perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Kyökkimasokismiudesta

Pimeimmän ajan murtamana ihminen saa sentään iloa ja tyydytystä siitä asiasta, että täällä meidän kolkallamme on sallittua ja jopa toivottavaa haukkua itseään. On nautinnollista kerätä kaikki ulkomaailman ihmiselle suomat vastukset ja kääntää ne oman riittämättömän olemuksensa ja/tai toimintansa syyksi. Näin luomme itsellemme ainakin illuusion siitä, että olemme itse puutteellisen jumalhahmon tavoin sähläämässä kaiken mikä voi mahdollisesti mennä maailmassa pieleen.

Itsensä haukkumisessa on sekin hyvä puoli, että se kohdistaa ihmisen huomion pois asioista, jotka satuttavat enemmän kuin tuo hiljainen solvaaminen. Ihminen seisoo joka aamu peilin edessä ja haukkuu itseään silmäpussiseksi, laiskaksi vätykseksi, josta ei ole muuta kuin perseellään makkaamaan (miten muuten perseellään maataan??), eikä huomaa että miehen jäljiltä jää joka ilta lavuaarin reunalle avoin ja lievästi mielenosoituksellinen Erioil-pullo jota mies käyttää käsiensä rasvaamiseen. No, mitäs siinä, jos toinen rasvaa ahkerasti kehoaan, joku ajatteleva ihminen tuumaa. Mutta kun tämä onneton kyökkimasokisti ei huomaa sitäkään, että eräänä päivänä vessanpöntössä kelluu joka ainoa miehen perskarvoista ja sen jälkeen Erioil-pänikän korkki pysyy kiinni. Joku laskisi yhteen jonkinlaisen laskutoimituksen, mutta itsensä haukkuja tietää kaiken muun olevan kunnossa, paitsi sitä faktaa, että itsessä on vikaa.

Itseinho on turvallinen ja ihana asia. Siihen on lämpöistä kääriytyä ja sulkea silmänsä muulta maailmalta. Täytyyhän sitä olla erityinen, kun kukaan muu tuttu ei ole niin ruma ja kammottava ja saamaton. Se tuntuu melkein taivaalliselta armolta, jos kauppareissulla tuttu kyläjuoppo ei haukukaan saatanan kusitolpaksi ja entinen työkaveri tervehtii, vaikka ei muistakaan mistä tuon kohtalon koppelon tuntee.

Kuinka suloiselta tuntuukaan hankkia itselleen jotain hyvää, vaikka tietää, ettei missään nimessä ole ansainnut muuta kuin torjuntaa ja solvauksia! On lähes syntisen ihanaa vetää jalkaan alelaarista vaivihkaa valitut reiättömät puuvillapikkuhousut tai nauttia suklaavanukasta television ääressä varovasti näykkien. Jos olisi sellainen ihminen, joka kuvittelisi ansaitsevansa ihan kokonaisen, täynnä ihanaa makua olevan suklaavanukkaan, hän hotkisi tuon herkun sen paremmin ajattelematta. Mutta itseään haukkuvalle tuo vanukas on merkki siitä, että jollakin tavalla omalla surkealla olemassaololla täytyy olla jokin suurempi, salattu merkitys. Eihän muuten tällaista mannaa sataisi suoraan niin kurjan olennon hyppysiin.

Matematiittisesti ajatellen kannattaa olla itseään haukkuva ja vihaava ihminen, sillä tällaiselle ihmiselle sattuu vain positiivisia yllätyksiä. Kaikki paha, mitä omalle kohdalle voi sattua, on täysin odotettua ja jopa ansaittua. Niin makaa kuin petaa ja itepä oot soppas keittänyt ovat lauseita, joita jokaisen kannattaa toistaa itselleen vähintään kymmenen kertaa päivässä.


Pakinaperjantaissa vätyksistä Jaa

11 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Masokistin tavoite lienee hyvänolon saavuttaminen (kuka mistäkin tykkää), mutta itsensä mollaaminen ja lyttyyn lätistäminen ei aiheuta kovinkaan euforista tilaa. Häntää pystyyn vaikka sentti kerrallaan. Minä kannustan!
Auttaisko jos vetäisit ne uudet pökät jalkaan ja kysyisit tarviiko siippa apua rasvauksessa...

SusuPetal kirjoitti...

Amen to that! Emme me muuta ansaitse:)

arleena kirjoitti...

Vätyksenä oleminen on hyvin lähellä marttyyriutta. Olen täydellinen vätys ja väärinymmärretty.

Lohtua siihen tarvitaan ja yleensä se on jotain hyvää suuhunpantavaa, joka on hyvin epäterveellista = lihottavaa, mutta olen sen ansainnut.

Voi miten tuttua kaikki tämä on mistä kirjoitat.

Isopeikko kirjoitti...

Peikosta on hiano oivallus tuo syyllisyys kaikkeen pieleen menneeseen. Sehän tarkoittaa, kuten sanoit, jumalhahmoutta, supervoimia. Miten muuten voisi saada aikaan vaikka maailmanlaajuisen laman? Jos pystyy sellaiseen niin pystyy mihin tahansa, ja silloin ei voikaan enää olla niin kurja ja syyllinen, eihän? Ja kun kerran ei voi, niin silloin ei voi olla syyllinenkään. Korkeintaan voidaan ajatella että se haluaa että sitä kehutaan vähän. Peikko kehuu kyllä.

Mk kirjoitti...

Paha väittää vastaan kun sen noin loogisesti perustelit.
Vaikken ihan kaikkea ymmärtänytkään, niin Eriolia pitää nyt kai sitten varmuuden vuoksi välttää.
Onneksi meillä käytetäänkin Dovea.

Kirsi Marttila kirjoitti...

Aivan liikaa nykyään kouhataankin itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta!

Parempi on silleen narsistisesti kietoutua itsensä ympärille mykkyrälle ja uskoa, että joko kaikki hyvä tai kaikki paha ympärillä on itsestä kiinni.

: )

Hallatar kirjoitti...

Niinpäs sitä sanotaan
jotta pessimisti ei pety.

Adele kirjoitti...

Juu, minä olen myös kuullut sanonnan, että pessimistinä eläminen on todella mukavaa. Pessimisti voi aina todeta olleensa oikeassa tai yllättyä iloisesti;)

Lastu kirjoitti...

Tämä pakina pitää viedä testattavaksi paikkaan, missä etsitään optimistin ja pessimistin huojuvaa raja-aitaa. Mihinkähän joukkoon kuulun, kun tarina voiteli sisikuntaani niin että hymy kirposi huuleen. Toivon, ettei tämä ihana euforia hellitä.

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Niin tuttua, niin tuttua. Vaikka aamuisin pitäisikin peilille kertoa rakastavansa itseään ja pitäisi kehua ja taputella. Kukaan muukaan sitä ei kuitenkaan tee. Ehkäpä se mies juuri kehuu ja taputtelee itseään Erioilin kera, leikkasi perskarvatkin.

Allyalias kirjoitti...

Arjaanneli, hyvin kannustettu! Toisaalta kun itse haukkuu itseään tarpeeksi, on muun maailman palaute suhteessa jopa ihan positiivista :)

Susu, näin on. Eikä olla muuta vaillakaan!

Arleena, ja marttyyrius on ihmisen olomuodoista jaloin! Ah, kuinka kärsimys jalostaa!

Isopeikko, eihän mikään ole parempaa kuin olla jumalan kaltainen. Sama se, vaikka olisi kurja ja ruttuinen valkoinen kääpiö jossain avaruuden tyhjyydessä, kunhan on se ruttukääpiö, jonka ympärillä loppuavaruus kiertää!

Mk, näyttää kuitenkin, että ymmärsit olennaisen. Vältä Erioilia!

Kirsi, omassa itsessä rypeminen on tietenkin parasta ja kehittävintä maailmassa. Ja ennen kaikkea merkki loogisesta ja realistisesta ajattelusta.

Hallatar, näinhän se on. Ja ennemminhän kannattaakin olla aina pahalla mielellä kuin pettyä kesken parhaimman ilon... vai mitenhän se on?

Adele, pessimistiydessä asiat on tosiaan mietitty aika pitkälle. Siinä esittää itsensä lopulta aina edullisessa valossa.

Lastu julistakaamme pessimis-optimistisuus persoonallisuuden tilaksi, jota meistä jokaisen tulisi tavoitella!

Pantteri, ehkä erioil tosiaan auttaa itsensä rakastamisessa. Kuinka voisi olla rakastamatta pehmeäkätistä ihmistä ;)