Nainen seisoo hajuvesiosastolta uhoavan, raskaan tuoksupilven keskellä. Hän vilkaisee vaivihkaa mainosikkunan lasipinnasta heijastuvaa itseään. Kaikki on tiptop, juuri siten kuin hän haluaa ja kuten hän on tottunut. Kiharat tuoksuvat kampaajan hoitotuotteille, meikki näyttää kevyelle, vaikka on todellisuudessa juuri sellainen raskas, turvallinen naamio, jota ihminen kokee joskus tarvitsevansa. Pitkä, viittamainen päällystakki antaa hieman boheemin vaikutelman, kuin olisi juuri matkalla kulttuuritapahtumaan.
Keski-ikäisyys on mielenkiintoinen olotila, nainen miettii nenän turtuessa vähitellen hajuveden löyhkään. Nuoret miehet kulkevat ohitse kertaakaan vilkaisematta. Niin tekevät muunkin ikäiset miehet. Sitä muuttuu jotenkin läpinäkyväksi, vaikka yrittää tehdä itsestään numeron laittamalla kaiken viimeisen päälle. Vähitellen sitä muuttuu tarkkailijaksi. Elämä saa uuden sävyn, halusi asian olevan niin tai ei. Oma naiseus pitää määritellä kokonaan uudelleen, onhan sitä tullut vuosikaudet tunnettua itsensä eniten naiseksi miesten ihailun ja naisten kadehdinnan kohteena ollessaan.
Nyt on sitten itse sellainen, jollaisia ei silloin nuorempana ymmärtänyt. Sellainen, joka katsoo vierestä hieman vihaisen oloisena. Ei sitä katkeruutta silloin ennen osannut käsittää, saati itse tuntea, niin kuin ei montaa muutakaan asiaa. Ja nykyajassa on vielä entistäkin vaikeampaa olla tällainen; eihän vanhenevia naisia ole olemassakaan! Naisen tekisi mieli nauraa, murtua jotenkin. Mutta kun ei osaa enää.
Kaksi nuorta tyttöä, parikymppistä hädintuskin, selaa läpi kynsilakkavalikoimaa. Kummallakin tytöllä tukat pörröttävät epäsiististi ja tiukat housut eivät imartele heidän vartaloaan. Silti noissa tytöissä on jotain enemmän kuin naisessa, jotain, mitä ei voi saavuttaa rahalla. Silmät ovat parasta nuorissa ihmisissä. Ne paljastavat, että nuo ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta.
Tytöt maleksivat kiireettömästi matkoihinsa. Nainen ottaa kynsilakkapullon käteensä. Kirkkaan punaisessa lakassa on suuria metallihileitä joukossa. Nuorten ihmisten lakkapullo. Nainen avaa käsilaukkunsa ja työntää kynsilakkapullon sinne. Tuon kaiken hän tekee hitaasti ja harkitusti, tietäen, että tavallaan olisi nautinnollista tuntea vartijan raskas käsi olkapäällään. Saada todiste, että on edes pikkuisen näkyvä vielä.
Tarinamaanantain aiheena on lohtu
Jaa
24 kommenttia:
niin, on tässä kuultu välillä että se keski-ikäisen läpinäkyvyys lähestyy, kun on suorasanaisia teini-ikäisiä täällä kotona:D
Se on niin totta tuo läpinäkyvyys. Olet kuin ilmaa.
Pientä jännitystä lohtuun on jotain nuorta ja uhmakasta.
Olen kokenut tätä samaa - ilman vartijoita ja kynsilakkaa.
Nyt potkin pikkasen vastaan.
Kun en voi enää muodoillani ylpeillä, käytän silmiäni enemmän kuin koskaan! Ja hymyä.
Ikinä ei ole ollut niin helppoa olla näkyvä kuin keski-ikäisenä.
Pieneksi kun en enää kutistu, niin suurennan myös hymyäni. Keski-ikäisyys ei ole kirosana, vaan loistava mahdollisuus tehdä kaikkea sitä, mitä ei ennen kehdannut!
Senkin uhalla, että joku pitää pimahtaneena :)
Miss Anjelina, tiedän tunteen :) Minä nyt lasken, että omaan keski-ikäisyyteeni on jokunen vuosi aikaa, mutta kyllä tässä aikuiselämässä alkaa tulla uusia sävyjä elämään. Ja uusia näkökulmia ennen kaikkea.
Arleena, läpinäkyvyydessä on toki hyvätkin puolensa. Saa nähdä elämästä niitä puolia, joita ei näkisi, jos kaikki pyörisi oman itsen ympärillä.
Arjaanneli, Nainen seisoo hajuvesiosastolta uhoavan, raskaan tuoksupilven keskellä. Hän vilkaisee vaivihkaa mainosikkunan lasipinnasta heijastuvaa itseään. Kaikki on tiptop, juuri siten kuin hän haluaa ja kuten hän on tottunut. Kiharat tuoksuvat kampaajan hoitotuotteille, meikki näyttää kevyelle, vaikka on todellisuudessa juuri sellainen raskas, turvallinen naamio, jota ihminen kokee joskus tarvitsevansa. Pitkä, viittamainen päällystakki antaa hieman boheemin vaikutelman, kuin olisi juuri matkalla kulttuuritapahtumaan.
Keski-ikäisyys on mielenkiintoinen olotila, nainen miettii nenän turtuessa vähitellen hajuveden löyhkään. Nuoret miehet kulkevat ohitse kiinnostuneesti vilkuillen. Niin tekevät muunkin ikäiset miehet. Sitä muuttuu jotenkin näkyvämmäksi, vaikka tuskin yrittää tehdä itsestään numeroa laittamalla kaiken viimeisen päälle. Vähitellen sitä muuttuu nautiskelijaksi. Elämä saa uuden sävyn, halusi asian olevan niin tai ei. Oma naiseus pitää määritellä kokonaan uudelleen, onhan sitä sentään muuttunut niin paljon viehättävämmäksi kuin silloin arkana ja epävarmana oli.
Nyt on sitten itse sellainen, jollaisia ei silloin nuorempana ymmärtänyt. Sellainen, joka osaa olla terveellä tavalla itsestään varma. Ei sitä silloin ennen osannut käsittää kuinka sitä voi olla niin tyytyväinen itseensä kaikkine vikoinensakin, niin kuin ei montaa muutakaan asiaa. Ja nykyajassa on vielä entistäkin hauskempaa olla tällainen; ei tarvitse muuttua miksikään mummeliksi jos ei halua! Naisen tekisi mieli nauraa, murtua iloon. Ja sen hän myös tekee, ihmisten katseista välittämättä.
Kaksi nuorta tyttöä, parikymppistä hädintuskin, selaa läpi kynsilakkavalikoimaa. Kummallakin tytöllä tukat pörröttävät epäsiististi ja tiukat housut eivät imartele heidän vartaloaan. Silti noissa tytöissä on jotain hellyttävää, sellaista, joka saa naisen muistamaan omien nuoruusvuosiensa kömpelöt hetket. Silmät ovat parasta kaikissa ihmisissä. Ne paljastavat, että kaikenikäiset ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta.
Tytöt maleksivat kiireettömästi matkoihinsa. Nainen ottaa kynsilakkapullon käteensä. Kirkkaan punaisessa lakassa on suuria metallihileitä joukossa. Nuorten ihmisten lakkapullo. Nainen ottaa maasta ostoskorinsa ja työntää kynsilakkapullon sinne. Tuon kaiken hän tekee hitaasti ja harkitusti, haaveillen samalla, kuinka nautinnollista olisi ehdottaa tuolle komealle vartijalle illallista romanttisessa ravintolassa. Tai yhteistä yötä pelkkään kirkkaanpunaiseen kynsilakkaan pukeutuneena.
Tässäpä vaihtoehtoinen tarina. Valitkoon kukin itselleen parhaiten sopivan :)
Minä nautin olostani tarkkailijana, se antaa mukavan rauhan. Voi vain olla, ei tarvitse suorittaa, ei miettiä, mitä muut ajattelevat, voi olla itsekin ajattelematta.
Meitä on moneksi, onneksi.
Aika allyinen ele kirjoittaa kaksi versiota. Molemmissa on velmuilua ja rajojen siirtämistä, arjesta poikkeamista.
Molemmat tarinat ovat lohdullisia, niissä on nainen, joka ei jää surkeuteensa. Tämä kommentteihin piilotettu tarina kuitenkin tursuaa elämäniloa, jota voi sanoa vaikka peikkoiseksi. Tai jopa allyiseksi. Peikko niin tykkää siitä. Ilosta.
Susupetal, hyvä kommentti. Keski-ikäistyminen voi olla myös vapautumista niistä kahleista, jotka ehkä ovat joskus sitoneet.
Peikko, oikeastaan olisi ollut hauskaa tulla Arjaannelin itsensä muokkaamaksi, onhan tähän tarinaan näkökulmia niin paljon kuin on meitä naisiakin. Hän olisi varmaan saanut kirjoituksesta vielä hersyvämmän.
Minulle itselleni tarinat ulkopuolisuudesta ja todellisuuden eksyneenhämmentyneestä ihmettelystä ovat olleet aina muita tarinoita "todempia". Siksi kirjoittelen niitä mieluummin kuin elämänilon julistuksia.
Heh ja minä kun olen nauttinut siitä tunteesta, kun tajusin ettei kukaan tuijota juuri minua ja huomaa jotain juttuja minusta, jotka itselle nousivat nuorena vuorenkorkuisiksi niin kuin nyt näppylä nenässä tai tukeva takapuoli:D
Nyt saa olla ihan rauhassa ja ressaamatta oma itsensä - niin monesta tilanteesta on jo hengissä selvitty, mistä nuorena oli ihan varma että kuolen jos...
Vaan myymälävarkaalle luulisi olevan etu ettei huomata? Vaikka voihan se olla että jos on kerta kaikkiaan unohdettu niin huomaamista on haettava keinolla millä hyvänsä - jos edes vartija näkisi.
Aikansa sitä kamppailee ikäänsä vastaan, kireätä on, kireätä kuin jalkapuussa (en tosin ole ollut mutta kuvittelen miltä tuntuu, kun kaikki katsoo mutta mistä syytä).
Ja kun huomaa että kukaan ei huomaa, ehtii aatella sitäsuntätä eikä pelkästään sitä.
Kääk!
Musta tuli nyt vähän nolo..äähh
Ja toisaalta ostan tuon version mielelläni itselleni piristykseksi :)
Suunnattoman ihmeissäni täällä Kiitän näkemästäsi vaivasta!
Tarkkailemalla näkee. Tarkasteltavat.
Kummassakin versiossa löytyy se varsinainen aihe. Lohtu. Oiwa tarina siis.
Täällä perhosen siivet liikahtelee tiuhaan. Hieno juttu, että tarina voi muuttua tuosta vaan, riittää vain pienen pieni liikahdus ja hups ollaan jo toisessa näkökulmassa, aivan niin kuin elämässäkin, se on niin pienestä kiinni kun sen osaa.
Huomiohakuisuus on varmaan ihmisen perusominaisuus, ilmenee se sitten ulkoisesti tai sisäisesti, kuka mitenkin haluaa tulla todistetuksi olemassaolostaan. Pidin jotenkin tuosta eka versiosta enemmän. Tuon huutomerkki-iän jo ohittaneena (huoh kauan sitten)voin jo katsella kaihoten nuorta kiinteää lihaa, ei enää edes sillä kateudella joka saisi juoksemaan esteettiseen kiristykseen. Kaikki vaiheet on elämässä läpi käytävä ja niihin sopeuduttava, kuka mitenkin. Eka kerta kuitenkin kun kuulen (luen) sen aiheuttavan jopa kleptomaniaa..lohtu sekin.
Kylläpä Ally kirjoitti peikkoisesti. Ja hyvin älyisesti! Vaihtoehtoistarinat avaavat mielen kysymyksille...
Paljon tuttua ja totta tuossa näkymättömyydessä.
Kun toi keski-ikä vetelee viimesiään, niin oli huvittavaa lukea molmpia tarinoita ja tavallaan tuli mieleen, onko se noin? No ei ainakaan, niin kun eka tarina. En ole koskaan ajatellut olevani läpinäkyvä.
Tässä se nyt taas kerran nähdään, ettei meikkaaminen ja tällääminen kannata.
Tai no, onhan se sitä Kulutusta, jota nyt pitää suorittaa Kansantalouden hyväksi.
Ja kun on kyllin tuhti, ei takuulla muutu missään vaiheessa läpinäkyväksi.
Ja jos on vaan sopivasti tuhti voi viedä vartijapojan käsilaukussa kotieväiksi ilman, että hissin suurin sallittu painoraja ylittyy.
Inkivääri, paras ystäväni sanoo aina silloin tällöin, että nuoruus menee hukkaan nuorissa. Hän on minusta oikeassa :)
Myymälävarkaalle näkymättömyys on kyllä mukava juttu, mutta eikö se kiinnijäämisen pelko ole siinä se mukavin juttu?? En tiedä, sillä en ole varastanut.
Lastu, kireätä on, kylläpä vaan. Kai sitä iän karttuessa löysää yksi jos toinenkin vanne päätä puristamasta.
Arjaanneli, uskon edelleen, että sinä olisit kirjoittanut tästä paremman toisen version.
Oh-show-tah hoi-ne-ne, pääasia että lohtua löytyy. Tarinamaanantaissa ja elämässä yleensä.
Sirokko, vähän niin kuin kaikessa elämässä. Näkökulma on lopulta kaiken kokemisen yksi määräävimmistä tekijöistä. Monesti olen saanut ällistyä, kuinka eri tavalla ihminen vierellä tulkitsee elämää ja sen tapahtumia.
Kleptomaniaa voi esiintyä käsittääkseni sellaisilla masentuneilla tai yksinäisillä ihmisillä, jotka kokevat elämänsä merkityksettömiksi.
Crane, minulla on ollut joitain ajanjaksoja, jolloin olen ollut kovin näkymätön. Yleensä nuo jaksot ovat sattuneet yksiin masennuskausieni kanssa. Ehkäpä masentuneena on normaalia suurempi tarve tulla nähdyksi.
Amalia, on niitäkin ihmisiä jotka eivät voisi olla läpinäkyviä vaikka haluaisivat. Eivät sitten millään. Sitä kai kutsutaan karismaksi :)
Tienpäällä, olimme yhtä aikaa. Nyt pitää mennä jo tuhdittelemaan itseään unten maille. Ehkäpä sitä huomenna olisi taas vähän näkyvämpi...
Niin kuin joku taisi tuossa edellä jo sanoakin..näkymättömyydessäkin on puolensa. Ei tarvitse aina kulkea joka paikassa itsestään NIIN tietoisena.
Mutta kyllähän se tietysti sitten välillä kirpaiseekin.
Onneksi nuoruus on vain kaikkien sairastama tauti, jonka aika parantaa ; )
"Silmät ovat parasta nuorissa ihmisissä. Ne paljastavat, että nuo ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta."
Hieno tarina, Ally-pieni.
Taas kerran. =)
Kirsi, niin. Ehkä sitä vihdoin kehtaisi pölliä kaupastakin jotain. Kun jäi silloin teinivuosina tekemättä..
Hallatar-kultaseni, kiitoksia kehuista! Vaikka kaikkihan me taidamme olla siinä iässä, että voimme kokea uutta.
Sadistisessa luonteessa on tapana olla vaivihkaa kaunis ja ikäänkuin tietämätön, esittää pientä ja suloista, mitäänsanomatonta pahuutta, täysin putipuhdasta sielua, äidillistä suloutta jne ja taustalla on raaka, häijy ja kokeiltu kompetenssi!!
Kuoleva tätini näytti minulle sen, minkä yrittivät tehdä sekä minulle että tyttärelleni. On siis sairas maa. Tästä en enempää; poliisille annoin tiedoksi ja tietävät nyt monenlaiset kujeet mutta tämä taitava esittäminen on edelleen tajunnan esteenä. Näitä hienoja ja putipuhtaita esittäjiä on siis täälläkin; täällä Stockmannilla.
Olen vähän myöhässä lukemassa tarinoita. Täällä on ollutkin vilkasta keskustelua tarinasta ja sen vierestä. Hieno tarina synnyttää uusia tarinoita ja taas keskustelua.
Niin se on: tämä on hieno tarina.
Olipa hienosti rakennettu, tiivis tarina - ja niin tosi. Minä tosin olen huomannut, että n. 60-80 -vuotiaat miehet ovat alkaneet katsella. Ehkä myös siksi, että olen uusi kylillä. Joka tapauksessa se ei paljon lohduta... ;).
Kiitos kommentistasi juttuuni. Täytyypä laittaa blogisi muistiin, mielenkiintoisia tekstejä totta tosiaan.
Homo Garrulus, emmekö ole jossain tilanteissa, ehkäpä useammin kuin toivoisimme, myös itse kukin eräänlaisia esittäjiä?
Vai onko vika vain minussa?
Uuna, olen iloinen, että juuri tämä tarina herätti niin paljon keskustelua. Ja oli hauskaa tehdä aiheesta vähän erilainenkin tarina.
Olen kirjoittanut joskus lapsen näkymättömyydestä samalla tavoin, yhden kuvitteellisen lapsen näkökulmasta, eikä se ole herättänyt samalla tavoin ristiriitaisia mielipiteitä.
Pellon pientareella, se voi olla joskus raskasta, kun on kiinnostava vain niiden silmissä, joiden näkökulmasta on vielä suht nuori. Pitääkö sitä olla sitten se "nuori nainen" tai "tyttönen" hautaan saakka? Ja kaikille muille näkymätön? Toivottavasti ei kuitenkaan niin.
Kiitos kehuista ja tervetuloa uudestaankin!
Lähetä kommentti