sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Orgastik... Kyynikon päiväkirja.

Rak... Turha päiväkirjani,

Pakinaperjantaissa oli tällä viikolla aiheena riemastus. Mikäpä siinä, hienoahan on aina pureutua ihmisen toiminnan heikkouksiin ja mielentilojen lähes hysteeriseen ailahteluun.

Moni voisi kuvitella, etten ole koskaan kokenutkaan riemastuksen tunnetta, mutta myönnän tunteen tulleen nuoruudessani jollain lailla tutuksi. Joskus vieläkin, kun eteeni sattuu lasillinen erinomaista viiniä ja suullinen oikein hyvää juustoa, minä melkein... no niin.

Mitä on riemastus? Ulkoisestihan tämän monimutkaisen tunteen riehumisesta ihmisen sisällä todistaa kokijansa kasvoille leviävä yllättynyt hymy (tai vastaavasti tuskallinen irvistys!). Suu aukeaa, sieltä saattaa kuulua kummallisia äännähdyksiä. Toisilla on tapana päästellä röhkiviä kurkkuääniä, mutta suurin piirtein yhtä moni ilmaisee riemastuksensa inisemällä. On niitäkin, jotka huutavat pidäkkeettömästi. Riemastuneen vartalolla on taipumus kiemurrella hallitsemattomasti tunteen kourissa.

Kysynkin nyt, kannattaako tuollaisen alhaisen ja eläimellisen tunteen valtaan joutua ollenkaan? Miksi irtautua kaikesta siitä, mikä on tärkeää ja todellista? Ja kannattaako tuon lyhyen riemun hetken takia tehdä itsestään naurettava pelle? Kuka menisi vapaaehtoisesti huvipuistolaitteeseen ja tulisi sieltä paskat housussa ulos? Tuskin monikaan. Ihmisen on tärkeää säilyttää täysi läsnäolonsa ja ennen kaikkea täysi ruumiinsa hallinta. Emmehän muuten ole eläimiä kummempia. Tässä nimenomaisessa asiassa eläimet tosin taitavat olla teitä ihmisiä kehittyneempiä, sillä harvoin näkee eläintä riemun vallassa. Paitsi iljettävät apinat iljettävine temppuineen näyttävät toisinaan kerrassaan... no joo.

On monta syytä pidättäytyä riemastumasta. Kaikki varmasti tietävät näistä syistä, mutta tulevat ajatelleeksi niitä vasta riemastuttuaan. Olisi hyödyllistä ajatella näitä asioita vakavasti ennen riemua, jolloin se parhaassa tapauksessa tukahtuu kokonaan tai ainakin sen terävin kärki katkeaa pois.

Ensiksikin onnen määrä on maailmassa vakio. Jokaista riemua seuraa epätoivo, jokainen kliimaksi ennustaa antikliimaksia. Mitä suurempi riemu, sen suurempi epätoivo. Ei riemua, ei epätoivoa. Yksinkertaista ja ymmärrettävää. On mielestäni hullua antaa tuollaisen turhan tunteen riepotella ruumista pienen hetken ja antautua sitten tuskan ja murheen riuduttamaksi. Riemu hulahtaa ruumiin läpi lämpimänä aaltona, mutta tuska nakertaa sielua ikuisesti!

Riemuitsetko, kun lähimmäisesi riutuu? Maailmassa on onneksi aina sellaisia, joilla menee huonommin. Heitä on hyvä ajatella siinä vaiheessa, kun riemu orastaa jossain sisimmässäsi, kun sen sormet kutittelevat ihoasi ja viekoittelevat antautumaan. Olisi todella itsekästä riemuita, kun toisaalla on köyhyyttä, sotia, luonnonmullistuksia, silkkaa nälänhätää ja kuolemaa. Sinulla on ehkä varaa manikyyriin ja hyväntuoksuisiin käsivoiteisiin, sekä kaikenlaisiin patterikäyttöisiin vekottimiin, mutta jossain muualla ihmiset kuolevat nälkään sinun ylenpalttisen ja irstailevan elämäntyylisi takia. Sitä sopii miettiä. Ja mielellään jo ennen riemua.

Jos näiden asioiden ajatteleminen ei vielä hillitse riemua, voi kokeilla vaikka perusteellista siivoamista tai viileää suihkua. Kannattaa välttää luontodokumetteja ja amerikkalaisia elokuvia, jotka molemmat antavat riemusta aivan vääränlaisen kuvan. Minusta ei ole liioittelua nousta vuoteesta vaikka keskellä yötä, ja lähteä kunnon hikilenkille. Mieluiten vielä hautausmaalle, jossa voi surra ja muistella kaikkia tämän maailman riemut jättäneitä. Silloin viimeistään muistaa, että iloon pitää tarttua, riemuita vielä kun voi... eikä siis kun... pitää välttää kaikkea riemua. Se on turhaa, kun lopulta sitä kuolee kuitenkin.

Pakinaperjantaille briljantilla. Jaa

19 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Niin eläimellistä, niin hillitöntä.
Pysytään tiukkoina, Ally, ei anneta periksi moiselle orgastiselle ruokottomuudelle.
Rietasta riemastusta, hyi helvetti.

Isopeikko kirjoitti...

Mutku... eiku... entäs sitku... ain jotku... kauhee sotku... tuokin potku... joku retku... juomanlitku... ja se katku.

Sanos nyt sitten ton perästä mitään viksua :) Allyn sanoista näkyy hyvä syvä ymmärrys elämään ja sen pientä suurempiin iloihin vaikka se piilottaakin sen rivien väleihin. Hyvä Ally.

Kari kirjoitti...

Hyvä teksti, jonka takaa pilkistää kirjoittajan epäkyyninen riemuilu, jonka tällainen tosikyynikko kyllä tunnistaa ;)

Obeesia kirjoitti...

Että sitä on ruvettu kyynikoksi?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta
ja tarinasta. :-)


Terveisin Leelia Pakinaperjantaista

Alastalo kirjoitti...

minusta tuntuu kylläkin että Allyhyväkäs riemastui jo kirjoittaessaan tätä ja kiemurteli riemuissaan lattialla ja riemastui vielä uudestaan ajatellessaan meidän lukijoiden riemastuksia tästä tekstistä.

NIH!!!

tienpäällä kirjoitti...

Ei kun juuri siksihän se varsin kannattaakin.
Riemastella sekä remmastella.
Siis kun kuitenkin loppujen lopuksi kuolee, teki niin tai näin.

Sanoihan se muinainen pappakin kykyjen jo satavuotiaana yllättäen mentyä, että mitä tuota suotta suremaan: vielä pystyn nuolemaan ja puremaan.

Hallatar kirjoitti...

Tervetuloa Pakinaperjantaitiimiin! =)

Ja sujuvasanaista oli taas siun huima kirjootus. =)

Allyalias kirjoitti...

Susu, ihanaa, että joku muukin tulee vahvistamaan kyynikkorivistöämme (joka kyllä käsittää vain meidät kaksi). Me kax maailmaa vastaan!

Isopeikko, olen nauttinut ilojen maljasta, sen myönnän. Ja siksi tiedän, kuinka vaarallista se on.

Kari, minäkö epäkyyninen??? Olet kyllä väärässä!

Obeesia, kaikkea pitää kokeilla.

Leelia, kiitos kiitoksista :)

Alastalo, jos näin olisi, en sitä tässä tunnustaisi :)

Tienpäällä, siinä on papilla ollut positiivinen näkemys maailman menosta. Mutta puremaan??? Uskaltaisikohan sitä koskaan olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä :)

Hallatar, kiitoksia vaan! Mielelläni puuhailen ihmisten kirjoitushimojen hyväksi. Vaikka kaikki himothan olivat tosiaan huono asia...

Tiina Marjeta kirjoitti...

Aijaijai..kun kuolen nauruun..ei kun siis en tietenkään ala tässä turhia iloitsemaan..:)...ihan kirjoitusvimma iskee kun lukee näin herkullista tekstiä..kuolen naur..siis juu.up..KIITTI

Anonyymi kirjoitti...

Käyppä lukemassa Taidemielipuolen päiväkirjaa joskus..sillä on kans Natalia Negativistinä esiintyessään lähes aina "paha" päivä. http://taidemieli.vuodatus.net/

Mk kirjoitti...

Se on hienoa että joku edes pyrkii käyttäytymään hillitysti ja sivistyneesti, ymmärtäen mihin riekkuminen ja rahvaanomaisuus johtaa.
Onhan näitä muistelmankirjoittajia tässä maassa muutenkin jo tarpeeksi, näin eläen voi kuitata lopussa vain lyhyesti että syntyi ja kuoli.

Allyalias kirjoitti...

Tiina, irstauden synnissä ei ole mitään huvittavaa!!! Taidat olla itse jonkin sortin epäpyhä nautiskelija. Nyt riemu sikseen!

Ano (Tiina?), kiitos vinkistä. Menen heti vilkaisemaan.

Mk, olet oikeassa. Olisi hienoa jos elämä mahtuisi yhteen lauseeseen. Ilman pilkkuja ja rönsyjä. Se olisi kunniallinen elämä se.

Kirsi Marttila kirjoitti...

Joo, ei.. riemastukset sikseen tahi helvetin tuli on vaarassa kärventää!

Allyalias kirjoitti...

Kirsi, niin. Ja helvetin tuli on kuumempi kuin riettauen tuli. Ja se helvetin tuli nuoleepi kiireestä kantapäähän kuumalla kielellä. Nuoleepi ja nuoleepi, kunnes liha on verellä ja nuotiosa mustunut.

Maaria kirjoitti...

Blogissani on sinulle postia :)

Allyalias kirjoitti...

Maaria, kiitoksia!!! Olen ihan ymmyrkäisenä onnesta :)

Kutuharju kirjoitti...

Njaahas, olennainen on jo kuitattu. Jatkoksi mk:n asialliseen huomautukseen; ei elämänkaaren toteamiseen tarvita edes sanoja, pelkät vuosiluvut riittävät ja pitkä viiva siihen väliin - eikä mitään yhdysviivaa saa rajakohtamerkinnöissä käyttää! Ja huivit tiukalle lyylit!

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, pelkillä numeroilla kerrottu elämä on ainakin kunniallinen sellainen. Nyt niska köyryyn ja nöyränä kyntämään vastatuulta. Huivi kiristää jo ohimoita.