keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Onkohan onni omistaa?

Meillä on pian muutto edessä. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme itsellemme sellaisen vanhan omakotitalon, joka oli sekä (nykytilanne huomioon ottaen) järkevä, että kaikkia perheenjäseniä miellyttävä ratkaisu.

Muutto alkaa heti seuraavana päivänä, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa. Siispä tästä on tulossa ylipäänsä jännittävä kuukausi. Kaikkein jännintä on, että olen aina asustellut vain vuokrarivareissa ja -kerrostaloissa, joten omakotitalon (ja omistamisen ylipäätään) käsite on aika hämärä. En tiedä, mitä siellä oikein pitää tehdä.

Ainakin saa kuljeskella keittiössä alasti ilman että järkyttää pihalla töllisteleviä kanssaihmisiä.

Pahin ahdistuksen aihe (minulla ja pojalla) on se, että nettiyhteyden saaminen voi kestää viikkoja. Kuinkahan sitä pärjää ilman? Ehkäpä rakas ystäväni, Marttilan Kirsi sallii minun käyttää heidän tietsikkaansa. Meistä nimittäin tulee nyt naapureita (mikä on yksi hauskimmista jutuista koko uudessa elämäntilanteessa).

Uuden kodin yhdessä huoneessa on villit tapetit ;) Pistänpä kuvan teillekin, kun saan avaimet taloon. Pihalla kasvaa vattuja ja mustaherukoita.

... Ai niin! Minulla on sitten kaksi viikkoa aikaa saada se hemmetin ajokortti!

Tässoon ihan ite ratissa!
Jaa

22 kommenttia:

Lilith kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!
Ja inssiin!

yst. terv. nimimerkki "juurettomuus korventaa"

Anonyymi kirjoitti...

Aika kauas korpeen menette! No, mukavaa seutua se on ;) Onnittelut!

SusuPetal kirjoitti...

Hui, hurjan paljon tapahtumisa. uusi työ ja uusi koti ja uusi ajokortti.
Hmm, jos vähän ramaisee tulevan kuukauden aikana, niin en ihmettele!

Onnea uuteen kotiin, uuteen työpaikkaan ja uudelle ajokortille, kunhan se kaksi viikkoa kuluu!

Mutta että ilman nettiyhteyttä niin kauan...

Allyalias kirjoitti...

Lilith!!!!! Kiva kuulla sinusta. Olen ajatellut jo pidempään soitella sinulle. Mutta on ollut kiire... Ehkä tässä lähipäivinä rimpautan sinunkin kuulumisiasi, sillä blogissasi on ollut luvattoman hiljaista... Tuu pian takasiii Ouluun!

Kari, ei tuo oo korpea. Muhos on! Kiitos onnitteluista!

Susu, voi olla että ramaisee. Joskin minullahan menee se nukkumisen taito jos jotain vähänkään erilaista tapahtuu. Näin tälläkin kertaa. Toivottavasti siis väsyttäisi niin paljon, että jopa nukahtaisi.

En tosiaan tiedä, kuinka ihminen voi elää ilman nettiyhteyttä niin kauan. Jopa kuusi viikkoa, sanovat. Huoh...

Inkivääri kirjoitti...

Voi kuinka mukavia uutisia, onnea kaikkeen uuteen:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten hienoa!!!!! ONNEA koko poppoolle, olen onnellinen puolestanne! Puskia pihalla! Rauhaa ja raikasta ilmaa! Oravia puissa *keh keh keh*

Allyalias kirjoitti...

Inkivääri, kiitoksia!! Hirvittää ja jänskättää...

Almamaria, missä orava pesii, sieltä rauha kesii. Saapa siis nähdä olemmeko muuttamassa todelliseen oravamafian kehtoon. Ja kuinka pitkään selviämme siellä hengissä.

isopeikko kirjoitti...

Elämän pieniä iloja :) Peikko luulee että omistaminen on erilaista.

Anonyymi kirjoitti...

Olet kyllä onnistunut hankkimaan itsellesi stressipisteitä, uusi työpaikka, uusi koti ja ajokortin ajaminen. Onnea kaikkeen ja kohtahan se on joulukin ja uuden kodin koristelu on taatusti mukavaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos olisin inssi, niin noin kauniisiin käsiin antaisin kortin ilman koetta.
Ja tämä on tosi! Ainoa valitettava asia on se, etten ole katsastusinsinööri. Sitä vastoin on silmää kauneudelle.

Iisi

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea, onnea vaan! Punainen tupa ja pottumaa... Tai siis marjapensaita ja omakotitalo... Hienoa!
Elämänmuutoksia on oikein kasapäin, mutta kaikki hyvästä, - paitsi tietysti viipyvä nettiyhteys!

Äijä kirjoitti...

No jo vain, muutoshan se on, omaan muuttaminen. Voi vain arvailla.
Mutta onnea uuteen kotiin. Ja vauhtia nettiyhteyden saamiseen :)

Kirsi Marttila kirjoitti...

No, tottahan sitä voi tietokonetta naapurille lainata! Se teidän muutto on kyllä niin huisinuskomattoman jännä ja mukava juttu, että voi sentään!

Kyllä sinä varmasti totut myös siihen omistajankin rooliin. Saa tallustella omilla tiluksillaan vaikka sitten nakupellenä ; )

Tietenkin naapureilla, joilla mahdollinen näköyhteys pihallenne on, voi olla sanansa sanottavanaan siitä.. Ja yhdet kyttääväiset naapurinnehan te jo tiedättekin : )

Tervetuloa Herukkaan! Uskon, että viihdytte!

Allyalias kirjoitti...

Peikko, niin luulen minäkin. Se on vielä epävarmaa kaipaako tämä ajelehtija ankkuria. Taivaan tuuliin on taas pikkuisen pidempi matka.

Tuima, älä edes mainitse joulua!!! Ei uskalla edes ajatella sitä ressiä :) Mutta joo... enpä muista milloin olisi ollut näin paljon yhtä aikaa tekeillä.

Iisi, tässähän ihan punastuu!!! Ihanaa, että parkkiintuneet kourani hivelevät edes jonkun blogihenkilön esteettistä silmää!

Oldghost, toivottavasti se netti tulee äkimpää kuin miltä vaikuttaa. Pahimmillaan on edessä kuuden viikon kuiva kausi.

Äijä, minäkin voin vain arvailla. En edes tiedä mitä kaikkia arkipuuhia asiaan liittyy. Pitää vissiin talvella kolata lumiakin ja silleen.

Kirsi, luulen, että minun nähdään vielä kerran viuhahtavan Herukan yössä täysin kuoripäällisenä!

Mutta ensin pitää juoda viinaa ja huutaa ja meluta täysillä, kun ei ole enää seinänaapureita...

... vai pitäisiköhän pistää tähän nykyiseen kämppään pystyyn vanha kunnon KRAPULAPAJA kunhan tämä on tyhjennetty, eikä verhoja ikkunoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea rohkeille ratkaisuille ja uusille elämän vaiheille. tv. Pantteri

noeijoo kirjoitti...

Hurjia muutoksia, onnea kauheesti ja onhan niitä stressipisteitä, mutta ohihan ne menee, kun tottuu uuteen.

Vuonna 2000 olin 35 v. ja ajoin ajokortin, ostimme talon ja sain vakityöpaikan. Siis tuttua hommaa.

Herukka on ihan jees, siellä on mukavia ihmisiä ja lisää näköjään tulee. Vierailemme ystävillä grillailemassa ajoittain sillä suunnalla, paitsi tänä kesänä ei juuri pihalla viitsinyt istua, paitsi kärpässienen alla sateelta suojassa.

Allyalias kirjoitti...

Pantteri, kiitos onnentoivotuksista! Onnea tässä tarvitaankin.

Noeijoo, onneksi jollakin muullakin on tapahtunut paljon yhtä aikaa. Ja tolpillasi vielä ja kaikkea...
... Tule sitten meille chillailemaan aina kun käyt Herukassa grillailemassa!

Hallatar kirjoitti...

Onnea kaikelle. =)

Lilith kirjoitti...

Ai yksi suurihan se unohtui: onnea uudesta työpaikasta!

Blogissa on hiljaista joo, eikä puhelintakaan ole tullut käytettyä niin paljon kuin mieli tekisi. Mutta korjaamme kaiken syksyn pimeinä iltoina, jookoskookos!

Hallatar kirjoitti...

Hmmm...

Pitäisköhän mun tulla nuuskuttelemaan
ettei siellä vaan sit oo hometta?

Ollaan koko perhe aikamoisia homekoiria...

Anonyymi kirjoitti...

Oho, kylläpä kuulostaakin jännältä. Onnea! Ja voimia, niitäkin varmaan jossain vaiheessa tarvitaan ...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Ajokortista. Jaksamisia kaiken myllerryksen keskellä.