maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Mikä, mikä maa?

On olemassa niitäkin, jotka ovat jääneet piiloleikeissä löytämättä. He odottavat kärsivällisesti yli päivällis- ja nukkumaanmenoaikojen, tajuamatta, että leikki on aikaa sitten loppunut. Että kukaan ei enää etsi.

Heitä ei löydä syvältä metsän uumenista tai valkeakulkuisten kallioiden koloista. He odottavat sängyssään tai sohvan takana, jossain sellaisessa paikassa jossa pihavalot loistavat tähtiä kirkkaammin.

Ja yleensä muita ihmisiä on kaikkialla, näkemässä ja kuulemassa. Mutta he eivät näe eivätkä kuule. On selvää, että on tosiaan mahdollista mennä kaikkialle ja pysyä silti yhtä aikaa piilossa. On mahdollista huutaa lujaakin ja olla silti kaikilta salassa.

Jos jonkun noista piiloleikeissä kadonneista onnistuu löytämään, hän ei virnistä voitonriemuisesti, kuten lapsilla on yleensä tapana piiloleikkiä leikkiessä. Hän painautuu syvemmälle varjoihin ja yrittää olla olematta.

Kestää aikansa maanitella hänet löydettyjen joukkoon.


Tarinamaanantaissa ollaan piilosilla Jaa

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli nyt niin mystinen tarina, että aloin miettiä, olenko jossain vilaukselta nähnyt tuollaisia. Vahvasti symboliselta vaikuttaa.

Hallatar kirjoitti...

Ja jotkut jäävät piilosille
ikuisiksi ajoiksi.

Maria kirjoitti...

Kirjoitit sitten minusta...

Anonyymi kirjoitti...

Olipas hieno ja hyvin kerrottu tarina. Antaa ajattelemisen aihetta. Hyvä.

SusuPetal kirjoitti...

Näkymättömiä lapsia.

Kirsi Marttila kirjoitti...

Piilo on monesti ainoa turva.
Osuvastipa taas kirjoitit!

Elegia kirjoitti...

Huh, tämä on suorastaan mykistävän koskettava.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla tavalla piilossa olevia on todella vaikea löytää. He ovat piilossa itseltäänkin. Piilossa - turvassa kaikelta. Jostakin suuresta ja ikävästä asiasta on kyse.
Mielenkiintoisesta näkökulmasta kirjoitit, mutta hyvin.

Allyalias kirjoitti...

Obeesia, ehkäpä jokainen meistä on nähnyt tuollaisia. Mutta vain valitettavan syrjäsilmäisesti.

Hallatar, sanopas muuta!

Sinusta, Mymskä-rakas. Ja itsestäni.

Erikeeper, kiitos kannustuksesta, ynnä kehuista!

Susupetal, muttei Peter Pania missään.

Kirsi, niin on. Vaikka kai sitä löytymistäkään ei lakkaa koskaan täysin toivomasta.

Elegia, kiitos sanoistasi!

Aimarii, olen kanssasi aivan samaa mieltä - jälleen kerran.

Offset kirjoitti...

Jaa, että "pelastakaa kadotetut"?
Hyvin kirjoitettu.

Kaura kirjoitti...

Jos en olis saanu jo myöntävää vastausta, pakko olisi jälleen kosia, kun on niin hyvin kirjoitettu. Sattuu kyllä pipisti syrämestä, kun luulenpa että töissä tapaan näitä piilopettiläisiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Jaaaaaaa-ha! Ja rivissä jällens.
Piilolaisia on paljon, jos vain viitsii katsoa. Ja totta puhut Mooseksen nainen - heitä on vaikea saada jäämään näkösälle! Sanoo susi ja on kovin iloinen Allysta!

isopeikko kirjoitti...

Nostat aina rimaa, Ally, jokaisella uudella tarinallasi. Osaisinpa tarinoida niin kuin sinä tarinoit.

Anonyymi kirjoitti...

Lyhyellä ja tiiviillä tarinalla pystyt kertomaan paljon. Ja piston tunnen rinnassani, kun en ole itsekään ollut riittävän sinnikäs saadakseni yhden piiloutuneen esiin.

Hallatar kirjoitti...

*jaksuhalitus*

Anonyymi kirjoitti...

Taikaa sanoissa!

Allyalias kirjoitti...

Offset, jotain siihen suuntaan.

Kaura, aina saa kosia uudestaan ja vastaus on aina sama: kyllä, kyllä, KYLLÄ!

Oh-show-tah hoi-ne-ne, kumarrus vieraalle, jota ei ole pitkään aikaan näkynyt!

Isopeikko, ja osaisinpa minä tarinoida niin kuin sinä. Vaihdetaanko osia viikoksi?

Leijonainen, tarkoituksenani ei ole nostaa syyttävää sormea vaan kannustaa uskaltamaan ja välittämään. Kaikki piiloutuneet eivät tule millään esiin, se on vain valitettava tosiasia.

Hallatar, *rutistaa lujasti takaisin*

Kiitos, Mummy!

Sirokko kirjoitti...

Paras piilo on se kaikkein näkyvin, niinhän sitä sanotaan. Suuressa joukossa unohtaa helposti olevansa piilossa, hukkaa itsekin itsensä eikä enää muista edes etsiä.

Syvältä...taisin hukkua.

Anonyymi kirjoitti...

Valo tekee kipeää, kun on ollut liian kauan unohdettuna pimeään.

Kiitos osuvasta kirjoituksesta!

Harakka kirjoitti...

Tosiaan hyvä tarina..ja koskettava, ja laittoi ajattelemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Monesti ajattelen sellaisia ihmisiä, jotka jäävät löytymättä. Tuntuu tosi pahalta läheisten näkökulmasta. Sitä vaan jaksaa toivoa, että palaisivat.

Allyalias kirjoitti...

Sirokko, olen kanssasi aivan samaa mieltä - jälleen kerran.

Pelottavaa tosiaan on se, kuinka helposti unohtaa itsekin olevansa vielä löytämättä.

Maaria, juuri niin. Ja pelottavakin voi olla tuttua ja siksi turvallista.

Harakka, kiitos kannustuksen sanoistasi :)

Tarjuska, meitä jää piiloon niin monista syistä. Usein ilman syytäkin.

Ne ovat onnellisia, joita joku vielä odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pidätkö minuuttinovelleista? Tämä tuntui loistavalta sellaiselta.