Juhannusveikkaus

- Eeei voi olla totta... katopa tätä. Onko tämä tosiaan? Seitsemän oikein... SEITSEMÄN OIKEIN! KUULITTEKO? SEITSEMÄN!
Patu syytää melkein hartiavoimin lähiöbaarin muovituoleja edestään ja kiirehtii painamaan kämmenensä vanhan äitinsä suun päälle. Nurkista katsellaan jo epäluuloisen näköisenä. Patu nappaa äidin kupongin käteensä. Vähällä on, ettei hänkin huuda.
- Elähän äiti höpötä, Patu sanoo kuitenkin. - Kohta luulevat, että olet tosissasi.
Äidin ilme näyttää tuskastuneelta.
- Lue sitä lappua. Siinähän se seisoo niin selvästi ettei ikinä.
- Nyt on tainnut äitimuorilla tulla juotua vähän liikaa. Parempi, että mennään tästä kotiin juhannuksenviettoa jatkamaan.
Patu taittaa kupongin kahtia, kuin se ei olisi minkään arvoinen ja työntää sen äitinsä rintataskuun. Nurkkapöydissä aletaan osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Katseet liimautuvat taas seinälle ruuvattuun, suurehkoon televisioon, ja kämmenet kiertyvät oluttuoppien ympärille.
Äidin saa melkein retuuttaa pihalle. Hän haraa vastaan ja tarttuu laihoilla sormillaan jokaiseen lähistölleen osuvaan muovituoliin.
- Tämä on epäreilua. Olisit lukenut sitä kuponkia, äiti sanoo kun he pääsevät vihdoin pihalle.
Korvanjuuressa alkaa heti inistä.
- Ala nyt tulla siitä huutamasta, Patu sanoo. - Kyllä minä sen kupongin luin.
Nyt alkaa äidinkin päässä raksuttaa. Hän nostaa käden rintataskulleen, arvokkaan kuponkinsa suojaksi ja he kulkevat hivenen humalaista puolijuoksua tyhjyyttään kajahtelevien lähiöpihojen halki.
Kotona odottaa perhe. Vaimo hyssyttää tulijoita heti eteisestä.
- Onko jännät paikat? Patu kysyy.
Hän iskee äidille silmää ja nostaa sormen huulilleen. Ainutkertaisesta ilouutisesta on otettava kaikki irti.
- Ainolla on enää kahden päässä, äiti kertoo. - Minulla meni tänä vuonna ihan metsään.
Aino juoksuttaa oman lappusensa isänsä nähtäväksi. Posket hehkuvat innostusta. Äiti ei malta enää mieltään vaan nostaa oman lappunsa esiin rintataskusta ja ojentaa sitä lapsenlapselleen.
- Tiedätkö mitä tässä on? Tässä on seitsemän oikein.
Patu kurkistaa olohuoneeseen ihan vain nähdäkseen vaimonsa ilmeen. Se näyttää tuskastuneelta.
- Saa olla viimeinen juhannus kun te kaksi istutte baarissa, hän sanoo. - Tilanne on tällä hetkellä jo yhdeksän, jos ette ole sattuneet kännäämiseltänne huomaamaan.
- Ei, kun tässä on seitsemän YKSITYISKOHTAA.
Patu tietää jo silloin ettei koskaan tule unohtamaan sitä juhlallista hiljaisuutta, joka kotiin sillä hetkellä laskeutuu. Ainokin astuu askeleen taaksepäin. Tytön ymmärrys ei vielä riitä käsittämään millä tavoin heidän elämänsä muuttuu nyt.
- Kuinka.. Voiko se edes olla mahdollista?
- Täällä lukee puukotus veneessä, puukottajan horjahtaminen veteen, puukottajan hukkuminen, veneen ajelehtiminen julkisen rannan tuntumaan, löytäjänä kolme pikkupoikaa, elvytysyritykset turhia, puukottajan löytyminen naaraamalla.
- Ei... Mistä hän saattoi aavistaa? Juurihan sen aamuisen puukotustapauksen tekijä löydettiin. Eikä näitä yksityiskohtia edes tiedettäisi ellei se nainen olisi sattunut näkemään tapahtumia rannalta. Tämä on jo yliluonnollista!
-Ihan sama mitä on. Äiti on nyt rikas!
-Äiti, mullakin on yksityiskohdissa pään irtoaminen oikein, Aino sanoo.
- Sehän hienoa kultaseni. Ettehän te kertoneet mitään kenellekään? Tästä on parempi olla puhumatta, ainakaan nyt juhannuksena, kun mitä vain voi tapahtua.
- Tiedäthän sinä äidin. Mutta kai sain tilanteen paikattua.
- Muistakaa että pitää nyt vielä odottaa maanantaita, äiti muistuttaa. - On ollut niin lämmin sää, että ihmiset ovat veikanneet paljon enemmän kuin normaalisti. Ja hukkuminen on kuitenkin niin tavallinen yksityiskohta, että mistä sitä tietää, vaikka olisi useampikin seitsemän oikein.
He istuvat television ääreen. Vaimo ottaa käteensä kaukosäätimen ja sammuttaa television, jossa juuri näytetään vakavaa auto-onnettomuutta.
- Äiti älä! Mä en ehtinyt nähdä, kuinka monta kuollutta tuossa tuli. Jos mäkin vaikka voittaisin jotain, Aino sano0.
- Sen ehtii tarkistaa maanantainakin, vaimo sanoo.
He istuvat sohvalla kukin ajatuksissaan, miettien mitä kaikkea tulevana arkena tapahtuisi. Patu oli onnellinen, epäilemättä onnellisempi kuin koskaan. Äiti on jo vanha ja tuskin eläisi pitkään, etenkään niillä elämäntavoilla. Jos hän saisi veikata, eläisi äiti tuskin näkemään seuraavaa juhannusta. Ja sillä veikkauksella voittaisi melkein saman kuin äiti nyt, mitä nyt verottaja veisi osansa. Kehtaisikohan sitä pyytää kuponkia suoraan itselleen, niin säästäisi nekin kulut?
- Ihanaa! äiti huokaa. - Tämä oli muutenkin niin jännittävä juhannus. Uhreja tuli enemmän kuin miesmuistiin ja jotenkin niin tasaisesti, ettei ollut hetkeäkään tylsää. Kyllä tätä tulee ikävä myöhemmin. Mitäpä sitä enää veikkaamaan... ei se onni osu kahta kertaa kohdalle.
Äiti painaa kämmenensä hellästi rintataskun päälle ja Patu on äkkiä ihan varma, ettei hän suostu koskaan luopumaan kupongista vapaaehtoisesti. Onneksi juhannusta on vielä jäljellä ja kaikki tietävät, että silloin voi tapahtua mitä vain. Jaa