keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Aamu tuli kuitenkin

Viime yönä näin unta, että aamulla sänkyyni oli ilmestynyt suuri hyönteinen. Se makasi kauniisti virkattu myssy päässään paksun peiton alla. Huoneessa oli hämärää, joten raotin verhoja nähdäkseni nukkuiko hyönteinen, vai oliko se kuollut. Kumarruin eläintä kohti ja huomasin, että sillä oli ihmisen kasvot. Peitto kohoili sen hengityksestä.
Samassa tuon otuksen silmät avautuivat. Ne olivat kaksi kiiltävänmustaa kiveä, joilla ei voinut nähdä mitään. Tuo otus vaistosi läsnäoloni ja avasi suunsa. Näin terävät, kolmiomaiset hampaat ja tajusin, että tuo olento on keijukainen. Peiton alta vilahtelivat valossa kimaltavat sudenkorennon siivet.
Keijukainen nousi hitaasti ilmaan ja leijui ympärilläni. Minua pelotti ja ihastutti. Tuijotin noita kivisiä silmiä. Ne eivät nähneet minua. Kurotin koskettaakseni olentoa, nähdäkseni, oliko se todellinen. Keijukainen alkoi syödä kättäni. Se ei sattunut laisinkaan. Syömisestä lähti paperin repeilemistä muistuttava ääni.
Huomasin muun perheeni oviaukossa. He hymyilivät ja katselivat onnellisen näköisinä minua ja keijukaista.

Heräsin toivoen kuumeisesti, että voisin perua kaiken elämässäni, palata ajassa kauas taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Kotikin tuntui yhtäkkiä vieraalta. Nousin sängystä ja kävelin keittiön läpi olohuoneeseen. Kaikkialla tuntui olevan sekasotkua ja kaaosta. En saanut kunnolla henkeä, niin raskaalta tuomiolta koko olemassaolo tuntui.
Tuollaisia unia olen nähnyt joskus aikaisemminkin ja tuollaisiin samoihin tuntemuksiin niistä herännyt. Ei varmaankaan mene enää pitkään, ennen kuin perhe kasvaa yhdellä jäsenellä. On tämä odotus vaan ihanan onnellista ja ristiriitaisista tunteista vapaata aikaa!!!

Ps. Älkää nyt huolestuko tästä laiskuudestani kirjoittaa. On niin paljon pureksittavaa tässä tämänhetkisessä todellisuudessa, ettei aluksi uskonut. Kyllä mää täällä olen, tällä hetkellä tosin enemmän lihassa kuin hengessä! Jaa

12 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Tuleva jännittää...

Ole rauhassa, täällä mekin pysymme ja hyvää loppuodotusta!

Almamaria kirjoitti...

Ihanaa, että olet. Minäkin olen, ehkä vähän valjummin kuin sinä :) Aurinkoista lokakuuta!

Kirsi Marttila kirjoitti...

No, höh! Halauksia! Ja olkoon Voima kanssasi!

Amalia kirjoitti...

No johan oli uni. Onneksi uniin ei tarvi uskoa, nehän ovat vain unta. Ei muuta, mutta jos joutuis keijun hampaisiin hui!

isopeikko kirjoitti...

Peikko kyykistyy piiloon odottamaan Allyn paluuta. Se aavistaa, että Ally tulee katsomaan keitä täällä on käynyt ja se odottaa sitä hetkeä kun Ally valoisin mielin avaa tämän sivun. Peikko hihittää hiljaa itsekseen ja miettii miten se kipittää Allyn ajatuksia myöden ja istahtaa keittiön pöydän ääreen ja juo kaikki kahvit, syö ehkä sokeritkin. Se irvistää valmiiksi monta virnistystä ja tekee niistä kasan. Sen se ottaa sitten mukaansa Allylle. Niih.

Akkapaha kirjoitti...

Voivoi, eihä myö siust olla huolissaa, mut siun unist... Vaa on se hyvä jot siul eijjoo väärii luuloi tulevast. Realismi on tulevan äitin paras ase. Jatkat vaan sammaan malliin!

Alastalo kirjoitti...

Unet on siitä mukavia että niitä voi tulkita aivan oman mielen ja halun mukaan. Tulkitse tuo hyväksi uneksi. Tuskaton ja nopea koettelemus siis edessä. :)

Odottelemme mielenkiinnolla tulevia uutisia. Ei siis muutakuin hauskaa loppu odotusta.

Arjaanneli kirjoitti...

Onkohan keijunpurema vaarallinen..?

HeidiR kirjoitti...

Jännä uni... Hmmm... Kuinka kauas menneisyyteen pitäisi mennä tekemään muutoksia? ;)

Tuli mieleeni zen-koan:

Miltä kasvosi näyttivät, kun äitisi ei ollut vielä syntynyt?

Una kirjoitti...

Jaksa vielä vähän Ally-pieni. =)


*haliruttis*

Allyalias kirjoitti...

Susu, tuleva jännittää ja mennyt kaduttaa... Elämisen arvoinen elämä siis.

Almamaria, ihanaa että SINÄ olet! Voisitko koskaan olla valjusti?

Kirsi, kiitos halauksista ja nähdään taas huomenna. Oli kiva turinoida tänään.

Amalia, enpä uskaltaisi uskoa uniini. Tämäkin oli ihan kesyimmästä päästä.

Isopeikko, syö vaan kaikki sokerit. Raskausdiabetes iski, joten mitäpä sitä itseään kiusaamaan... sokerillakaan.
Peikot eivät ole tässäkään tilassa pahasta.

Akkapaha, noissa unissa on se hyvä puoli, että tietää sentään nukkuneensa. Kun on se unikin välillä kortilla.

Alastalo, nythän on etukäteen selvinnyt, että vatsassa majailee pieni Alastalo mini-Almamarian sijaan. Toivottavasti on yhtä ihq kuin blogikaimansa.

Arjaanneli, sovitaan, että se tuottaa onnea.

HeidiR, yhdeksän kuukauden taakse ainakin... No kunhan saan tämän pienokaisen pungerrettua, muuttunee mielikin kovasti.

Una, hali takaisin. Tässei auta muu kuin jaksaa.

Olli kirjoitti...

Notta kohta Alli poikii..? Semmostakin vielä jokku..