Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.
Osa 1 täältä
Jonkin aikaa kaikki jatkui ennallaan. Parittoman viikon maanantaisin osallistuin porsliininmaalauskursseille entiseen tapaan, paitsi yritin toki vältellä parhaani mukaan joutumasta puheisiin pottaansa itkevän muorin kanssa. Kurssilaiset harmittelivat tietenkin kilvan kadonnutta yöastiaa ja siihen maalattua, ihmeen ihanaa kuvaa.
Muutos tapahtui vasta kurssin "kevätriehan" yhteydessä, jos nyt yli-ikäisten tanttojen illanviettoa lähikuppilassa voi sellaisella nimellä kutsua. Voitte uskoa, että tuon illan aikana kahvilikööri virtasi ja neulontaohjeita kirjoitettiin intoutuneen boheemissa hengessä lautasliinoihin. Vaaleanpunainen oli elementissään; pinkit verryttelyhousut paljastivat vakoa vain aavistuksen verran vähemmän kuin Seppälän teiniosastolta ostettu trikoopaita. Lippalakin takareiästä keikkui vaaleanpunertava, kikkarainen poninhäntä. Vaaleanpunainen viihtyi tanssilattialla. Vaaleanpunaisen eteen kannettiin sinisiä enkeleitä. "Tulkaa vaan, kunhan tulette metrin välein", vaaleanpunainen räkätti jo melkein jonoksi muodostunutta ihailijalaumaa.
Katselin, kun tuolle vastenmieliselle sikkarasilmälle laulettiin karaokeserenadeja ja kuinka kymmenen rattijuopumustuomionsa vuoksi kyläyhteisön tietoisuuteen tullut kunnan kiinteistönhoitaja painoi nenänsä tursuavaan rintavakoon. Ravintolan edessä käytiin pienimuotoisia nujakoita milloin persjalkaisen kinkkukiusauksen kunnian pelastamiseksi, milloin oikeudesta saattaa tuo hyvin proteiinipitoinen köyhäinapusäkki kotiovelle saakka.
Minä join lonkeron toisensa perään ja sanon suoraan, että vitutti. Vaikka tiesin päärynänmallisen maksamadonnan suosion johtuvan vain siitä, että olin itse aivan liian kaunis oksennuksenhajuisten kantapeikkojen iskettäväksi. Mitä enemmän lonkeroita join, sitä ärtyneemmäksi tulin. Kahviliköörin innoittamat kurssilaiset olivat intoutuneet piirtelemään lautasliinoihin neulontaohjeiden sijaan seksiasentoja, rattijuoppo kiinteistönhoitaja oli siirtynyt imemään fritsuja vaaleanpunaisen kaulaan ja minä vain istuin toimettomana haistelemassa juomastani nousevaa käyneen sitrushedelmän löyhkää. Tiesin, että seuraavana aamuna olisin kamalassa krapulassa ja silti pitäisi jotenkin raahautua porsliinikurssin päättäjäiskahville...
... Jossain vaiheessa hämärtyi. Heräsin seuraavana aamuna muistaen huteria välähdyksiä itsestäni roikkumassa kaksin käsin miss Piggyn saparossa, nujertamassa tutisevaa mummelia lattialle lukemattomien neuleohjeiden ja seksiasentoihin jähmettyneiden tikku-ukkojen sekaan ja kourimassa vastahakoisen kiinteistönhoitajan innotonta etumusta. Vaivuin peiton alle odottelemaan krapulaa, morkkista, pelkotiloja, unta, kuolemaa, mitä tahansa. Mutta mitä kummaa? Oloni oli täysin normaali. Hivuttauduin hitaasti istualleni. Aurinko ei satuttanut silmiäni, eikä suussakaan maistunut koiranpaska au naturel. Nousin seisomaan. Ei huimausta, huteruutta tai sekavuutta. Kävelin peilin eteen ja jäin tuijottamaan kummissani. Oli, kuin olisin juuri viettänyt kuukauden kylpylä- ja plastiikkakirurgiasiivellä varustetussa hermoparantolassa. Kasvoillani ei näkynyt jälkeäkään edellisyön raskaasta ryyppäämisestä.
Olin tietenkin vain onnellinen säästyessäni kerrankin huonon elämän aiheuttamilta seurauksilta. Mutta kurssilaisten kahvitukseen minulla oli jo kiire. Maatessani sängyllä ja kiskoessani muristen liian pieniä ja liian ohuita sukkahousuja jalkaani, sattui katseeni potan kylkeen maalattuun muotokuvaani. Kuva näytti nyt nuhruiselta; arvoituksellinen hymy oli muuttunut hienoiseksi irvistykseksi ja eikö vain toisen silmän ympärillä komeillut musta rengas juuri sillä kohtaa, johon muistelin muorinrahjan minua lattialla kiemurrellessaan tirpaisseen? Olin ensin aivan ymmälläni. Mutta sitten muistin, mitä olin taannoin toivonut. Ehkäpä hyville ihmisille tosiaan tapahtuikin hyviä asioita!
- viimeinen osa seuraa, kunhan jaksan sen kirjoittaa -
Pakinaperjantaissa maalaus
Jaa
7 kommenttia:
Luin molemmat osat nyt vasta, ja onpa tosiaan herkullinen tapaus tämä Kotirouva! Jään kyttäämään jatkoa.
Nyt kyllä menee jännäksi. Kumpi räjähtää potta vai kotirouvan naama :) Mielenkiinnolla edelleen odottelen jatkoa. Varmaan kuitenkin joku uskomaton loppu.
: )
Kiitos, kun jaksat aina kirjoittaa.
Miälenkiintoista :)Peikko tykkääkin jatkokertomuksista. Toisen puolesta potan kyljessä vanheneva kuva voisi ollakin miälenkiintoinen. Onneksi se maalattiin vasta kun tarinan minä täytti sen 18, olisi ollut harmi jollei se olisi päässyt kaikenlaisiin kinkereihin :)
Ilmankos meidän kylän emännät vuodesta toiseen ilmoittautuvat posliinin maalaukseen, vai mikä keramiikkakerho se nyt onkaan.
Selvästi mielenkiintoisempaa kuin jumpparyhmässä.
Täytyi jo kommentoida kun en enää malttanut odottaa loppujaksoa.
Loppujakso on tulossa, mutta tuli yks äkkinäisempi kirjoitusjuttu, jonka tahdoin hoitaa alta ensin. Loppujakso luvassa siis tänään tai viimeistään huomenna.
Eeehh Ally, ihanan kitkerää!!
Lähetä kommentti