaisten kansioiden Mulder oli ihana.
85. Mikään ei voita aikaista aamua ja sulkapalloa.
86. Olen onnistunut houkuttelemaan kotitekoisella muurahaispyydykselläni kotiini kaikki kulmakunnan muurahaiset.
87. Huonekasvieni elinikä on usein lyhyt.
88. Jos metsässä tulisi vastaan pandakarhu, pelkäisin sitä enemmän kuin tavallista karhua.
89. En ole trendikäs.
90. Otan pitkälle automatkalle eväitä mukaan.
91. Minulle tulee helposti mustelmia.
92. Olen surkea ikkunanpesijä.
93. Pidän virsikirjojen ja Raamatun ohuista sivuista.
94. Haluaisin lemmikin.
95. Tykkään Helsingistä.
96. Minusta on hienoa jos norsut tosiaan menevät jonnekin varta vasten kuolemaan.
97. Minusta horsma on tarkemmin katsottuna tosi kaunis kasvi.
98. Minulla ei ole toppahousuja.
99. "Löysin" viime kesänä nuotiolämmitteiset vaahtokarkit. Nam!
100. Uskallan pitää sammakkoa kämmenellä, mutta heinäsirkkaa en.
(sitten poistettujen tilalle)
101. Kaarnalaivojen ja pullopostin vesillelasku on minusta hyvin juhlallista.
102. Minulla täytyy olla aina nenäliinaa mukanani.


Puuh. Olipa vaikeaa! Jaa

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin läpi kaikki satakaksi, joka oli myös lapsuusaikani puhelinnumero. ("Satakaksi, ei , isä on vielä metsässä. Ei metsällä, vaan metsässä puita arvioimassa. Kyllä, on se varmaan jo tulossa kotiin sillä Renault 4CV:llä. Kuulemiin") Nyt tunnen sinut vaimoani paremmin. Mutta kun olemme molemmat pariliitossa, niin...
Ehkä sitten toisessa elämässä.

Iisi

Anonyymi kirjoitti...

Ja tämä olisi kamalan vaikea toeuttaa.
Nt minäkin tunnen sinut vallan hyvin :-)

Aurinkoa, Ally, elämäääsi!

vintti

isopeikko kirjoitti...

Hmm... mitähän niissä kohdissa luki jotka poistit? :) (vrt. kun mikään ei riitä)

Maria kirjoitti...

Sinä sait aikaiseksi 102! Olet sin kyllä melkoinen!

Minä ajattein yrittää tuota sataa, koska mikään ei koskaan ole niin ihanaa kuin itsestään puhuminen. Tai no, kun kirjoitan muutenkin vain itsestäni, niin mitähän uutta voisin tässä tuoda enää esille?

Hallatar kirjoitti...

Hymytyttöpatsas!
En yhtään ihmettele. <3

HeidiR kirjoitti...

Tässä on saatu asioille kontrastia. Pari asiaa hyppäsi silmille. Mutta vain pari. ;)

Allyalias kirjoitti...

Kyllähän tämä vaatisi vastavuoroisuuden nimissä sen, että saisin tietää 100 asiaa sinusta, Iisi. Vaikka jotain toista elämää varten.

Vintti, kiitos auringosta! Kauniisti näyttää paistavan.

Isopeikko, tänne Ouluun on muodostumassa iso itsekeskittymä, kun tuolla tavoin kiinnostut yli sadan asian!

Mymskä, minusta oli todella vaikea väkertää noita. Ja näköjään meillä on kaiken muun yhteisen lisäksi vielä samat kiinnostuksenkohteet... ainakin periaatteessa ;)

Una, itseään on paha mennä arvioimaan, mutta olisin silti melko varma, että olen kaukana perinteisestä "hymytyttömateriaalista". En ole koskaan ollut erityisen suosittu tyttö, eikä minulla ole ollut "vaikutusvaltaa". Tulin ekaluokalle (jolloin tuon patsaan sain) vähän muita myöhemmin, sillä aloitin toisessa koulussa. Ehkä sain patsaan, koska muut ajattelivat olevan kilttiä antaa se "uudelle tytölle". Ja kilttiähän se toki olikin.

HeidiR, hyvä että vain pari. Olisi ollut varmasti ikävää mennä nukkumaan sataa silmille hypännyttä asiaa kanniskellen.

Anonyymi kirjoitti...

Että sataa asiaa Iisistä! Jo ajatuskin haukotuttaa.
hohhoijaa Iisi

Allyalias kirjoitti...

Iisi, kts. kohta 61.

SusuPetal kirjoitti...

Huh, minä en tiedä itsestäni sataa asiaa!
Apua!

Helsinki on kyllä hyvä paikka.
Ja kirjoittaminen tekee hyvää.

Nina L kirjoitti...

Kiitos kun jaoit tämän lukijoiden kanssa. Luin mielenkiinnolla loppuun saakka. Olen niin itsekeskeinen että tekisin tämän mieluusti itsekin, hahaa.

Kirsi Marttila kirjoitti...

Jotakin uutta opin minäkin..eli olet sangen yllätyksellinen ihminen : D
Myös sinun kaimasi (siskon tyttöni) pelkää perhosia. Vaikka en itse pelkää, ymmärrän pelon. Perhoset ovat läheltä katsottuna tosi iljettäviä(kropaltaan)!

kukkis kirjoitti...

Minäkin jaksoin vaivatta lukea loppuun asti :) Kiva lista, tiedä, vaikka toteuttaisin itsekin! Sen takiahan sitä blogia pidetään, että saa kertoa itsestään ... tai mä en ainakaan keksi muuta syytä :)