perjantaina, elokuuta 14, 2009

Aivoja myöten turvoksissa

Onneksi vihdoin alkoi kesäloma. Tai eihän tämä kokonaan lomaa ole, toisesta työstä pelkästään. Silti on kivaa kun helpottaa hetkeksi.

Oli hauska lukea, kuinka Kirstin mies oli käynyt ostamassa pakastimen heti kun silmä vältti. Samalla logiikalla aion itsekin ähräytyä vatsoineni mustikkametsään. Sitten meilläkin on taas ensi vuonna marjoja roskiin heitettäviksi.

Toivottavasti lämpimät kesäsäät jatkuisivat vielä vähän aikaa. Olisi kiva päästä itsekin ilmoista osalliseksi.

Omituinen kesä. En ole kirjoittanut mitään, en ottanut yhtään valokuvaa, enkä edes käynyt missään. En ole niinkään pahalla mielellä, kuin aivan järkyttävän väsynyt. Siispä aion käyttää tästä lomasta kaiken mahdollisen ajan perseelläni makaamiseen! Tukisukkahousuja aion käyttää vain pakon edessä!

Ja kirjoitan tänne, jos jaksan :) Jaa

11 kommenttia:

Kirsi Marttila kirjoitti...

Onnittelut loman johdosta! Olet sen ansainnut. Toivotaan hyviä säitä.

isopeikko kirjoitti...

Peikoltakin tukea ilman sukkahousuja.

lepis kirjoitti...

Tervetulleeks takaisin jaksamaan! Minä en ole edes tajunnut tätä raskautettua tilaa olevaksi...

Mukavaa lomaa ilman tukisukkahousuja!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut loman johdosta.. Pysy poissa metästä vauva vatsoinesi..Paikkallinen lehti on paikalla ja kirjoitta kalevaan. Että oulun lähi metsässä on nähty pyylevä pingviini.

Arjaanneli kirjoitti...

Tee niistä sukkapöksyistä vaikka sipulipussi!
Kestää isommankin satsin. Toista lahjetta voi käyttää vaikka salaattilinkona!
Nyt jos koska pitääkin harrastaa perseellään makaamista!

HeidiR kirjoitti...

Jee! :)

Tiesitkö, että Runo- ja ValokuvaTorstai ovat juuri tulleet takaisin kesätauolta? Minä jo osallistuin haasteisiin ja haastan sut osallistumaan.

Hallatar kirjoitti...

Jaksa vielä vähän, Ally-pieni. =)


*hali*

SusuPetal kirjoitti...

Voihan paksusti :)

José Ramón kirjoitti...

A very interesting blog.

Greetings from creativity and imagination photos of Jose Ramon

tienpäällä kirjoitti...

Käytä nyt kuitenkin siihen lepäämiseen perseen lisäksi edes vähän myös selkää.
Ja halkea onnekkaasti kahteen osaan, jahka se aika koittaa.

Allyalias kirjoitti...

Kiitti Kirsi! Nyt sitten olenkin "ikuisella" lomalla. Sitten kun pääsisi vielä liikkumaan...

Peikko, kiitos. Kaikki sukkahousuton tuki otetaan ilolla vastaan.

Lepis, kun raskaus etenee, niin vaatteetkin vähenee. Pikkuhousutkin alkavat käydä pieniksi...

Ano, ei tulis enää mieleenkään mennä metsään. Hyvä kun jaksaa parvekkeelle vyöryä.

Arjaanneli, oli muuten sen verran hyvä sukkahousuvihje, että epäilen sinun olevan joku Niksi-Pirkan vakiokirjoittajista ;)

HeidiR, kiitos haasteesta! Ei ole ainakaan vielä saanut aikaiseksi osallistua. Kameran johtokin on kyllä hukassa, eikä uusia kuvia saa näin ollen koneelle. Selityksiä riittää..

Una, kyllähän sitä jaksaa kun ei muutakaan voi. Ja mikäs tässä, lepäillessä.

Susu, kyllä voin ja kehtaankin vielä!

Hose, my darling <3

Tienpäällä, selkä on rikki, joten pakko käyttää pelkkää persettä. Ja siitäkin pääasiassa sitä reikäosaa ;)