lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Punaviinin lämmin hehku

Tiedätte varmaan kaikki tilanteen: Kuin kohtalon johdatuksesta olette törmänneet puolitutun kanssa bussipysäkillä. Olette tervehtineet toisianne hieman arkaillen ja kulmien alta, epävarmoina siitä, kuuluuko teidän tuntea toisianne laisinkaan. Puhutte säästä ja kirjallisuudesta (hän on lukenut viimeksi saman kirjan kuin sinäkin), jostain syystä tunnelma on yllättäen kepeästi kulturelli. Juuri sellainen hieman vallaton, jollaisessa olet elementissäsi.

Bussit tulevat ja menevät. Tuulee kylmästi. Tutulla on punainen, neulottu kaulaliina. Hän pitää käsiään ahtaiden farkkujen taskussa ja tärisee puhuessaan. Ei silti selvästikään halua vielä pois. Ajattelet ärtyneesti koko ajan kasvavaa virtsaamisen tarvettasi. Luonto tulee väistämättä katkaisemaan tämän hetken. Ennen pitkää taian on väistyttävä normaalien ruumiintoimintojen tieltä.

Tuttu (haluaisit jo sanoa ystävä) ehdottaa lopulta punaviinilasillista läheisessä, tunnelmallisessa ja olohuonehenkisessä paikassa. Annat hänen kerätä sinut tuulen tuiverruksesta sisälle lämpimään. Kaupasta olisi pitänyt sille illalle käydä vielä puuroa aamiaiseksi ja jotain muuta teetä kuin sitä ainaista vaniljaa. Mutta olkoot! Nyt eletään!

Lasin pohjalla hehkuu useampi suullinen sitä voimakasta äitelää ja kitkerää, joka pistää irvistelemään ja pudistelemaan päätä. Halvinta, sitä mitä aina tilataan. Tuo toinen istuu jalat vähän levällään ja näprää lasin jalkaa. Vähän lihavat reidet, nyt huomaat. Ja liian tiukat housut. Kun hän puhuu, hän kumartuu sinua kohti ja katsoo pitkään lasin ylitse. Hän puhuu sinulle, vain sinulle, eikä kenellekään muille. Hän puhuu sellaisia asioita, joista et ole koskaan kuullut; musiikista ja muusta. Mietit, onko punaviini jättänyt sinunkin huuliisi violetin raidan.

On sinun vuorosi tilata seuraava kierros. Teidän seuraanne liittyy toisen tuttuja ja he huolehtivat kierroksista siitä eteenpäin. Tunnistat ulkonäöltä osan uudesta porukasta. He ovat niitä, joista joskus puhutaan. Ovelia tyyppejä. Tuttu selittää, että hänellä on näiden kavereiden kanssa jotain projekteja, joista ei saa vielä puhua. Mutta sinulle he puhuvat ja kertovat ihan kaikki salaisuutensa. Sinulla on aika avoin olo. Katsot muita viinilasisi sormenjälkisumun läpi ja toivot, että sinullakin olisi salaisuuksia kerrottavanasi.

Joku tilaa pöytään kokonaisen pullollisen. Pullosta läikkyy pöydälle kun kaadat. Nuolette pöytää kilpaa ja nauratte. Tiskiltä katsotaan pahasti, mutta annatte katsoa. Painukoon kaikki tiukkaperseet vittuun! Te olette tässä. Tässä on teidän rinkinne ja muut ajatelkoon mitä haluavat. Yritätte laulaa, mutta kukaan ei muista sanoja.

Uusi tuttu on hiljaa ja laskuhumalasta myrtsinä. Otat hänen kasvonsa käsiesi väliin ja sanot häntä kauneimmaksi ihmiseksi ikinä. Kaikki nauravat, paitsi tuo uusi. Suutelet häntä ja työnnät kielen hänen suuhunsa. Ette maista punaviiniä toisistanne. Tiedät, että nyt himottaisi, ellet olisi niin kännissä.

Ehkä kaadut tai toinen työntää sinut pois luotaan, mutta samassa huomaat olevasi lattialla. Sinuun tartutaan. Lattia vilisee. Samassa olet ulkona, viiman armoilla, etkä oikein tiedä mitä tapahtui. Odottelet muuta seuruetta aikasi. Turhaan. Välillä remakka nauru pujahtaa oven raosta korviisi. Lämpö katoa paidan raosta nopeasti. Viimeinen bussikin on mennyt aikoja sitten.


Pakinaperjantain aiheena lämpö. Jaa

15 kommenttia:

Isopeikko kirjoitti...

Kaunis kuvaus arkisesta lähes jokapäiväisestä hetkestä, siitä kun henkiset vampyyrit saavat kiinni ajatuksistasi ja ryhtyvät imemään sinua tyhjäpääksi.

SusuPetal kirjoitti...

Voi ei, jotenkin tuttua, mutta onneksi ajalta kauan, kauan sitten.

Punaviini on kyllä hyvää.

tienpäällä kirjoitti...

Jos laitettaisiin tällaisia oivia tarinoita vinkkupullojen kupeisiin, ne voisivat tepsiä huomattavasti paremmin alkoholin kulutusta vähentävästi kuin ne taannoin suunnitellut "viina on vaarallista" lappuset.

Varsinkin, mikäli etiketin tilalle toiselle puolelle pulloa laitettaisiin aina kuva Elävästä Elämästä, jonkun lähipubin viimeisiltä tunneilta viikonlopun käännyttyä jo sunnuntain puolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuntui hämärästi tutulta. Paitsi, että sen katkon jälkeen löysin itseni kotoa esittämässä itseäni lähes juopumattomana. Enempi se olikin ratkihauskan seuran aiheuttama euforia.
Kotona tuntui mukavalta se, ettei ollutkaan kovin kännissä, vaan ainoastaan huumaantunut.

Iisi

Kirsi Marttila kirjoitti...

Niin on lämpökin katoavaista..ja humalan hilpeys vaihtuu äkisti kylmään todellisuuteen : )

Hansu kirjoitti...

Arkista, mutta jotain siinä on. Extempore-jutut on parhaita. Niistä jää hyvä maku suuhun, vaikka viiniäkään ei kannattaisi ottaa liikaa.

Leijonainen kirjoitti...

Mukaansatempaavasti kirjoitettu tapahtumaketju hetken lämmöstä, joka haihtuu yhtä nopeasti kuin punaviini.

Hallatar kirjoitti...

Hahaaa!


-JUST yritän päntätä päähäni
anniskelupassi-tentin tietoja! ;D

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, kivaa että tällainen hetki on jokapäiväinen osa elämääsi! Millaista elämää mahdatkaan viettää.. Uskallanko edes arvailla.

Susu, punaviini on hyvää, paitsi paha punaviini on mielestäni pahaa.

Tienpäällä, mutta olihan tarinamme päähenkilöllä sentään hauskaa melkein viime hetkille saakka! Sitä mieltä kyllä olen, että bussit saisivat kulkea vuorokauden ympäri.

Iisi, hauskassa seurassa voi tosiaan huumaantua. Ja vieläpä niin, että pääsee kotiin tipahtamatta maan pinnalle.

Kirsi, onneksi kylmä todellisuus haihtuu yhtä äkisti humalan hilpeyteen :)

Hansu, minulle ainakin hetken mielijohteesta suoritetut seikkailut ovat olleet niitä mieluisimpia. Perheenäidille sellaisia tilaisuuksia tulee kyllä eteen valitettavan harvoin.

Leijonainen, esikuvani tälle mietelmälle oli pieni tulitikkutyttö. Ehkäpä tarinamme henkilö vielä raapaisee yhden punkkupullon povaristaan ja pääsee lämpimänä kotiin.

Hallatar, onnea urakalle! Kyllä se siitä päähän pänttäytyy.

aimarii kirjoitti...

Niinhän se menee, ettei jotenkin mene. Ja nyt meni näin. Ulos ja kylmään. Siinä ne haihtui punaviinin lämmöt.

Almamaria kirjoitti...

Minulle tuli ihan hyinen olo - lämpimästä äkisti kylmään siirtyminen aiheuttaa niin karmeita tutinoita ettei siinä enää bussittomuutta kaipaisi!

arleena kirjoitti...

Olipas yhtymäkohtia omaankin todellisuuteen.
Nasevasti kuvailtu.

Mk kirjoitti...

Onneksi en tunne ihmisiä jotka haluaisivat keskustella kulttuurista ja kirjallisuudesta.
Kyllä pontikassakin on siis puolensa!

Allyalias kirjoitti...

Aimarii, mikäpä hyvä kestäisi ikuisesti!

Almamaria, pitäisi olla sellaisia säälitakseja, jotka kuljettaisivat ilmaiseksi kyytiin jääneitä...

Arleena, onneksi sentään jollakulla toisellakin ;) Ehkä olemme joskus viettäneet iltaa yhdessä...

Mk, kyllä minäkin ennemmin nain ja tappelen... Mutta kirjallisuudesta jutteleminen tulee heti näiden jälkeen.

varsuli kirjoitti...

Miksi minulla tulee tästä mieleen elokuva, jonka suomalaiset ohjaajat ovat päissään ideoineet, ja lopulta huomanneet että "Eihän thämä muuten toimi kuin ranshkaksi!" (Huomioikaan virheet, tietenkään puhuminen ei onnistu kun on tyhentäny leijonapullon.)
Siispä laitamme karmaisevan "seksikkään" ranskaa puhuvan miehen seputtamaan tarinaa. Tässä tapauksessa molemmat "tutut" ovat naisia, ja saamme ah, niin karmaisevan ällösöpön lesbojen känni-illan että kissakin oksentaa. Mutta olihan sitä mukava lukea ja mukaansa imaisia kuin suosilmäke.