Voisikko olla mun kaa?

Se on se klassinen kysymys, jota varmasti jokaisen ihmissuhteen omaavan pitäisi kysyä siltä toiselta: "Jos kävis jotenkin ilmi, että mää olenkin sika... Siis näyttäisin ihan samalta ja oisin muutenkin ihan tälleen näin, mutta tehtäis joku tutkimus josta käviskin ilmi, että olen geeneiltäni sika... eikä nyt mietitä mitään laillisuuskysymyksiä. Niin että voisikkonää olla mun kanssa enää? Eihän se muussa haittais, mutta jos tulis puhetta jostain ihmisyydestä tai sellaisesta niin mää kyllä ainakin myöntäisin että oonkin sika. Eikä mulla vois olla passia tai kelakorttia. Tai vois olla passi, kun se jo itessään rajottais... Että pääsis kuitenkin matkustamaan. Mutta sitten lapset olis puoleksi sikoja ja tälleen. Vaikka näyttäis tietenkin ihmiseltä. Kehtaisitko olla? Ja kehtaisitko kertoa omille porukoille, että se on muuten ihan kiva tyyppi ja tälleen, mutta käytännössä sika? Eikä niinku pelkästään siinä klassisessa merkityksessä."

Rakkaus on sitä, että vastaisi tällaiseen kysymykseen kyllä, eikä vaikka "no joo, kai mää voisin, jos sovittais ettei kerrota kenellekään".

Joo, ja jos Kirsi tai Lilli esimerkiksi olisivat sorsia, siis muuten ihan samanlaisia ja yhtä mukavia kuin nytkin, mutta asuisivat tuolla (P)Laanaojan paskanruskeissa vesissä ja näyttäisivät sorsilta, eikä ne pääsis koskaan baariin, eikä niille myytäisi jäätelöä (ei niillä olisi rahaakaan), niin olisin silti ihan varmasti niiden kaveri. Eikä haittaisi, jos joskus syysaamuna joutuisi istumaan pari tuntia vaikka pikkupakkasessa niiden kämpillä porisemassa. Jos joku kysyisi, sanoisin, että tämä Kirsi tai Lilli tässä on ihan helvetin hyvä tyyppi, vaikka onkin sorsa.

Kaikki kaverini ovat ihmisiä (minä kai se lähimpänä sorsaa tässä olen), eli jos joku ymmärsi ajatuksen sanojen takana, ei vetänyt hernettä nenään ja on vielä ystäväni, niin
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!!
Sitä samaa myös kaikille ihanille blogiystäville, joista tykkään simona vaikka ovat muuten tavallisia, mutta eivät kovinkaan aineellisia. Jaa