Iltakahvi tuoksui aina ihan erilaiselle kuin päivän muut kahvihetket. Tuoksu sai huoneen seinät lähentymään toisiaan. Suuresta pirtistä tuli kotoisa, kolmen asuttava pesä. Annu otti leipäkorista siivun ruisleipää, joka oli ehtinyt kovasti kuivettua päivän seisottuaan.
Äitee ei ollut vielä liikkunut nojatuolistaan, vaikka kahvi oli viittä vaille kupissa. Kahvinkeitin röklötti jo viimeisiään.
- Äitee, tuu jo sinäki, Annu sanoi.
Äitee nousi ja käveli köppänästi penkille istumaan. Olohousujen polvet pussittivat tyhjinä. Sinä talvena äitee oli muuttunut vanhukseksi ja Annu tiesi, että viimeisiä vuosia vietiin. Liian aikaisin, jos Annulta kysyttiin. Yksinkö hän sitten kävisi, piikanako, keski-iästä omaan vanhuuteensa?
Äitee piti kahvikuppia käsi tutisten, muttei juonut. Istui vain ja tuijotti Annua.
- Ottaako rinnasta? Annu kysyi.
Äitee huitaisi pitkällä, kanakoipimaisella luurankokädellään pöydän yli.
- Äläs nyt tyttö hulluja, sanoi äitee, kuten yleensäkin sydänasioista puhuttaessa, mutta tällä kertaa ilman normaalia kiukkuista itsepintaisuutta.
- Missä isu?
Äitee peilasi totista kuvaansa ikkunan mustasta heijastuksesta.
- Kustaa.., äitee sanoi. - Kustaa meni jäihin.
Annu vilkaisi myös ikkunasta nähdäkseen joelle, muttei nähnyt lasia pidemmälle. Ruisleivän reuna ruksui hampaissa.
- Mitä se horajaa? hän kysyi.
- Ite näin jokirannasta, äitee vastasi.
Annu pisti leivän takaisin pöydälle. Totta se puhui, jos ei ollut tullut horiskoksi. Äiteellä ei ollut tapana laskea leikkiä. Ei isoilla, eikä pienillä asioilla.
- Eikö se häätyis mennä onkimaan ylös sieltä? Annu kysyi.
Äitee kietoi sormensa vuorotellen kummankin ranteensa ympärille ja kosketteli peukalosyrjän luita.
- Häätyykö tuota ennää... Johan tuo meni.
Televisio kiinnitti äiteen huomion. Annukin katsoi samaan suuntaan. Kahvi oli vielä kupissa, kun kymppiuutisia kuulutettiin. Isun jäihin meno oli sotkenut tutun iltakuvion totaalisesti.
- Uutiset alakaa, äitee sanoi. - Pitäsikö tuo mennä kattomaan, mitä ne siellä maalimalla tännää?
Äitee lähti huterasti nojatuoliaan kohti. Annu nousi pöydästä. Hän meni äiteen perässä ja antoi likaisten kuppien maata sijoillaan. Jääkööt tällä kertaa kaikki laittamati.
Tarinamaanantain aiheena alku
Jaa
16 kommenttia:
Johan tuo meni!
Niin, mitä sitä sitten turhaa kiirehtimään ja hosumaan enää.
No jo on! Joku roti se olla pitää! Sotkea nyt tuolla tavalla naisten iltarutiinit hukkumalla jäihin! =0
Jatkoa, please!
Allyinen on tarinasi, kovin Allyinen. Ihan melkein kun pohojanmaalla. Jämerästi ja turhia hötkyilemättä. Olenkohan koskaan sanonut että kirjoitat hyvin. Nyt sanon taas.
Ihan kamalaa ja silti ihan hervotonta. Mistä ihimeestä nää tarinas oikeen suollat?
Seuraavan kerran ku lapset kyssyy issääsä, niin vastaan, että jäihin meni, jäihin, ottakkee lissee ruokoo.
Jännä tarina. Annu ei vaikuta aivan täysijärkiseltä, keski-ikäinen ja vielä kotona. Onkohan Kustaa kuitenkaan jäissä vai äiteen dementia alkamassa?
Hurja tarina ja hyvin kirjoitettu. Toivottavasti Kustaa ei kuitenkaan mennyt jäihin.
Joskus tuppaa ajatukset sotkeentummaan.. ihan joutavistakin asioista.
Miehet on just tuollaisia. Olisi Isu voinut edes odottaa, että kahveet on juotu. Nyt meni koko pakka ihan sekaisin ;DD
Isu, senkin.
Tommosta se o. Elämä. Ja kuolema. Turhia hötkyilemätä. Ei täsä sen kummempata.
Ja Ally sen meille näytti ;)
Kai sitä nyt jo vaikka huomenna voisi käydä kurkkaamassa jäikö siltä se pipo avannon reunalle, vai menikö sekin.
Susu, turha juosta, kun juna on mennyt. Parempi juoda sumpit ja odotella suotuisempia aikoja.
Celia, sanos muuta! Miehillä sitten ei ole kerrassaan mitään käytöstapoja.
Obeesia, ehkä vielä jonain päivänä aamukahavit ;)
Isopeikko, meillä täällä Oulussa kyllä sentään hötkyillään joskus, vaikka etelän kiivasta elämänmenoa ihmetellään. Mitä kovemmalla kiireellä kaiken tekee, sitä vähemmän jää aikaa tärkeille asioille.
Noeijoo, kai minä kirjoitan tänne kaikki fantasiat, jotka kertoisin terapeutilleni, jos sellaiseen olisi varaa...
Kari, kumpihan vie järjen tehokkaammin; kotona asuminen vai yksinäisyys?
Tuima, minäpä vähän toivon, että Kustaa meni. Muutenhan iltakahavit olisivat pudonneet uomistaan ihan suotta.
Olli, näin on. Heikkomielisten haparointia!
Elina, ja ihan varmasti tiesi mikä on talon tapana. Olisi mennyt kymppiuutisten aikaan, niin kukaan ei olisi edes huomannut!
Paju, elämä on lopulta sitä, kun seuraa lamaantuneena maisemien hidasta lipumista silmien edestä.
Tienpäällä, meinaatko, että piposta olisi vielä käyttökapineeksi?
Olipas "mukava" tarina.
Eihän kaatunutta maitoa kannata itkeä. Sinne män ja sillä siisti.
Alastalo, mitäpä sitä enää hötkyilemään, kun ei oo ennenkään :)
Voi heitä :D
Onneks ei Isu vient sentää kaukosääjintä mukannaa. Niil on vanhoil miehil kaikenlaisii kepposii, ois voint vaik senkii tehhä.
Lähetä kommentti