tag:blogger.com,1999:blog-91937293266109737002011-10-05T11:33:12.229+03:00- Elämää, horinaa ja puujalkavitsejä -Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.comBlogger5521100tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-7481627462898496782011-04-14T06:00:00.000+03:002011-04-14T06:00:02.090+03:00Ei tässä nyt vielä kuolemaa olla tekemässä, mutta on silti juhlallista, kun on koittanut tämän kuukauden viimeinen päivä. Olen kiitollinen anonyymille, joka antoi minulle tämän haasteen. Ehkäpä luet näitä joskus, tai sitten et. Kiitollinen olen kuitenkin.<div><br /></div><div>Olin ajatellut päättää tämän kuukauden kuvaukseen siitä, kuinka istun ruokapöytäni ääressä kirjoittamassa tätä päällysvaatteet ylläni. Eteisessä odottaisi viitisen kappaletta täyteen pakattua muovipussia. Ruokapöydän laidalla olisi junalippu, jossa lukisi Oulu - Rovaniemi - Oulu. Kertoisin pitkähkössä kirjoituksessani, että olen ollut yhteydessä Gurnutse-Kaisaan ja että olen lähdössä hänen luokseen ystävyyttämme uudistamaan. Olisin kuvaillut nopeasti lähdön haikeuden ja rasittavuuden, antanut yleiskatsauksen muovipussieni sisältöön, kurkistellut välillä hermoillen ikkunasta ulos. Taksi saapuisi ajallaan. Ehkä viimeiseksi vielä jokin syvällisempi lause kertomaan, kuinka paljon tämä yksinäinen nukke oppi kuluneen kuukauden aikana elämästään ja kuinka hän lopulta ymmärsi ystävyyden ja muun sellaisen merkityksen.</div><div><br /></div><div>No, todellisuudessa olen tietenkin aikeissa viettää päiväni kotona. Ehkä sulkemisajan liepeillä käyn kaupasta pari pulloa olutta ja jotain syötävää. Katson televisiota, kuuntelen radiota, istun ja katselen ikkunasta. Ehkä Jopi tulee jossain vaiheessa oven taakse. En aio avata.</div><div><br /></div><div>Ehkäpä mitään Gurnutse-Kaisaa ei ole olemassakaan. Ehkä ei ole koskaan ollut majaa Pikkukaarnijärven rannalla tai simaa ja randstadilaisia maanviljelijäveljeksiä. Ehkä ei ole Marcelia, Laitelan Armasta, jättiritsaa, Sallia ja Eva-Majta, Frejaa, Sirakovia, sisaruksiani tai äitiä ja äijää. Kenties ei ole edes eksynyttä lestadiolaisperhettä matkalla Domänvägenille, tahi Thomas Niedermannia.</div><div><br /></div><div>Ehkä on ollut aina näin, ihan siitä asti kuin muistan. Tämä talo, Jopi, penkki talon edessä, penkki torin laidalla. Lähikauppa. Seiskakerroksen esimurrosikäiset pojankoltiaiset ainaisine panojuttuineen, kymppikerroksen väsynyt äiti ja kolme sarjatukkapöllytettyä lasta, nelosen ylenkatseellinen pierumies. Kintuille kuseva koira. Vieraiden ja tuttujen eteisten matot. </div><div><br /></div><div>Kiitos tästä kuukaudesta. Ehkäpä nyt olen hetken hiljaa.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-748162746289849678?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-89022978446817225202011-04-13T06:00:00.002+03:002011-04-13T06:00:05.422+03:00<a href="http://youtu.be/cMH2HrOZUFE">Tässä</a><div><br /></div><div>ja<br /><div><br /></div><div><a href="http://youtu.be/gTN9NuSj43s">tässä</a></div><div><br /></div><div>ja</div><div><br /></div><div><a href="http://youtu.be/2kcUWggKgME">tuossa</a></div><div><br /></div><div>ja viimein</div><div><br /></div><div><a href="http://youtu.be/SpLb_5sxLm4">siinä</a>.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8902297844681722520?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-76315042560112833182011-04-12T06:00:00.001+03:002011-04-12T06:00:07.738+03:00Ehkä joku on huomannut aikaisemmista kirjoituksistani, että minua vaivaa krooninen pyrkimisen tarpeen puuttuminen. Oikeastaan minulla on ollut elämässäni vain yksi suuri pyrkimys - halu selvittää juureni äitini puolelta.<div><br /></div><div>Tämä aika on kuin elämää tarinan päättymisen jälkeen. Kun sitä joskus miettii kirjan luettuaan, mitä niille hahmoille muka myöhemmin kävisi, niin tämä on varmasti se. Ei ole jatko-osaa, eikä uutta seikkailua. Melkein pelkkää olemista vain.</div><div>Yleensä pyrkimättömyyteni ei sureta minua. Itse asiassa saan siitä enemmän iloa kuin harmia. Joskus maailma kuitenkin muistuttaa ikävällä tavalla, että tätä joutilaisuutta ei nykymaailmassa pidetä kovin viisaan ihmisen ominaisuutena, vaan viallisen ja puutteellisen merkkinä. Se tietenkin harmittaa toisinaan.</div><div><br /></div><div>Niin kuin vaikka tämän päivän otsikko. Se jo itsessään pitää sisällään oletuksen, että jokainen pyrkii johonkin. Nyt sitten pitää selitellä laveasti mistä syystä ei kykene täyttämään otsikon tehtävänantoa. Miksi otsikko ei voisi kysyä pyrinkö minä johonkin? Siihen olisi helppoa ja luontevaa vastata ei.</div><div><br /></div><div>Toisaalta pyrkimättömyyden voi naamioida johonkin nokkelaan. Voi sanoa vaikka että pyrin säilymään hengissä. Lause on minunkin kohdallani tavallaan totta. Toisaalta samalla sitä julistaisi, että koko olemassaolo on yhtä pyrkimistä. Se on minusta hyvin rasittava ajatus, uuvuttava jopa, olkoonkin kuinka totta hyvänsä.</div><div><br /></div><div>Olen valmis julistamaan jonkinlaisena kompromissina, että minä yritän säilyä hengissä. Minä yritän säilyä kuivana. Näitä kahta minä yritän, elämäni jokaisena päivänä. Kaikesta muun yrittämisestä olen ollut altis luopumaan.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7631504256011283318?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-81732377077533901242011-04-11T06:00:00.000+03:002011-04-11T06:00:05.844+03:00Kun elää tarpeeksi, huomaa alkavansa ikävöidä enemmän ja odottaa vähemmän. <div> </div><div>Jopi kävi eilen ovella. Minä en päästänyt häntä sisään. Kevät, tai mikä lieneekään, saa minut alakuloiseksi. Ehkä minä kevättä enemmän murehdin tätä haastetta ja kaikkea, mitä olen sen kautta oppinut elämästäni.</div><div><br /></div><div>Tämä on hyvin vaatimatonta elämää. Asiani voisivat olla paljon paremmin, niin luulen. Minä voisin olla paljon parempi. </div><div><br /></div><div>Toivoisin, että vielä jonain päivänä saisin tietää minne meni se miekkonen, jonka perässä lähdin majasta maailmalle. Minne maailmankolkkaan hän oli matkalla ja pääsikö hän koskaan perille? En minä toivo pääseväni juttusille, enkä edes tahtoisi nähdä häntä nyt. Mutta tahtoisin tietää, niin, että ei tarvitsisi alitajuisesti aina pitää silmällä ja olla kuulolla.</div><div><br /></div><div>Ikävöin heinäkuun lämpimiä öitä. Käyn aina keväisin aavistamaan pahaa, epäilemään, etten elä nähdäkseni enää ainuttakaan heinäkuun yötä. Mutta elämäni ei ole kovin dramaattista. Kevään päivät ja yöt kuluvat yksi kerrallaan. Ja niin lopulta heinäkuukin, jonossa muiden perässä. </div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8173237707753390124?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-57779807369195764102011-04-10T06:00:00.001+03:002011-04-10T06:00:01.455+03:00Vaatii rohkeutta myöntää, että kaikkien näkemieni paikkojen jälkeen suosikkipaikkani on tämä koti, jossa tällä hetkellä elän. Pitkään matkoilla olleiden oletetaan aina nimeävän jotain lennokasta ja eksoottisen kuuloista. Mutta koti on paras paikka minulle. Tarkemmin vielä keittiö ja täällä pieni ruokanurkkaus, josta saattaa myös katsella ulkona tapahtuvaa.<div><br /></div><div>On minulla muitakin paikkoja, vaikkeivat ne ole kovin eksoottisia nekään. Tietenkin ikävöin Pikkukaarnijärven rantaa ja kotimajaani siellä, mutta se alue on menetetty viholliselle, sen olen hyväksynyt. Tokkopa majastakaan on enää jäljellä muuta kuin avain käsilaukussani.</div><div><br /></div><div>Minä pidän talon edustan penkistä ja portaistakin, pidän penkistä torin laidalla. Pidin siitä Gurnutse-Kaisan kodista, jossa vietin viikon viitisen vuotta sitten. Siinä kodissa tuoksui vanhalle paperille ja muutenkin vähän museolle. Siellä oli paksulla vaaleansinisellä maalilla maalattu, vanha ruokakaapin ovi, josta hilseili maali kuivina lastuina. Rapsuttelin tuota maalia vaivihkaa, eikä Kaisa pannut pahakseen. </div><div>Kaisa on varmaan taas muuttanut ja löytänyt jonkun uuden miehen. Joskus kaduttaa, ettei ole tullut oltua yhteydessä häneen.</div><div><br /></div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5777980736919576410?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-8761683335689000892011-04-09T07:35:00.003+03:002011-04-09T07:43:16.959+03:00Kukapa ei pelästyisi nähdessään hämähäkin laskeutuvan katosta, tai hiljaisen metsän yllättäen risahtaessa. Pelkään kunnollisesti kerrottuja kummitusjuttuja ja toisinaan myös ajatellessani wc-istuimen alla lymyilevää käärmettä.<div><br /></div><div>Arkielämässä pelkään ehkä eniten läpimäräksi kastumista. Saatan nähdä painajaisia sateesta, joka sattuu mitä epäsopivimmassa paikassa ja joka tulee niin yllättäen, ettei siihen ehdi valmistautua.</div><div><br /></div><div>Näen painajaisia myös hitaan hivuttavasti lähestyvästä vesisateesta, kun olen juuri hetkeä aikaisemmin huomannut hukanneeni käsilaukkuni (jossa myös sadesuojani on). Näen pilvien lähestyvän ja painaudun puuta, tai jotain muuta hyvin huteraa suojaa vasten. Tunnen ensimmäisten pisaroiden osuvan ja uppoavan.</div><div><br /></div><div>Olen huomannut, että pelkään silti vähemmän hitaasti saapuvaa sadetta kuin kertarysäystä. Jotenkin sitä, unessakin, ehtii käydä läpi pelon, vihan ja pakokauhun, lannistumisen ja lopulta hyväksymisen tien.<br /><div><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-876168333568900089?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-11721182245299532642011-04-08T06:00:00.001+03:002011-04-08T07:28:15.384+03:00Aihe oikein yrittää houkutella kertomaan moraalittomia, mutta moraalittomia ensimmäisiä kertoja en muista, ja viimeisiä on jo käsitelty. Siksi kerron teille ensimmäisestä kerrastani jolloin maistoin simaa.<div><br /></div><div>Meidän pikkukaarnijärveläisessä majassamme ei juuri maallisia iloja harrastettu. Näin ollen vappu, ja siihen elimellisenä osana liittyvä sima, jäivät minulta pitkäksi aikaa maistamatta. Se oli niitä aikoja, kun olin taittanut kappaleen matkaa erään Jussin kanssa. Hän oli STJKVTKYL:in Lapin osaston puheenjohtaja, ellei ollut sitten jo tullut vaihdetuksi kokouksiin osallistumattomuutensa kanssa. Joitakin viikkoja aikaisemmin olin jättänyt Jussin Gaasbeekin lähistöllä sijaitsevan pensaan alle nukkumaan ja jatkanut itse matkaani. Vaikka Jussi oli ärsyttävän pikkutarkka, jopa neuroottinen, mies, olivat hänen (tai paremminkin STJKVTKYL:in) ajatukset jääneet itämään mieleeni. </div><div><br /></div><div>Niin päädyin eräänä vappupäivänä Vondelparkiin yhdessä Randstadista matkustaneiden veljesten ja "merenneidon" kanssa. Erään salaperäisen Einarin olisi pitänyt tulla myös paikalle, mutta hän oli juuttunut jollekin Euroopan lentokentistä (en muista enää mikä se oli). Einari oli lähettänyt meille hyvitykseksi 3 pullollista ehtaa simaa, jossa oli rusinoita ja kaikkea. Makoilimme sen illan nurmikolla, puhuimme henkeviä, hörpimme simaa ja mutustelimme vettyneitä rusinoita. Heidän mielestään minä olin ihmeellinen, minusta sima oli ihmeellistä.</div><div><br /></div><div>Sitten Jelmer meni keksimään sen päättömän idean valtavasta ritsasta...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1172118224529953264?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-84981573672217725362011-04-07T06:00:00.000+03:002011-04-07T06:00:01.663+03:00Alan tulla jotenkin epävarmaksi näiden kirjoitusteni kanssa. Tuntuu, kuin näiden myötä minusta paljastuisi joku tyhjänpäiväinen, kenties liiaksikin synkistelyyn taipuvainen nukkerahja. Ja sitten tulee vielä tällainen aihe...<div><br /></div><div>Ette arvaa, kuinka minun tekisi mieleni näyttää tässä vaiheessa jalo puoleni. Saattaisitte kuvitella minut keittiön ikkunalaudalle istumaan ja kyynelsilmin suremaan kaikkien kodittomien, nälkäisten, itikansyömien, orpojen jne. lasten kohtaloa. Silloin te varmasti pitäisitte minusta ja ajattelisitte, että tuolla nukella on sydän.</div><div><br /></div><div>Tai sitten murheeni voisi olla poliittinen. Olisinko ajan hermolla, jos näin eduskuntavaalien alla kertoisin kyynelehtiväni inhokkipuolueeni hyviä galluplukuja? Olen kyllä aika varma, että Timo Soinin suvussa täytyy olla joku nukke, sen vaan tunnistaa. Se saa minut tietenkin surulliseksi, mutta ei nyt itkemään sentään! Räsäsen Päivi on onneksi sentään ihan pesunkestävä ihminen.</div><div><br /></div><div>Ei, kyllä minun on myönnettävä, että makeimmat itkuni olen itkenyt jouluisin, katsellessani televisiosta Lumiukkoa. Joka vuosi se on katsottava, vaikka tietää, että itkuksi menee sekin joulun hetki. Kertokoon tämä kirjoitus sitten vaikka masokismistani!</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8498157367221772536?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-43037114882682188322011-04-06T05:55:00.003+03:002011-04-06T06:12:45.579+03:00Sain tuossa eräänä päivänä kirjeen Marcelilta. Hän kertoo autoilleensa vapaapäivänään Trioletin suuntaan ja löytänyt sieltä rannan, josta kuva on otettu (siinä Marcel poseeraa taas eräällä hiekkarannalla koiransa kanssa). Kuvan ottajasta ei ollut tälläkään kertaa mitään mainintaa. Sen sijaan Marcel kertoo, että hänestä kaikkien maailman naisten pitäisi käyskennellä usein kukkaniityillä. Hän kertoo nähneensä edellisellä viikolla unen, jossa oli tuollainen kukkaniitty ja sillä käyskentelemässä lukuisia erikokoisia ja -näköisiä naisia. Epäilin pojan lausumaa provokaatioksi, mutta silti kirjoitin välittömästi pahantuulisen sähköpostin, jonka lähetin eteenpäin. Marcelilla on varmasti hauskaa sitä lukiessaan. Tai sitten ei.<div><br /></div><div>Mikä saa minut voimaan paremmin? Siihen kysymykseen olen yrittänyt löytää vastausta monestakin paikasta; pullosta, lääkepurkista, leposohvalta, pehmustetusta kopistakin. Helkkari soikoon, kävin kerran jonkun kummallisen lapin noitaäijän savusaunassakin, enkä saanut muuta kuin kamalan yskäkohtauksen ja vesihöyrystä raskaan ruumiin (hyvä kun pääsin takaisin kotiin). Se helpottaisi jos ei olisi tavallaan koko ajan pakko yrittää kohti parempaa. Eihän minua kukaan ole painostamassa, mutta silti joskus tuntuu, että heitän elämäni hukkaan tällä tämmöisellä, ja se saa olon tuntumaan pahemmalta. Niin kuin Marcelkin vaikka. Mitä se poika-raasu elämässään saavuttaa? Otattaa itsestään valokuvan koiransa kanssa jokaisella lähialueen rannalla?</div><div><br /></div><div>Eivät kaikki kuulkaa ole niin viisaita ja kyvykkäitä, että osaavat olla heittämättä omaa elämäänsä hukkaan. Joskus mietin, onko lopulta kukaan niin viisas ja kyvykäs. Siitä tulee sentään vähän parempi olo. </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4303711488268218832?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-66368536225211985362011-04-05T13:49:00.003+03:002011-04-05T14:03:10.546+03:00Minun kohdallani on yhtä lailla totta sanoa, että kaikki järkyttää minua, kuin että mikään ei enää järkytä. Näiden kahden suhtautumistavan laitamilla kiikkuminen on joskus aika huteraa - ja järkyttävää sinänsä sekin.<div>Minusta on jotenkin järkyttävää (vai onkohan se sittenkin paremminkin rasittavaa ajatella) että jokainen vastaantulija on elävä, tunteva olento samalla tavoin kuin minäkin. Jokaisen vastaantulijan historiaan mahtuu hirvittävä määrä muistoja ja kokemuksia.</div><div>Sitä alkaa jotenkin varoa muiden ihmisten läheisyydessä, ajatella, että saattaa tahtomattaan aiheuttaa heille ikävän muiston, jota he sitten myöhemmin kantavat mukanaan. Sitä alkaa mieluummin kulkea seinänvieriä ja jähmettyä puistonpenkeille. Joskus minusta tuntuu, että muistutan vuosi vuodenlta enemmän äitiäni.</div><div>Kaikkein järkevintä on pitää ihmiskontaktit minimissä. Yleisesti ottaen ei ole järkevää tehdä mitään, mikä saa olon tuntumaan ylettömän huolestuneelta, kuten kananmunan rikkominen.</div><div><br /></div><div>Olisi paljon helpompaa, jos ei näkisi minkään sisään. Koko maailma olisi luuta, haivenia, ihoa, kangasta, kaarnaa. Mikä vika ihmisten (ja puolinukkejen) silmissä on, että ne yrittävät nähdä ilmiselvästi läpinäkymättömien esineiden ja asioiden sisälle? Se on minusta aika järkyttävää.</div><div><br /></div><div>Jos joku toteaa, ettei mikään enää järkytä häntä, pitää tuo toteamus sisällään ajatuksen siitä, että tuo ihminen on viisas, kokenut ja hyvin paljon nähnyt. Minä en ole kuitenkaan elämässäni nähnyt mitään sellaista, mitä en olisi ihan yhtä hyvin saattanut nähdä ikkunastani katselemalla tai torin laidassa istumatta. Enkä nyt väitä, että se olisi vähän. Väitän, että kyse ei ole niinkään paikoista joissa on käynyt, vaan matkan pituudesta. Tai siitä, kuinka paljon silmä kestää katsella. </div><div>Viime päivinä on mennyt sikäli hyvin, että kaikki on järkyttänyt minua. Järkyttymättömyys on minusta ahdistava olotila.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6636853622521198536?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-28778026463543529262011-04-04T07:24:00.002+03:002011-04-04T07:39:08.474+03:00On mennyt viime päivinä aika huonosti. Tyhmä kuu-ukkokerho ja epätoivoinen Niedermann ovat alati kimpussani, Lauri Tähkälle soitettu puhelu hävettää edelleen. Kuka väittää, ettei tällaisen tavallisen pulliaisen elämä voisi joskus olla täynnä draamaa. Sitten pitäisi vielä joku hetki muistella kun sen anonyymin haastajan vuoksi tähän leikkiin ryhdyttiin. Liekö se anonyymi edes lukee näitä kirjoituksiani, ainakaan kommenttilaatikossa häntä ei ole tainnut näkyä. Varmaan vain ihan kettuillessaan heitti koko haasteen ja ajatteli etten minäkään olisi niin anttoni, että menisin siihen halpaan.<div><br /></div><div>No se hetki sitten...</div><div><br /></div><div>Olin ollut kodittomana noin kolmen kuukauden ajan saavuttuani takaisin Suomeen juuriani etsimästä. Tuon kolmen kuukauden aikana olin majaillut erinäisissä paikoissa, mitähän niitä kaikkia olikaan... Siinä oli kodittomien yömajoja ja asuntoloita, sitten se yksi kumma koppero Oulun laidalla, jossa yhdet Salli ja Eva-Maj asustelivat (heidän kanssaan en ole ollut tekemisissä ennen sitä tahi sen jälkeen. Mitä lie elämäntapahyväntekijöitä), yhden viikon Gurnutse-Kaisan kämpillä, lämpimillä ilmoilla yhden kaupungin liepeillä olevan pensaan keskellä (se ei ollut niin hyvä kuin viereinen pensas, mutta siihen ei myöskään ollut samalla lailla tunkua), pari kertaa eläkkeenmaksupäivinä Hotelli Turistissa, aina kun se oli vain mahdollista jossain bussissa tai junassa.</div><div>Olihan se tietenkin aika suuri hetki, kun astuin taas kerran kaupungin vuokra-asuntoja välittävän firman ovesta sisään, jonotin normaalin ajan, ja tiskille päästyäni sain kuulla, että minulle oli tarjolla pieni kaksio kuun vaihteesta alkaen. Siinä saattoi vain ajatella helposti saatavilla olevaa suihkua, ikiomia kaappeja ikiomille tavaroille, omaa postiosoitetta, omaa rauhaa.</div><div>Se oli hyvä hetki se. Käsitelkää puhtain käsin!</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2877802646354352926?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-2918181739184178992011-04-03T06:00:00.001+03:002011-04-03T06:00:01.283+03:00<i>Tämä on virannomaistiedote.</i><div><i><br /></i></div><div><i>Tällä palstalla ollut kirjoitus on poistettu STJKVTKYL tekemän kantelun vuoksi.</i></div><div><i>Suomen Tähtien- Ja Kuunvälisten Toiveikkaiden KommunikaatioYritysten Liitto katsoo kirjoituksen loukanneen erään jäsenensä yksityisyyttä törkeällä tavalla ja kirjoitus piti lisäksi sisällään tietoa, josta kirjoittaja on tehnyt salassapitosopimuksen.</i></div><div><i><br /></i></div><div><i>STJKVTKYL kiistää jyrkästi väitteen, jonka mukaan sen jäsenet yrittäisivät rakentaa suurta ritsaa Pikkukaarnijärven rantaan, laukaistakseen sillä jäseniä kuuhun, mahdollisia kuun asukkaita tapaamaan. Jos tällainen ritsa olisi kuitenkin rakenteilla, STJKVTKYL kiistää edelleen, että se liittona olisi tuollaisen yrityksen takansa. STJKVTKYL korostaa, että ihmisten ampuminen kuuhun valtavaa ritsaa apuna käyttäen on hengenvaarallista, eikä se liittona voi sitoutua mihinkään hengenvaaralliseen toimintaan.</i></div><div><i><br /></i></div><div><i>STJKVTKYL on valmis myöntämään, että sen omistuksessa on noin puolen hehtaarin kokoinen maakaistale Pikkukaarnijärven rannalla. Liitto myöntää ostaneensa tuon maapalstan Ally Alias -nimiseltä henkilöltä, jonka epäillään olevan sama henkilö kuin nyt poistetun kirjoituksen kirjoittaja. STJKVTKYL kertoo kaupan tapahtuneen laillisesti ja hyvässä hengessä. Kauppakirjat ja muut sopimukset ovat tarvittaessa luettavissa liiton toimistolla, osoitteessa Kuunmiestenkuja 6 b 17 Hyvinkää.</i></div><div><i><br /></i></div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-291818173918417899?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-46441932845077197502011-04-02T06:00:00.000+03:002011-04-02T06:00:04.141+03:00Kuinka tämä aihe tähän niin osuvasti sattuikaan! Ette arvaa kuinka nyt nolottaa. Aamulla heräsin eteisen lattialta (tiesin heti, että kyseessä oli minun eteiseni) makuuhuoneen suunnalta kantautuvaan Jopin kuorsaukseen. Juuri sen kerran kun muistinmenetyksestä olisi iloa, ei minulle tietenkään sellaista suoda. Eikä kyllä filmin katkeaminenkaan estäisi laskemasta yhteen yks plus yks, kun lattialla, minun ja käsilaukun välissä on ilmielävä, muutaman vuoden vanha Lauri tähkän käyntikortti (se ei ollut käsilaukun sisällöstä kertovassa jutussani, sillä olin liimannut sen purukumilla yhteen kriisityöntekijän käyntikortin kanssa, enkä tajunnut katsoa kortin molemmille puolille luetteloa tehdessäni).<div>Soitin siis yöllä lemmekkäänaggressiivisen kännipuhelun Lauri Tähkälle, joka ei ainakaan myöntänyt edes muistavansa minua. Eikä hän muistanut minun bileitänikään. <a href="http://akkahaastaa.blogs.fi/">Akan</a> hän kyllä muisti ja käski sanoa lämpimät terveiset. Sen verran sain hänestä muistaakseni puristettua irti, että Elonkerjuulle lähetetty erosähköposti oli ollut aika pitkä.</div><div>Muistelen valehdelleeni nöyryytystä lieventääkseni, että minulla on suhde ihan Fabion näköiseen, lempeään elinkautisvankiin, joka myös lähettää pitkiä sähköposteja. </div><div>Pitää lähteä repimään tuo käyntikortti...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4644193284507719750?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-52856841143055134872011-04-01T06:00:00.000+03:002011-04-01T06:00:02.816+03:00Minulla ei ole tietenkään ollut syntymäpäiviä, kun ilmestymistäni ei aikoihin huomattu. Äiti ja äijä olisivat toki voineet korvata syntymäpäiväni jollain vastaavalla juhlalla, mutta he eivät viitsineet tehdä niin.<div>Sittemmin olen osallistunut moniin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin, joista kaikkein mieluisimmat taisivat olla minun itse, itseni kunniaksi järjestämät <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2008/04/n-on-mun-juhlat.html">bileet vuonna -08</a>.</div><div>Noista juhlista on niin monta vuotta, että liekö niitä enää kukaan muu muistelee? Se vaan vieläkin pistää harmittamaan, että Lauri Tähkän vei toinen nainen. Sitä kun yrittää olla edes kerran elämässään juhlien kaunein nainen ja eipä se onnistu sitten sekään (nyyh).</div><div>Pitänee avata tänään Jopille ja vähän verestää noita remakoita juhlatunnelmia. Onhan tänään sairaseläkeläisten pikkuperjantai, niin kuin Jopi aina sanoo. </div><div>Jos täällä vielä liikkuu joku, joka osallistui noihin juhliin, käsi pystyyn!</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5285684114305513487?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-10585000957276748762011-03-31T06:00:00.000+03:002011-03-31T06:00:04.894+03:00Kyllä minua yritetään saada tähän samaan vanhaan. Vaan enpä anna rakkaimpia muistojani edelleenkään kenenkään tahmakäden lähmittäväksi ja raadeltavaksi. Mieleeni ei myöskään tule enempää eläimiä, jotka olisivat kusseet päälleni, vaikka sellaisiakin varmasti on ollut.<div>Olen jostain syystä varma, että sisarpuolistani keskimmäinen, Freja, on liimannut muistin (siis kiiltokuvan, äiti sanoi niitä muisteiksi) jokaiseen valokuvaan, jossa äitini esiintyy. Hän on liimannut muistin niin, että se peittää äitini kasvot kokonaan tai lähes kokonaan. </div><div>Voisin tietenkin yrittää saada kasvoja esille, mutta se tuntuisi väärältä. Pitäkööt sisareni hänet sellaisena kuin hän nuorena oli. He varmasti vihaavat minua jo aivan riittämiin niistä vuosista, jotka minä ja äijä saimme pitää hänet kahdestaan.</div><div>Freja on siskojaan suurikokoisempi, melkein tarkalleen lyhyenlännän Matthiaksen kokoinen. Frejan suu on pieni niin kuin äidillä ja minulla, mutta siinä missä me äidin kanssa hymyilemme, on sisareni suu jatkuvasti tyytymättömän näköinen.</div><div>Freja ei sanonut sanaakaan, mutta oli täysnukeksi yllättävän ilmeikäs. Pienillä silmien liikkeillä ja suupielten väristyksillä hän viesti minulle, ettei minua kaivattu tuossa asunnossa - ettei minua itse asiassa kaivattu Tanskassakaan.</div><div>Niedermannkin taisi vaistota tämän, ja puhui koko ajan suurempaan ääneen, jottei Frejan ja muiden sisarusteni paljon puhuva hiljaisuus olisi välittynyt radiokuuntelijoille.</div><div>Miksi he olivat halunneet antaa nuo kuvat minulle? Kiiltokuvalla peitetyn äitini ja nuoren Sirakovin hääkuva, muodollisia ja vähemmän muodollisia perhepotretteja, Sirakov leikkaamassa suurta kinkkua... Halusivatko he minun tietävän, etteivät he ainoina menettäneet jotain äidin elämästä? </div><div>Ehkä mieleisin muistoni on ollut olemassa jo ennen syntymääni. Ehkä se on tuossa hääkuvassa, tuon kiiltokuvan alla, pehmoinen käsi lepäämässä Sirakovin pökkelömäistä, pientä käsinukentöppöstä vasten. </div><div>Julmia, eivätkö olekin? Muistot siis...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1058500095727674876?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-13553617020024268102011-03-30T06:00:00.000+03:002011-03-30T06:00:03.211+03:00Minua on suudeltu tuhansia kertoja. On ollut kuolaisia pökkäisyjä, kuivia hipaisuja, ankeriaskieliä, imureita, luolasuita ja konservatiivihuulia. On ollut elokuvataivutuksia, käsisuudelmia, yksipuolista intohimoa, kaksipuolista intohimoa, ryhmäsuukotuksia, hutimoiskauksia ja niin edelleen.<div>Ensimmäistä suudelmaani en kaikista yrityksistäni huolimatta saata muistaa. </div><div>Epäilemättä se on tapahtunut niihin aikoihin kun työskentelin Rovaniemen liepeillä motellissa, mutta jää ikuiseksi arvoitukseksi, kuka oli tuo onnekas herra.</div><div>Muistan kyllä viimeisen suudelmani. Olen mielessäni aivan varma, etten tule suutelemaan koskaan enää, enkä ole asiasta juurikaan surullinen.</div><div>Viimeiseksi suutelijakseni jää Viitalan Jopi naapurista, kuten moni varmasti arvasikin. Enhän minä ole edes tavannut muita miehiä aikoihin, mitä nyt noita muita jäykkiä ja kyylääviä naapureita. Emme ole tahtoneet tehdä suurta numeroa siitä, että viitisen vuotta sitten, tuttavuutemme alkuaikoina, meillä oli jokin pieni romanssiin viittaava juttu.</div><div>Olimme tutustuneet jotenkin epämääräisesti - sillä tavoin kuin samoista asioista kiinnostuneet aina löytävät toisensa - ja tiesin, että Jopi olisi ensin tahtonut lähettää minut lahjaksi lapsilleen. Se oli minusta oikein imartelevaa. Sitten Jopi otti ja ihastui pikkuisen. Hän alkoi käydä joskus luonani, tarjota juomistakin ja kammata hiuksiaan. Kyllä nainen tunnistaa merkit, vaikka ei ole aikoihin sellaista huomiota saanut.</div><div>Yhtenä iltana Jopi sitten hyökkäsi sisälle asuntooni täristen (ihan vesiselvänä siis) ja pyysi minua tyttöystäväkseen. Minä en ollut läheskään niin selvä, vaan tilassa, joka aiheutti minussa huomiohakuisuutta. Minä hullu menin ja suostuin!</div><div>Niin me vietimme yön yhdessä ja voin vakuuttaa, että siinä tehtiin muutakin kuin suutelua. Muistikuvani ovat hatarat, mutta eivät valitettavasti niin hatarat.</div><div>Aamulla Jopia ei näkynyt missään ja hän käyttäytyi myöhemmin tavatessamme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä otin hänestä mallia ja olin myös niin kuin ei mitään. Jotain oli varmaankin mennyt pieleen, minä en ollut kaiketi täyttänyt hänen odotuksiaan siitä, millaista olisi olla ilmielävän puolinuken kanssa.</div><div>Pahinta olisi, jos olisin kuvitellut koko tapahtuman. Alas täytyy ihmisen vajota kuvitellakseen tuollaisia sellaisesta miehestä kuin Jopi on. </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1355361702002426810?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-22670382347817781812011-03-29T06:00:00.001+03:002011-03-29T06:00:00.316+03:00Äiti sanoi aina, että vain lapset unelmoivat. Aikuisten tehtävä on elää unelmat todeksi. Äiti sanoi nuo sanat aina sellaisella äänensävyllä, että puheita oli hankala uskoa. Ja mistä minä olisin lapsuudessani haaveillut? Enhän minä tiennyt mistään mitään.<div>Ehkä olen joskus miettinyt, millaista olisi asua Helsingissä. Minulla oli kerrottu, että se on Suomen suurin kaupunki, että siellä on sata kertaa enemmän kauppoja kuin Vanttauskoskella ja kymmen kertaa enemmän kuin Rovaniemellä. Että siellä on taloja, joissa ihmiset elävät kymmenessä kerroksessa tai korkeammalla.</div><div>Sovitaan, että unelmoin tuolloin asumisesta kymmenennessä kerroksessa, puiden latvojen yläpuolella, siellä missä linnut lentävät.</div><div>No, aika hyvinhän tässä kävi. Asun kolmannessa kerroksessa, juuri puiden latvusten korkeudella, niin luulisin. Lähistöllä ei ole puita, joten voin luottaa asian suhteen vain omaan arvostelukykyyni.</div><div>Lapsuuden loputtua, varhaisaikuisuudessa, unelmoin siitä, että keksittäisiin keino leikata hilkka pois päästäni ja korvata se oikealla päänahalla ja hiuksilla. Ehkäpä nykylääketiede on jo kehittänyt keinon, mutta eipä ihminen pienellä eläkkeellä tuollaisiin leikkauksiin pääse. Niinpä sanon että olen iän myötä oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Se ei luonnollisesti pidä paikkaansa ja tuskinpa kukaan niin kuvitteleekaan. Jos siis tapahtuisi jokin onnenpotku (josta nyt aikuisena ei äidin mukaan saisi unelmoida), yrittäisin päästä tuollaiseen leikkaukseen. Sen jälkeen kävisin kampaajalla, värjäisin ja leikkuuttaisin tukkaani ja laittaisin joskus turhamaisia kiharoita, ihan samalla tavalla kuin muutkin naiset.</div><div>Ehkä minä sitten otattaisin itsestäni oikein studiokuvan ja lähettäisin siitä kopion Marcelille. </div><div>Olisi kivaa pitää musiikista. On tylsää kuunnella radiota ja odottaa aina niitä puheosuuksia. Olisi kivaa pitää puheosuuksistakin enemmän. Vaihtoehtoisesti olisi hauskaa, jos silmäni olisi kestävämpää lajia. Silloin voisin lukea tai katsella televisiota enemmän.</div><div>Äidin olisi pitänyt sanoa, että unelmat ovat niitä varten, joilla on jotain realistista saavutettavaa tai menetettävää. Meille muille jää kelluminen, joka on kepeä olotila sekin.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2267038234781778181?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-15106799769432956982011-03-28T08:00:00.001+03:002011-03-28T08:00:09.483+03:00Minulla on päälläni ajan kellastama alushame.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1510679976943295698?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-25249753645004430192011-03-27T08:00:00.000+03:002011-03-27T08:00:06.569+03:00Olen kertonut tällä viikolla asustani, käsilaukkuni sisällöstä, uskon asioista ja sisaruksistani. Ulkona paistaa aurinko. Päätäni särkee. Sain aamulla sähköpostia, jossa Thomas Niedermann syyttää nyt minua ja muita vastahakoisia todistajiaan huumeongelmaisen poikansa huonosta voinnista. Hänellä ei kuulemma ole ollut rahaa kustantaa tätä kunnolliseen katkaisuhoitoon ja se on luonnollisesti meidän syytämme. Poika on sähköpostin mukaan sairaalassa ja kärsii jostain lääketieteellisestä tilasta, jota en osannut kääntää saksan kieleltä suomelle. Ilmeisesti kyseinen tila ja pojan huumeongelma kulkevat käsi kädessä.<div>Miten tapahtunut on minun vikani? Miten mikään, mitä tapahtuu voisi olla jotenkin minun aiheuttamaani? Minähän vain olen ja odotan jotain tapahtuvaksi ympäristössäni! Niedermann olisi saanut pitää limaiset sormensa irti karvaisesta (tai vanuahan se on) hanuristani ja työntää ne vaikka omaan takapuoleensa.<br /><div>Minulla on ollut huono päivä, huono viikko ja ihan surkea elämä! Ja se tyhmä ukonrahja kehtaa ahdistella, vaikkei tehnyt aikoinaan kummoistakaan palvelusta. </div></div><div>Joskus totta vieköön tekisi mieli luovuttaa ja mennä vain talon edustalle, asfaltille makaamaan. Antaisi autojen ajaa ylitseen ja iloitsisi jokaisesta, joka säälisi edes sen verran, että painaisi jarrua tai tekisi äkkinäisen väistöliikkeen. </div><div>Että tämmöisellä tolalla on meikäläisen itsetunto tällä hetkellä.</div><div>Nyt menen katsomaan, mitä Sirakov ja sisarukseni aikoinaan laittoivat muovipussiini, että saisi edes jotain kompensaatiota ahdistelevasta Niedermannista.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2524975364500443019?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-85765917003451931092011-03-26T07:53:00.002+02:002011-03-26T08:05:01.863+02:00Aina keväisin, kun valmistauduimme lähtemään Rovaniemelle pyöräkulmareissulle, äiti sanoi tärkeänä käsilaukku edessään, että jokaisella kunnollisella naisella oli aina oltava vaihtosukkahousut mukanaan.<div>Niinpä minunkin käsilaukustani löytyy käyttämättömät, ihon väriset (punaiset siis) sukkahousut nuhrautuneessa pakkauksessaan. En ole vielä kertaakaan elämässäni joutunut turvautumaan vaihtosukkahousuihin, sillä kuljen mieluiten paljain säärin.</div><div>Laukussani näyttää olevan yksi viidenkymmenen sentin pullokuitti edelliseltä kauppareissulta. Kolme kolikkoa; kaksi kymmensenttistä ja euronen.</div><div>Pieni suihkepullo tekstiilinpesuainetta.</div><div>Haalistunut, kriisityöntekijältä saatu käyntikortti. Puhelinnumerosta ei saisi selvää, vaikka saisin päähäni soittaa hänelle.</div><div>Kaksi käytettyä sormiparistoa.</div><div>Kindermunasta löytynyt, haalean sininen muovisormus.</div><div>Kourallinen vanhoja ja osin revenneitäkin kauppalappuja.</div><div>Päänsärkylääkettä.</div><div>Kertakäyttöinen sadetakki.</div><div>Lehtijuttu miehestä, joka oli löytänyt vaimonsa hukkuneena.</div><div>Avaimet munalukkoon, jolla on suljettu eräs pikkukaarnijärveläinen maja.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8576591700345193109?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-43608342476442951482011-03-25T06:11:00.003+02:002011-03-25T07:20:05.983+02:00Olin tietenkin ainoa lapsi. Sanon tietenkin, koska kaikki ymmärtävät, kuinka harvoin nukke ja ihminen ylipäänsä onnistuvat saamaan lapsia keskenään. Ehkä juuri ainokaisuuteni vuoksi minulla on jo pienestä lähtien ollut kova tarve löytää äidin puoleiset juureni. <div>Kun olin ansainnut riittävästi rahaa motellin siivoojana, päätin lähteä etsimään äitini sukua jostain maailman kolkasta. Taiwaniin en uskonut, enkä voinut kysyä äidiltäkään, joka oli yllättäen menehtynyt edellisenä kesänä. Gurnutse-Kaisa oli päättänyt mennä hetkeksi naimisiin erään motellin vakioasiakkaan kanssa, eikä näin ollen tahtonut lähteä mukaani juurimetsälle. Minua, pikkukaarnijärveläistä ummikkoa, tietenkin jännitti lähteä yksin seikkailuun, mutta sitten rohkaisin mieleni, liftasin tien varressa rekan kyytiin ja lähdin.</div><div>Jokainen voi ymmärtää että matka oli vaiherikas ja se kesti vuosia. Välillä seurasin ihmisiltä saamiani vihjeitä, mutta pääasiassa harhailin paikkakunnalta ja valtiosta toiseen uskoen tunnistavani äitini synnyinsijat ne nähdessäni.</div><div>Lopulta minut otettiin erääseen Kadonneen jäljillä - ohjelman esiasteeseen. Ohjelmaa ei tietenkään esitetty televisiossa vaan radiossa. Sain melko hiljattain katkeraa sähköpostia ohjelman kehittäjältä, Thomas Niedermannilta. Hän oli laittanut samaisen kirjeen kaikille sarjassa aikoinaan esiintyneille. Hän vetosi meihin, että todistaisimme hänen olevan ohjelmaformaatin todellinen isä. Hän oli hämmästyttävän avoin taloudellisen ahdinkonsa ja siihen johtaneiden syiden suhteen.</div><div>Minä luonnollisesti kieltäydyin, olihan Niedermann yrittänyt kiristää minulta erinäisiä palveluksia sukulaisteni osoitetta vastaan. Sähköpostinvaihdosta kävi ilmi, että hän oli tehnyt saman tempun kaikille osallistujille. Niinpä kukaan ei suostunut todistamaan hänen puolestaan.</div><div>Herr Niedermann saisi siis jäädä historian hämärään, häpeämään sitä, että oli yrittänyt turhaan myydä poikaansa Michael Jacksonin kartanoon viikoksi ja joutui Jacksonin edesmenosta ja poikansa huumeongelmasta huolimatta vastaamaan raskaisiin syytöksiin kahdella eri mantereella.</div><div>Minun kokemukseni sisaruksista on 20 häpeän, kauhun ja epäuskon kyllästämää minuuttia, Thomas Niedermannin kiihtynyt radioselostus taustalla. Tapahtumapaikkana tanskalaisen pikkukaupungin laidalla tönöttävän kerrostalon toiseksi alin kerros. Matthias, Mats, Mikkel, Matthilde, Freja, Ida, kaikki uudet sisarukseni rivissä seinustalla. Jokaisen suupieli nyki. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Vanha isä, bulgarialainen käsinukke Sirakov, kyseli äidin perään. Kertoi, että oli ollut raskasta äidin jätettyä hänet kuuden lapsen kanssa ilman ennakkovaroitusta. Mukanani tuomaan muovipussiin kurkisteltiin ja sinne työnnettiin kehystettyjä valokuvia, päiväkirjoja ja ajan kellastama alushame.</div><div>Muovipussi on minulla edelleen vaatekaapissani, enkä ole tohtinut kurkistaa sen sisään vielä kertaakaan. Joskus olen miettinyt, että kirjoittaisin tanskalaisille sisaruksilleni, mutta se on aina jäänyt. Hämmästelen vieläkin, kuinka äiti ei heistä koskaan maininnut, eikä näyttänyt heitä lainkaan kaipaavan.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4360834247644295148?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-35261487285027259272011-03-24T06:51:00.002+02:002011-03-24T07:08:09.059+02:00Tämä on helppo! Päässäni on punainen hilkka, jonka lieriosassa on valkoisia koristeviivoja. Tämä päähine minulla on aina, ilmeisestä syystä. Jos joku ei satu muistamaan, olen äitini puolelta nukke, ja perinyt ulkonäköni häneltä. Hilkka on minussa kiinteänä osana. Jos se otettaisiin pois, paljastuisi alta vanua, aivoja, tai jotain vastaavaa. Äidilläni oli samanlainen hilkka, mutta sininen, ja valkoisille ympyröillä koristeltu. Joskus kyllästyn hilkkaani ja peitän sen toisella hatulla tai jopa peruukilla. Hilkka harmittaa minua toisinaan, mutta kaikilla meistä on ristinsä kannettavanaan.<div>Vartaloni on punainen ja tasapaksu. Voin kulkea ulkona ilman muita vaatteita pahennusta herättämättä. Vartaloni keskisauma on revennyt rinnan kohdalta (pitkä tarina, jonka kerron toiste, jos silloinkaan). Vartalossani on kaksi pysyvää tahraa ja muutamia pestäviä. Saatan joskus hinkata niitä sohvien pesuun tarkoitetulla pesuaineella. Suihkussa käyminen on minulle työläs operaatio. Suoritan sen vain pakon edessä ja silloinkin illalla. Seuraavan yön vietänkin sitten kylpyhuoneen lattialla, hiustenkuivaaja suristen. Muutun nimittäin suihkun alla niin painavaksi, etten jaksa kävellä. Kestäisi päiviä kuivattaa itsensä narulla, mutta onneksi on sähkön aika ja kaikki on helpompaa. </div><div>Jos ei kaatosade pääse yllättämään...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3526148728502725927?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-61458130184094412972011-03-23T06:42:00.004+02:002011-03-23T07:10:20.323+02:00Lapsena ollessani äijällä oli tapana kertoa minulle Jeesuksesta. Pääsiäisen aikoihin hän kertoi tarinaa siitä, kuinka tuo äijän mielestä melkoinen mies pelasti oman henkensä uhraamalla kaikki ihmiset ikuiselta kadotukselta. Joulun aikoihin sain taas kuulla kertomuksen Jeesuksen syntymästä:<div>Ammoisina aikoina Helsingin taivaalle (ehkä äijä puhui etelästä ja Helsinki oli eteläisin paikka, josta olin kuullut) ilmestyi suuri tähti. Oli kolme viisasta miestä; suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen, jotka olivat jo pitkään kiistelleet siitä, kuka oli heistä kaikkein viisain. Kun nuo miehet näkivät tähden, nappasi heistä jokainen mukaansa arvokkaimmat esineensä ja he lähtivät seuraamaan tuota tähteä paremman tekemisen puutteessa. </div><div>"Hullua hommaa. Eihän tähteä kiinni saa", sanoi norjalainen.</div><div>"Hullua hommaa. Käännytään kotiin", sanoi ruotsalainenkin.</div><div>"Jatketaan eteenpäin", totesi jäyhä suomalainen ja niin sitä jatkettiin.</div><div>He kävelivät niin pitkään, että jopa suomalainenkin alkoi katua koko matkaa, mutta toisaalta olisi ollut noloa kääntyä takaisin niin pitkään kuljettuaan. Alkoi tulla talvi ja joulu.</div><div>"Me jäädymme", sanoi ruotsalainen.</div><div>"Ruumiita tulee", arvioi norjalainenkin.</div><div>Mutta suomalainen ei sanonut mitään. Hän otti repustaan keihään ja kaatoi sillä karhun. Sitten hän otti repustaan kuusen neulasen ja umpeli sillä norjalaiselle, ruotsalaiselle ja itselleen karvahatut, karvapalttoot, nahkakintaat ja nahkatöppöset. Nahkahousutkin hän umpeli jokaiselle, mutta siinä kohtaa karhun nahka loppui kesken. Yhdelle miehelle jäi vain mitätön kalukukkaro.</div><div>"Anna minulle pitkät housut", sanoi norjalainen.</div><div>"Anna minullekin pitkät housut", sanoi ruotsalainen.</div><div>Vedettiin pitkää tikkua. Lyhimmän tikun sai ruotsalainen ja hänen oli puettava kalukukkaro ylleen. </div><div>Onneksi ei tarvinnut kävellä enää kauan. Pian he saapuivat erään maatilan pihaan. Sen laidalla nökötti vanha navetta, jonka yläpuolella tähti näytti lepäävän. Viisaat miehet katsoivat toisiaan silmät kyynelissä pitkän matkan noin äkkiä päätyttyä. Sisällä navetassa oli lehmiä ja lampaita. Siellä oli myös vanha äijä ja ämmä, sekä heidän välissään pieni lapsonen, omassa kehdossaan nukkumassa.</div><div>"Jaa", sanoi norjalainen.</div><div>"Jaa", sanoi ruotsalainenkin.</div><div>"Jaa", sanoi suomalainen.</div><div>"No, viisaat miehet", navetan äijä sanoi äkkiväärällä äänensävyllä. "Mitä kampetta toitte tullessanne?"</div><div>Ruotsalainen polvistui kehdon eteen ja nosti repustaan kimpaleen kultaa. Norjalainen polvistui ja otti esiin poronluuta, hirvenluuta, karhunluuta. </div><div>"Mitä sinulla on", äijä kysyi suomalaiselta.</div><div>"Ei ole köyhällä paljon annettavaa. On vain tämä keppi, jota voi keihäänä käyttää ja tämä neulanen, jolla ummella lämpöisen nutun".</div><div>Silloin pienokainen päästi ilmoille heleän naurun, ja ojensi pienet kätösensä keppiä ja neulasta kohti. Norjalaisen ja ruotsalaisen oli myönnettävä, että suomalainen oli heistä kaikista kolmesta miehestä viisain.</div><div>Ja tuo lapsukainen oli tietenkin ilmielävä Jeesus-lapsi, joka tulisi aina siunaamaan erityisesti suomalaisia.</div><div>Äiti se aina kuunteli tarinaa tarkkaan. Se supatti illalla korvaani, että Jeesus oli vain puoleksi ihminen ja niin hyvin kävi hänellekin. </div><div>Jos nyt hyväksi käymiseksi lasketaan se, että kuolee kammottavan kidutuskuoleman joskus kolmikymppisenä...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6145813018409441297?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-10159466568153656862011-03-22T18:32:00.003+02:002011-03-22T19:10:03.999+02:00Tiedän kyllä mitä tässä haetaan; että paljastaisin julkisesti jonkin elämäni käänteentekevän tilanteen, jonka pohjalta jokainen voisi sanoa tuntevansa historiani ja ymmärtävänsä nyt, miksi minusta tuli se, kuka olen.<div>Kuten taisin aiemmin jo mainita, on minusta tullut iän myötä hyvin suojeleva tärkeiden muistojeni suhteen. Miksi siis jakaisin kaikkien kanssa hetken, joka on ollut minulle hyvin tärkeä? Ehkei minulla edes ole sellaista hetkeä. Tekisikö se minusta vähäisemmän?</div><div>Hah! Minä kerronkin teille jonkun paskaisen hetken! Siitäpä saatte, uteliaat.</div><div>Silloin tällöin minun on päästävä ulos vaikka olisi kuinka hankalaa. Kun olo tuntuu kovin irralliselta, katson yleensä parhaaksi pysytellä kotosalla. Mutta kun olen ollut tarpeeksi pitkään sisällä, minulla tulee aika sekava olo sielläkin. Päädyn pakenemaan ovesta ulos, vaikka tiedän kokemuksesta, että se on surkea ratkaisu. Minä kuitenkin menen - vuorokaudenaikaan katsomatta, välittämättä pällistelevistä naapureistakaan - ja päädyn yleensä ulkorappusille tai niiden välittömässä läheisyydessä olevalle penkille.</div><div>Se oli eräs tällainen pakeneminen ja minä olin päässyt ulkorappusille saakka, enkä senttiäkään pidemmälle. Istuin portailla, minua paleli ja tunsin kodittomuutta. Toivoin jopa olevani jälleen Pikkukaarnijärven rannassa, väistelemässä poron papanoita ja hirven suurempia jätöksiä. Minulla oli jopa ikävä mäkäröitä ja lokakuun loputtomia, räkäsateisia (räkäsateeksi äijä sitä aina sanoi) iltapäiviä.</div><div>Olin hyvin sekavassa ja haikeassa tilassa. Minulla oli kädessäni Lidlin mainoslehtinen. Selasin sitä kuin tuntemattoman maan karttaa, ja päätin huomauttaa hyvin edullisista sääasemista, jos joku sattuisi lähestymään minua. </div><div>Ei siinä mitään valaistumista tapahtunut, saakeli soikoon! Joku rakki jolkotti paikalle muina miehinä, nosti koipensa juuri kohdalla. Kusi kintuille ja mainoslehtiselle. Jatkoi sitten matkaansa numeroa tekemättä. Ei se mikään suuri hetki ollut. Ei syvällinen, eikä käänteentekevä. Eikä tätä tarinaa kannata tulkita surullisen elämän symbolina. Sattuuhan noita, niin minulle kuin teillekin. Hyvän elämän on elänyt se, jonka suurin murhe ovat kusiset kintut!</div><div>Älkääkä nyt hermostuko minuun. On ollut vähän paska päivä ja tullut ikävää postiakin. Nyt Jopin luokse (joka ihme kyllä näytti tänään tulevan kaupasta ison kassin kanssa). </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1015946656815365686?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-31378663750074910432011-03-21T06:51:00.003+02:002011-03-21T07:28:24.946+02:00Ei sitä tässä iässä tee ystävillä mitään. Lapsena ja nuorena sitä haluaa vielä jakaa hetkiä jonkun toisen kanssa, mutta iän myötä vastaavien hetkien suhteen tulee itaraksi. Kun nykyisin kokee jotain erityistä, sen kätkeekin nopeasti kämmeneensä ja varoo näyttämästä sitä muille. Minulla on Jopi ja tietenkin Marcel, mutta en minä erehdy luulemaan heitä ystävikseni. Jopi on lähinnä kiinnostunut viineistäni ja olisi toki oluestakin, mutta tietää, ettei siitä ole koskaan kahdelle. Marcelista olen eksoottinen. Hän epäilemättä kehuskelee ystävilleen kirjoittelevansa vanhan suomalaisnaisen kanssa, joka on kaiken lisäksi puolinukke. Marcel on vielä nuori ja haluaa jakaa minutkin, sen sijaan, että kätkisi kämmeneensä.<div>Ainoa todellinen ystäväni taisi olla Gurnutse-Kaisa. Hän oli varmasti ensimmäinen ihminen jonka kanssa satuin juttusille äidin ja äijän majasta lähdettyäni ja saavuttuani lopulta Rovaniemelle. Muistan hänen istuneen rautatieaseman edustalla penkillä, pitkät jalat rullalla allaan. Hän poltteli tupakkaa ja katseli silmät viiruina ohikulkevia miehiä. Hän oli niin vaikuttava näky, että sitä on hankala kuvailla millään sanoilla. </div><div>Istuuduin Kaisan viereen ja pyysin antamaan tupakan. Kaisa jätti pätkän imeskellystä sätkästään ja hymyili. Toinen etuhampaista oli auttamatta kateissa. Kerroin äitini olevan Taiwanista vaikutuksen tehdäkseni. Kaisa sanoi, että hän tietäisi minulle työpaikan.</div><div>Niin meistä tuli ystävät. Kaisa kyyditti minut pyöränsä tarakassa koko pitkän matkan ison tien varressa olevalle motellille. Minä sain työpaikan Kaisan siivoojaparina. Iltaisin sitten kauppasimme muita palveluksia rovaniemeläismiehille ja motellin asukkaille (jotka usein olivat myös sama asia). Ei sitä silloin nuorena osannut moralisoida, työ oli työtä ja sillä hyvä.</div><div>Eräänä iltana Kaisa paljasti minulle salaisuutensa. Jo monen vuoden ajan hän oli väsännyt hyvällä muodilla varustettuja käsilaukkuja kokonaiseksi mallistoksi. Gurnutse oli sen mallin nimi, niin hän oli päättänyt. Hän näytti minulle laukkujaan ja hienoja ne olivatkin. Minä otin aina tavakseni kysellä, kuinka mallisto edistyy ja Kaisa oli siitä mielissään. Hän tuntui ikään kuin vapautuvan koko olemukseltaan, kun sai viimein jonkun, jonka kanssa puhua salaisuudestaan.</div><div>Asiat etenivät niin pitkälle, että lopulta Kaisa päätti laittaa mallistonsa motellin aulaan esitteille. Kulkihan tuosta ohitse vaikutusvaltaisiakin miehiä ja osa jopa pysähtyi. Ehkä jonkun silmä sattuu noihin laukkuihin ja pääset Helsinkiin laukkumaakariksi, minä intoilin.</div><div>Ensimmäinen päivä oli täynnä odottavaa innostusta, joka - kuten odottavalle innostukselle niin usein käy - hiipui tulevien viikkojen kuluessa. Laukut eivät tuntuneet kiinnostavan ketään. Moni niitä hypisteli ja kysyi sitten, missä olivat ne oikeat lapin matkamuistot? Missä porontaljaa? Missä neljän tuulen hatut?</div><div>Kerran eräs ilta-asiakkaamme olisi vienyt erään laukuista vaimolleen tuliaiseksi, mutta Kaisa kävi sieppaamassa sen miehen kädestä ja tuijotti hyvin pistävästi niin pitkään, että mies tajusi mennä matkoihinsa.</div><div>Vähitellen Gurnutse-malliston tyyli alkoi muuttua. Ensin Kaisa lisäsi laukkuihinsa pienen poronkarvatupsun asiakkaiden innostamiseksi, sitten vähän isomman kaistaleen ja niin edelleen. Kauppa alkoi käydä hieman paremmin ja se kai kannusti Kaisaa entisestään. Vähitellen myyntipöytä komeili kaikenlaista tavaraa. Oli pieniä noitarumpuja, poronkarvatukkaisia lapinpeikkoja, ilmanpainemittareita poronkarvalla, ja nopeasti kaiverrettuja poronluukahvaisia puukkoja. </div><div>Mitä lie Kaisalle nykyään? Toivottavasti hän ei ole kuollut, sillä se olisi joka tapauksessa sääli. Me vietimme monta hyvää iltaa niihin aikoihin kun olin töissä motellissa ja vielä silloin tällöin sen jälkeenkin. </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3137866375007491043?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-2260169691938438682011-03-20T07:26:00.003+02:002011-03-20T08:13:45.245+02:00Kirjaan seuraavassa ylös keskimääräisen päiväni, jotta kirjoittamani olisi lukijasta edes jossain määrin kiintoisa ja informatiivinen. Tämä päiväni on nimittäin vasta aluillaan, enkä ole ehtinyt suorittaa kuin muutaman, hyvin arkipäiväisen toimen, joista niistäkin suurin osa sijoittuu vessan puolelle.<div>Vessan puolella aloitan myös keskimääräisen päiväni, mutta otan tässä vapauden sumentaa aamuhämäräni viihteellisistä televisiosarjoista tuttuun ruusunpunaan ja tarkentua vasta aamiaispöytään puuroni, näkkileipieni ja appelsiinimehuni kanssa. Syön ja katselen ikkunasta. Ulkona näkyy mitä milloinkin. Tässä vaiheessa minua ei saa häiritä tai olen ärtyisä koko päivän. Yleensä minua ei häiritäkään.</div><div>Seuraavaksi luen kirjaa. Tällä hetkellä luen Jorma Palon kirjoittamaa teosta, Nils Gustafsson ja Bodomin varjo. Se on melkein yhtä viihdyttävä kuin saman kirjoittajan lääkärikirja. Huomaan pitäväni sanasta emeritusprofessori. Ihan kuin joku sivistynyt yrittäisi sanoa hienommin 'ameriikan rohvessori'. </div><div>Keskiviikkoisin kaupungin palkkaama kodinhoitaja saapuu siivoamaan ja viemään roskia. Piileskelen kirjani takana ja yritän pitää jutut minimissä. Edellisen kodinhoitajan kanssa tuli enemmän puhuttua, Laitelan Armas nimittäin sattui olemaan hänen isänsä pikkuserkku. Sain kuulla Armaksen istuneen joskus vankilassa taposta, mutta eipä hän ollut siitä aikoinaan mitään puhunut. Siinä tuli sitten aloitettua muutakin juttua. Joskus meni nauruksi asti, tai sitten istuttiin vain, tuuletusparvekkeen ovi auki, tupakoitiin ja luettiin lehtiä. Mutta se kodinhoitaja kuoli ja uuden kanssa en juttusille rupea!</div><div>Joskus saan kirjeen Port Luisista. Marcel vastaa sähköposteihini aina tavallisella kirjeellä, voidakseen liittää mukaan kuvia itsestään ja koirastaan (hän ei osaa käyttää liitetiedostoja, eikä luota niihin). Yleensä hän kirjoittaa englanniksi. Olen alkanut kirjoittaa hänelle naisten oikeuksista sen jälkeen kun jossain keskustelussa kävi ilmi, että Suomi on tunnettu tasa-arvostaan. Olemme molemmat lopen uupuneita aiheeseen ja minun sähköposteihini on eksynyt valitettavan saarnaava sävy.</div><div>Iltapäivisin minä menen ostarin penkille istumaan ja katselemaan. Joskus ajan bussilla torin rantaan ja istun siihen tietylle penkille josta voi rauhassa tarkkailla ympäristöään. Minulla on usein mukanani pullollinen vettä ja banaani. Ennen pidin mukanani pähkinöitä, mutta sitten tuli se valitettava välikohtaus paikallisten oravien kanssa... Aikani istuttuani käyn kaupassa, jos kaupassa käymisen tarvetta on. Ostan pakolliset tarvikkeet ja pari pulloa olutta. Jos on paljon rahaa, käyn Alkosta pari pulloa viiniä.</div><div>Teen ruuan, syön. Kuuntelen radiota tai katselen televisiota riippuen siitä, kuinka rasittunut silmäni on. Käyn suihkussa jos on keskiviikko ja kodinhoitaja on muistuttanut. Jos Jopi on nähnyt minut Alkossa ostoksilla, hän tulee yleensä näihin aikoihin oven taakse. Avaan, jos huvittaa. Yleensä päädyn vain istumaan omassa hiljaisuudessani. Hörpin hiljaa lasista tai pullon suusta ja kuuntelen mitä kaikkea viereisessä asunnossa keksitään. Siellä asuu muutama nuorehko mies, jotka pitävät löysiä pipoja, ja jotka eivät tervehdi käytävässä.</div><div><br /></div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-226016969193843868?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-65319676346321848192011-03-19T07:03:00.003+02:002011-03-19T08:04:58.938+02:00Minun kokemukseni rakkaudesta ovat vasta edessä, jos sielläkään. Ehkä jossain tämän taivaan alla joku hivenen Fabion näköinen nostelee yksinäisenä ja turhautuneena, mutta hyvin lempeänä, jättimäisiä käsipainoja aamuverryttelykseen. Vanginvartijain terävät aamukomennot saavat hänet kohottamaan pienehköt, silti älykkäät silmänsä siihen kaistaleeseen harmaata taivasta, joka on jokaiselle vangille jaettu... ja toivomaan...<div>Onko rakkaus äärimmäistä tunnetta, vai onko se äärimmäistä uhrautumista? Onko se sitä, mitä Lucia tuntee antautuessaan kiellettyyn syleilyyn, Anselmon käsivarsille? Vai onko se sitä, mitä tuntee Manuel päättäessään niellä raivonsa ja toivoa onnellista elämää petolliselle vaimolleen?</div><div>Ehkä rakkaudessa ei olekaan mitään äärimmäistä, mistäpä minä sen tietäisin.</div><div>Vaikka en ole kenties saanut itse kokea tuota tunnetta, tulee mieleeni eräs kohtaaminen, jota minulla oli onni päästä seuraamaan sivusta.</div><div>Silloin oli talvi, jos en nyt aivan väärin muista. Yökerhossa oli ainakin pimeää. Siellä oli hämmästyttävän vähän ihmisiä siihen nähden, kuinka paljon tupakansavua ilmassa leijui. Se oli se Lasareetinkadun hotelli Jällivaarassa, niinpä olikin! Olin liikkeellä Gurnutse-Kaisan ja jonkun hänen poikakaverinsa kanssa. Sitä miestä en enää kunnolla muista... Joku rökäleen näköinen tyyppi kuitenkin. Kääri huonoja sätkiä...</div><div>Kaisa ja se tyyppi istuivat jossakin hotellin käytävillä riitelemässä ja häätöä saamassa, ja minä istuin yökerhossa itsekseni, odottaen jotain tapahtuvaksi. Siihen tuli sitten nuori, kolmilapsinen perhe. Oli vielä jotenkin inhimillinen aika vuorokaudesta, mutta kyllähän se porukka silti erottui joukosta. Baarimikko tuli tiskinsä takaa perhettä toppuuttelemaan. Ikäraja kun kuitenkin oli olemassa. Jotenkin perhe oli niin väsyneen ja tympiintyneen oloinen nuorinta lasta myöten, että heidät päästettiin istumaan. Perheen isä istui pojan kanssa looshin toiselle puolelle ja äiti kahden tyttären kanssa toiselle. Pöytään tilattiin kaksi lasia vettä, joista poistettiin nopeasti niihin koristeiksi laitetut sitruunanviipaleet.</div><div>Lasten annettiin juoda ensin. Äiti ohjeisti lapsiaan olemaan kuuntelematta musiikkia. Isän jalka naputti tahtia pöydän alla - tuskinpa hän itsekään tajusi sellaista tekevänsä. He puhuivat selvää suomen kieltä, mikä oli hyvä, sillä en vielä siihen aikaan juuri ruotsia ymmärtänyt. Minä höristelin lähistöllä parhaani mukaan ja sain selville, että perheen auto oli rikkoutunut ennen majapaikkaa. Äidin sisko asui jossain lähistöllä - perhe ei itsekään tiennyt hirveän tarkasti missä. Puhelinta ei siskon perheessä ollut.</div><div>"Kun vain tietäisi missä on Domänvägen", äiti tuskaili.</div><div>Lapset näyttivät väsyneiltä ja alkoivat uhkaavasti nuokkua vanhempiaan vasten. Aikuisten ryhti pysyi suorana ja he yrittivät tietenkin näyttää rauhallisilta, vaikka tilanne oli hankala. Tunnit kuluivat. Minä join sinisiä enkeleitä, Gurnutse-Kaisa poikaystävineen oli tietämättäni siirtynyt jonkun norjalaisen moottorikelkkailijan talvihuvilalle polttamaan huonosti käärittyjä sätkiä ja riitelemään. Aikuiset istuivat puoliksi juodut vesilasit edessään, sitruunalohkot tuhkakupissa ja nukkuvat lapset vieressään. Näki, että he yrittivät olla kuuntelematta musiikkia. </div><div>Lopulta tapahtui tämän kuvaelman huipennus. Sen muistan hämärämmin kuin kaiken muun, olivathan enkelit sumentaneet ajatteluani. Kävi niin, että eräs hyvin partainen äijä, jolla oli suhteellisen siisti paitapusero, mutta jotenkin kuottaiset ja risaisetkin samettihousut, nousi hyvin kärttyisen oloisena pöydästään, käveli koko pienen salin lävitse discopallon väläytellessä hänen ylleen. Mies lompsi perheen luo, nappasi isää ranteesta kiinni ja läppäsi tälle hotellihuoneen avaimen käteen juuri kun isä oli selvästi alkamaisillaan terästäytyä ja pelätä tappelua.</div><div>"Mie en tykkää Lestaation väestä, mutta menkää nyt helevetti soikoon nukkumaan siittä!"</div><div>Ukko kääntyi kärttyisen näköisenä ja harppoi takaisin omaan porukkaansa istumaan ja juopottelemaan. Avaimen saanut pariskunta istui hetken aikaa liikkumatta paikallaan. Sitten he keräsivät lapsensa, katsoivat kristallipalloa vähän sen näköisinä, että taisivat ajatella Jumalan johdatusta ja lähtivät yläkertaan nukkumaan.</div><div>Minä join vielä jokusen sinisen enkelin ja ajattelin, että todellinen rakkaus taitaa olla sitä, että antaa tarvitsevalle ihan ilman edestä. Kyllä tuota oppia on tullut joskus noudatettuakin, vaikka en tahdo tässä omaa rintaani röyhistääkään.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6531967634632184819?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-12574143743992016662011-03-18T06:07:00.003+02:002011-03-18T07:10:18.367+02:00Edessäni on kaksi siivua näkkileipää, neljän viljan puuroa kevytmargariinisilmällä ja runsaalla suolalla, sekä lasillinen lähikaupan kitkerintä appelsiinimehua. Mitään en ole kuitenkaan vielä tänään syönyt. Voi olla, että en syökään.<div>Minä olen nimittäin ollut viime yönä pienessä seikkailussa. Se alkoi, kuten parhaat seikkailut alkavat; kun päätin illalla ottaa pari lasillista punaviiniä. Se päättyi, kuten seikkailuista huonoimmat tapaavat päättyä. Tajusin että joko a) en mahdu sänkyyni, koska naapurini Jopi (oik. Joakim) Viitala nukkui siinä tai b) en mahdu naapurini sänkyyn, koska asunnon vuokrannut Jopi (tiedätte) Viitala nukkuu siinä.</div><div>Samalla kun olen yrittänyt selvittää, kumman asunnolla juuri nyt olen, olen siis valmistanut aamiaisen valikoimasta, jonka pääartikkelit ovat selvästi EU-ruokakassista. Tämä ei ole kummoinen johtolanka mysteeriäni ajatellen, olimmehan Jopin kanssa kassejamme jonottamassa samaan aikaan. </div><div>Join siis illalla jokusen lasillisen viiniä ja päätin lähteä ajelemaan hissillä. Minä olen sellainen, että vaikka viihdyn omissa oloissani, on joskus kiva nähdä ihmisiä. Hississä matkustaminen on poikaa; siinä näkee ja kuulee siinäkin. Menin siis hissin nurkkaan nojailemaan. On yllättävää kuinka pitkiä aikoja siinä voi nojailla ilman, että kukaan huomaa. Seisoskelin siinä ja kuuntelin seiskakerroksen esimurrosikäisten nulikoiden keksityt panojutut, näin kymppikerroksen aina niin asiallisen perheenäidin pienimuotoisen hermoromahduksen ja sarjatukkapöllyt kolmelle lapselleen. Valitettavasti haistoin nelosen miehen - sen ärsyttävän, joka vaikuttaa aina katselevan meitä vähäisempiä nenänvarttaan pitkin - lemuavat terveiset seuraavalle hissinkäyttäjälle. Sain jopa selville, kuka se aina kusee hissin nurkkaan. Vaan sitä en paljasta, saatoinhan tuo ilkimys olla lopulta minäkin. Minulla sattui olemaan siinä viiniäkin, ja naukkailin pullosta kun kerran olin sille päälle ruvennut. </div><div>Tilanne johti siihen, että lopulta joko a) Viitalan Jopi hoksasi minut hissin nurkassa ja vei minut kotiinsa tai b) minä hoksasin Viitalan Jopin ja vein hänet kotiini. Kohta a on todennäköinen, koska Jopilla on tapana haalia mukaansa esineitä ja asioita. Hänellä on kaksi tytärtä Parkanossa, ja hän lähettää heille joskus postitse löytämiään leluja, korulippaita ja joskus jonkun pienen huonekalunkin. Kohta b on sekin ihan mahdollinen, muuttaahan viini riittävissä määrin nautittuna luontaisen uteliaisuuteni tungettelevuudeksi. Joka tapauksessa äsken olin jonkun eteisessä, olkapää kolottaen ja vailla minkä tahansa vuoteen pehmeää mukavuutta.</div><div>Mutta Viitalan Jopi nukkua tursotti vuoteessa, kaikki laihat, valkoiset raajat niin pelottavasti ympäri vuoteen heitettynä, etten minä iljennyt sinne lomaan tunkea. </div><div>Mutta ei, tämä ei ole surullinen tarina vanhenevasta naisesta, joka ei saanut edes vuodetta nukkuakseen. Tämä on tarina vaatimattomasta aamiaisestani, jonka näkkileipä ja puuro ovat EU-ruokakassista. Tuo alkupuolen pikainen katsaus laajenee nyt käsittelemään Jopin ja minun elämää. Sitä kautta lukija voi peilata suomalaista vähäosaisuutta yleensä ja niitä sosiaalisia ongelmia, joita tämä yhteiskunnallinen asema taloudellisten ongelmien lisäksi aiheuttaa. </div><div>Tai sitten laitan aamiaisnäkkärini vanhaan leipäpussiin, annan puuron laastoittua lautaselle ja menen takaisin eteisen matolle. Ihan hetkeksi vain.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1257414374399201666?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-88984866161795630712011-03-17T07:15:00.003+02:002011-03-17T07:57:00.562+02:00Tämä kirjoitus kertoo äidistä ja äijästä, joiden vanhemmuudesta minulla on omiksi tarpeikseni riittävästi näyttöä. En minä heistä tullut koskaan paljoa tietämään - olivathan molemmat hiljaista sorttia - aivan kuten minäkin nyt vanhemmalla iällä.<div>Äijä sanoi joskus äidin tulleen Taiwanista asti. Hän sanoi niin vain ollessaan hyvin juovuksissa ja pahalla päällä, eikä äiti vaikuttanut lainkaan pitävän sellaisesta puheesta. Enhän minä tuolloin edes tiennyt, missä Taiwan oli. Tunsin vain Vanttauskosken ja Rovaniemen, sekä olin kuullut Oulusta, Turusta (meillä kuunneltiin joulurauhan julistusta joka vuosi) ja Helsingistä. Myöhemmin olen päätynyt epäilemään äijän sanoja. Äidin hennosti vaaleanpunertava iho ja porkkanainen tukka ovat johdattaneet minut juuriani etsiessäni aivan toiseen suuntaan.</div><div>Kerran kahdessa viikossa äijä kävi kaupassa Vanttauskoskella. Hänen oli ensin käveltävä metsän läpi ja huteraa polkuakin useamman kilometrin matkan. Sieltä hän jatkoi Laitelan Armaksen kyydillä kauppa-asioille. </div><div>Kaksi kertaa vuodessa äiti ja minä pääsimme suurta maailmaa katsastamaan. Syksyisin matkustimme Armaksen kyydissä Vanttauskoskelle, mutta keväisin siirryimme onnikkaan ja ajelimme kuoppaisia teitä Rovaniemelle saakka. Äijällä oli nimittäin lahja, jota maailma ei antanut hänen olla käyttämättä. Hän oli sen maailmankolkan paras auton pyöräkulmien mittaaja. </div><div>Kuka vaan saattoi ottaa kepin käteensä ja mitata pyöräkulmia, mutta kukaan ei tehnyt sitä niin nopeasti, tarkasti ja vakavasti kuin minun äijäni. Tuntui hienolta istua Vanttauskoskella Aimon verstaalla, tai Rovaniemellä Raulin ja Osmon pajalla, ja katsoa paikalle äijän vuoksi kertyviä ihmisiä. Kun äijä otti kepin käteensä, muuttui hän taikuriksi taikasauvoineen ja ihmiset tuntuivat kunnioittavan häntä.</div><div>Kai minä siitä opin, kuinka kiehtovaa on seurata ihmisiä töiden touhussa. Siksi kai hakeudun edelleen usein kauppatorien laitamille seuraamaan ihmisten verkkaista kuljeskelua ja kauppiaiden innokasta tai vähemmän innokasta kaupustelua. Äijä ei työstä pitänyt, eikä ihmisistä. Hän yritti useaan otteeseen päästä taakastaan, jonka tuo harvinainen lahja hänelle toi, mutta hänen ei annettu.</div><div>Kuka sitten mittaa pyöräkulmamme, ihmiset huusivat ja aina äijä heltyi. Hän olisi varmasti iloinen tietäessään, että nykyään tietokoneet hoitavat tuonkin homman, ja vieläpä tarkemmin kuin äijä koskaan.</div><div>Sellainen vielä tuli mieleen, että erään kerran kevään pyöräkulmareissulla Mäkitalon Osmo yritti ostaa äitiä. Se oli kummallinen hetki se, ja vaivaannuttava. Osmo sylki ainakin kymmenen kertaa pajan edustan kuluneeseen maahan, joka vain hetki sitten oli ollut piilossa lumen alla, ja tarjosi äidistä kokonaiset sataviisikymmentä markkaa ja yhden romuauton, josta äijä voisi kunnostaa itselleen menopelin. Äijä sanoi miettimättä ei, ja asia oli sillä selvä. Maahan syljeskely loppui kuin leikattuna. Myöhemmin näin äidin kiertelevän tuota romuautoa mietteliäänä, vertailemassa sitä itseensä ja potkiskelemassa vanteita. </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8898486616179563071?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-39865606372103662542011-03-16T16:11:00.004+02:002011-03-16T18:11:54.674+02:00Ennen kuin kerron ensirakkaudestani, on minun tunnustettava, että hyvin monesti olen julistanut ilmoille lempeäni vain huomatakseni myöhemmin erehtyneeni. Uskon näin tapahtuvan jokaiselle, toisille silloin tällöin, toisille useammin. Kenties hyvin hiljaisille ja harkitsevaisille henkilöille näin käy harvoin tai ei laisinkaan, mutta kukapa tietää millaisia haihatuksia päällisin puolin hillityt päissään elättelevät. Liekki se on rinnassa heilläkin.<div>Kun ensimmäisen kerran luulin eläväni rakkauden aikaa, olin vielä hyvin nuori ja kokematon. Se oli juuri sitä loppukesän hetkeä, jolloin aletaan tähytä taivasta ja uumoilla ensimmäisiä ilmassa lentäviä syksyn lehtiä. Se oli siis hyvin otollista aikaa rakkaudelle, kuten tietenkin kaikki aika on, niin kauan kuin nuoruutta riittää.</div><div>En vielä tiennyt, että aikani kotimajassa oli käymässä loppuun, mutta uumoilin sitä jo mielessäni, kuten syksyäkin. Aloin nähdä majan jo lähteneen silmin. Saatoin juosta rantaan metsikön lävitse melkein kuin pakokauhun vallassa ja tuntea suurta rauhaa ja tyydytystä nähdessäni tuon ainoan paikan, jonka olin koskaan todella tuntenut.</div><div>Kukaan meidän kolmen lisäksi ei liikuskellut sillä alueella, mutta kerranpa majaan koputti nuori mies. Koputusta seurasi kaaos: Äiti jähmettyi nurkkaan suupieli nykien, saamatta edes yhtä ainutta voiherranjumalaa tiristettyä suustaan. Äijä harppoi ovelle, suoristi kumaraa selkäänsä ja oli kuin suureen juhlaan valmistautumassa. Minulle, nuorelle, tämä oli vaihtelua jota olin aina kaivannut.</div><div>Voisinko saada lasin vettä, mies kysyi. Mikä tuota tyttöä vaivaa? </div><div>Miehellä oli hieman kimakka ääni. Kävi ilmi, että hän oli eksyksissä ja siksi peloissaan ja uupunut. Äijä antoi juoda ja käski miehen suksia tiehensä.</div><div>Mikä lie hampuusi...</div><div>Äijä jupisi koko illan, silitteli päätään ja oli levoton. Äiti ei ollut liikahtanut nurkasta, mutta näytti rauhoittuneen. Kenties nukkuikin. Minusta tuntui, että se mies veti minua itseään seuraamaan. Ajattelin, kuinka se olisi minua riiannut, jos olisi ollut aikaa. Sinä iltana minä en mennytkään rantaan iltapesulle, vaan lähdin seuraamaan jälkiä, jotka mies oli jättänyt lähtiessään. </div><div>Tuota majalle eksynyttä miestä en enää löytänyt, mutta kun kauas kotoa vaellettuani ajattelin äitiä, äijää ja nuhruista tönöä Pikkukaarnijärven rannalla, tunsin jotain, mitä erehdyin kuvittelemaan rakkaudeksi. Nyt vuosien jälkeen ajattelen kuitenkin, että se oli lähinnä nälkää, vähän pelkoa ja väsymystä, sekä reilusti itsesääliä.</div><div>Sen olen oppinut rakkaudesta, että se elää mieluiten eilisessä ja huomisessa. Vaatii rohkeutta tuntea rakkautta siinä hetkessä missä kulloinkin on, enkä minä ole koskaan ollut erityisen urhea luonteeltani. </div><div>Minun ensirakkauteni siis sijaitsee tulevaisuudessa. Rakkauteni kohde on hieman väärin ymmärretty ja kenties jopa osittain väärin tuomittu, lempeä elinkautisvanki. Suhteemme on platoninen ja perustuu kirjeenvaihtoon. Kirjeissä teeskentelen olevani hyvin henkistynyt; ehkä meditoin, tai ainakin syön pelkästään elävää ravintoa (enkä tarkoita hyönteisiä. Söin niitä ihan riittävästi vaeltaessani Pikkukaarnijärveltä Vanttauskoskelle ja sieltä lopulta Rovaniemelle). Rakkautemme huipentuu yhteen, koruttomaan kosketukseen, kun kierrän sormeni hänen vielä hivenen lämpimän kämmenensä ympärille pari tuntia sen jälkeen, kun hän on kuollut vankitovereidensa salaliiton uhrina. Sellaista minä kuvittelen... Vaikka taidan olla jo liian väsynyt edes sellaiseen.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3986560637210366254?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-76715695044583960742011-03-15T16:14:00.003+02:002011-03-16T18:13:18.794+02:00Koko tämä pitkä prosessi alkaa häpeällä, sillä en kykene aloittamaan kertomustani sillä tavoin kuin haluaisin. Tahtoisin laittaa kaiken liikkeelle kertomalla syntymäni hetkestä, muistelemalla varhaisimpia lapsuusaikojani ja niitä vaatimattomia leikkejä, joita olen silloin leikkinyt. Mutta minä en muista ensimmäisistä vuosistani mitään.<div>Äitini kertoi vielä eläessään, että oli vain erään kerran sattunut huomaamaan minut nurkassa. Hän muisteli, että olin kenties ollut siinä pitkäänkin heistä kummankaan kiinnittämättä silmiään minuun paremmaksi aikaa. Hän puhui asiasta aina samalla tavalla; arasti ja suupieli nykien, valmiina puolustautumaan etukäteen kuvittelemiltaan syytöksiltä. Olisin joskus saattanut kysyä äidiltä enemmänkin, mutta tuo arkuus ja etenkin nykivä suupieli saivat minut liian vaivautuneeksi. </div><div>Niin... En siis tiedä kuinka tai koska olen tullut olevaksi, mutta muutaman tiedossa olevan faktan perusteella olen tehnyt joitakin päätelmiä. Minut on ensimmäisen kerran havaittu Pikkukaarnijärven rannalla sijaitsevassa pienessä, vailla mukavuuksia (jos kalaisaa vettä ei lasketa sellaiseksi) olevassa majassa. Tuossa majassa ei koskaan käynyt kukaan minua ja noita kahta lukuun ottamatta.</div><div>Toista majan asukasta sanoin äidikseni. Hänellä oli samanlainen, oranssi otsatukka kuin minullakin, pyöreät kasvot ja punainen, pehmoinen vartalo. Toista minä ja äiti sanoimme äijäksi. Joku kenties yllättyy kuullessaan, että isäni - näin ainakin uskon - onkin ihminen. Luihuselkäinen, hiljainen ja mietteliäs olento, jolla oli tapana aina ovesta käydessään silittää harvahiuksista päätään kuin olisi tapaillut lapsosen päälakea. En nähnyt heidän koskaan osoittavan hellyyttä toisilleen, vaikka myönnän, että hienoeleiset katseet tai kosketukset ovat voineet mennä lapsen silmien ohitse. Saatan silti toki ymmärtää, kuinka Pikkukaarnijärven mäkäröitä kuhiseva rantapajukko, samoin kuin kaamosyön hyytävä pimeys ja metriset hanget ovat ohjanneet heitä toistensa tykö....</div><div>... Esittelyn tahdon siis hoitaa kertomalla varhaislapsuuden kehittäneen mielikuvitustani. Tahdon myös tunnustaa, etten sittenkään menettänyt oikeaa silmääni Vondelparkin hämyisessä nurkkauksessa järjestetyssä kohtaamisessa kahden Randstadista tulleen maanviljelijäveljeksen (joista toinen muistutti takaapäin hämmästyttävästi äijää) ja erään itseään merenneidoksi kutsuvan naisen kanssa. Tosiasiassa kaaduin kasvot edellä äijän katkomaan pajukkoon juostessani Pikkukaarnijärveltä majalle. Tahdon kertoa, että olen siis nyt rehellisempi kuin vielä eilen.</div><div>Ja sen vielä tahtoisin kertoa, että nimeni on Ally Alias (pohjoisen juhlakulttuurin tutkija ja nainen, jolla on toivoa).</div><div><br /></div><div><br /></div><div>----</div><div><br /></div><div>Tässä siis Anonyymille, jolle hiljaisuuteni oli liikaa. Tällaisista pyysi kirjoittamaan:</div><div><br /></div><div><span class="Apple-style-span" style="border-collapse: collapse; color: rgb(51, 51, 51); font-family: 'trebuchet ms', verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; -webkit-border-horizontal-spacing: 2px; -webkit-border-vertical-spacing: 2px; ">Päivä 1 – Esittele itsesi<br />Päivä 2 – Eka rakkaus<br />Päivä 3 – Minun vanhempani<br />Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään<br />Päivä 5 – Mitä on rakkaus?<br />Päivä 6 – Minun päiväni<br />Päivä 7 – Paras ystäväni<br />Päivä 8 – Se hetki<br />Päivä 9 – Uskoni<br />Päivä 10 – Päivän asu<br />Päivä 11 – Sisarukseni<br />Päivä 12 – Käsilaukussani<br />Päivä 13 – Tällä viikolla<br />Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?<br />Päivä 15 – Unelmani<br />Päivä 16 – Eka suudelmani<br />Päivä 17 – Mieleisin muistoni<br />Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni<br />Päivä 19 – Kaduttaa<br />Päivä 20 – Tässä kuussa<br />Päivä 21 – Toinen hetki<br />Päivä 22 – Tämä järkyttää minua<br />Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin<br />Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään<br />Päivä 25 – Ensimmäinen<br />Päivä 26 – Pelkään<br />Päivä 27 – Suosikkipaikkani<br />Päivä 28 – Ikävöin<br />Päivä 29 – Tähän pyrin<br />Päivä 30 – Soittolistallani<br />Päivä 31 - Viimeinen hetki</span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7671569504458396074?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-17620710763997974992010-10-23T13:13:00.003+03:002010-10-23T18:48:46.764+03:00"Hei rouva hei! Odottakaas... Vai neitikö se on, kun ei kauempaa tahdo tunnistaa? Nuuoori neitohan se siinä, eikö niin? Tuskinpa ylioppilas vielä. Sopiiko sitä kysyä minne suuntaan sitä ollaan menossa, vaikka arvaanhan minä sen jo sanomattakin. Kaupungillehan sitä viikonloppuna... noin pienessä hamosessa. Eikö neidon jalkoja palele, kun on noin ohuet sukkahousut jalassa? Mielelläänhän sitä tuollaisia sääriä katselee, mutta oi voi voi sentään, kuinka niitä illalla kylmä kalvaa. Onkohan niitä kukaan neidolle lämmittämässä, vai pitääkö yksin käpertyä peiton alle? Vaan taitaapa tuolta kaupungilta löytyä monta vapaaehtoista lämmittäjää, eikö vain? Kyllä setäkin tarjoutuisi, usko pois, mutta eipä taida noin nuori neito tällaista vanhaa ukkoa huolia. Setä kyllä lämmittäisi ja pitäisi hyvänä aamuun asti, suukottelisi ja rutistaisi syliin. Eikö ole pojilla tapana olla jo housut jalassa ja ulko-ovella kun naisella alkavat vasta varpaat lämmitä? <div>Saanko ihan uteliaisuuttani kysyä, mistä tuo takki mahtaa olla ostettu? Se on kyllä niin hyvin istuva, että harvoin näkee. Neidolla taisi olla melkoinen työ sovitella noita nappeja kiinni lähteissään. On niin piukka, että soi! Pitää olla sitten varovainen kotiin palatessaan, ettei poika repäise innostuksissaan takkia auki niin, että napit lentelevät. Eivät ne jaksa, nuoret miehet, nappien kanssa näperrellä. Vaan mitäpä luulet? Tokkopa näilläkään töppösormilla saisi tuollaisia hepeneitä nuoren neidon yltä riisuttua... Neidon pitäisi itse pujotella takki auki. Setä vaan seuraisi kärsivällisenä vierestä, vaikka kestäisi kuinka kauan. Vaan entäpä jos neito olisikin sedän kanssa niin innoissaan, että takki repeäisi? Kuka noin kauniin, piukan takin osaisi paikata? Tulisiko neidolla siitä suru puseroon? Kyyneliäkin vaikka valuisi poskea alas... Silloin setä kyllä keräisi joka kyyneleen töppösormiinsa, ottaisi syliin ja suukottelisi niin kauan, että olisi hyvä mieli taas. Setä ostaisi vaikka uuden tuollaisen takin, jos vain olisi varaa. </div><div>Ovatko neidon rinnat muuten kokoa c vai d? Itse olisin enemmän taipuvainen sanomaan d, mutta saatan erehtyä. Nykyaikana kun on niitä uusia konsteja... Ennenaikaan, silloin kun setä oli nuori, hän oli aika haka arvioimaan neitosten kuppikokoja. Kyllä olisi sedällä monta tuhmaa tarinaa niiltä ajoilta. Mutta tuskinpa noin säädyllisen oloinen nuori neito tahtoo kuulla niistä yhtään? Korvannipukat siinä vain helahtaisivat punaisiksi ja sitäpä kollit sitten kaupungilla ihmettelisivät. Tohtisiko neito kertoa, että tällainen, partainen vanha setä on saanut korvat niin somasti punoittamaan suputtamalla niihin liian tuhmia juttuja? Tuollaiset täyteläiset nuoren neidon rinnat, lyhyet hameet ja sorjat sääret saavat tällaisen vanhan ukkoparan ihan hämilleen. Saisiko sitä ihan nöyrimmin lähestyä ja pitää neitoa kädestä hetkisen? Neidolla on varmasti hyvin sileä ja pehmoinen iho kämmenselässä. Iltapäivällä, suihkun jälkeen neito on varmasti levittänyt siihen aloeveeraa. Arvaanko väärin, jos epäilen, että neito on levittänyt aloeveeraa noihin säihkysääriinsäkin ja muuallekin kehoon? Nyt jos setä tuoksuttelisi neitokaisen napaa, niin sieltä varmaan vielä häivähtäisi vartalovoiteen tuoksu. Oi, sellaisen muiston kanssa olisi hyvä lämmittää yksinäistäkin iltaa... kun olisi edes kerran päässyt kunnolla nuuskaisemaan. Ja hajuvettä korvan takaa. Sirotteleeko neito pikkuisen tuoksua reisilleenkin? Poikasia varten, pieneksi yllätykseksi? Sallitko sedän haistaa neidon rannetta pikkuisen? Ihan pieni aistinautinto tällaiselle hylkiölle? Setä laittaa silmät kiinni ja ajattelee, että onkin siinä tuoksuttelemassa neidon kylmettyneitä pikku reisiä... tuoksuttelemassa, suukottelemassa, pitämässä hyvänä. Mikäs siellä reisien yläpäässä odottaa innokkaita poikosia? Niitä se odottaa, vaan ei setää ollenkaan, eihän? Uskaltaisiko setä ihan pikkiriikkisen ajatella sitä aarretta, jota joku kolli pitää tänä iltana hetken hyvänä. Setä jaksaisi aamuun saakka... Ei setä kehtaa edes niin tuhmia asioita ajatellakaan noin viattoman oloisesta neitosesta. Mutta sallitko, että setä ottaa hetkeksi kädestä, tuoksuttaa pikkuisen rannetta, pistää silmät kiinni, ja ajattelee ihan pienen hetken tuhmaa ajatusta? Setä tulisi siitä niin onnelliseksi! Ihan silmät vettyisivät kiitollisuudesta. Ihan hetken vain setä ajattelisi sitä pyhintä, jota setä ei koskaan pääse koskaan itse pitämään hyvänä.</div><div>Saisinko ihan uteliaisuuden vuoksi kysäistä, sattuvatko neidon alushousut olemaan ohutta, mustaa pitsiä? Sellainen saisi sedän kyllä jo ajattelemaan niin tuhmia ajatuksia, ettei sellaisia sovi noin kunnialliselle neidolle paljastaakaan..."</div><div><br /></div><div><a href="http://leelia.vuodatus.net">Pakinaperjantai</a></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1762071076399797499?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-82641561115793700932010-09-11T15:29:00.006+03:002010-09-11T18:18:53.371+03:00<span style="font-style: italic;">Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.</span><br /><br />Osa <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2010/08/katkeran-kotirouvan-muotokuva.html">1</a> ja osa<a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2010/08/katkeran-kotirouvan-muotokuva_24.html"> 2</a><br /><br />Hehkeä ulkomuotoni herätti ansaittua kateutta porsliininmaalauskurssin päättäjäiskahveilla, sillä edellinen ilta oli jättänyt jälkensä kaikkien muiden kurssilaisten naamatauluihin. Pahimmassa kunnossa oli tietenkin hyvin luonnottoman näköisesti kahdelle sorkalle vaivautunut maalaispalvi. Vaaleanpunakka iho oli saanut sinne tänne tummaa sävyä edellisen illan tappelunnujakassa. Huomasin ilokseni, että olin onnistunut niinkin voimakkaassa lonkerohumalassa nyhtämään kunnioitettavan tupon vastustajani hiuksia. Ohimon yläpuolella paistoi kappale helakkaa päänahkaa. Sikkarasilmät olivat ulvomisesta melkein kiinni turvonneet, mutta silti emakko siristeli minua kohti pienistä silmäaukoistaan ja yritti ilmein tehdä tiettäväksi, ettei minun läsnäoloani oltu kaivattu yhteiskahvitukseen.<br />"Älä huoli. Nythän sinä olet niin kuin Xambelin Najomi yltiöpäisen hiustenpidennyksen jälkeen. Paitsi tietenkin hyvin paljon rumempi".<br />Mielestäni sutkautus oli loistava, mutta kukaan kurssilainen ei yhtynyt ilkamointiini. Syykin selvisi pian. Muotokuvani maalannut muori oli saanut sairaskohtauksen liian rasittavan illan jälkeen ja makasi nyt vihanneksena tai jonakin vastaavana alkueliönä sairaalassa. Sytytettiin kynttilöitä, pidettiin hiljainen hetki ja ehdotettiin yhteistä rukousta (ajatus onneksi tyrmättiin). Minä olin tietenkin huojentunut uutiset kuullessani. Olihan mummelin kohtaaminen ollut minulle melkoisen vaivaannuttavaa potan varastamisen jälkeen. Heitin yläkertaan pienen toiveen, ettei sitä tutisevaa maanvaivaa tultaisi enää meidän kylässämme näkemään.<br />Käytin ensimmäisen tilaisuuden lähteä. Mielihyväkseni kuulin muiden kurssilaisten puhuvan virkeästä ulkonäöstäni, ja ihmettelevän, ettei kasvoillani ollut edes tutisevan muorin kynnen raapaisua, joka oli ollut vielä illalla selvästi nähtävissä. Nyt muistini alkoi palautua. Muori oli tosiaan ollut sisukas pieni gerbiili. Ennen lattialle nujertumistaan hän oli ehtinyt raadella kasvojani pitkällä kynnellään. Heti kotiin päästyäni tutkin kasvojani peilistä paljon normaalia tarkemmin. Naarmusta ei tosiaan ollut jälkeäkään. Olin hetken ymmälläni, mutta muistin sitten pottani ja toiveen, jonka olin tullut tehneeksi. Nostin kusikupin käteeni ja menin tiiraamaan sitä oikein luonnonvaloa vasten. Eikö vain muotokuvan pinnassa, koko posken ylitse, kulkenut punainen viiru, aivan kuin naarmuni olisi siirtynyt tuohon kuvaan. Pakkohan se on yliluonnollisiin uskoa, kun on kerran nähnyt ihkaelävän emakon kulkevan kahdella jalalla ja maalaavan sinisiä kukkia kahviastiastoon! En minä silti aivan hetkessä uskonut onneani, mutta sainpahan hyvän syyn lähteä jo toisena iltana peräkkäin raitille rälläämään...<br /><br />Kuukauden kuluttua elämäni oli muuttunut melkoisesti. Olin kyläpahaseni sosiaalisen elämän keskittymä, päiväperhonen, jonka nimi oli jokaisen huulilla. Olin noussut yleiseen tietoisuuteen suuremmaksi ja puhutummaksi kuin kunnan kiinteistönhoitaja säälittävine rattijuopumuksineen. Minä olin paikallisen pubin rivassa kiinni ensimmäisenä aamulla ja samassa rivassa roikuin illan viimeisenä asiakkaana. Meitä oli muitakin, mutta ne toiset näyttivät päivä päivältä rähjäisemmiltä, kun minä taas vaikutin kaunistuvan entisestäni. Vaikka olin usein yön pimeydessä nelinkontin pubin takana kulkevan ojan kasteheinäisellä penkalla, polvet mudassa, hame korvissa ja kiinteistönhoitaja pusertumassa huohottaen hiusrajaani vasten, olin jo muutaman tunnin kuluttua silkkaa priimatavaraa. Minun ei tarvinnut juuri nukkua, ei syödä paljon mitään. Sain keskittyä elämän nautintoihin ja ammentaa niistä kyltymättömästi, ilman, että minun piti maksaa sitä hintaa, jonka kaikki muut maksoivat elämän elämisestä.<br />Tunsin olevani ruhtinatar tai jopa suorastaan jumala. Minua palvottiin, mutta eniten kaikista palvoin itse itseäni.<br /><br />Mutta kuten kaikki kaunis, päättyi tämä ihana vaihe elämästäni äkillisesti ja hyvin brutaalilla tavalla. Eräänä aamuna, vain pari tuntia nukuttuani, nousin sängystä ja raahustin peilin eteen. Tunsin oloni hyvin väsyneeksi ja suussani maistui isoäidin valurautapannun eltaantunut muikkurasva. Katsoin itseäni peilistä, enkä voinut kauhultani edes huutaa. Peilistä tuijotti turvonnut, harmaaihoinen, puhkinaitu kammotus! Se en voi olla minä, oli ensimmäinen ajatukseni. Vaikka kyllähän minä jo silloin tajusin, että lumous oli rikkoutunut ja että sain nyt kannettavakseni vaiherikkaan kesäni jäljet. Polveni olivat melkein kuopilla pubin takana olevan ojan penkan konttimisesta, leukaluu oli jonkun aikaisemman tappelun jäljiltä kipeä ja iho mustelmainen. Otsahiuksetkin olin perkele soikoon mennyt nyhertämään Puhakantien Pertsan vasta teroitetulla keittiöveitsellä. Nyt kasvojani kehysti puolen sentin mittainen, pystyssä sojottava sänki, aivan kuin olisin repäissyt kiinteistönhoitajalta viikset päästä ja liimannut omaan kupoliini. Kaiken hyvän lisäksi kuulin tutun äänen pajattavan olohuoneessani. Kiedoin koko kamaluuteni päiväpeittoon ja läksin häätämään Manta Lindströmiä (isoäitini, kulmakunnan suurin kusettaja ja manipuloiva psykopaatti) pahentamasta entuudestaan elämäni pahinta päivää.<br />Manta seisoi keskellä olohuonetta pottani kädessään. Olisi pitänyt arvata, että kaikki oli jotenkin Mantan syytä. Se ämmä osasi pilata kaiken pelkällä läsnäolollaan!<br />"Elä tuu tänne. Haisoo. Kävin juuri paskala".<br />"Pottaako käytit? Olisit käyttänyt huussia".<br />"Ko se jysähti se paska niin vauhila että ei kerenny. Tuli lusikallinen housuunkin. Sussentään, tällä kertaa tohtori määräsi tehokkaat ropit paskaumpeen! Saman tien ku törkkäsin kusikupin tuohon matole ja pyllistin, ni sillo lensi nii että ropina kävi. Ennoo koskaan nähäny ettois mikkää ollu niin paskasa ku tämä potta".<br />Manta ojensi pottaa minulle, mutta ei tullut kuuloonkaan, että olisin sen ydinjätteen enää käteeni ottanut. Huomasin kuitenkin, että muotokuvani oli kadonnut astian kyljestä.<br />"Se oli tuohon ulukoreunalle tullu niin sitkiä tappaus että saipi ihan tuskasa hinkata astiaharjala että lähti. Vaa nyt on puhas. Katopa ku kiiltää".<br />Olin niin masentunut, että en kerran elämässäni alkanut nyrkkitappeluun ja/tai sanaharkkaan tilaisuuden saatuani. Tunsin vihaa, pettymystä ja raivoa hivuttautuessani oman huoneeni kätköihin. Tiesin, että tulisi vielä päivä, jolloin jo jaksaisin kostaa Mantalle kusilevyllä. Mutta ensin minun piti saada olla vähän aikaa yksin... aivan yksin.<br /><br />Vaikka olin ensimmäiset viikot ihan järkyttävän näköinen, sain onneksi vähitellen restauroitua edes osan ulkonäöstäni takaisin. Päälakiviikset kasvoivat takaisin normaaliksi tukaksi ja niin edelleen. Polvet nyt olivat parkkiintuneet vielä pitkään, mutta eipä ollut kroppakaan sellaisessa kunnossa, että sitä olisi minihameessa esitellyt. Sitten sitä meni naimisiin ja alkoi tehdä lapsia... ja tuhot ulkonäössä olivat sitä luokkaa, ettei sellaisia saisi aikaan edes vuosikausien kokopäivätoimisella ryyppäämisellä ja irstailulla. Vaan sama rapistuminen se kävi muutkin kylän ämmät läpi. Näkisittepä sen rasvaa tirisevän pekonivalaan nyt! Kyllä minun kelpaa katsoa itseäni peilistä, kun häneen vertaa. Vaikka lumous haihtui, on maailma silti vielä oikeudenmukainen paikka!<br /><br /><br /><div style="text-align: center;">LOPPU<br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8264156111579370093?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-33260079874246633222010-08-24T08:51:00.003+03:002010-08-24T09:54:14.648+03:00<span style="font-style: italic;">Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.</span><br /><br /> Osa 1<a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2010/08/katkeran-kotirouvan-muotokuva.html"> täältä</a><br /><br />Jonkin aikaa kaikki jatkui ennallaan. Parittoman viikon maanantaisin osallistuin porsliininmaalauskursseille entiseen tapaan, paitsi yritin toki vältellä parhaani mukaan joutumasta puheisiin pottaansa itkevän muorin kanssa. Kurssilaiset harmittelivat tietenkin kilvan kadonnutta yöastiaa ja siihen maalattua, ihmeen ihanaa kuvaa.<br /><br />Muutos tapahtui vasta kurssin "kevätriehan" yhteydessä, jos nyt yli-ikäisten tanttojen illanviettoa lähikuppilassa voi sellaisella nimellä kutsua. Voitte uskoa, että tuon illan aikana kahvilikööri virtasi ja neulontaohjeita kirjoitettiin intoutuneen boheemissa hengessä lautasliinoihin. Vaaleanpunainen oli elementissään; pinkit verryttelyhousut paljastivat vakoa vain aavistuksen verran vähemmän kuin Seppälän teiniosastolta ostettu trikoopaita. Lippalakin takareiästä keikkui vaaleanpunertava, kikkarainen poninhäntä. Vaaleanpunainen viihtyi tanssilattialla. Vaaleanpunaisen eteen kannettiin sinisiä enkeleitä. "Tulkaa vaan, kunhan tulette metrin välein", vaaleanpunainen räkätti jo melkein jonoksi muodostunutta ihailijalaumaa.<br />Katselin, kun tuolle vastenmieliselle sikkarasilmälle laulettiin karaokeserenadeja ja kuinka kymmenen rattijuopumustuomionsa vuoksi kyläyhteisön tietoisuuteen tullut kunnan kiinteistönhoitaja painoi nenänsä tursuavaan rintavakoon. Ravintolan edessä käytiin pienimuotoisia nujakoita milloin persjalkaisen kinkkukiusauksen kunnian pelastamiseksi, milloin oikeudesta saattaa tuo hyvin proteiinipitoinen köyhäinapusäkki kotiovelle saakka.<br /><br />Minä join lonkeron toisensa perään ja sanon suoraan, että vitutti. Vaikka tiesin päärynänmallisen maksamadonnan suosion johtuvan vain siitä, että olin itse aivan liian kaunis oksennuksenhajuisten kantapeikkojen iskettäväksi. Mitä enemmän lonkeroita join, sitä ärtyneemmäksi tulin. Kahviliköörin innoittamat kurssilaiset olivat intoutuneet piirtelemään lautasliinoihin neulontaohjeiden sijaan seksiasentoja, rattijuoppo kiinteistönhoitaja oli siirtynyt imemään fritsuja vaaleanpunaisen kaulaan ja minä vain istuin toimettomana haistelemassa juomastani nousevaa käyneen sitrushedelmän löyhkää. Tiesin, että seuraavana aamuna olisin kamalassa krapulassa ja silti pitäisi jotenkin raahautua porsliinikurssin päättäjäiskahville...<br /><br />... Jossain vaiheessa hämärtyi. Heräsin seuraavana aamuna muistaen huteria välähdyksiä itsestäni roikkumassa kaksin käsin miss Piggyn saparossa, nujertamassa tutisevaa mummelia lattialle lukemattomien neuleohjeiden ja seksiasentoihin jähmettyneiden tikku-ukkojen sekaan ja kourimassa vastahakoisen kiinteistönhoitajan innotonta etumusta. Vaivuin peiton alle odottelemaan krapulaa, morkkista, pelkotiloja, unta, kuolemaa, mitä tahansa. Mutta mitä kummaa? Oloni oli täysin normaali. Hivuttauduin hitaasti istualleni. Aurinko ei satuttanut silmiäni, eikä suussakaan maistunut koiranpaska au naturel. Nousin seisomaan. Ei huimausta, huteruutta tai sekavuutta. Kävelin peilin eteen ja jäin tuijottamaan kummissani. Oli, kuin olisin juuri viettänyt kuukauden kylpylä- ja plastiikkakirurgiasiivellä varustetussa hermoparantolassa. Kasvoillani ei näkynyt jälkeäkään edellisyön raskaasta ryyppäämisestä.<br /><br />Olin tietenkin vain onnellinen säästyessäni kerrankin huonon elämän aiheuttamilta seurauksilta. Mutta kurssilaisten kahvitukseen minulla oli jo kiire. Maatessani sängyllä ja kiskoessani muristen liian pieniä ja liian ohuita sukkahousuja jalkaani, sattui katseeni potan kylkeen maalattuun muotokuvaani. Kuva näytti nyt nuhruiselta; arvoituksellinen hymy oli muuttunut hienoiseksi irvistykseksi ja eikö vain toisen silmän ympärillä komeillut musta rengas juuri sillä kohtaa, johon muistelin muorinrahjan minua lattialla kiemurrellessaan tirpaisseen? Olin ensin aivan ymmälläni. Mutta sitten muistin, mitä olin taannoin toivonut. Ehkäpä hyville ihmisille tosiaan tapahtuikin hyviä asioita!<br /><br /><span style="font-style: italic;">- viimeinen osa seuraa, kunhan jaksan sen kirjoittaa -</span><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net"><br />Pakinaperjantaissa</a> maalaus<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3326007987424663322?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-74566305115539631922010-08-22T13:45:00.004+03:002010-08-22T14:35:17.942+03:00<span style="font-style: italic;">Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.</span><br /><br /><br />Minä olen ikäisekseni melkoisen vetävä nainen, mutta 18-vuotiaana olin todellinen kaunotar. Niihin aikoihin kävin parittomien viikkojen maanantaisin porsliininmaalauskurssilla ja siellä eräs eläkeläisrouva kiinnitti ulkonäkööni erityisen paljon huomiota.<br />"Anna minun maalata sinun kuvasi. Olin nuoruudessani muotokuvamaalari".<br />Muorin käsi vipatti kuin pikkuisen epäkesko sauvasekoitin ja nenän edessä oli laakea (kenties vähän käytetykin) emalipotta.<br />"Minuahan ei kusikuppiin maalata! Kuinka kehtaat ehdottaakaan?"<br />Muori oli tietenkin pettynyt, ja nostipa jopa käden rinnalleen muistuttaakseen muita paikallaolijoita kuolemansa läheisyydestä. Minuun eivät sellaiset konstit tepsineet, olihan isoäitini kuuluisa Lindströmin Manta, kulmakunnan suurin kusettaja ja manipuloiva psykopaatti. Tuo muori tutisevine käsineen oli pieni tekijä Mantan rinnalla, ja veti viimeisiään jo muutenkin. Sitä ei kukaan pienellä hyväntahtoisuudella muuttaisi.<br />Tietenkin juuri sillä hetkellä koko porsliininmaalauskurssin luotaantyöntävin nainen, sikkarasilmäinen ja töpselikärsäinen pieni vaaleanpunainen emakko, päätti työntyä ryntäät tutisten mummelin näköpiiriin.<br />"Maalatkaa minut, rouva. Saatte luvan maalata minut alusastiaanne".<br />Mummeli ei näyttänyt olevan kovin mielissään, mutta en ollut minäkään. Kenties kyseessä oli vain erään vapisevan kalkkunan kuhmuinen potta, mutta mitä ihmiset siitä ajattelisivat, jos potan kyljessä komeilisi minun sijastani tuo alamittainen tonttu-akka? Enhän minä voinut sallia tuon ihmisen muodon ottaneen alatoopin talloa minun asemaani porsliinikurssin kauneimpana naisena!<br />"Minä suostun kusikuppisi malliksi", sanoin niin arvokkaasti kuin kykenin. Muori oli tietenkin äärimmäisen ilahtunut saadessaan malliksi jotain muuta kuin kaksoisleukaa toisensa perään. Hän aloitti työn siltä istumalta.<br /><br />Muutaman parittoman viikon maanantain jälkeen potan kyljessä komeili minun kuvani. Olihan se hieman amatöörimäinen raapustus, mutta kuitenkin huomattavasti hienompi kuin kukaan kurssilainen olisi osannut muorinrahjan tutisevia käsiä katsellessaan aavistaakaan.<br />"Ihmeellisen kaunis kuva", kaikki sanoivat. "Ja tuo hymy on niin arvoituksellinen".<br />Kuinka olisin voinutkaan olla totinen katsellessani vaaleanpunaisen vastustajani karvasta pettymystä, jota hän ei osannut lainkaan peittää. Minä olin nöyryyttänyt hänet pahemman kerran, sen tiesivät kaikki. En olisi voinut olla tyytyväisempi nähdessäni, kuinka tympeitä ja merkityksettömiä, vaaleansinisiä sydämiä, hän maalaili kahviastiastoonsa. Niistä kipoista tulisi tuskin perintökalleuksia ja kirpputoriltakin ne naurettaisiin pihalle.<br />"Onpa harmillista, että meidän ihmisten kauneus on haihtuvaista, kun kuva puolestaan ei aikaa kavahda".<br />Niin. Se oli kyllä hirvittävä vääryys. Minun naamani alkaisi roikkua, ruumiini poimuilisi ja leukaperät kasvaisivat karvaa, samaan aikaan kun tuo kuva säilyisi kauniina, vaikka koko palvelutalon väki kävisi illasta toiseen sen äärellä tarpeillaan.<br />Niin minä tein sen, minkä kuka tahansa itseään kunnioittava nainen olisi tehnyt. Minä sieppasin potan itselleni ja tungin sen sukkahousuihini. Yritin olla ajattelematta emaliin lohjenneista halkeamista mahdollisesti uhoavaa kusen hajua, vaan suorin kotiin ennen kuin joku kyläläinen alkaisi luulla minun olevan tiineenä hameen alla pönköttävän potan vuoksi.<br /><br />Illalla laitoin potan yöpöydälle viereeni. Kuva oli lampun hämärässä vieläkin kauniimpi kuin porsliininmaalauskurssilla ja hymyni tosiaan näytti kiehtovalta. Rukoilin mielessäni, rukoilin kiihkeämmin kuin mitään muuta, että tuo kuva vanhenisi minun sijastani ja että minä saisin ikuisesti pitää kauneuteni itse. Sillä - toisin kuin tuo kuvajainen - osasin minä takuulla pitää huolta siitä, ettei palvelutalon väki tekisi tarpeitaan minun niskaani.<br /><br /><span style="font-style: italic;">- Jatkuu -</span><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net"><br />Pakinaperjantaissa</a> aiheena maalaus<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7456630511553963192?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-66062093012679912002010-08-16T08:44:00.005+03:002010-08-16T09:40:42.349+03:00Vieraat ovat ihan pian oven takana, mutta sitä ennen pitäisi ratkaista ananaksen kohtalo. Suuri, karhea, pykäläpintainen ananas. Vihamielinen ja eksoottinen. Nyt se seisoo keskellä keittiön pöytää, mutta sitä ennen se matkasi kaukaisilta pelloilta, julistettiin lahjakorin valtiaaksi, käärittiin runsaaseen sellofaaniin banaanien, appelsiinien, viinirypäleiden ja muiden turvallisten hedelmien kanssa. Tuo turha pallo kuljetettiin hirmuiset matkat periaatteessa hänen kuusikymmenvuotisjuhliensa kunniaksi. Ja nyt se seisoo keskellä keittiön pöytää ja ikään kuin uhkaa viiltää kovilla ja terävillä lehdillään kaikki, jotka yrittävät siirtää sitä paikaltaan. Minne tuollaisen voisi jättää vartioimatta, pelkäämättä, että se alkaa salassa versoa ja lonkeroida?<br />Hän tietää, mitä ajatuksia ananas muissa herättää. Tuollainen valtava, huikentelevainen hedelmä. Kuka kunniallinen ihminen pitää jotain noin makeaa ja näkyvää, jotain noin valtavaa vain itseään varten? Ne luulevat, että hän on alkanut peräämään nuoruuttaan takaisin, että on nyt kuudenkymmenen iässä mennyt sekaisin ja tahtoo maistaa uusia makuja ja upottaa hampaansa yltäkylläisiin kokemuksiin. Pian - niin ne kuvittelevat - hän istuu jo Sisilian sikajuhlien äänekkäässä tunnelmassa, pää takakenossa, antamassa nuoren miehen kaataa punaviiniä karahvista suoraan suuhun.<br />Tuollainen hedelmä saa naisen kaipaamaan, niin vieraat varmasti uskovat. Se vaatii miestä sitä nujertamaan, lyömään sen kahtia yhdellä macheten iskulla ja tarjoilemaan sen satiinisessa aamutakissa istuvalle naiselleen kauniina, säädyllisinä kuutioina. Vieraat kuvittelevat hänen luulevan jotain enemmän itsestään. Ne pilkkaavat häntä selän takana, nauravat vanhaa naista ja tämän tuoksuvaa ananasta. Ne sanovat hänen haaveilevan iltaisin ruskeista ja jäntevistä poimijoista, päättymättömistä ananasviljelmistä, pölystä ja valkoisesta auringosta, joka piilottaa säteitään noihin kultaisiin hedelmiin.<br />Sanovat, että hän ei ymmärrä tyytyä säilyketölkkeihin. Että pitäisi jo ymmärtää. Hänen on tehtävä jotain ananakselle ennen kuin vieraat tulevat. Hänen on jätettävä se pimeään, täysin vartioimatta, vaikka se versoisi ja lonkeroisi. Hänen on pidettävä ikkunaa auki. Muuten ne heti sisään tullessaan pysähtyvät, nuuhkivat terävästi ilmaa ja sanovat että täällä tuoksuu muutokselle.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TGjP6a4p6yI/AAAAAAAAAP0/hsfWtTsfEzs/s1600/ananaanpoimija.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 240px; height: 320px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TGjP6a4p6yI/AAAAAAAAAP0/hsfWtTsfEzs/s320/ananaanpoimija.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5505879147016743714" border="0" /></a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6606209301267991200?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-43984304201102637932010-08-14T12:48:00.006+03:002010-08-14T13:25:51.893+03:00"Hei Tiitu! Pitkästä aikaa! Sinähän näytät iloiselta".<br />"No joo... Ennen sitä tuli itkeskeltyä melkein joka asiasta, mutta kävin tässä vasta hypnoosissa, eikä ole enää tarvinnut itkeskellä. Nyt minulta pääsee porun sijaan loru".<br />"Enpä ole moisesta kuullutkaan, mutta kiva kun toimii. Mitä muuta kuuluu?"<br />"Mitäpä tässä..."<br />"Entä Veikko? Mitäs miehesi elämään?"<br /><div style="text-align: left;"><br />" <span style="font-style: italic;">Veikko kunnoton, ai ai ai</span><br /><span style="font-style: italic;"> naista vierasta nai nai nai</span><br /><span style="font-style: italic;"> taudin äkäisen kai kai kai</span><br /><span style="font-style: italic;"> vaimo palkaksi sai sai sai</span>! "<br /><br /></div>"EEEIKÄ! Voi kuinka ikävää! No minä kyllä kuulinkin vähän huhuja, mutta en olisi koskaan todeksi uskonut".<br /><div style="text-align: left;"><br />" <span style="font-style: italic;">On jatkunut tätä jo tovi.</span><br /><span style="font-style: italic;"> Käy mielessä naapurin Asta</span><br /><span style="font-style: italic;"> ja naapurin valtava povi</span><br /><span style="font-style: italic;"> mä viimeksi tiedän vasta.</span> "<br /><br /></div>"Vain niin. Vai SE Asta. Taitaa olla kova iskemään varattuja miehiä. Ja muutenkin taitaa luututa ravintoloita viikonloppuisin".<br /><div style="text-align: left;"><br />" <span style="font-style: italic;">On Asta melkoinen narttu.</span><br /><span style="font-style: italic;"> Ennen miehiin se tarttu.</span><br /><span style="font-style: italic;"> Mut juomisen lopetti vasta,</span><br /><span style="font-style: italic;"> nyt odottaa Veikon lasta</span>. "<br /><br /></div>"Se petturi! Se lumppu! No, taitaa olla parasta, että siirryt vain elämässä eteenpäin. Miten sinun vointisi... kun käsitin, että joku tautikin siinä vaihtoi omistajaa".<br /><div style="text-align: left;"><br />" <span style="font-style: italic;">Kun vähitellen illan hämärässä,</span><br /><span style="font-style: italic;"> nuo karvamönkiäiset esiin käy</span><br /><span style="font-style: italic;"> ja kihisevät kiilusilmin pimeässä</span><br /><span style="font-style: italic;"> - ei niistä totisesti muuta näy - . </span>"<br /><br /></div>"Ahaa. Ei kannata olla lainkaan huolestunut. Nuo tuollaiset on ihan helppo hoitaa. Apteekista saa jotain linimenttiä. Kenelläpä sitä ei olisi nuoruudessaan ollut kaikenlaisia kokemuksia".<br /><div style="text-align: left;"><br />" <span style="font-style: italic;">Mä vahingon kiertämään laitan.</span><br /><span style="font-style: italic;"> ja itseeni kylällä naitan,</span><br /><span style="font-style: italic;"> Ja huudan, et "ihana onni",</span><br /><span style="font-style: italic;"> on Masakin melkoinen sonni!</span>"<br /><br /></div>"No niin... Sehän kuulostaa reippaalta. Vaan et kai sinä vain minun Masaani tarkoita? Tiitu?"<br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/"><br /><br />Pakinaperjantain</a> aihe on Loru<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4398430420110263793?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-11985395119267728322010-07-30T09:41:00.005+03:002010-07-30T14:19:52.859+03:00Voi, kuinka suloinen mies pubin ikkunapöydässä nojaileekaan tuoppiinsa! Minun oli tarkoitus pysähtyä vain hetkeksi, juoda kupillinen kahvia, ja jatkaa matkaa linja-autolle. Mutta heti sisään astuessani tuo mies kiinnitti huomioni magneetin lailla ja sai minut tilaamaan lonkeron. En ilkeä tunkea viereen istumaan, on iltapäivä ja pubi on täysin tyhjillään. Minä istuudun sen verran lähelle, että saatan katsella häntä... Ja hänkin minua niin halutessaan.<br />Miehellä on leveän näköiset hartiat. Löysä huppari peittää valitettavasti tarkemman arvioinnin, mutta vahvahan mies on, kuten kaikki ikäisensä. Varmaankin siinä istuu joku rakennusmies työpäivänsä päätteeksi. Kasvot ovat kapeahkot, ja katse hyvin vakava. Ilme on juuri sellainen, että tekisi mieli mennä sen luokse ja laittaa se hymyilemään. Lonkero maistuu pesuaineelta, mutta minä juon sitä urheasti ja annan bussin mennä.<br />Kestää kauan ennen kuin mies nostaa katsettaan sen verran, että huomaa minut. Yllättäen kasvoille nousee kovin kiinnostunut ilme. Minulla menee melkein lonkero väärään kurkkuun. Monta monituista vuosikymmentä sitten on hänen ikäisensä viimeksi kiinnostunut aivan ensisilmäyksellä. Mies nousee, ottaa tuoppinsa ja tulee minun pöytäni viereen seisomaan. Huomaan hänen olevan hieman humalassa, mutta tässä tilanteessa se on vain hyvä asia. "Sinä näytät tutulta. Me ollaan kyllä tavattu jossain", mies sanoo.<br />"Istu", sanon ja osoitan tuolia saman pöydän ääressä.<br />Mies ei sen suurempia kehoituksia tarvitse. Ennen minua harmitti, jos mies osoittautui turhan innokkaaksi. Pidin haasteista. Mutta nyt tahdon tuollaisen... nuoren ja otollisen, niin kimmoisan, että sen päällä pompsahtelee kuin trampoliinissa.<br />Ennen sain kuulla useinkin olevan kuin ilmetty <a href="http://www.palzoo.net/file/pic/user/BrigitteBardot.jpg">Brigitte Bardot</a>. Toki siitä on jo jonkin aikaa, mutta ehkä tuo mies siksi näkee minussa häivähdyksen tuttua. "Et sinä vain jonkun lapsuusystäväni äiti ole?" suloinen mies arvuuttelee.<br />Minä pyörittelen päätäni ja nauran käheästi. Sipaisen hiuskiehkuran poskeltani, nostan polven toisen päälle. Lonkero lämmittää mukavasti. Noin tuoreeseen lihaan en ole painanut kynsiäni hyvin pitkään aikaan. Yritän kuunnella puolihuolimattomasti mitä mies puhuu. Hänen silmänsä ovat hieman humalaiset ja harmaat. Sormet ovat hoikat oluttuopin ympärillä. Mutta en minä oikeasti halua kuunnella. Minä haluan mennä jo!<br />"En vain saa mieleeni mistä me tunnetaan. Olet kyllä niin tutun näköinen".<br />Minä katson miestä merkitsevästi silmiin ja sipaisen sormillani oluttuopin ympärille kiertynyttä kämmenselkää. "Ei mietitä menneitä. Tehdään ennemmin jotain muuta".<br />Enpä olisi aamulla kirjastoon lähtiessäni vielä arvannut, että minusta kuoriutuu päivän myötä ihan oikea puumanainen. Kun olisikin arvannut, niin olisi pukenut vallan pitsiä puseron alle. Toisaalta tuollaiset nuoret ja innokkaat tuskin tajuavatkaan, mitä tulevat repineeksi naisen yltä. Minun on kuuma, kihelmöi vallan. Minun on saatava tuo mies mukaani, painettava se kotimatkalla töherrettyihin porttikongeihin, laitettava se kaikkien vuosien varrella kertyneiden rakkaudenvelkojeni maksumieheksi. Monestiko tuollainen jaksaa? Kolmesti yössä? Kymmenen kertaa?<br />Nousen ja painaudun tuon nuoren miehen suloista vartaloa vasten. Mies hätkähtää, tunnen lihasten jännittyvän käsivarressa. <span style="font-style: italic;">Tule. Mennään meille</span>. Sanat pyörivät kielen päällä, mutta eivät uskalla tulla ulos. Mies katsoo minua silmiin ja näyttää toiveitaherättävän ilahtuneelta. Minun on kuuma.<br />"No nyt mä keksin! Sähän olet aivan sen yhden hahmon näköinen. Sen <a href="http://warnermusic.fi.customer.axxion.fi/wp-content/uploads/2010/06/tyrni_kilpailu.jpg">Marja Tyrnin</a>!"<br />Ainakaan mies ei ole vakava, vaan hymyilee nyt. Ilmeessä ei ole mitään pilkallista. Se on täynnä lapsen oivaltavaa iloa. Minä jätän tuoppini ja kävelen ulos pubista. Olen vähän pettynyt ja haikeakin. Toisaalta olisi ollut ihmeellistä, jos olisikin ollut niin, että olisin ollut sinä iltapäivänä hänen Brigitte Bardotinsa. Ja että hän olisi ollut minun pieni trampoliinini.<br /><br />******<br /><br />Voi, kuinka suloinen nainen pubin ikkunapöydässä maistelee lasistaan! Minun oli tarkoitus pysähtyä vain hetkeksi, juoda kupillinen kahvia, ja jatkaa matkaa linja-autolle. Mutta heti sisään astuessani tuo nainen kiinnitti huomioni magneetin lailla ja sai minut tilaamaan lonkeron. En ilkeä tunkea viereen istumaan, on iltapäivä ja pubi on täysin tyhjillään. Minä istuudun sen verran lähelle, että saatan katsella häntä... Ja hänkin minua niin halutessaan.<br />Naisella on herkän näköiset olkapäät. Löysä pusero peittää valitettavasti tarkemman arvioinnin, mutta kaunishan nainen on, kuten kaikki ikäisensä. Varmaankin siinä istuu joku opiskelijatar koulupäivänsä päätteeksi. Kasvot ovat kapeahkot, ja katse hyvin vakava. Ilme on juuri sellainen, että tekisi mieli mennä sen luokse ja laittaa se hymyilemään. Lonkero maistuu pesuaineelta, mutta minä juon sitä urheasti ja annan bussin mennä.<br />Kestää kauan ennen kuin nainen nostaa katsettaan sen verran, että huomaa minut. Yllättäen kasvoille nousee kovin kiinnostunut ilme. Minulla menee melkein lonkero väärään kurkkuun. Monta monituista vuosikymmentä sitten on hänen ikäisensä viimeksi kiinnostunut aivan ensisilmäyksellä. Nainen nousee, ottaa tuoppinsa ja tulee minun pöytäni viereen seisomaan. Huomaan hänen olevan hieman humalassa, mutta tässä tilanteessa se on vain hyvä asia. "Sinä näytät tutulta. Me ollaan kyllä tavattu jossain", tyttö sanoo.<br />"Istu", sanon ja osoitan tuolia saman pöydän ääressä.<br />Nainen ei sen suurempia kehoituksia tarvitse. Ennen minua harmitti, jos tyttö osoittautui turhan innokkaaksi. Pidin haasteista. Mutta nyt tahdon tuollaisen... nuoren ja otollisen, niin kimmoisan, että sen päällä pompsahtelee kuin trampoliinissa.<br />Ennen sain kuulla useinkin olevan kuin ilmetty <a href="http://www.theage.com.au/ffximage/clark_gable_narrowweb__300x400,2.jpg">Clark Gable</a>. Toki siitä on jo jonkin aikaa, mutta ehkä tuo nainen siksi näkee minussa häivähdyksen tuttua. "Et sinä vain jonkun lapsuusystäväni isä ole?" suloinen nainen arvuuttelee.<br />Minä pyörittelen päätäni ja nauran käheästi. Ryllistän rintakehäni kaarelle, yritän pullistaa hauiksiani. Lonkero lämmittää mukavasti. Noin tuoreeseen lihaan en ole upottanut sormiani hyvin pitkään aikaan. Yritän kuunnella puolihuolimattomasti mitä tyttö puhuu. Hänen silmänsä ovat hieman humalaiset ja harmaat. Sormet ovat hoikat lasin ympärillä. Mutta en minä oikeasti halua kuunnella. Minä haluan mennä jo!<br />"En vain saa mieleeni mistä me tunnetaan. Olet kyllä niin tutun näköinen".<br />Minä katson naista merkitsevästi silmiin ja sipaisen sormillani lasin ympärille kiertynyttä kämmenselkää. "Ei mietitä menneitä. Tehdään ennemmin jotain muuta".<br />Enpä olisi aamulla varaosaliikkeeseen lähtiessäni vielä arvannut, että minusta kuoriutuu päivän myötä ihan oikea don juan. Kun olisikin arvannut, niin olisi pukenut vallan black horsea housujen alle. Toisaalta tuollaiset nuoret ja innokkaat tuskin tajuavatkaan, mitä tulevat repineeksi miehen yltä. Minun on kuuma, kihelmöi vallan. Minun on saatava tuo nainen mukaani, painettava se kotimatkalla töherrettyihin porttikongeihin, laitettava se kaikkien vuosien varrella kertyneiden rakkaudenvelkojeni maksajaksi. Monestiko tuollainen jaksaa? Kolmesti yössä? Kymmenen kertaa?<br />Nousen ja painaudun tuon nuoren naisen suloista vartaloa vasten. Tyttö hätkähtää, tunnen muodot paidan lävitse. <span style="font-style: italic;">Tule. Mennään meille</span>. Sanat pyörivät kielen päällä, mutta eivät uskalla tulla ulos. Nainen katsoo minua silmiin ja näyttää toiveitaherättävän ilahtuneelta. Minun on kuuma.<br />"No nyt mä keksin! Sähän olet aivan sen yhden hahmon näköinen. Sen <a href="http://img.sub.fi/mn_kuvat/sub/ohjelmat/putous/hahmot/917227.jpg">Juri Kakan</a>!"<br />Ainakaan tyttö ei ole vakava, vaan hymyilee nyt. Ilmeessä ei ole mitään pilkallista. Se on täynnä lapsen oivaltavaa iloa. Minä jätän tuoppini ja kävelen ulos pubista. Olen vähän pettynyt ja haikeakin. Toisaalta olisi ollut ihmeellistä, jos olisikin ollut niin, että olisin ollut sinä iltapäivänä hänen Clark Gablensa. Ja että hän olisi ollut minun pieni trampoliinini.<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/"><br />Pakinaperjantai</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1198539511926772832?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-48442897251685571952010-07-25T21:19:00.005+03:002010-07-25T22:36:02.364+03:00On sadepäivä ja silloin kukaan kaveri ei saa olla ulkona. Vaikka Emilian luokse saa yleensä aina mennä kylään, sanoo Emilian äiti tänään, ettei hän jaksa ottaa vieraakseen niin kuraista poikaa. Jaakon kotipiha on vielä kamalan kurainen, sillä he ovat saaneet talon valmiiksi vasta keväällä. Muiden pihoissa kasvaa jo nurmikko, sillä muut saivat talonsa valmiiksi heitä aikaisemmin.<br /><br />Jaakko kävelee kotitaloa ympäri. Rännit kuljettavat katolta valuvan veden talon nurkille ja saavat sen syöksymään putkea pitkin suuriäänisellä lotinalla. Mutta talon pitkillä sivuilla kävellessä kuulee äidin ja isän äänen ja pikkusiskon itkun. Äidillä ja isällä ei ole aikaa ottaa pikkusiskoa syliin ja lohduttaa sitä, mutta hän voisi auttaa vanhempiaan, jos hän vain saisi mennä sisään. Hän on yrittänyt kertoa, että ymmärtää kyllä, miksi äiti ja isä ovat nykyään niin vihaisia ja surullisia. Hän on itsekin surullinen, joutuvathan he pian muuttamaan uudestaan, vaikka isä ja äiti lupasivat, että uudessa kodissa asutaan koko loppuelämä. Hän haluaisi kertoa Emiliallekin, ettei välttämättä voi enää olla tämän ystävä kovin pitkään, mutta äiti ja isä ovat sitä mieltä, ettei kotiasioista saa kertoa kenellekään.<br /><br />Jaakko leikkii sellaista leikkiä, että olisi muka ottanut liikaa velkaa. Hän kuljettaa punaisen polkutraktorinsa mutaisen pihan läpi ja työntää sen ojaan. Sade ja rännit ovat valuneet ojan puolilleen, mutta traktori on muovia ja osaa näemmä kellua. "Voi saatanan saatanan saatana!" Jaakko eläytyy traktorin menettäjän asemaan. Jos Emilia saisi tulla ulos, voisi se olla äiti, joka itkisi ja voivottelisi. Emilia osaa tosi hyvin leikkiä äitiä.<br />Naapurin nainen, joka on vanha ja ärsyttävä kyylääjä, kävelee ohitse sateenvarjon kanssa. "Noh, noh. Mitä se poika noin kiroaa? Et sinä saa olla ulkona tällaisella ilmalla. Ukkonenkin jyrisee". Kyylääjä yrittää katsoa heidän kotiinsa sisälle vihaisen näköisenä. Onneksi heidän perhe pitää aina sälekaihtimia kiinni. Jaakko tietää, ettei ole ollut vielä kovinkaan pitkään ulkona, mutta ukkonen tosiaan jyrisee kaukaisuudessa. Jaakko pelkää jonkin verran ukkosta. Siksi hän suuntaa varovasti kotiovelle. "... tehdään? Ei kun nyt sanot, mitä tässä tehdään? Persettäkö tässä pitää lähteä myymään?"<br />Jaakko seisoo ovenraossa, ja häntä alkaa aivan väkisin hymyilyttää, kun äiti huomaa hänet. Vaikka ei saisi nauraa rumalle sanalle.<br />"Hei, mitä sinä sisällä teet? Katso nyt, herätit pikkusiskonkin. Nyt se itkee".<br />Äidin kasvoilla on voivotteleva ilme, mutta isä näyttää vihaiselta. "Pojalla on pää umpiluuta. Kato nyt mitkä kurat lattialla! Meet siitä pihalle ja tuut sitte takasin kun sanotaan!"<br />Jaakko päättää totella, ennen kuin isä pääsee pidemmälle. Kuka sitä haluaa kuulla olevansa pelkkä rasite?<br /><br />Jaakko istuu ojanpenkalla ja katsoo, kuinka vesi nostaa polkutraktoria yhä lähemmäksi. Ukkospilvet ovat tavallisia sadepilviä tummempia ja ne näyttävät kiertävän heidän asuinalueensa kaukaa. On silti aika pelottavaa nähdä salamoiden iskevän maata kohti ja kuulla jyrinää aikojen päästä. On ihmeellistä, miksi on sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat maan päällä aivan turhaan. Äiti on kertonut, että ampiaisillakin on merkitystä ja että ilman niitä ei saataisi kukkia, hedelmiä ja sellaisia. Mutta kaikilla ihmisillä ei ole mitään merkitystä, he vain ovat hyörimässä ympärillä ja häiritsemässä.<br /><br />Jaakko riisuu kurahanskansa ja poimii maasta pienen kiven käteensä. Kiveä tuntuu palelevan melkein yhtä paljon kuin häntä. Äiti on sanonut keväällä, että koskaan ei saa mennä ojan lähelle, että multainen piha saattaa sortua jalkojen alta ja lapsi joutua ojaan. Jaakko leikkii, että äiti ei ole kertonut kivelle ojan vaarallisuudesta. Kivi menisi pahaa-aavistamattomana ojan lähelle... ja plumps. "Mene ulos", Jaakko sanoo eläytyen suuren ja möreä-äänisen Jumalan rooliin, tämän nähdessä hukkuneen kivipolon kyhjöttävän taivaan porteilla. "Sinä olet ollut virhe alusta alkaen. Mene HELVETTIIN siitä!" Jaakko sysää kiven ojaan, ja tajuaa että hänen käy kiveä tosi paljon sääliksi vasta sitten, kun kivipolo on vaipunut sameaan veteen. "Rakas Jumala, älä anna maailmassa olla turhia kiviä. Älä anna olla mitään turhaa".<br /><br />Kivi pulahtaa veden kalvon läpi ja vajoaa mutaisen ojan pohjaan. Äiti maa havahtuu, kurottautuu ojan reunalla kyhjöttävää pientä poikaa kohti ja puhaltaa pienen suukon märälle pikkupojan poskelle. Pojan kosketus on muuttanut kiven hyvin tärkeäksi kiveksi. Se alkaa imeä ojaan sataneesta vedestä kesää talteen, jotta Äiti maa voi kerätä syksyllä kesän esiliinansa taskuun kuin marjan ja viedä sen vaatekaappiinsa talven jälkeistä aikaa odottamaan.<br />Jaakko pyyhkäisee sadepisaran poskeltaan ja hetken hänestä tuntuu, että kenties kivillä ja pienillä pojillakin on tarkoituksensa. Että ne ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ampiaiset.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4844289725168557195?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-50961126268552433942010-07-23T12:23:00.007+03:002010-07-25T02:36:17.180+03:00Oulusta riittäisi paljon hauskaakin kerrottavaa. Voisi vaikka päivitellä sitä, kuinka täällä <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/oululaiset-rossypotut-amerikan-televisioon/863624">syötetään rössypottua pahaa-aavistamattomille ulukomaalaisille</a>. Mutta kun suututtaa niin ei kykene. Sen sijaan kirjoitan yhdestäkin asiasta, joka ei ole yhtään hauska.<br /><br />Kun on siis ihan hirveää, että nyt yksi minun hyvä<a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/herukan-koulun-luokkaretkirahoista-syntyi-kiista/863549#kommentit"> ystäväni on mennyt pilaamaan kaikkien Suomen lasten kouluretket</a>, kun kehtasi<a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/lakien-noudattamisesta.html"> vaatia koulua noudattamaan lakia</a>, joka takaa <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/02/aikuisten-koulu.html">maksuttoman opetuksen kaikille (retkiä myöten)</a>! Tai niin täällä Oulussa ainakin tunnutaan ajattelevan. Yritänpä selittää nyt ihan maalaisjärkisesti tätä rakasta, oululaista ajattelutapaamme. Olkaa sen verran kulttuurirelativisteja, ettette käy meitä kaikesta tällaisesta vihaamaan. Muistakaa, että olemme vain kulttuurimme tuotteita, ja jossain muussa ympäristössä olisimme oppineet ajattelemaan toisella tavalla.<br /><br />MUOKS: Jos kiinnostaa niin tästä pääsee <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/">Kirsin blogiin</a> lukemaan vielä koko prosessin tapahtumajärjestyksessä. Se on ihan mielenkiintoinen malli siitä, kuinka tällaiset asiat etenevät. Ja kukapa tietää, ehkä viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu. Siis Asioiden kulusta <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-1.html">1</a>, <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-2.html">2</a>, <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-3.html">3</a>, <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-4.html">4</a>, <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-5.html">5</a> ja <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/07/asioiden-kulusta-osa-6.html">6</a><br /><br />SIITÄ OULULAISESTA AJATUSMALLISTA:<br /><br />Ajatellaan vaikka, että olisi joku laki, joka turvaisi kaikille lapsille yhtenäisen mahdollisuuden maksuttomaan opetukseen... niin, no sellainenhan on. Mutta ajatellaan, että olisi siis sellainen vähän erilainen laki kuin perustus- tai perusopetuslaki. Sellainen, jota pitäisi oikeasti noudattaa. Meillä Oulussa ollaan nimittäin aika lailla vakuuttuneita, että pelkästään kivoja lakeja tulisi noudattaa, etenkin kun on kyse lapsista. Mutta ajatellaan, että olisi vaikka sellainen laki, jota kaikkien pitäisi ihan oikeasti noudattaa ja se olisi vielä sellainen tyhmä laki, että kaikkein luusereimman sortin sakin kurjimmatkin kakarat saisivat muka samat oikeudet kuin muutkin. Mitä siitäkin oikein tulisi? Lapsethan kasvaisivat tuollaisella systeemillä ihan kieroon ja alkaisivat luulla, että tässä maassa muka pyritään johonkin ihme tasavertaisuuteen.<br /><br />No, onneksi lapsia koskevat lait on tehty lapsille sopiviksi. Eivät ne mikään vitsi ole, mutta vähän niin kuin leikkiä. Ei niitä tarvitse ihan vakavissaan noudattaa, jos se ei ole ihan oikeasti hauskaa. Ei me täällä Oulussa mitään lakeja niin vakavissaan edes mietitä. Enemmän me ajatellaan mikä on hauskaa.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä on hauskaa?</span> Hauskaa on tietty kivat luokkaretket.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä on reilua?</span> Reilua on se, että ne lapset pääsevät luokkaretkelle, joiden vanhemmat ovat riittävän varakkaita maksamaan. Jos jonkun vanhemmat eivät ole riittävän varakkaita maksamaan, on reilua, että ne lapset jäävät koululle lukemaan matikkaa ja muita aineita.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä on epistä?</span> Sellainen tyhmä laki, jonka vuoksi niiden köyhienkin kakaroiden pitäisi päästä mukaan reissuun.<br /><span style="font-weight: bold;">Mikä siinä on epistä?</span> No kun sitten pitäisi rahoittaa ne köyhienkin lasten matkat, eikä sitä tietenkään kukaan halua tehdä. Siitä seuraa että retket perutaan ja ne lapset eivät pääse reissulle, joiden vanhemmilla olisi kyllä varaa. Se on epistä, koska köyhien lapset kärsivät jo muutenkin ja ovat jo sopeutuneet siihen, ettei heille tapahdu mitään kivaa. Jollekin rikkaan lapselle tämä voi olla ensimmäinen pettymys, ja siksi traumatisoiva.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä ei ole hauskaa?</span> Ettei se yksi äiti-ihminen tajua että MEIDÄN Martin tai Maijan hyvä mieli on tärkeää ja jonkun muun Martin tai Maijan hyvä mieli on yhdentekevää.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä on ihan löhköä?</span> Että joku vaatii noudattamaan sellaistakin lakia, mitä ei ole tässä kaupungissa ikuna noudatettu.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mikä on ihan sikalöhköä?</span> Että tällä menolla pitäisi kerätä luokkaretkivarat jollain työläällä ja rasittavalla puuhalla, kuten pitämällä myyjäisiä jne. Ei voisi vähempää kiinnostaa keksiä mitään rahankeruukeinoja, etenkin kun MEIDÄN perheellämme on kyllä varaa maksaa MEIDÄN lapset retkelle.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mitä pitäisi muuttaa?</span> No lakia tietenkin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että kaikki olisivat tasavertaisia, kun fakta kuitenkin on, että MEIDÄN Martti tai Maija ovat kiistatta arvokkaammat kuin jonkun muun Martti tai Maija.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mitä uuden lain pitäisi turvata? </span>MEIDÄN kukkaroitamme ja MEIDÄN Martin ja Maijan oikeutta retkeillä.<br /><span style="font-weight: bold;">Arvatkaa mitä kannattaa sanoa sellaiselle ilonpilaajalle, joka vaatii että koulussakin pitää noudattaa lakia (aivan kuin sitä ei joutuisi vapaa-ajalla noudattamaan ihan riittävästi)?</span> Tyhmä ilonpilaaja, löllöllöö! Kannattaa jättää se mäyräkoira ostamatta!<br /><br />Muistakaa, että ei se ole lain vika, että se on olemassa. Se on kuulkaa ihmisten vika, jos ne haluavat kaikenmaailman tyhmiä lakeja noudattaa! Ei tämä yhteiskunta lakien varassa pyöri. Kaikenlaisia sitä... lainkuuliaisia räyhääjiä... <a href="http://leelia.vuodatus.net/">Oivoi! En tiij</a><a href="http://leelia.vuodatus.net/">ä!</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5096112626855243394?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-62342225595051975712010-07-12T12:34:00.007+03:002010-07-12T13:03:39.491+03:00<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriT3J3CFI/AAAAAAAAANk/nOL3H0UWjqU/s1600/cristiano_ronaldo_football_hero.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 301px; height: 320px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriT3J3CFI/AAAAAAAAANk/nOL3H0UWjqU/s320/cristiano_ronaldo_football_hero.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5492951526382438482" border="0" /></a>5. Cristiano Ronaldo<br />Kuvaus: Nuori, jäntevä, lyhytkarvainen. Vaatii paljon päivittäisiä aktiviteetteja pysyäkseen tyytyväisenä. Jaksaa kiinnostua palloleikeistä myös aikuisella iällä. Määrätietoisella koulutuksella voit saada itsellesi näyttävän kumppanin lenkkipolulle tai puistoon. Kuka tahansa ei kelpaa tämän laatutietoisen lemmikin omistajaksi, vaan myös naisen tulee täyttää oman rotunsa muotovalion vaatimukset. Muistathan että cristiano ronaldot ovat laumaeläimiä, ja siksi ne runsaasti saman lajin edustajien seuraa.<br /><br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriNAVWxqI/AAAAAAAAANc/14dlfD7jyI4/s1600/ilkka_kanerva_33819b.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 208px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriNAVWxqI/AAAAAAAAANc/14dlfD7jyI4/s320/ilkka_kanerva_33819b.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5492951408587490978" border="0" /></a>4. Ilkka Kanerva<br />Kuvaus: Älykäs, valpas, karkeakarvainen. Säilyttää poikamaiset piirteensä myös aikuisiällä. Saattaa etenkin kesäisin olla hereillä myös öisin, jolloin naputtaa ja rapistelee äänekkäästi. Tottunut matkustamaan. Ei saa jättää pihalle hetkeksikään vartioimatta, sillä karkaa erittäin helposti. Kouluttaminen on erittäin haasteellista. Aloittelijoille ei suositella urospuolista ilkka kanervaa lainkaan sen voimakkaina säilyneiden viettien vuoksi.<br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriFDJoyDI/AAAAAAAAANU/FLcQ1tprIm8/s1600/kes%C3%A4auto.jpeg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDriFDJoyDI/AAAAAAAAANU/FLcQ1tprIm8/s320/kes%C3%A4auto.jpeg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5492951271904692274" border="0" /></a>3. Kesäauto<br />Kuvaus: Edullinen, hivenen epäluotettava. Kesäauto on lemmikki, joka ei kärsi tullessaan syksyllä hylätyksi. Yleensä omistaja kiintyy lemmikkiinsä enemmän kuin päinvastoin ja usein käykin niin, että kesäauto jää omistajalleen syksyn tullen. Valitettavasti kesäautot ovat yleensä perheeseen tullessaan hyvin vanhoja, eivätkä elä enää pitkään. Pitkäaikaiseksi lemmikiksi kesäauto soveltuu vain sellaisille, jolla on monipuolinen kokemus huoltotöistä.<br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDrh79OXBKI/AAAAAAAAANM/afJg5FYeFec/s1600/danny.gif"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 248px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDrh79OXBKI/AAAAAAAAANM/afJg5FYeFec/s320/danny.gif" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5492951115695064226" border="0" /></a>2. Danny<br />Kuvaus: Vaaleakarvainen, pörheä, hyväntuulinen. Kevään edetessä alkaa katukuvassakin näkyä yhä enemmän dannyja. Dannya harkitsevan onkin hyvä muistaa, että lemmikki kaipaa etenkin kesäisin paljon ulkoilmaa ja vaihtuvia maisemia. Erittäin voimakas miellyttämisentarve, innostuu kaikista taputtajista ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mukava kesälemmikki mökille ja festareille. Turkki vaatii kuukausittaisen trimmauksen.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDrhyGjtj8I/AAAAAAAAANE/Uj8Ulc8Jlzw/s1600/kirja.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 250px; height: 281px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TDrhyGjtj8I/AAAAAAAAANE/Uj8Ulc8Jlzw/s320/kirja.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5492950946401849282" border="0" /></a>1. Kirja<br />Kuvaus: Edullinen, luotettava, älykäs, helppohoitoinen. Kirja on hyvää seuraa. Sen voi ottaa mukaan aivan kaikkialle, eikä se aiheuta allergiaa. Kirjan hoitaminen on erittäin helppoa - itse asiassa voit unohtaa sen pitkäksikin aikaa ilman, että se kärsii tai pahoittaa mielensä. Jos haluat seuraa, voit viettää aikaasi kirjan kanssa mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä.<br />Muistathan kuitenkin, että on moraalitonta hyljätä kesäkirja!<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantai</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6234222559505197571?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-46670528244082174602010-06-28T09:25:00.004+03:002010-06-28T10:20:57.740+03:00- Eeei voi olla totta... katopa tätä. Onko tämä tosiaan? Seitsemän oikein... SEITSEMÄN OIKEIN! KUULITTEKO? SEITSEMÄN!<br />Patu syytää melkein hartiavoimin lähiöbaarin muovituoleja edestään ja kiirehtii painamaan kämmenensä vanhan äitinsä suun päälle. Nurkista katsellaan jo epäluuloisen näköisenä. Patu nappaa äidin kupongin käteensä. Vähällä on, ettei hänkin huuda.<br />- Elähän äiti höpötä, Patu sanoo kuitenkin. - Kohta luulevat, että olet tosissasi.<br />Äidin ilme näyttää tuskastuneelta.<br />- Lue sitä lappua. Siinähän se seisoo niin selvästi ettei ikinä.<br />- Nyt on tainnut äitimuorilla tulla juotua vähän liikaa. Parempi, että mennään tästä kotiin juhannuksenviettoa jatkamaan.<br />Patu taittaa kupongin kahtia, kuin se ei olisi minkään arvoinen ja työntää sen äitinsä rintataskuun. Nurkkapöydissä aletaan osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Katseet liimautuvat taas seinälle ruuvattuun, suurehkoon televisioon, ja kämmenet kiertyvät oluttuoppien ympärille.<br />Äidin saa melkein retuuttaa pihalle. Hän haraa vastaan ja tarttuu laihoilla sormillaan jokaiseen lähistölleen osuvaan muovituoliin.<br />- Tämä on epäreilua. Olisit lukenut sitä kuponkia, äiti sanoo kun he pääsevät vihdoin pihalle.<br />Korvanjuuressa alkaa heti inistä.<br />- Ala nyt tulla siitä huutamasta, Patu sanoo. - Kyllä minä sen kupongin luin.<br />Nyt alkaa äidinkin päässä raksuttaa. Hän nostaa käden rintataskulleen, arvokkaan kuponkinsa suojaksi ja he kulkevat hivenen humalaista puolijuoksua tyhjyyttään kajahtelevien lähiöpihojen halki.<br />Kotona odottaa perhe. Vaimo hyssyttää tulijoita heti eteisestä.<br />- Onko jännät paikat? Patu kysyy.<br />Hän iskee äidille silmää ja nostaa sormen huulilleen. Ainutkertaisesta ilouutisesta on otettava kaikki irti.<br />- Ainolla on enää kahden päässä, äiti kertoo. - Minulla meni tänä vuonna ihan metsään.<br />Aino juoksuttaa oman lappusensa isänsä nähtäväksi. Posket hehkuvat innostusta. Äiti ei malta enää mieltään vaan nostaa oman lappunsa esiin rintataskusta ja ojentaa sitä lapsenlapselleen.<br />- Tiedätkö mitä tässä on? Tässä on seitsemän oikein.<br />Patu kurkistaa olohuoneeseen ihan vain nähdäkseen vaimonsa ilmeen. Se näyttää tuskastuneelta.<br />- Saa olla viimeinen juhannus kun te kaksi istutte baarissa, hän sanoo. - Tilanne on tällä hetkellä jo yhdeksän, jos ette ole sattuneet kännäämiseltänne huomaamaan.<br />- Ei, kun tässä on seitsemän YKSITYISKOHTAA.<br />Patu tietää jo silloin ettei koskaan tule unohtamaan sitä juhlallista hiljaisuutta, joka kotiin sillä hetkellä laskeutuu. Ainokin astuu askeleen taaksepäin. Tytön ymmärrys ei vielä riitä käsittämään millä tavoin heidän elämänsä muuttuu nyt.<br />- Kuinka.. Voiko se edes olla mahdollista?<br />- Täällä lukee puukotus veneessä, puukottajan horjahtaminen veteen, puukottajan hukkuminen, veneen ajelehtiminen julkisen rannan tuntumaan, löytäjänä kolme pikkupoikaa, elvytysyritykset turhia, puukottajan löytyminen naaraamalla.<br />- Ei... Mistä hän saattoi aavistaa? Juurihan sen aamuisen puukotustapauksen tekijä löydettiin. Eikä näitä yksityiskohtia edes tiedettäisi ellei se nainen olisi sattunut näkemään tapahtumia rannalta. Tämä on jo yliluonnollista!<br />-Ihan sama mitä on. Äiti on nyt rikas!<br />-Äiti, mullakin on yksityiskohdissa pään irtoaminen oikein, Aino sanoo.<br />- Sehän hienoa kultaseni. Ettehän te kertoneet mitään kenellekään? Tästä on parempi olla puhumatta, ainakaan nyt juhannuksena, kun mitä vain voi tapahtua.<br />- Tiedäthän sinä äidin. Mutta kai sain tilanteen paikattua.<br />- Muistakaa että pitää nyt vielä odottaa maanantaita, äiti muistuttaa. - On ollut niin lämmin sää, että ihmiset ovat veikanneet paljon enemmän kuin normaalisti. Ja hukkuminen on kuitenkin niin tavallinen yksityiskohta, että mistä sitä tietää, vaikka olisi useampikin seitsemän oikein.<br />He istuvat television ääreen. Vaimo ottaa käteensä kaukosäätimen ja sammuttaa television, jossa juuri näytetään vakavaa auto-onnettomuutta.<br />- Äiti älä! Mä en ehtinyt nähdä, kuinka monta kuollutta tuossa tuli. Jos mäkin vaikka voittaisin jotain, Aino sano0.<br />- Sen ehtii tarkistaa maanantainakin, vaimo sanoo.<br />He istuvat sohvalla kukin ajatuksissaan, miettien mitä kaikkea tulevana arkena tapahtuisi. Patu oli onnellinen, epäilemättä onnellisempi kuin koskaan. Äiti on jo vanha ja tuskin eläisi pitkään, etenkään niillä elämäntavoilla. Jos hän saisi veikata, eläisi äiti tuskin näkemään seuraavaa juhannusta. Ja sillä veikkauksella voittaisi melkein saman kuin äiti nyt, mitä nyt verottaja veisi osansa. Kehtaisikohan sitä pyytää kuponkia suoraan itselleen, niin säästäisi nekin kulut?<br />- Ihanaa! äiti huokaa. - Tämä oli muutenkin niin jännittävä juhannus. Uhreja tuli enemmän kuin miesmuistiin ja jotenkin niin tasaisesti, ettei ollut hetkeäkään tylsää. Kyllä tätä tulee ikävä myöhemmin. Mitäpä sitä enää veikkaamaan... ei se onni osu kahta kertaa kohdalle.<br />Äiti painaa kämmenensä hellästi rintataskun päälle ja Patu on äkkiä ihan varma, ettei hän suostu koskaan luopumaan kupongista vapaaehtoisesti. Onneksi juhannusta on vielä jäljellä ja kaikki tietävät, että silloin voi tapahtua mitä vain.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4667052824408217460?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-33428696235737776222010-06-25T10:55:00.002+03:002010-06-25T11:00:42.219+03:00<div style="text-align: center;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TCRhNp0zBEI/AAAAAAAAAM8/b65hWEvUiXU/s1600/370.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="http://4.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/TCRhNp0zBEI/AAAAAAAAAM8/b65hWEvUiXU/s320/370.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5486617133237601346" border="0" /></a><span style="font-style: italic;">Valokuva"helmiä" vuosien varrelta: Korkeasaaren stalkkerijoutsen</span><br /></div><br />Juhannuskimppu, uimaranta, iltakala, juhannussauna, grillausta, hyttysmyrkkyä, juhannustaika... Kaupunkijuhannus kuulostaa aika erehdyttävästi maaseutujuhannukselta!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3342869623573777622?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-77893984351072767542010-05-19T09:45:00.004+03:002010-05-19T11:04:24.215+03:00Seppo tunnistaa painostavan tunnelman, joka on viikon aikana kasvanut kotiin. Se tuntuu suihkussakin ja on niin hiljainen, ettei sitä saa suljettua ulkopuolelle, vaikka kääntäisi hanan täysille. Marja on tullut juuri töistä ostoskassissaan salaattitarpeita, Onni ja Venla ovat lukkiutuneet omiinn huoneisiinsa. Hän tahtoisi jäädä siihen veden alle ikuisesti, mutta se ei käy. Viikonloppu on edessä ja seuraavana aamuna pitäisi olla Rovaniemellä hirvimetsällä. Seppo vääntää hanan kiinni, kietoo pyyhkeen lantiolleen, luikkii makuuhuoneeseen pukeutumaan ja suihkuttamaan Axen tosimiestuoksua kainaloihinsa.<br />Keittiöstä kuuluu puhetta, mutta sanoista ei saa selvää. "Tä?", hän huutaa ovenraosta.<br />"Vittu löträä suihkussa puoli tuntia ku pahanen akka. Etkö vittu tajua paljonko meillä kuluu kuussa rahaa yksistään sun suihkuihis? Lapsille oo vara ostaa ees vaatteita päälle ku yks makaa kylppärissä ittiään hieromassa".<br />"Ei siinä menny ku viistoista minuuttia", Seppo sanoo ovenraosta.<br />Vaikka turhaan hän mitään sanoo. Hän tietää, kuinka kaikki taas menee. He kaikki tietävät. Toisaalla Venla ja Onni sulkevat läksykirjansa. Pian he hiippailevat eteiseen, vetävät kengät jalkoihinsa, takin päälleen, pipot korville ja menevät pihalle maleksimaan iltaan asti. Sepolla on paha mieli lasten puolesta ja hän estäisi kaiken pahan heidän elämästään, jos vain tietäisi kuinka.<br />"Vittu onko sun pakko inkuttaa aina vastaan? Ekkö käsitä että mulla on ollut tänään ihan helvetin raskas päivä ja sitte vielä kaupan kautta kotiin. Tekisit säkin muuta ku makaisit kotona. Ettisit töitä!"<br />"Mää en haluais taas tapella".<br />Seppo on aina inhonnut riitelemistä. Hänen lapsuudenkotinsa oli rauhallinen. Siellä ei korotettu ääntä eikä käyttäydytty uhkaavasti. Marja oli heti alusta lähtien aivan eri olento; kiihkeä, tarvitseva, outo. Uhka oli ollut hänessä niin kauan kuin Seppo oli tuntenut hänet, se oli pelottava ja kiehtova kuin lähestyvä ukkonen, ja juuri tuon ominaisuuden vuoksi hän kai Marjaan rakastui, niin kurja kuin sitä oli myöntää.<br />"Ai et halua tapella? Ethän sä koskaan halua mitään. Ethän sä halua ku maata jossain vittu suihkussa ja nukkua. Sä oot vittu pahin akka, jonka olen koskaan nähnyt. Sä et ole mikään mies, sulla ei ole selkärankaa, sulla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Kaikki mun työkaverit halveksuu sua, sun hirviporukkaskin nauraa sulle päin naamaa ja sää vaan änget niiden joukkoon niiden perseitä nuolemaan. Kuin tyhmä sää oikeesti olet?"<br />Seppo häpeää sitä, että hänen tekee mieli lyödä. Joskus vastaavissa tilanteissa hän jo näkee itsensä lyömässä Marjaa, upottamassa nyrkkinsä tämän kasvoihin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes ei olisi enää pilkkaa ja pahoja sanoja. Hän jatkaisi kunnes Marja itkisi ja vielä edelleen, kunnes ei olisi itkuakaan enää. Hän tietää saavansa ajatuksesta aivan liikaa tyydytystä ja se pelottaa häntä. Seppo seisoo pyyhe lanteillaan ja katsoo kun Marja työntyy ovesta sisään, ja hän rukoilee kuten aina: <span style="font-style: italic;">Anna voimaa hillitä itseni, anna jaksaa, anna olla mies</span>.<br />Marja tuijottaa vihan jähmettämin kasvoin Sepon käsiä. Ne ovat nyrkissä, täynnä pidäteltyä iskua. Siinä on miehen hätä konkreettisimmillaan: Pyyhe löysästi lantiolla, kainalossa Axen tosimiestuoksua, vesipisarat hiuksilla, lättäjalat tiukasti makuuhuoneen tuttua mattoa vasten, seinän takana naapurit.<br />"Haluatko sää lyödä, häh? Haluatko hakata vittu vaimos. Häh? Lyö sitte kusipää jos niin paljon haluat. Lyö pois vittu niin katotaan".<br />Marjan etusormi naputtaa Sepon paljasta rintakehää. Sormen pää taipuu, kynnestä jää pieniä kuunsirppejä rintakarvojen sekaan. Seppo katsoo makuuhuoneen verhoja ja muistaa kuinka Marja kantoi nuo verhot pelkkinä kankaina kotiin ja ompeli ne sitten mielensä mukaan. Ne ovat kauniit verhot, Marja osasi taitavasti.<br />"Etkö uskalla lyödä vaikka mieli tekis? Voi vittu, itketkö sää? Vitun inisevä akka, oikea homoneiti. Oikee pienimunanen homoneiti sä oot!"<br />Marja seisoo Sepon pyyhe kädessään. <span style="font-style: italic;">Anna voimaa hillitä, anna jaksaa, anna olla mies. Ajattele lapsia, ajattele hirviporukkaa, ajattele naapureita</span>. Marja ei lyö koskaan avokämmenellä. Hän ei koskaan raavi. Hän lyö kuin mies ja on ylpeä siitä. Marja lyö ensin olkapäähän, sitten leukaan kolme kertaa. Kyllä se miestäkin sattuu.<br />"Hakkaa vaan, lyö takaisin saatanan vaimonhakkaaja!" Marja huutaa.<br />Seppo tietää, että kun ei puhu mitään, eikä liiku lainkaan, Marja rauhoittuu yhtä nopeasti kuin suuttui. Niin käy nytkin, Marjan katse näyttää hetken hyvin väsyneeltä, hän jättää Sepon rauhaan ja lähtee tekemään salaattia huohottaen luultavasti vielä vähän äskeisen vuoksi.<br />Seppo ottaa kaapista bokserit, vetää sukat jalkaan, sitten paita, sitten kotihousut. Eivät ne hirviporukassa hänestä oikeasti pidä. Hän ei ole taitava erämies tai ampuja, sääsketkin käyvät kimppuun pahemmin kuin muiden. Pitävät häntä kömpelönä kun naama on aina mustelmilla. "Ei jumalauta, taiat ottaa akaltas pataan", hirviporukan huumormies, Antti, hoksasi kerran sanoa. Kaikki nauroivat niin, etteivät kiinnittäneet huomiota Sepon hätään. Tuota naurua hän on ajatellut usein ja sitä hän ajattelee nytkin, kun kulkee hiljaa tomaattia pilkkovan vaimonsa ohitse. Marjalla on rauha nyt, selkäkin kohoilee tasaiseen tahtiin kuin nukkuvan selkä. Onni ja Venla voivat tulla taas kotiin, ilma on taas jonkin aikaa helppoa hengittää.<br />Seppo ei tunne itseään kovin rauhalliseksi. Hänen sisällään on niin paljon kaikenlaista, ettei sellaista jaksa nyt ajatella. Hän on selvinnyt tästä myrskystä, hän on vieläkin mies joka voi katsoa itseään peilistä. Hän on mies, joka ei ole koskaan nostanut kättään naista vastaan. Hän tietää, että edessä on nyt rauhallista aikaa, jolloin ollaan tyytyväisiä ja nauretaankin välillä. Onni ja Venla saavat tehdä läksynsä rauhassa. Vasta kun hän huomaa alkavansa taas pitää Marjasta ja ehkä vähän rakastaakin häntä, on seuraava myrskykin luultavasti lähellä.<br /><br /><a href="http://tarinointi.vuodatus.net"><br />Tarinamaanantain</a> aiheena suvanto<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7789398435107276754?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-60688137618235163532010-05-04T15:52:00.003+03:002010-05-04T16:08:33.662+03:00<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/S-Aa5rbobLI/AAAAAAAAAMk/-LYzxE5DQBo/s1600/612.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/S-Aa5rbobLI/AAAAAAAAAMk/-LYzxE5DQBo/s320/612.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5467399525841267890" border="0" /></a>... ja siitä johtuen pääkin pyörällä. Tuolla tallennettujen kansiossa on hirveässä jonossa aloitettuja postauksia, mutta jätän ne aina kesken.<br /><br />Ihanaa! Jo toukokuu! Kuukauden kuluttua sitä on väistämättä taas elossa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6068813761823516353?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-34652126055186994252010-04-29T15:02:00.006+03:002010-04-29T15:42:16.782+03:00Oletko vakuuttunut, että kesästä on tulossa kammottavan aurinkoinen? Ajattele typerien ihmisten iloisia naamoja, liian nopeasti paahtuvaa lihaa, tirisevää asfalttia ja pikkulintujen helteessä pölyäviä sulkia.<br /><br /><span style="font-size:130%;"><span style="color: rgb(102, 102, 102); font-weight: bold;font-family:verdana;" >Ei hätää! Tapetoi ikkunat umpeen synkällä, kyynisellä ja rankalla </span><a style="color: rgb(102, 102, 102); font-weight: bold; font-family: verdana;" href="http://susupetal.vuodatus.net/">SusuPetalilla</a><span style="color: rgb(102, 102, 102); font-weight: bold;font-family:verdana;" >!</span><br /></span><br />Vai onko sinun tuurillasi kesä aina sateinen ja kylmä? Näkyykö ikkunastasi autio ja mutainen piha vesilätäköineen ja ihmisten ikuisesti kelmeät kasvot? Ja televisiostakin tulee kesäisin vain uusintoja...<br /><br /><span style="font-weight: bold;font-size:130%;" ><span style="color: rgb(255, 102, 0);font-family:verdana;" >Ei hätää! Tapetoi ikkunat ja televisio täyteen leiskuvaa, riehakasta, rivoa ja railakasta SusuPetalia!</span></span><br /><br /><br />Kauan sitä on kaivattu, mutta nyt se on totta!!! Sen lisäksi, että Susu on vihdoin alkanut myydä itseään (tosin vähän symbolisemmin kuin joku ehkä toivoisi), on hän nyt myös taidemaailman kuumin mesenaatti ja Sugar Mama. Nyt kaikki auttamaan <a href="http://susupetal.vuodatus.net/blog/2478849/taidetta-joka-kotiin/">SusuPetalia</a>, jotta hän voi auttaa <a href="http://www.suvirothsten-photographs.blogspot.com/">SuviAnniinaa</a> tärkeässä asiassa!<br /><br />Asiasta lisää <a href="http://susupetal.vuodatus.net/blog/2478849/taidetta-joka-kotiin/">tästä linkistä</a> ja <a href="http://susupetalart.wordpress.com/">täältä </a>pääsee katselemaan myynnissä olevia töitä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3465212605518699425?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-38621030606984499712010-04-28T16:02:00.003+03:002010-04-28T18:06:29.629+03:00Onko enää itsekeskeisempää haastetta olemassakaan! Enhän minä, vanha itsekeskikko, voi vastustaa tätä vaan jään itsekin seuraamaan mielenkiinnolla mitkä sata asiaa minusta voisi sanoa.<br /><br />1. Juon kahvini mustana.<br />2. Minulla on kolmet kengät, joista yhdet ovat alannuslaarin lenkkarit.<br />3. Minulla on perhe.<br />4. Minulla on paljon ärsykkisanoja (kookkos kahella koolla, bastu), enkä kestä tankeaa kieltä (hyla -> hylä, body ->bödy)<br />5. Minulla on yksi tatuointi.<br />6. Minulla on siniharmaat silmät.<br />7. Minulla on epäsymmetriset sieraimet.<br />8. Olen todellisuuspakoinen.<br />9. Rakastan pääruokasalaatteja.<br />10. Minulla ei ole kynsilakkaa.<br />11. Pelkään perhosia ja amppareita.<br />12. Tykkään käydä kalassa.<br />13. Välitän ihmisoikeuksista.<br />14. Haaveilen liikaa.<br />15. Kiellän iteltäni asioita.<br />16. Olen oppinut uskaltamaan enemmän.<br />17. Laulan paljon.<br />18. En ole masentunut.<br />19. Tokaeka varpaani on pottuvarvasta pidempi.<br />20. Tykkään suurista neulepaidoista.<br />21. Pureskelen kynsiäni.<br />22. Olen ollut viimeiset kuukaudet HYVIN hajamielinen.<br />23. Huolestun helposti.<br />24. Ajattelen aina pahimman vaihtoehdon mukaan.<br />25. Minulla on lukulasit.<br />26. Olen ollut joskus lapsi.<br />27. Olen yleensä ahdistunut.<br />28. Rakastan tuoreista mansikoista tehtyä täytekakkua.<br />29. En usko, että monikaan jaksaa lukea näitä asioita tänne saakka.<br />30. Kirjoitan melkein joka päivä.<br />31. Lapsena olin hulluna Tieteen kuvalehteen.<br />32. Laitan hernekeittooni sinappia ja ruisleivänpaloja.<br />33. Olen äidinmaidonluovuttaja.<br />34. En uskalla olla hierojalla.<br />35. Minulla on suosikkipaikka bussissa. Se on keskiovesta seuraavilla penkeillä, ikkunan puolella.<br />36. Olen lohtusyöjä, -juoja (ja -tupakoitsija joskus 6 vuotta sitten).<br />37. Suutun helposti.<br />38. Minulla on muutama hyvä ystävä.<br />39. Itken ja nauran paljon.<br />40. Viihdyn omissa oloissani.<br />41. Olen saanut 10 000 euron laskun viiden päivän maksuajalla.<br />42. Hymytyttöpatsaani on maalattu vesiväreillä rään väriseksi.<br />43. Olen ulkopuolinen.<br />44. En juuri käytä koruja.<br />45. 58. asian kohdalla päätin palata takaisin ja poistaa tämän kohdan, koska se oli mielestäni jotenkin omaa "erinomaisuuttani" korostava.<br />46. 58. asian kohdalla päätin palata takaisin ja poistaa tämänkin kohdan, koska se oli mielestäni jotenkin omaa "erinomaisuuttani" korostava.<br />47. Etsin joka kesä neliapiloita.<br />48. En tykkää uimisesta, mutta tykkään kastua meressä.<br />49. Pidän takan tai puukiukaan lämmittämisestä.<br />50. Minulla on nitoja.<br />51. Haluan kerätä mustikoita heinänkorteen.<br />52. Punastun harvoin.<br />53. En uskalla nukkua autokyydissä.<br />54. Minulta puuttuu suuntavaisto.<br />55. Kolesteroliarvoni ovat hitusen koholla.<br />56. Tykkään jossain määrin perinteistä, mutta en ole perinteinen.<br />57. Opin vastikään kuinka hajuvesiä haistellaan.<br />58. Vaatekaappini on epäjärjestyksessä.<br />59. Pidän lapista.<br />60. Pidän punaisista viinimarjoista enemmän kuin mustista.<br />61. Kärsin välillä unettomuudesta.<br />62. En ole keräilijäluonne.<br />63. Olen (salaa) katastrofielokuvien ystävä.<br />64. En usko että menisin sekaisin lottovoitosta.<br />65. Olen jostain syystä lakannut melkein kokonaan puhumasta ääneen yksin ollessani.<br />66. Syön mieluiten ruisleipää ja juon vettä.<br />67. Pyykkituvat ovat minusta hauskoja paikkoja.<br />68. Muhoksen jäähalli on tullut minua tiellä vastaan.<br />69. Minulla tulee nostalginen olo nahkasohvan nähdessäni.<br />70. Aion tehdä joka vuosi simaa, mutta harvoin teen.<br />71. Pidän sille miltä Särkänniemen kummitusjunassa haisee.<br />72. Minulla on lyhyet silmäripset.<br />73. Olen ollut kihloissa kolme kertaa, joista kaksi kertaa saman ihmisen kanssa.<br />74. Minut on nukutettu kerran.<br />75. <a href="http://www.myspace.com/templeballsrocks">Täältä</a> löytyy vanhimman poikani bändin uusi demo.<br />76. Minulta ei kannata odottaa järkeviä kannanottoja ennen aamukahvia.<br />77. Keksin mielelläni iltasatuja lapsille.<br />78. Kontrollifriikkiyteni on jostain syystä vähentynyt jonkin verran.<br />79. Olen melkein kaikkiruokainen mutta EN pidä rössypotusta.<br />80. Ranuan eläinpuiston lempiötökkäni on korppi.<br />81. Kesän ensimmäinen jäätelö on pyhä asia.<br />82. Olen lopettanut kuolinilmoitusten lukemisen.<br />83. Minä ja mieheni kutsumme itseämme joskus nimillä "Syyttömin" ja "Syyli-Topi".<br />84. Minusta Salaisten kansioiden Mulder oli ihana.<br />85. Mikään ei voita aikaista aamua ja sulkapalloa.<br />86. Olen onnistunut houkuttelemaan kotitekoisella muurahaispyydykselläni kotiini kaikki kulmakunnan muurahaiset.<br />87. Huonekasvieni elinikä on usein lyhyt.<br />88. Jos metsässä tulisi vastaan pandakarhu, pelkäisin sitä enemmän kuin tavallista karhua.<br />89. En ole trendikäs.<br />90. Otan pitkälle automatkalle eväitä mukaan.<br />91. Minulle tulee helposti mustelmia.<br />92. Olen surkea ikkunanpesijä.<br />93. Pidän virsikirjojen ja Raamatun ohuista sivuista.<br />94. Haluaisin lemmikin.<br />95. Tykkään Helsingistä.<br />96. Minusta on hienoa jos norsut tosiaan menevät jonnekin varta vasten kuolemaan.<br />97. Minusta horsma on tarkemmin katsottuna tosi kaunis kasvi.<br />98. Minulla ei ole toppahousuja.<br />99. "Löysin" viime kesänä nuotiolämmitteiset vaahtokarkit. Nam!<br />100. Uskallan pitää sammakkoa kämmenellä, mutta heinäsirkkaa en.<br />(sitten poistettujen tilalle)<br />101. Kaarnalaivojen ja pullopostin vesillelasku on minusta hyvin juhlallista.<br />102. Minulla täytyy olla aina nenäliinaa mukanani.<br /><br /><br />Puuh. Olipa vaikeaa!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3862103060698449971?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-75547556180376991212010-04-12T15:22:00.007+03:002010-04-12T16:23:27.207+03:00Kutkuttava äänestys on nyt päättynyt ja<a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2010/03/himoa-hehkuva-kirjoituskilpailu.html"> himoa hehkuvan kirjoituskilpailun</a> voittajaksi on valikoitunut <a href="http://isopeikko.vuodatus.net/">Isopeikko</a> teoksellaan, joka on kunnianhimoisesti nimeltään <a href="http://isopeikko.vuodatus.net/blog/2418583/allyn-malliin/">Ingridin lupaus - osa 2</a>.<br />Peikon ihanan kaunis ja eroottinen tarina on täten <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/01/kaunis-eroottinen-tarina.html">Ingridin lupauksen</a> VIRALLINEN jatko-osa.<br />Peikko on myös voittanut eroottisen palkinnon, joka (korjausmuoks) ei siis ole LAKKI, eikä EHKÄ mitään päähän <span style="font-weight: bold;">pantavaa</span> (ehhehe), mutta josta ei sitten tässä blogissa paljasteta sen enempää ;)) Ollaanpa siis, Peikkoseni, yhteyksissä asian tiimoilta!<br /><br />Eikä siinä vielä kyllin; tänään <span style="font-weight: bold;">Ally täyttää nimittäin kokonaiset 4 vuotta</span>. Ihan ensin kirjoittelin toista blogia, jonka olen sittemmin salasanonut yleisestä luennasta ja sen jälkeen olen saastuttanut internetin ihmemaata tästä osoitteesta käsin. Aktiivisuustasoni on ollut uhkaavassa laskussa, mutta lupaan olla kuolematta vielä tänä vuonna.<br /><br />Edelleen haluan kiittää kaikkia rakkaita blogiystäviä ja -tuttavia. Joistakin teistä on tullut ystäviä todellisessa elämässä ja vielä useamman kanssa anonyymi tuttavuus on laajentunut blogielämän ulkopuolelle, jopa hyvin henkilökohtaisiksi ja syvällisiksikin virtuaaliystävyyssuhteiksi. On ollut tilanteita, joissa blogiystävän virtuaaliolkapäästä on ollut minulle todella suurta ja lämmintä lohtua, ja olen kokenut tulleeni ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni (en vain Allynä).<br />Haluan myös kiittää teitä kaikkia, jotka olette kommenttilaatikossa ja sähköposteissa antaneet minulle tukea ja kannustusta kirjoitusharrastukseeni, yleiseen höpötykseeni ja etenkin ällöttävään räävittömyyteeni liittyen. Samaan hengenvetoon haluan myös yhtä lailla kiittää niitä, joiden mielestä olen ollut mauton ja aivan liian härski kukkahattutäti, sekä yleisesti ottaen myös täysin paska. Tahdon kiittää myös sinua, joka halusit sähköpostitse ilmaista reikäisten kalsarieni herättämät himokkaat tuntemuksesi, ja sait minussa aikaan itselleni harvinaisen nolostumisreaktion. Luultavasti luet tätä nyt ja samalla v**ät k**teen. Olkoon siis tämä mainituksi tulemisen aikaansaama hekuman huippu minun kiitokseni sinulle :)<br /><br />On ollut ilo huomata niin monien blogiystävien levittävän siipiään myös tosielämän puolella ja julkaisevan hengentuotoksiaan myös reaali-ihmisten luettavaksi. Näistä uutisista kuullessani tuuletan aina näyttöni ääressä ja olen hirmuisen ylpeä jonkun kaltaiseni urotyöstä. Myös viime vuoden kuluessa luetut postauksenne ovat saaneet ajatuksiani pois tosielämästä (mikä on aina hyvä juttu), ne ovat huvittaneet, itkettäneet, laittaneet miettimään ja joskus ärsyttäneetkin.<br /><br />Olen vakuuttunut, että jos te synkät, vinksahtaneet, pölijät, hurmaavat, älykkäät, hörhöt, taiteelliset, humaanit, todellisuuspakoiset ystäväni ryömisitte koloistanne ja kansoittaisitte tosimaailmaa, olisi sekin siedettävämpi paikka elää. On silti lohdullista tietää, että kulkiessani tosimaailman kylmiä katuja, kohdatessani välinpitämättömien ihmisten välinpitämättömät kasvot, tiedän, että joku noista kasvoista saattaa piilotella sisällään yhtä teistä, rakkaat blogiystäväni. Pidätte yllä uskoani siitä, että salaa ja syvällä sisällään ihmiset ovat hyviä tyyppejä, jos vain tulee tilaisuus ilmaista sitä puolta itsessään. Tosimaailmassa vain harvoin tulee.<br /><br />Siis käykäämme karkeloon, syödään, juodaan ja juhlitaan Peikkoa, Allyä ja kevättä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7554755618037699121?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com22tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-13016143815905683842010-04-10T09:45:00.004+03:002010-04-10T11:07:47.545+03:00Tämän pääsiäisen aika muistettakoon iäti löhkönhajuisen ja vetelän mämmin, tahmeiden ja auton hansikaslokerossa lillahtaneiden suklaamunien ja ahneiden pikku torahampaiden (jotka haluavat vaihtaa yhden risun nokassa roikkuvan höyhenen vitoseen) lisäksi tuosta huudahduksesta, joka on aaltona kaikunut läpi oululaiskotien lähes aina kun sanomalehden kulma on aamiaispöydässä rapissut.<br /><br />(**<span style="font-style: italic;">Välihuomautuksena toivomus, että ne jotka eivät kuolleet nälkään lukiessaan ylipitkää avausvirkettäni, antaisivat minulle tällaisen tuhmuuden jalosti anteeksi. </span>**)<br /><br />Niin... asiaan siis. Ehkä maailmanhistorian suurimpia säälejä on se, että Oulun kuuluisa kaupunginosa Tuira, joka ainakin minun mielestäni on onnistunut jossain määrin karistamaan hivenen epämääräistä mainettaan, on tällä tavoin vääryydellä tullut sekoitetuksi poliittisiin juonipaljastuksiin vastoin omaa pahaa aiettaan.<br />Kun otsikko on toitottanut: "<a href="http://www.marjatiura.net/template_page1.asp?lang=1&amp;sua=1&amp;s=246&amp;q=i7kh4">Tiura</a> vastaa iltapäivällä syytöksiin" on oululaiskodeissa kajahtanut "Heeeeei! Täällä on kirjoitusvirhe. Se on <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuira">TUIRA</a>!!!" Toki tästä herää perusteltu olettamus, että oululaisten mielestä Tuiralla olisi jokin syy vastata jonkinlaisiin syytöksiin ja että se on mahdollisesti ollut joskus osallisena salakähmään.<br /><br />Tuira on ottanut kaupunkilaisten riveistä kajahtaneet huudot hyvin vakavasti. Lakimiestensä kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta se on valmis lausumaan seuraavaa:<br />Tuira on syntynyt kaupunkilaiskaupunginosaksi, eikä sillä ole aikomustakaan alkaa raivata kerrostaloja viljelysmaiden tieltä. Se myöntää, että joskus seitkytluvulla alueen liepeillä on vielä kasvatettu lehmäkarjaa, mutta muistuttaa, että noihin aikoihin lähes kaikki intoutuivat poliittisiin kannanottoihin, joita eivät ole sittemmin halunneet muistella.<br />Tuira ilmaisee myös tässä vaiheessa syvän pettymyksensä siihen, kuinka se on välillisesti leimattu mediassa epäluotettavien todistajien ja huhupuheiden voimin. Vaikka huhut osoittautuisivat perättömiksi, on Tuiran maine vakaana kaupunginosana kokenut raskaan kolauksen.<br /><br />Tuira haluaa tehdä tässä yhteydessä tiettäväksi, että sillä on valvontakameramateriaalia seuraavien väitteidensä tueksi ja että se on valmis julkistamaan tämän materiaalin tarpeen vaatiessa.<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Tuira ja keskustan johto eivät ole koskaan, eivätkä missään tilanteessa tavanneet virallisesti ja/tai käyneet minkäänlaiseen loikkimiseen/pomppimiseen/hyppimiseen liittyvää keskustelua.</span><br /><br />*Tuira tyrmää täysin väitteen, että pääministeri Matti Vanhanen olisi käynyt neuvotteluja Tuiran edustajan ballerina-Ekin kanssa tuiralaisessa ravitsemusliikkeessä. Valvontakameroiden nauhat todistavat, että jos Vanhanen oli paikalla kyseisenä lauantai-aamuna, oli hänen seuranaan eräs jo osittain unohdettu naisihminen, joka on sittemmin tullut tunnetuksi muistelmateoksen kannen kirjoittamisesta. Sekä ballerina-Ekillä, että ko. naisella oli sinä aamuna yllään turkoosi angoratoppi ja punaiset lateksihousut, joten silminnäkijöiden harhahavainto on ymmärrettävä.<br /><br />*Jos kuitenkin osoitetaan, että pääministeri Matti Vanhanen oli tuona aamuna Tuirassa ja että hänen seuranaan oli sittenkin ballerina-Eki, Tuira toteaa, ettei viralliseksi keskusteluksi voida lukea yhteislauluna laulettuja "<a href="http://www.youtube.com/watch?v=UGQEltmd_qI">Mä maalaispoika oon</a>", "<a href="http://www.youtube.com/watch?v=VinY15Cystc">Kumipallona luokses pompin taas</a>" tai "<a href="http://www.youtube.com/watch?v=DOPXpqWNuTk">kuinka saisin rikki kookkomuspähkinän</a>".<br /><br />*Tuira toteaa edelleen, että ballerina-Eki on riippumaton Tuiran asukas, joka muodostaa itse omat poliittiset mielipiteensä ja lausuu ne omana kantanaan. Tuira toteaa, etteivät sen asukkaiden mielipiteet välttämättä edusta sen omaa poliittista näkemystä.<br /><br />Tuira on päättänyt Oulun mainetta suojellakseen astua alas kaupunginosien joukosta tällä päivämäärällä. Se julistaa olevansa itsenäinen, demokratiaan pettynyt valtio, jossa aletaan elää jatkossa darwinististen vahvimman lakien mukaan. Se toivottaa kaikki oululaiset tervetulleiksi varastamaan kaiken mitä koru- ja laukkuliikkeistä vielä irtoaa.<br />Edelleen Tuira ilmoittaa, että on valmis perumaan alasastumispäätöksensä, jos Marja Tiura vaihtaa nimensä Marja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakkuri_%28Oulu%29">Kaakuriksi</a> tai Marja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Puoliv%C3%A4linkangas">Puolivälinknagaaksi</a>. Jos näin tapahtuu, nousee Tuira ylös anarkiasta, astuu ylös kaupunginosien joukkoon ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Niinistön, Kataisen ja viiden muun pienen kääpiön nimeen tikstaks kirjankannet kiinni, lukkoon ja avvaimet hukkoon aamen!<br /><span style="font-weight: bold;">Tuira vetoaa YK:hon ja Julkisen sanan neuvostoon, jotta kukaan ei mediakritisoisi sen anarkiaan syöksymistä oikea-aikaiseksi.</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1301614381590568384?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-38253293345229592312010-04-01T08:10:00.004+03:002010-04-01T08:30:51.648+03:00Eroottisen kirjoituskilpailun osallistumisaika on päättynyt ja kilpailuehdokkaat ovat tässä:<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Margit</span>: <a href="http://margitm.vuodatus.net/blog/2399981/ingridin-baskerin-poimut/">Ingridin baskerin poimut</a><br /><br /><span style="font-weight: bold;">Isopeikko</span>: <a href="http://isopeikko.vuodatus.net/blog/2418583/allyn-malliin/">Ingridin lupaus - osa2</a><br /><br />Vaikka osallistujia on vähän, on taso sitäkin kovempi ja voittajan valitseminen on mitä vaikein tehtävä.<br /><br />Siksi siirränkin tehtävän teille, te viisaammat. Lukekaa kilpailutyöt ajatuksen kanssa (se voi olla vaikeaa, sillä molemmat kirjoitukset ovat suorastaan riuduttavan eroottiset) ja valitkaa mielestänne sopivampi jatko-osa <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/01/kaunis-eroottinen-tarina.html">Ingridin lupaukselle</a>.<br /><br />Antakaa äänenne suosikillenne tuolla sivupalkissa. Kilpailu päättyy johonkin aikaan 11.4. ja voittaja julistetaan Allyn synttärijuhlissa 12.4.<br /><br />Voittajalle on luvassa pieni eroottinen palkinto ja "kunnia" päästä Ingridin lupauksen viralliseksi jatko-osaksi.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3825329334522959231?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-66964547003376545432010-03-27T14:03:00.005+02:002010-03-27T14:24:50.930+02:00Muistutanpa vaan, että tässä olisi keskiviikkoon asti aikaa käydä kisaamaan <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2010/03/himoa-hehkuva-kirjoituskilpailu.html">eroottisessa kirjoituskilvassa</a>, jossa tehtävänä on kirjoittaa jatko-osa <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/01/kaunis-eroottinen-tarina.html">Ingridin lupaus</a>-nimiselle maalaisromantiikkaa ja Hankkijan lippalakkeja vilisevälle, aidolle ja rehelliselle pornotarinalle.<br /><br />Tähän mennessä kisa on saanut liikkeelle erotiikkaa rakastavat <a href="http://margitm.vuodatus.net/blog/2399981/ingridin-baskerin-poimut/">Margitin</a> ja <a href="http://isopeikko.vuodatus.net/blog/2418583/allyn-malliin/">Isopeikon</a>, joiden jatko-osia voipi käydä silmäilemässä tulevaa äänestystä silmällä pitäen ja malliksi omaa tekelettä varten.<br /><br />Palkinnoksi olen luvannut jotain eroottista, joka ei ole lakki, ja tietenkin julistan voittajatyön Ingridin lupauksen Viralliseksi jatko-osaksi.<br /><br />Vielä ehtii siis kirjoitella (te senkin siveydensipulit, te. Hih)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6696454700337654543?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-68116273754312460782010-03-06T12:40:00.003+02:002010-03-06T17:44:55.662+02:00Muhoksen Oulun-suurlähettiläs Ally Alias raportoi pinttyneen maalaisuuden kitkemistalkoista seuraavaa:<div><br /></div><div>Maalaset joutuvat suuriin kaapunteihippakkautuessaan kohtaamaan suoraan sanottuna melekosen pahhaa kyytiä. Täälä kaapunnisa ommaalimammeno siinä määrin toiselaista kun maala. Moni maalanen syrjäytyy heti siihe paikkaan ku kaapunti antaa asunnon jonku ison talon ylimmästä kerroksesta. Ku eihä se maalanen ilman opastusta ossaa ees hissiä käyttää. Saati että se jaksas nousta helevetin monta porrasta sinne yläkertaan. Siinä kuormittuu iha eri lihakset ku tasamaala tarpoessa.</div><div><br /></div><div>Vaan ei maalanen tyhymä oo. Se on juonikas epeli, se. Ja se soppeutuu kaikkiin olosuhteisiin kun saa soppeutuneelta maalaselta oikeet ohojeet. Iha tavallisen kaapuntilaesenhii naapurisa voi asustaa ihan oikee, kaapuntielämää soluttautunu maalane.</div><div><br /></div><div>Täsä tulle ohojeita mutta iha suomekkielelä:</div><div><br /></div><div>1. <b>Puhu suomea</b>. Harva kaupunkilainen puhuu kirjakieltä, mutta soluttautuakseen riittävällä luotettavuudella ihan oikean "sivistyneen" väestön joukkoon, on syytä opetella rakas äidinkielemme viimeistä piirtoa myöten pienimpienkin epäilysten välttämiseksi...</div><div>... On toki vieläkin tehokkaampi keino, mutta sitä suositellaan täältä Muhoksen Oulun-suurlähetystöstä käyttämään vain ääritapauksissa. Jos satut olemaan lyhytjalakanen, isoperseinen, suuripäinen, niin kirveelläveistetty maatiaispätikkä kuin kuvitella saattaa, on sinun mahdollista opetella sopeuttamiskursseilla asiantuntijoiden ohjauksessa Hoono soomi.</div><div>Kaupunkilaisten mielestähän maalaiset ovat tietenkin äärimmäisen yksinkertaisia, epäluuloisia ja suvaitsemattomia ihmisiä eikä heidän mielessään kukaan ole niin kaukana maatiaisesta kuin <b>ihkaelävä, kummala kielelä mongertava ulukomaalane!</b></div><div>Hoonoon soomeen turvautuneiden maalaisten elinaikaennuste on valitettavasti monta vuotta kirjakielen opetelleen maalaisen vastaavaa lyhyempi, sillä heillä on suurempi riski ajautua "väärinkäsityksiin" ja "loukkaantumisiin" tai peräti "häiriintyneiden yksilöiden aiheuttamiin, valitettaviin poikkeustapauksiin". Kaupungissahan ei toki puhuta epäluuloisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Se okuulkaa iha meitä tyhymiä, juntteja karvanoppamaalasia varte sellane nimitys juu.</div><div><br /></div><div>2. <b>Elä töllötä</b>. Oulun kaltaisessa suuressa metropolissa ei ole tapana töllöttää ihmisiä monttu levällään. Maalainen jää helposti kiinni syntyjuuristaan, kun se on heti keräämässä maasta kaiken maailman mönkijät ja mörrimöykyt, juopot, langeneet vanhukset, märisevät kakarat ja niin edelleen. Vaikka et olisi asematunnelissa ja vaikka ilmassa ei haisisi kusi, ei kaupungissa ole tapana auttaa maassa makaavia ihmisiä. Kaikkein kunnollisimmankin näköinen lapsi voi olla <b>kammottava juoppo</b>, joka suuttuu herätessään ja käy kiinni öristen. Ei niillä hätää ole. Kunhan pötköttelevät.</div><div><br /></div><div>3. <b>Käy yökerhoissa</b>. Kaupunkilainen ei mene paarii kalijaa juomaa. Se menee yökerhoon bilettämään tai lasilliselle. Se ei ryyppää pusikossa itekäytettyä hiivalillinkiä vaan makaa pimeästä viinasta sokeana kusenhajuisessa rappukäytävässä (maalainenkin osaa sammua alatasanteelle) takki pään alla ja rahat käännettynä. Täällä saa nukkua rauhassa, sillä kukaan ei sinua häiritse (kts. edellinen kohta). Kaupunkilainen käy lounaalla ja brunssilla sen sijaan, että se kävisi jääkaapila. Se käy bodypumpissa siinä missä maalaset käy kävelylä.</div><div><br /></div><div>4. <b>Elä haise vaan tuoksu</b>. Täällä kaupungissa ei ole soveliasta haista hielle tai lehmän paskalle. Niistä ihmisen tunnistaa sekunnissa maatiaiseksi. Täällä saa sen sijaan tuoksua hajuvedelle, partavedelle, hiuslakalle ja muotovaahdolle. Näiden perustuoksujen pohjalla saa tuoksua valkosipulille, ihmiskuselle ja -paskalle, viinalle, vanhalle viinalle, savukkeille. Pohjatuoksulla määritetään kaupunkilaisen yhteiskunnallinen status.</div><div><br /></div><div>5. <b>Vieraannu, vieraannu, vieraannu!</b> Tämä on tärkein ohje. Älä tervehdi naapureita. Älä puhu tuntemattomille. Aja autolla pitkähkö matka ihastelemaan puuta/kukkaa/hiekkaa jne. Aja autolla pitkähkö matka, jotta voit ottaa aurinkoa. Laita korvatulpat kun naapurista kuuluu yöllisen vaimonhakkuun ääntä. Älä välitä rappukäytävän harmaakasvoisesta avainkaulalapsesta. Kiellä lapsiesi virpomisreissut pedofiilien pelossa. Älä kulje yksinäisissä puistoissa. Älä kulje ostoskeskuksien kautta. Pysy kotona jos et ole <b>menossa</b> jonnekin. Pelkää ja epäile (mutta sivistyneesti) kaikkea ja kaikkia. <b>Elä jumalauta laita lähtiessäsi harjaa oven eteen</b>. Varkaat tietävät että et ole kotona!</div><div><br /></div><div>Josset näilä ohojeila seleviä kaapuntielämästä nii mee kotija takasi maalane! Sillo sää ettoo ansainnu tätä illoo ja kunnijaa mitä tämätämmöttin kaapunnisa asumine on. Sitte sää et koskaan saa oikee salonnin hiustelleikkuuta tai mokkanahkasta takkia. Ekkä sää voi talavella liikkua kesäkengisä. Sittepä et opi ymmärtämmää mittää mistä maalimasa on kyse, ekkä pääse ees elokuvateatterrii jos onnikka ei kule. Sitte susta ovvaa häpiämmää sielä takapajulasa maatiaisjuntti!</div><div><br /></div><div><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantai</a></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6811627375431246078?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-30410632010457537732010-03-01T18:46:00.005+02:002010-03-01T19:11:54.836+02:00Alkoi kyllästyttää, kun en ole pitkään aikaan järjestänyt kilpailua. Nyt kun kevät tekee tuloaan, alkaa myös ihminen herätä talviuniltaan. Niin kai sitten minäkin.<div><br /></div><div>Olen pitkästä aikaa tutkiskellut kävijätilastojani ja olen hieman yllättynyt siitä, kuinka moni eksyy blogiini eroottista tarinaa etsiskellessään. Vaikka olen vuosien varrella laittanut jokusen <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2007/05/valokuvatorstaissa-aiheena-camp.html">eroottisen kuvan itsestäni</a> ja saanut yhden limaisen sähköpostinkin paljasteluni tuloksena, olen kirjoittanut koko aikana vain yhden eroottisen tarinan (joka epäilemättä on "mielenkiintoinen" yllätys rakkaudennälkäisille).</div><div><br /></div><div>Nyt haastan teidät, riekottoman ja irstaan mielikuvituksen omaavat ystäväni, lukemaan ainokaiseni,<a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/01/kaunis-eroottinen-tarina.html"> Ingridin lupauksen</a> ja kirjoittamaan tarinalle arvoisensa, höyryävän kuuman jatko-osan. Kirjoita tarina blogiisi ja ilmoita minulle, niin linkitän tarinan blogiini. Jos sinulla ei ole blogia, lähetä tarina kommenttilaatikkoon tai sähköpostiini (jälkimmäiset julkaisen luvan kanssa blogissani).</div><div><br /></div><div>Kilpailuun voi osallistua maaliskuun loppuun saakka, jonka jälkeen äänestämme kaikki yhdessä voittajakirjoituksen. Tulos julkistetaan <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2008/04/n-on-mun-juhlat.html">Allyn syntymäpäivänä, 12.4. </a></div><div>Palkintona on kunnia päästä Ingridin lupauksen VIRALLISEKSI jatko-osaksi. Lisäksi palkitsen parhaan kirjoituksen pienellä eroottisella lahjalla, joka ei ole lakki. Sen lupaan.</div><div><br /></div><div>Jään odottelemaan sormet syyhyten ja vesi kielellä, josko joku innostuisi osallistumaan!</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3041063201045753773?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-86533353837151544472010-02-27T09:59:00.001+02:002010-02-27T10:00:41.999+02:00Piti laittaa sanavahvistus, kun alkoi tulla roskakommentteja liikaa. Sorry vaan :(<div><br /></div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8653335383715154447?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-83332476627222023672010-02-18T10:48:00.005+02:002010-02-18T12:03:03.505+02:00Kaksi vuotta mä olen sanonut, että mua ei kiinnosta mikään typerä luokkaretki. Ne on käskeneet laittaa nimen paperiin, ne on käskeneet tuoda viitosen joka kuukausi. "Viisi euroa", opettaja sanoo. "Siihen ei kenenkään talous kaadu". Mä vedän rastin kotiin jääjien kohdalle ja sanon että mua vitut kiinnostaa. Sanon sen niin monta kertaa, että kaikki varmaan uskovat. <div>Mä en tykkää siitä, että opettaja katselee mua joskus sellaisella ilmeellä, että olen hankala ja varmaan musta tulee joku häirikkötapaus isompana. Täällä ala-asteella ei vielä ole häiriköitä. On vain jotain oppimishäiriöisiä ja niitä, kenellä on sopeutumisvaikeuksia. Niiden lasten vanhempien toivotaan erityisesti tulevan joihinkin ihme palautekekskusteluihin. Emmä niitä lappuja äidille ja isäpuolelle vie. Kun kysytään niin sanon, että mua vitut kiinnostaa.</div><div><br /></div><div>On hankalaa muistaa aina olla niin ettei kiinnosta. Erityisen hankalaa se on silloin kun kaikki puhuvat tulevasta retkestä. Ne puhuvat mitä pakkaavat mukaan, kuinka paljon käyttörahaa kukin saa vanhemmiltaan. Ne nauravat ja kiistelevät siitä, ketkä nukkuvat keskenään samassa huoneessa. Ne vannovat valvovansa koko yön, eikä kukaan valvoja voi sitä estää.</div><div>Mulla on mielikuvitusta ja saatan kuvitella ne nousemassa parijonossa bussiin. Anette ja Petteri, jotka ovat kaksosia, syövät taas varmaan grillimaustettuja perunalastuja, joita he syövät kaikilla ilmaisillakin retkillä. Kaikki luokkakaverit puristavat käsissään kameroita ja lompakoita. Niillä on mukanaan isot kassilliset vaihtovaatteita ja tekemistä.</div><div>Kaksi vuotta kaverit ovat houkutelleet muakin mukaan. Ne ovat ihan varmoja, että tulisi hauskaa. Ne eivät käsitä, kun sanon ettei mua kiinnosta niiden retket. Ne ei ymmärrä, miksi mä jään ennemmin koululle, missä on tylsää. Ne pyytää mua mukaan ja sanoo, että niillä on suunnitelmissa salakuljettaa pleikkari omaan huoneeseen. Ne kysyy, että itkettääkö mua, kun sanon taas että mua vitut kiinnostaa. Mä nauran niille ja mun tekis mieli lyödä niitä myös.</div><div><br /></div><div>Hyvä vaan, että tämä meni näin. Jos isäpuoli ei olisi hakannut äitiä siitä viitosesta ja sanonut että hän ei ala kenenkään kusipään pennun matkoja makselemaan, olisi se tapahtunut viimeistään siinä vaiheessa, kun mä olisin tarvinnut retkelle vaihtovaatteita ja käyttörahaa. Kerran se hakkas äidin kun se oli mennyt ostamaan mulle uuden hammasharjan ilman lupaa. Ei se ollut välittänyt, vaikka äiti oli sanonut, että se maksoi viitosen vaan. Ei se välitä sellaisesta. Ei sitä kiinnosta.</div><div><br /></div><div>Enkä mä sinne koululle sitä paitsi mene kun muut ovat retkellä, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Mä menen kirjastoon ja luen siellä jotain kirjoja koko koulupäivän ajan. Mä teen sinne mukaan pari leipää ja leikin, että oon retkellä tai jotain. Ja se on ihan kivaakin, uskokaa pois. Siellä on yksi nainen töissä. Sen kanssa meistä on tullut tuttuja. Kerran, kun siellä kirjastolla oli sellainen poistokori ja siellä oli yksi antiikin Kreikkaa käsittelevä kirja, jota olin lueskellut usein aikaisemmin, se nainen antoi sen kirjan minulle ihan ilmaiseksi. Se sanoi, että oli huomannut kuinka se mua kiinnosti. Se oli minusta tosi reilusti tehty ja se nainen varmaan uskoisi, kun kertoisin sille, että isona musta tulee arkeologi, ja mulla on sitten ihan sellaiset vaatteet kuin haluan ja pääsen ihan mille matkalle mä itse haluan. Ja siellä ulkomailla kukaan ei tunne mua eikä mun tarvitse hävetä mitään. Mutta se onkin sitten joskus aikuisena. Nyt pitää vaan selvitä yhtä reippaasti niin kuin olen selvinnyt nämä kaksi vuotta. Pian retki on ohitse ja mun on taas helpompi olla koulussa. Ja jos mä kertoisin kirjaston naiselle tästä kaikesta niin se sanoisi varmaan, ettei mun tarvitse yhtään hävetä. Kun se ei ole mun vika että isäpuoli on sellainen kuin se on.</div><div><br /></div><div>Kirsi Marttilan <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com/2010/02/aikuisten-koulu.html">blogikirjoituksen</a> herättämien ajatusten pohjalta.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8333247662722202367?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-82794475751507753872010-02-14T11:25:00.002+02:002010-02-14T11:44:10.624+02:00Se on se klassinen kysymys, jota varmasti jokaisen ihmissuhteen omaavan pitäisi kysyä siltä toiselta: "Jos kävis jotenkin ilmi, että mää olenkin sika... Siis näyttäisin ihan samalta ja oisin muutenkin ihan tälleen näin, mutta tehtäis joku tutkimus josta käviskin ilmi, että olen geeneiltäni sika... eikä nyt mietitä mitään laillisuuskysymyksiä. Niin että voisikkonää olla mun kanssa enää? Eihän se muussa haittais, mutta jos tulis puhetta jostain ihmisyydestä tai sellaisesta niin mää kyllä ainakin myöntäisin että oonkin sika. Eikä mulla vois olla passia tai kelakorttia. Tai vois olla passi, kun se jo itessään rajottais... Että pääsis kuitenkin matkustamaan. Mutta sitten lapset olis puoleksi sikoja ja tälleen. Vaikka näyttäis tietenkin ihmiseltä. Kehtaisitko olla? Ja kehtaisitko kertoa omille porukoille, että se on muuten ihan kiva tyyppi ja tälleen, mutta käytännössä sika? Eikä niinku pelkästään siinä klassisessa merkityksessä."<br /><br />Rakkaus on sitä, että vastaisi tällaiseen kysymykseen kyllä, eikä vaikka "no joo, kai mää voisin, jos sovittais ettei kerrota kenellekään".<br /><br />Joo, ja jos <a href="http://kirsimarttila.blogspot.com">Kirsi</a> tai <a href="http://lilithsilittaa.blogspot.com">Lilli</a> esimerkiksi olisivat sorsia, siis muuten ihan samanlaisia ja yhtä mukavia kuin nytkin, mutta asuisivat tuolla (P)Laanaojan paskanruskeissa vesissä ja näyttäisivät sorsilta, eikä ne pääsis koskaan baariin, eikä niille myytäisi jäätelöä (ei niillä olisi rahaakaan), niin olisin silti ihan varmasti niiden kaveri. Eikä haittaisi, jos joskus syysaamuna joutuisi istumaan pari tuntia vaikka pikkupakkasessa niiden kämpillä porisemassa. Jos joku kysyisi, sanoisin, että tämä Kirsi tai Lilli tässä on ihan helvetin hyvä tyyppi, vaikka onkin sorsa.<br /><br />Kaikki kaverini ovat ihmisiä (minä kai se lähimpänä sorsaa tässä olen), eli jos joku ymmärsi ajatuksen sanojen takana, ei vetänyt hernettä nenään ja on vielä ystäväni, niin<br />HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!!<br />Sitä samaa myös kaikille ihanille blogiystäville, joista tykkään simona vaikka ovat muuten tavallisia, mutta eivät kovinkaan aineellisia.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8279447575150775387?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-28003380231980493742010-01-29T09:35:00.004+02:002010-01-29T10:33:52.467+02:00Minulla oli aikaisemmin vihanhallintaongelma, myönnän sen nykyään vapaaehtoisesti. Anonyymin alkoholistin lanseeraamalla, väräjävällä "pettymysten tie"-äänellä tunnustan tämän synnin itsessäni...<br />...No lisään sitten samasta lähteestä tutulla, tahattomasti väräjävällä "nöyrä, uuras tuhkastanousija"-äänelläni, että ahkeran mielenhallinnan tuloksena olen oppinut hillitsemaan mieltäni ja etenkin sen syvimmissä syövereissä lymyävää, viekasta thanatosta.<br /><br />Nyt kun on pakolliset itsesäälikyyneleet vuodatettu, siirtykäämme mainososuuteen. On nimittäin niin, että kuka tahansa meistä (lue teistä) voi oppia hillitsemään mielensä turmiollista kuohuntaa samalla viisiin kuin olen itsekin tehnyt. Helppoa se ei ole, mutta lopputulos on äärimmäisen palkitseva.<br /><br />Lähdin aktiivisesti hakemaan apua vihaongelmiini. Oulun jäätävässä viimassa puskin meditaatiosta pedikyyriin ja kickboxingista (äiti sanois sixboksing) joogatunnille. Ja voitte arvata, että v**utti niin tajuttomasti, että teki mieli pistää pyöräjonot Anttilan kulmilta kumolleen ja liukua jalkapallotyyliin mummeleilta jalat alta.<br />Samaan aikaan huomasin, että muutkin mietiskelijät paisuivat pidäteltyä vihaa kuin ilmapallot. Kädet hikoillen sain estettyä itseäni kirkumasta kun ährättyäni itseni paksun toppatakin kanssa Stockmannin yleisövessan pöntölle, onnistuin tiputtamaan vessapaperitelineen ryminällä naapurikopin puolelle. Kysyin itseltäni, oliko tosiaan perusteltua elää eteenpäin sellaisena suitsittuna raivopäähärkänä.<br /><br />Eräänä yönä sitten tein tiliä elämästäni. Kysyin itseltäni mikä minua niin häiritsee jatkuvissa vihanpurkauksissani. Mieleeni nousi useita vastauksia, joista kaikki hylkäsin. Minun oli mentävä syvemmälle, ytimeen saakka. Lopulta totuus kristallisoitui mielessäni. Minua oli ajanut eteenpäin puhdas pelko. Pelko siitä, että vihanpurkaukseni olisivat vahingoksi minulle, että paha kiertäisi takaisin. Ja aiheellinenhan tuo pelko olikin. Ennen pitkää joku maksaisi samalla mitalla takaisin, kun taas kerran heittäisin suuttuessani kupposellisen kuumaa kahvia vihan kohteeni kasvoille tai kipeyttäisin niskani jyrätessäni liian hitaasti ajavan auton perään.<br />Kun olin rehellinen itselleni ja löysin pelkoni, oli niiiin helppoa päästä koko ongelmasta eroon kertaheitolla.<br /><br />Nyt kun joku nauraa liian hevosmaisella äänellä, puhuu/ajaa/liikkuu/ajattelee liian hitaasti, vaikuttaa ylimieliseltä, syö liian isoja ruoka-annoksia tai muuta kamalaa ja raivostuttavaa, pysyn minä rauhallisena. En enää huuda/kilju, lyö, potki, aja perään, heitä kahvia päälle, slaidaa jäisellä tiellä jalkoja alta, näytä keskisormea/persettä/kieltä/nönnötystä/illistystä. Huomioin vain tapahtuneen ja pysyn äärimmäisen tyynenä. Täysin rauhallisesti tallennan rekisteritunnuksen tai seurailen ihmistä kotjo saakka. Vasta myöhemmin sopivan tilaisuuden tullen kostan pahat teot ilmanvaihtoon ujutetuin kalanpalasin, kusilevyin, kivittämällä ikkunoita, maalaamalla punaisella "DIE BITCH" (se on kai saksaa) etuoveen jne.<br />Itsehillinnän kautta olen päässyt tilanteeseen, jossa voin elää elämääni selkäni taakse vilkuilematta ja väkivallan kierteen katkaisseena. Viha ei kerry enää sisääni, vaan purkautuu hallitusti ja rakentavalla tavalla.<br /><br />Nyt moni tietenkin pudistelee päätään ja epäilee, ettei kaikkia väärintekijöitä voi tällä tavoin saattaa vastuuseen. Siihen vastaan, että totta; silloin tällöin joku epatto pääsee livahtamaan verkosta rangaistuksetta. Onneksi näitä tilanteita varten on Oulu-lehden ruusut ja risut palstan risut osio. Lukekaapa oululaiset vaikka itsekin. "Hei sinä Anttilan kulmilla pyöriä kaateleva. Jos ilkivalta ei lopu niin minä kohta... minä... nostan kohta hattua!" Ja tähän tyyliin.<br /><br />Meitä mielenhallinnan harjoittajia näyttää olevan paljon - ainakin näillä kulmilla.<br /><br />Pakinaperjantaissa aiheena <a href="http://leelia.vuodatus.net/">Niin Helppo</a><br /><br /><br />Ps. Ihmetyttää kun sarjakuvissa nukkuville tehdään se zzzz-puhekupla. Kuka nukkuu tälleen että tsjtsjtsj? Häh?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2800338023198049374?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-78225608056396914672010-01-12T16:12:00.003+02:002010-01-12T16:21:05.586+02:00<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/IIEY4-fQ-Gg&amp;hl=en_US&amp;fs=1&amp;"></param><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/IIEY4-fQ-Gg&amp;hl=en_US&amp;fs=1&amp;" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object><br /><br />Katsokaas. Siinä kupeitteni hedelmä solisteeraa ja pelaa kitaraa. <3<3<br /><br />On se vaan... tätä ylpeyttä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7822560805639691467?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-37134997259080005342009-12-11T11:45:00.003+02:002009-12-11T12:59:13.517+02:00<div style="text-align: center;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/SyIU_EalBcI/AAAAAAAAAMc/YPrQMr4Njro/s1600-h/5-1148749222_juhlamokka02.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 250px; height: 182px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/SyIU_EalBcI/AAAAAAAAAMc/YPrQMr4Njro/s320/5-1148749222_juhlamokka02.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5413912775802291650" border="0" /></a><a href="http://www.paulig.fi/juhlamokka/"><span style="font-style: italic;">klik</span><br /></a></div><br />"No lapsena mä tietenkin halusin parturi-kampaajaks tai eläinlääkäriks niinku kaikki tytöt meidän luokalla. Musta on joku vanha valokuvakin jossa leikkaan mai little ponilta harjaa lyhyeks äidin keittiösaksilla. Silloin sitä ajatteli, että kävisi jonkun koulun ja menisi normitöihin kahdeksast neljään, tiedätkö? Just samalla tavoin kuin kaikki muutkin. Mut kohtalo oli valinnut mulle toisen tien.<br /><br />No en mä tiedä tavallaan mistä tää kaikki lähti. Tähän työttömyyteen ei ole mitään korkeakouluja tai muuta vastaavaa. Sun pitää itse opetella kaikki ruohonjuuritasolta saakka. Vuosien saatossa tulee sitten se nöyryys mitä tässä hommassa vaaditaan.<br /><br />Joo, päivä alkaa mulla aikaisin. Ihan ensin tutkin avoimia työpaikkoja ja lähettelen hakemuksia niihin kaikkiin. Viime aikoina se ei ole ollut niin iso homma, kun avoimia paikkoja ei ole paljon tarjolla. Kyllä mä muistan vielä ensimmäisen cv:ni (hehhehheh). En ollut laittanut siihen edes että olen avoin ja sosiaalinen. Eihän siinä ollut edes fotosopattua valokuvaa! Niin sitä vuosien varrella kehittyy, juuh. Vähitellen mut on alettu tuntea kaikissa lähialueen yrityksissä, eikä mun tarvitse enää rampata turhaan haastatteluissa. Ammattitaidon karttumisen myötä on alkanut jäädä aikaa sellaisillekin asioille kuin työkkärin kursseilla ramppaaminen. Siellä mä täytän kaikkia itsetuntemuspapereita yhdessä muiden työttömien kanssa. Siitä mä saan kuitenkin tavallaan paljonkin. Mä rakennan siinä omaa identiteettiäni.<br /><br />No iltaisin mulla ei ole juuri varaa harrastaa. Menen yleensä vanhan äitini luokse syömään ja kuuntelemaan sen mielipiteitä tästä nykyisestä tiestäni. Äiti neuvoo kuinka mun pitäisi hakea töitä ahkerammin ja yrittää ottaa vastaan vaikka vähän huonompaakin työtä. Ennen mä yritin väittää vastaan ja sanoa, että kun osa-aikaiseen paskaisten vessojen ja lattiakaivojen jynssääjän duuniin haki yli kakssataa mua pätevämpää tyyppiä. Eihän siitä väittelystä mitään tullut (hehheh). Nykyään kerron äidille kaikista niistä neuvojista, jotka antavat samat ohjeet melkein joka päivä. Sit äiti on huojentunut ja tyytyväinen. Hyvää tarkoittavien neuvojen kuunteleminen on aika iso osa tätä mun arkipäivääni. Mut pitäähän sitä oppia tulemaan ihmisten kanssa toimeen jos mielii töitä eikö juu?<br /><br />Viime aikoina tää ala on tullut koko ajan suositummaksi. Meidänkin paikkakunnalla pyörii ihan älyttömästi väkeä, jotka jatkavat tätä työttömän uraa vuosikausia. Niillä on monesti hyvät koulutukset ja potentiaalia monellekin alalle. Niitä sit katsoo ihaillen ja toivoo kans kateellisena et ne työllistyis pian. Sit olis itselläkin taas saumaa edes johonkin pätkätyöhön. Monesti tekis mieli viillellä jonkun tutun työttömän pyöränrenkaat siinä työkkärin pihalla, kun tietää, et se varmaan sai sen kakspäivää kestävän keinosiementäjän siemennysvälineiden kuljettajan äitiysloman sijaisuuden mihin itekki oli hakenut. Siks just tässä hommassa oppii tosi paljon itsehillintää.<br /><br />Joo, kaikkein vaikeinta tässä on olla turhautumatta. Sitä yrittää vain seurata omaa uraansa taloudellisesta ahdingosta ja masennuksesta huolimatta. Pitää yrittää jaksaa keksiä uusia valheita työhakemuksen parantamiseksi ja muistaa urhea hymy kun joku puolituttu kysyy mitä mä nykyään hommailen. Vähitellen, oppiessaan, sitä tulee onneksi niin apaattiseksi, ettei välitä enää mistään. En mä tiedä - kai tässä vaan on pieni osa lahjakkuutta ja ihan älyttömästi rankkaa työtä..."<br /><br /><span style="font-style: italic;">...Samalla ammattitaidolla tehdään myös paksu ja täyteläinen Juhla Mokka...</span><br /><br />Harmi vaan, että jotkut joutuvat tyytymään ihan helvetin kitkerään, vatsakalvot polttavaan Euroshopperiin!<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantain</a> aiheena on mestari<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3713499725908000534?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com30tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-36276259745515275672009-11-08T09:54:00.005+02:002009-11-08T10:33:39.566+02:00Viikon takaisesta muistot hämärtyvät loppua kohden. Kivut muistan tarkimmin perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Lauantai meni epäsäännöllisinä aaltoina kivun ja normaalihommien kanssa vuorotellen. Sunnuntain puolella sitten sairaalaan.<br />Mikään ei edennyt, joudutuskonstit eivät oikein auttaneet. Monen tunnin jälkeen vienot ehdotukseni puudutuksesta muuttuivat vaatimuksiksi. Muistan välillä itkeneeni kuin pikkuvauva. Vasemmalla kyljellä tuntunut kipu ei tuntunut normaalilta. Tuntui, ettei kaikki ole kunnossa. Lapsiveden mukana valui verta.<br />Puudutus ei auttanut.<br />Sen jälkeen kului kai tunteja. Muistikuvat ovat hämärämmät. Kätilö kertoi että vauva on isompi, kuin minun kokoiseni ihmisen on tarkoitus synnyttää. Se ei siksi mahtunut oikein laskeutumaan kohti maailmaa. Minusta otettiin verinäytteitä "ihan varalta vaan". Pelotti.<br />Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet laskivat ja hänet oli pakko saada syntymään, vaikkei elimistöni ollut siihen vielä valmis. Kätilö laittoi ravintoliuosta tippumaan, että jaksaisin.<br />Lopulta jotenkin (en muista miten) maailmaan putkahti pieni poika, napanuora tiukasti kaulan ympärillä. Muistan kysyneeni onko vauva kunnossa ja kuulleeni samassa hennon äännähdyksen. Siihen, olenko minä kunnossa, eivät osanneet heti vastata. Istukka oli vähän revennyt ja vuosin verta. Muistan olleeni peloissani.<br /><br />*****<br /><br />Huonosti nukutun yön jälkeen katselen kun tytär kirjoittaa isänpäiväkorttiin vielä yhden nimen. Pikkuruinen Peukalo-Potti nukkuu yöllisen kitinän jälkeistä väsymystään levollisesti. En ole enää niin väsynyt. Uusi tulokas on luonnollisesti täydellinen millin pieniä kynsiään ja hiustupsujaan myöten. Hän näyttää aivan samalta kuin isänsä vauvakuvassaan. On hyvä mieli siitä, että kaikki on kuitenkin kunnossa.<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Hyvää isänpäivää kaikille!!</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3627625974551527567?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com36tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-42820278386156374982009-10-09T16:29:00.003+03:002009-10-09T16:33:52.743+03:00Tämä on sinulle, parahin puhelinmyyjä, joka yritit kaupata minulle äsken nilkkasukkia pelkän postimaksun hinnalla: Minulla oikeasti ON jalat, enkä ole menettänyt niitä onnettomuudessa...<br /><br />... Sattui vain jotenkin tällainen päivä. Anteeksi.<br /><br />(Äänesi oli kyllä kuulemisen arvoinen)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4282027838615637498?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-88394314790710230852009-09-30T08:48:00.004+03:002009-09-30T09:09:24.996+03:00Viime yönä näin unta, että aamulla sänkyyni oli ilmestynyt suuri hyönteinen. Se makasi kauniisti virkattu myssy päässään paksun peiton alla. Huoneessa oli hämärää, joten raotin verhoja nähdäkseni nukkuiko hyönteinen, vai oliko se kuollut. Kumarruin eläintä kohti ja huomasin, että sillä oli ihmisen kasvot. Peitto kohoili sen hengityksestä.<br />Samassa tuon otuksen silmät avautuivat. Ne olivat kaksi kiiltävänmustaa kiveä, joilla ei voinut nähdä mitään. Tuo otus vaistosi läsnäoloni ja avasi suunsa. Näin terävät, kolmiomaiset hampaat ja tajusin, että tuo olento on keijukainen. Peiton alta vilahtelivat valossa kimaltavat sudenkorennon siivet.<br />Keijukainen nousi hitaasti ilmaan ja leijui ympärilläni. Minua pelotti ja ihastutti. Tuijotin noita kivisiä silmiä. Ne eivät nähneet minua. Kurotin koskettaakseni olentoa, nähdäkseni, oliko se todellinen. Keijukainen alkoi syödä kättäni. Se ei sattunut laisinkaan. Syömisestä lähti paperin repeilemistä muistuttava ääni.<br />Huomasin muun perheeni oviaukossa. He hymyilivät ja katselivat onnellisen näköisinä minua ja keijukaista.<br /><br />Heräsin toivoen kuumeisesti, että voisin perua kaiken elämässäni, palata ajassa kauas taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Kotikin tuntui yhtäkkiä vieraalta. Nousin sängystä ja kävelin keittiön läpi olohuoneeseen. Kaikkialla tuntui olevan sekasotkua ja kaaosta. En saanut kunnolla henkeä, niin raskaalta tuomiolta koko olemassaolo tuntui.<br />Tuollaisia unia olen nähnyt joskus aikaisemminkin ja tuollaisiin samoihin tuntemuksiin niistä herännyt. Ei varmaankaan mene enää pitkään, ennen kuin perhe kasvaa yhdellä jäsenellä. On tämä odotus vaan ihanan onnellista ja ristiriitaisista tunteista vapaata aikaa!!!<br /><br />Ps. Älkää nyt huolestuko tästä laiskuudestani kirjoittaa. On niin paljon pureksittavaa tässä tämänhetkisessä todellisuudessa, ettei aluksi uskonut. Kyllä mää täällä olen, tällä hetkellä tosin enemmän lihassa kuin hengessä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8839431479071023085?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-40282277402459281952009-09-01T09:54:00.004+03:002009-09-01T11:14:12.614+03:00Monet varsinkin etelässä luulevat, että kaikki elämä täällä pohjoisessa on karua. Oikeasti meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla ollaan ihan sivistyneitä. Meillä on aika hygieenista, kouluissa opetetaan lukemista ja laskentoa ja jumppatunnilla voimistellaan yleisen kunnon ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi.<br />Meillä täällä Oulussa mennään jopa niin pitkälle, että teitä hiekoitetaan talvisin ja tuoretiskit notkuvat valmiiksi pyydettyä, tuoreehkoa lihaa. Yritämme pitää täällä yllä kaiken maailman lakeja ja järjestystä. Pultsaritkin istuvat meillä siististi kukin omalla penkillään ja yrittävät välttää rivoimpia kirosanoja ohikulkijoille huudellessaan.<br /><br />Jos ihminen haluaa ihan oikeaan <a href="http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1725542">erämaahan</a>, sen pitää mennä tietenkin Pohjois-Karjalaan. Siellä on käsittääkseni ihan kamala taistelu meneillään, kun tasaisin väliajoin luonto yrittää voittaa takaisin ihmisen itselleen ryöväämää tilaa. Ihmiset yrittävät hissuksiin kävellä alkeellisista hökkeleistään yhteisiin kokoontumisiin tarkoitetuille metsäaukioille. Koko ajan saa pelätä itärajan ylittäneitä, verenhimoisia susia ja karhuja. Ahmat, mäyrät ja ilvekset mellastavat kitukasvuisilla viljelysmailla toisiaan tappaen. Ilmassa leijuu jatkuva raadon haju. Samaan aikaan vahvimmat metsästäjät joutuvat kohtaamaan näiden petojen aiheuttaman uhan silmästä silmään, jotta yhteisön proteiinin tarve saataisiin turvattua tulevan talven varalle. Jatkuva pelko saa nuo elämän taistelussa uupuneet käymään spontaanisti toistensa kimppuun. Pieniä lapsia uhrataan metsästyksen jumalille.<br /><br />Kammottavat vitsaukset koettelevat Pohjois-Karjalan asukkaita. Joku Elias Lönnrotin hengessä matkaa tekevä etelän asukas raportoi ihmisyhteisön keskuudessa leviävästä uudesta uhasta. Koska tuolla alueella puhutaan vain murahduksin, on tämä uskalias pioneeri tarkkaillut hyvin läheltä noiden ihmistenkaltaisten yllättävänkin järjenmukaista käytöstä. Tällä hetkellä (ainakin tämän biologi-kulttuuriantropologin mukaan) osa ihmisistä näyttää sairastuneen kammottavaan uuteen sairauteen (ei influenssan oireita), joka on muuttanut heidät muuta yhteisöä uhkaaviksi zombeiksi. Nämä ihmislaumat vyöryvät pahimmillaan jopa kirkkaassa päivänvalossa yhteisön suosimille alueille. He käyttäytyvät täysin epänormaalisti ja tuhoavasti. He saastuttavat melkein juomakelpoisen veden uimalla siinä ja kuljeskelevat muutenkin aivan julkisilla alueilla. Osa terveen yhteisön heikoimmista asukkaista on menehtynyt majoihinsa silkasta pelon ja nestevajauksen yhteisvaikutuksesta. Sairastuneet ovat myös häpeämättä ilmestyneet karkeloimaan alueille, jotka on varta vasten tarkoitettu yleiseen karkeloon ja pelinpitoon.<br /><br />Olot Pohjois-Karjalassa ovat muuttuneet niin kammottaviksi, että tavallisen kantaväestön keskuudessa on raportoitu maailmanhistorian nopeinta evoluutiota. Eräs kyläyhteisön jäsen on opetellut lähes tavallisen ihmisen ala-astetasoon verrattavan puhe- ja kirjoitustaidon saadakseen levitettyä tietoa loitsusta, jonka pitäisi häätää sairastuneet tavallisten ihmisten asuinympäristöstä. Aikuiset opettavat lapset murahtelemaan ensimmäiset sivistyksen sanat: Ei- enää- käytettävissä! Älä-tule-paha-kakku-tule-hyvä-kakku! Tietämättään he tulevat olemaan tulevien vuosien saatossa mielenkiintoinen tutkimuskohde kielen syntyä tarkasteltaessa.<br /><br />Vaikka valtion virallinen kanta on se, että Pohjois-Karjalaan on edelleen turvallista matkustaa ja vettäkin voi juoda ilman keittämistä, minä aion ainakin odottaa niin kauan että SS-partiot ovat keränneet kaikki sairaiden ihmisten levittämät karkkipaperit ja tonnikalapurkit, joiden teräviin reunoihin alkuperäisväestö helposti repii itsensä kiiltävästä esineestä kiinnostuessaan. Vaikka nyt on luvattu rakentaa pikaisesti keskitysleirejä, jonne sairastuneet sullotaan ikuisiksi ajoiksi herkkiä alkuperäisasukkaita häiritsemästä, voi jokunen sairastunut vielä kuukausienkin kuluttua kirmata esiin jossain ihmisten suosimalla paikalla.<br /><br />Ensi kesänä aion kuitenkin matkustaa Pohjois-Karjalaan, jos tilanne on siellä palannut normaaliksi. Elias Lönnrotin hengessä matkaa tekevä nimittäin raportoi, että rohkeimmat alkuperäisasukkaat ovat tämän kaiken keskellä kovasti kesyyntyneet ja saattavat antaa jopa lähestyä itseään pillastumatta. Ruuat tosin kannattaa hinata korkealle puuhun, sillä kesyyntyessään nuo villieläimet saattavat uskaltaa vieraiden leiriin ja raadella ja syödä eväät parempiin suihinsa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4028227740245928195?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-64056661470523935152009-08-14T10:15:00.003+03:002009-08-14T10:27:53.070+03:00Onneksi vihdoin alkoi kesäloma. Tai eihän tämä kokonaan lomaa ole, toisesta työstä pelkästään. Silti on kivaa kun helpottaa hetkeksi.<br /><br />Oli hauska lukea, kuinka <a href="http://kirstiellila.blogspot.com/2009/08/en-hallitse-miestani.html">Kirstin</a> mies oli käynyt ostamassa pakastimen heti kun silmä vältti. Samalla logiikalla aion itsekin ähräytyä vatsoineni mustikkametsään. Sitten meilläkin on taas ensi vuonna marjoja roskiin heitettäviksi.<br /><br />Toivottavasti lämpimät kesäsäät jatkuisivat vielä vähän aikaa. Olisi kiva päästä itsekin ilmoista osalliseksi.<br /><br />Omituinen kesä. En ole kirjoittanut mitään, en ottanut yhtään valokuvaa, enkä edes käynyt missään. En ole niinkään pahalla mielellä, kuin aivan järkyttävän väsynyt. Siispä aion käyttää tästä lomasta kaiken mahdollisen ajan perseelläni makaamiseen! Tukisukkahousuja aion käyttää vain pakon edessä!<br /><br />Ja kirjoitan tänne, jos jaksan :)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6405666147052393515?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-17526351704578527532009-07-07T09:39:00.000+03:002009-07-07T09:56:41.061+03:00Mulla on huono aamu, sillä:<br /><br />- Mulla on paksut tukisukkahousut turvonneita norsunjalkoja hillitsemään.<br />-Tukivyö valtoimenaan röllöttävää vatsaa kannattelemaan.<br />-Rannetuki paskana olevan ranteen kasassapitoon.<br />-Koko ajan saatanallinen hiki edellä mainituista johtuen.<br />-Hb 97 -> ihan törkeä väsymys.<br />-Päivä- ja kirjoitustyötä enemmän kuin työaikalaki varmaan sallii.<br />-Kun yskin tai aivastan, saattaa lirahtaa kuset housuun (onneksi aina löytyy puhtaat vaihtotukisukkahousut!).<br />-Mieliala vaihtelee. Ärsyttää sekin, että varmasti kolmen minuutin kuluttua olen tosi onnellinen.<br />-Olen aloite- ja keskittymiskyvytön.<br />-Kesäloma on vasta puolentoista kuukauden kuluttua. Kesäloman ajan teen kirjoitustyötä.<br />-Selkä paskana. Ei varaa jäädä sairauslomalle.<br />-Näkö huononee -> silmiä särkee. Ei varaa hankkia vahvempia silmälaseja.<br />-Tekee mieli mansikoita, mutta kilohinta on liian korkealla.<br />-Kukaan ei v***u p*****e j*******a siivoa täällä!<br />-Ottaa aivoon kun pitää välillä tekopyhästi ajatella, että "mullon sentään asiat hyvin. Pitää ajatella niitä joilla menee toooooooosi huonosti". Ei oikeesti kiinnosta.<br />-Nyt meen kylmään suihkuun ennen kuin alan haista kuin sika. Enkä muuten vedä päätä perseestäni vielä lähitulevaisuudessakaan!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1752635170457852753?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-77273397734864084242009-06-21T22:27:00.003+03:002009-06-21T22:55:13.963+03:00Minullakin on oma mielipiteeni <a href="http://www.kaleva.fi/plus/juttu802410_page0.htm">"lievästä raiskauksesta"</a> eli kapulammin sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Laki on tullut voimaan joskus Hammurabin aikoina kymmenen vuotta sitten ja olisi jo korkea aika päivittää tuota köpöä ja hieman noloakin osaa länsimaisen sivistysvaltiomme laissa.<br /><br />Minun mielestäni pitäisi määritellä ihan uudestaan tämä lievän raiskauksen termi kuvaamaan sitä toimintaa, jota nykyaikamme <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/06/hokkus-pokkus-zilliacus.html">napanaiset tekevät viattomille</a>, suomalaisille (ja joidenkin halla-aholaisten mielipiteiden mukaan eritoten ulkomaalaisille) miehille. Pitäisi ihan reteesti tuomita lievästä raiskauksesta elikäs sukupuoliyhteyteen pakottamisesta tuollaiset naisenretkaleet! Tuomioiden lievyydestähän tässä yhteydessä aina valitetaan. Pantaisiin sitten kerralla vähintään kymmenen vuotta häkkiä kaikille napanaisille. Tai ainakin niin pitkään, etteivät kehtaisi enää napojaan näytellä.<br /><br />Sitten minulla olisi looginen ehdotus näiden ihan taiten suoritettujen syväraiskaustenkin suhteen. Monestihan asianosaisia hämää tämäkin asia melkoisesti. On kärhämää siitä, kuka raiskasi kenet ja missä mittakaavassa. Häkki heilahtaa korkeintaan siinä vaiheessa kun uhrin naama muistuttaa kurpitsaa (ja niin muuten tarkemmin ottaen se toinenkin pää).<br />Miksi ei alettaisi tuomita raiskauksia liukuvalla asteikolla? Laskettaisiin ensin toisen osapuolen mielihyvä ja vähennettäisiin siitä vastapuolen tuntema mielipaha. Tuomiot tulisivat sitten tämän tarkkaan ja matematiittisesti (niin kuin äiti sanoisi) lasketun kaavan mukaan.<br /><br />Esim1. Teukka kölkkii sammunutta Elliä Letkunpuiston penkillä. Teukka saa ihan jumalattomat kiksit ja Elli herää uudet henkkamaukan pikkunhousut revenneinä. Teukan mielihyvä olisi vaikka tasoa 9, kun taas revenneiden pikkuhousujen aiheuttama mielipaha tasoa -1.5. Eli tulos saataisiin laskulla 9-1.5=7.5. Näin ollen rikosta ei ole tapahtunut, vaan kokonaisuuden kannalta kyse on ollut positiivisesta tapahtumasta.<br /><br />Esim2. Ossi on stalkannut Mirkkua jo pari vuotta ja onnistuu vihdoin murtautumaan Mirkun asuntoon aviomiehen poissaollessa. Ossi jystää Mirkun päätä pakastimen kulmaan ja yrittää huvikseen hukuttaa tiskialtaaseen. Yrityksistä huolimatta Ossi ei saa pippeliä seisomaan vaan menettää viimeisetkin rippeet miehisyydestään. Ossi ei saa tyydytystä velton pippelin korvikkeena käytetyllä paistilastalla tehdystä urotyöstä, vaan joutuu päinvastoin psykiatriseen sairaalahoitoon käsittelemään uudelleen äitisuhdettaan. Lisäksi vuosien suunnittelutyö on vaatinut kuukausikaupalla työtunteja, jotka jäävät nyt ilman mitään korvausta. Mirkulla puolestaan kestää aikaa toipua pelkotiloistaan. Myös kasvojen uudelleen rekonstruointi on työlästä ja kallista hommaa. Puhumattakaan Italiasta hankitusta, pilalle vääntyneestä paistilastasta. Laskutoimitus Ossi -9.5 Mirkku -9.2 = -18.7. Tapahtuman voidaan nähdä kaikkineen olleen negatiivinen tapahtuma. Mirkku ja Ossi tuomitaan maksamaan korvauksia aviomiehelle hyvän tavaran turmelemisesta.<br /><br />Minusta tämä kuulostaa vähintään yhtä hyvälle idealle kuin tuo "lievä raiskaus". Mitä jos kokeilis tätä seuraavat 10 vuotta? Kattois miten lähtee sujumaan...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7727339773486408424?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-76019720228623203182009-06-16T11:38:00.003+03:002009-06-16T11:50:36.460+03:00On se vaan onni, että vaikka on...<br /><br /><br /><br />Liian ruma huippumalliksi...<br /><br />Liian vanha gootiksi...<br /><br />Liian tyhmä aivokirurgiksi...<br /><br />Liian juoppo hiekkalaatikkorinkiin...<br /><br />Liian laiska huippu-urheilijaksi...<br /><br />Liian pitkästynyt haltioitumaan kesästä...<br /><br />Liian viluinen Suomen ilmastoon...<br /><br />Liian köyhä matkustelemaan...<br /><br />Liian epäsosiaalinen ilahtuakseen ihmisistä...<br /><br />Liian omalaatuinen ollakseen aiheuttamatta muille kylmiä väreitä...<br /><br />Liian perverssi yleisesti hyväksyttyyn makuun...<br /><br />Liian mukavuudenhaluinen jaksaakseen pukeutua joka päivä...<br /><br />Liian tylsä saadakseen ystäviä...<br /><br />Liian itsekäs halutakseen ystäviä...<br /><br />Liian raihnainen sytyttääkseen valoja lukulamppuun...<br /><br /><br /><br />.... voi sentään aina alkaa nettinarkkariksi!<br /><br /><br /><br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantai</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7601972022862320318?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-12446492189358582532009-06-01T12:15:00.003+03:002009-06-01T12:58:43.565+03:00Minäkin olen viime aikoina seurannut maailman menoa huolestuneena. Olen aina ollut yhteiskunnan sorrettujen ja vähempiosaisten marginaaliryhmien puolustaja - jos en ääneen ja kaikkien kuullen, niin ainakin passiivisesti ja hiljaa mielessäni.<br /><br />Nyt sitten luen höpölehden nettisivulta kamalan uhkauksen; <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906019686236_uu.shtml">että nykyajan nuoria naisia ei voisi edes enää raiskata</a>! Niillä on ilmeisesti joku uusi koodikieli. Että ne näyttävät napaansa tyyliin "reikä ku reikä", tietäen, että viattomat miehet lankeavat navan nähdessään loveen kuin vilja lakoaa myrskyssä. Nykyurhomme kahlaavat mättäältä mättäälle silmäkkeitä turhaan väistellen. Epätoivoiset katseet nostetaan kohti sinisenä hohtavaa taivasta ja rukoillaan talvea tai edes kesäistä räntäsadetta, joka hiljentäisi noiden nuorten seireenien laulun. Onhan se selvä, että kukaan mies ei ole vastuussa teoistaan. Miehet ovat katsokaas visuaalisia olentoja, niiden seksuaalielämä toimii sillä viisiin, että sitä on hankala selittää naisille. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että miehet tykkäävät katsella pornoa ja että he haluavat yhtyä kaikkeen, millä on todistettavasti napa.<br /><br />Miettiikö kukaan kuinka tässä käy nyt raiskaajan, tuon pioneerin, joka haluaa ainoastaan porata karua ja vihamielistä maaperää? Kuinka toimia, kun kaikki soikkalanteiset ja silkohiuksiset ovat sairastuneet ilmeisen parantumattomaan nymfomaniaan ja viekoittelevat navoillaan luokseen kaikkia kynnelle kykeneviä? Onneksi on vielä joukko meitä vanhan maailman naisia, sellaisia, joiden harteilla lepää raiskaajien häviävän ryhmän säilyminen tämän vaikean ajan ylitse. Ne olemme me, rumat ja huonovartaloiset, tavalliset persjalat, jotka emme tahdo hillua puolialasti ja napa reikänä rävöttäen pitkin kaupungin raittia. Nythän me olemme tässä raiskaajien kohde numero yksi!<br /><br />En sano tätä sen takia, että pelkäisin omasta puolestani. Mitäpä minulla on merkitystä, niih. Olen vain huolissani noista viimeisistä urhoollisista raiskaajista. Niillä voi tulla syyllisyys ja pahakin mieli, kun ne joutuvat kahlaamaan läpi kaikkien suonikohjujeni, raskausarpieni, maksaläiskieni, SELLULIITTIENI vain itseään toteuttaakseen. Kuinka käy nykyiseen elintasoon ja brasilialaisin vahauksin hoidettuihin puutarhoihin tottuneiden hyvinvointiraiskaajien, kun he tormaavat päätä pahkaa kunnon 70-luvun viidakkoon, jossa bikiniraja on hyvinkin veteen piirretty viiva? Pian julkinen mielenterveyshuolto on tukossa, kun raiskaajat yrittävät hakea apua pahoihin uniinsa, jotka eivät vain suostu menemään pois ja muutenkin kiemurtelevat posttraumaattisen stressireaktion kourissa. He muistelevat aikaa, jolloin suu sanoi ei, eikä napakaan sanonut kyllä, niin kuin Karjalan evakot muistelevat kultaisia aikoja.<br /><br />Sitten on inhottavaa, kun yrittäisi itseään suojellakseen laittaa napaa näkyviin, ettei kukaan nyt luule, että tahtoo paksulla vaatetuksellaan tuoda julki jotain erityistä HALUAAN tulla raiskatuksi, joku muotiasiantuntija haukkuu heti pystyyn suomalaisen tuulipukukansan, joka röllöttää läskejään häpeämättä kesäkuumalla kadulla. Ei muuta kun palttoota niskaan ja itseään syyttämään jos joku sitten raiskaa!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1244649218935858253?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-69371807493631397482009-05-17T10:56:00.008+03:002009-05-17T11:42:25.537+03:00Viime aikoina on ollut melkein pelkästään mollivoittoisia kuulumisia, mutta eipä edes tällainen depressiotaipuvainen molla parista kolhusta lannistu, etenkin kun kaikenlaista kivaa seuraa ikävän jälkeen.<br /><br />Ensinnäkin suurkiitokset <a href="http://susupetal.vuodatus.net/">Susupetalille</a> ja <a href="http://vesiviiva.blogspot.com/">Elegialle</a> kirja-avun antamisesta tähän kriisikeskukseen. Humanitäärisen työnne ansiosta en ole kärsinyt kammottavista puutosoireista. Hauska muuten huomata, että muutaman kirjankin saa lojumaan ympäri asuntoa kodikkaan sotkuisen näköisenä :)<br /><br />Sitten olen saanut ihania tunnustuksiakin. Kiitokset<br /><br /><br /><div style="text-align: center;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_F_OGV4jI/AAAAAAAAAMU/zMwF_ONH6PM/s1600-h/you+blog+is+fabulous.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 145px; height: 186px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_F_OGV4jI/AAAAAAAAAMU/zMwF_ONH6PM/s320/you+blog+is+fabulous.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5336701773364453938" border="0" /></a><a href="http://lastulaineilla.blogspot.com/">Lastu</a><br /></div><br /><br /><br /><div style="text-align: center;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_FwsOHIrI/AAAAAAAAAME/GMXKc8IBrYM/s1600-h/1240778223_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 153px; height: 258px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_FwsOHIrI/AAAAAAAAAME/GMXKc8IBrYM/s320/1240778223_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5336701523752067762" border="0" /></a><a href="http://ruusutarha.vuodatus.net/">Pikku Sue</a><br /><br /></div><div style="text-align: center;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_FoZj4W3I/AAAAAAAAAL8/G86G9o_arEM/s1600-h/blogiyst.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 220px; height: 299px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_GuS7TPMFRvQ/Sg_FoZj4W3I/AAAAAAAAAL8/G86G9o_arEM/s320/blogiyst.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5336701381304146802" border="0" /></a><a href="http://ritviecav.wordpress.com/">Ritviecav</a><br /><br /><div style="text-align: left;"><br /><div style="text-align: left;">... Niin ja olihan tässä<a href="http://www.vau.fi/templates/PeriodPage____67193.aspx"> sellaistakin</a>, että lokakuussa raihnaisen Ally-mollan viimeisetkin saumat ratkeavat, vanu pöllyää ja mollaperheeseen syntyy pieni <a href="http://burmanintk.fi/blogit/almamaria/">Almamaria</a> tai <a href="http://alastalo.vuodatus.net/">Alastalo</a>.<br /></div></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6937180749363139748?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com25tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-87878128398554714462009-05-15T07:28:00.002+03:002009-05-15T08:06:56.586+03:00Äänestävät siitä homo- ja lesboparien perheensisäisestä adoptio-oikeudesta. Minä olen kyllä tällaisena telaketjueläinaktivistina jyrkästi asiaa vastaan. Voin sanoa, että olen tilannut jo 13-vuotiaana Animalian esitteitä (ja se olikin työläämpää, sillä silloin ei ollut internetiä) ja harkinnut joskus humalassa liittymistä Greenpeacen riveihin. Eläimet on sellainen asia, että niitä pitää minun mielestä suojella ihmisten irvokkailta kourilta. Ihmiset käyttävät eläimiä hyväkseen, ne syövät niitä ja käyttävät eläinkokeissa.<br /><br />Tarzanelokuvissa oli se apina, Cheetah. Siitä näki että se kärsi, eikö vaan. Ja arvatkaa mikä sen nimi oli siviilissä? Se oli sielläkin Cheetah. Ihan kamalaa riistoa. Miettikää jos sen Tarzanin esittäjän nimi olisi ollut siviilissä Tarzan? Hänelle oli varmaan tärkeää, että kaikki sanoivat häntä Tarzanin <span style="font-style: italic;">esittäjäksi</span> (eihän kukaan muista tyypin oikeaa nimeä kun se on niin hankala).<br /><br />On ihan kamalaa seurata tuota eduskunnan työtä homo- ja lesboparien asioiden hoitamisen suhteen. Siellä käsitellään koko kysymystä hyvin vähäpätöisten näkökulmien valossa "Kuka kirjoittaa syntymäpäiväkortin, jos lapsella on kaksi isää? Sittenhän perheessä kenelläkään ei ole kaunista käsialaa!" tai "Jos perheessä on kaksi äitiä, lapsi oppii, että on naisen tehtävä viedä roskat. Vaikka meidän kulttuurissamme se on miesten tehtävä!" Bu-huu, sanon minä! Eivät ole tainneet eduskunnassa vierailla keskivertosuomalaisessa perheessä ikinä. Jokaisessa perheessä asioita hoidetaan eri tavalla kuin muissa ja harva elää enää sillä tavoin niin <span style="font-style: italic;">kuin meillä Suomessa eletään</span>. Sori vaan, eduskunta. Sitä paitsi <span style="font-style: italic;">kaikki</span> lapset häpeävät teini-iässä vanhempiaan ja pitävät niiden seksielämää epänormaalina asiana.<br /><br />Tässä on nyt vähän suuremmistakin huolista kysymys. Jos tällainen jumalaton meno jatkuu, alkavat ihmiset adoptoida pian koiria! Se ei kyllä ole oikein! Ajatelkaa nyt jotain vanhaa, lässyttävää mummelia pukemassa takkia koiransa päälle. Pian koiria kuskataan mukana kaikkialla. Niitä viedään juhlille ja vaikka ulkomaillekin! Jos tämä adoptiokäytäntö lisääntyy, rakennetaan eläimille kohta hoitoloita, joissa ne voivat olla vanhempiensa poissaollessa. Pian niille on kokonaan omat lääkäritkin, jotka hoitavat niitä kalliilla rahalla. Ja kaupasta ostetaan kalliita "lastenruokia", jossa on omalle pikku sesselle kaikki tarvittavat ravinteet. Missään vaiheessa kukaan ei kysy avuttomalta ja puhekyvyttömältä koiralta, haluaako se ylipäätään tulla adoptoiduksi. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, miltä koirasta tuntuu eläintarhassa, jossa muilla eläimillä on vanhempinaan saman lajin edustaja ja itse se kulkee ihmisten parissa ihmisten shampoolle haisten?<br /><br />Minä olen eläinten kohtalosta aidosti huolissani. Voi olla, että tällä kertaa en tyydy pelkästään taivastelemaan, vaan tartun aktiiviseen toimintaan. Olen ajatellut, että sitten kun tulee oikein nätti ilma, kahlitsen itseni painavin ketjuin tuonne meidän parvekkeelle ja olen siellä syömälakossa, eläen pelkän jääteen voimalla, aina seuraavaan kusihätään saakka. Se voi olla vaarallista, mutta älkää minusta huoliko. Tällaista on aktivistin elämä!<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net">Pakinaperjantaissa</a> lemmikki<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8787812839855471446?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-72206681036932344082009-04-21T18:46:00.007+03:002009-04-21T19:58:31.303+03:00Oli oikeastaan hauska katsoa, mitä se keksii kunakin päivänä. Kun se muutti meidän rappuun, minä inhosin sitä, koska sillä oli vaalea pitkä tukka ja vaaleat pitkät jalat. Ja se oli laiha, eikä pitänyt kotimekkoja, tai niin minä siitä ajattelin. Mutta sitten sen kulkemiset alkoivat, enkä minä inhonnut sitä enää sillä tavalla niin kuin tuntemattomia inhotaan.<br /><br />Se kulki siinä meidän pihalla ja sillä oli aina kädessä siideripullo keskellä päivää. Kyllä sitä varmasti ihmeteltiin ympäri pihaa. Mutta ei se peitellyt pulloaan vaan kulki sen kanssa, istui penkillä ja kävi välillä ostamassa lähikioskista jäätelöä tai kolmioleipiä. Sitten se istui taas penkille, söi ja joi. Jos siitä kulki ohitse, se tuijotti kulkijaa niin kuin lapsi tuijottaa. Sen silmät olivat harmaat niin kuin lapsella, eikä sillä ollut kulmakarvoja ollenkaan. Vaikka kauempaa katsottuna näytti kuin se olisi ollut aina lomalla, läheltä huomasi ettei se ollut.<br /><br />Joinain päivinä sillä oli jalassa tummansiniset farkut ja toisinaan vaaleansiniset. Mutta sillä oli aina vaaleanruskea toppaliivi. Sen kädet näyttivät joskus kilpikonnan tassuilta, kun se oli syksyllä kylmissään.<br /><br />Illalla se meni aina kotiin, meidän yläkertaan. Kuulin sen askeleet rappukäytävässä. Ne olivat aina yhtä hitaat ylös saakka. Joskus myöhään yöllä se saattoi vielä istua käytävän valossa portailla, siideripullo kädessään. Silloin sen hiukset olivat märät ja kampaamattomat. Mietin, mahtoiko se käydä joskus saunassa. Silloin öisin minulla tuli joskus pakottava tarve mennä puhumaan sen kanssa, halusin sanoa sille jotain ja nähdä mitä tapahtuisi, kun jonkun ääni osuisi sen korviin. Mutta yleensä juuri silloin käytävän valo sammui, enkä sitten mennytkään. Siitä jäi mieleeni niin levoton olo, että niinä öinä oli vaikea nukkua. Kuljin yksin pimeässä ja kuuntelin, kuinka yö...<br /><br />Aamuisin katsoin ensin ilmat ja mietin millaisessa säässä se joutuisi taas olemaan. Tuntui, että aina oli kylmä tai sade tai tuuli. Olisi edes kantanut mukanaan kuumaa kahvikuppia siiderin sijaan. Aina se tuli, säällä kuin säällä, heti työläisten lähdettyä. Eikä sitä olisi kai kukaan saanut ajettua pois. Tuntui pahalle olla itse sisällä lämpimässä kun toinen oli sillä tavalla säiden armoilla. Vaikka olihan silläkin koti, jossa se sai kaiketi olla päivälläkin. En tiennyt mikä sen tarina oli, mutta arvuuttelin sitä mielessäni usein. Kaikilla ihmisillä oli tarina, etenkin tuollaisilla. Erilaisilla. En ollut järin kiinnostunut ihmisten tarinoista, ne olivat usein joko liian melankolisia tai liian melodramaattisia. Mutta tuosta ihmisestä olin alkanut olla jotenkin huolissani.<br /><br />Eräänä iltapäivänä näin sen istuvan sellaisessa kaatosateessa, että sen vaaleanruskea toppaliivi oli kauttaaltaan tumma ja hiukset olivat vähemmän vaaleat. Sillä oli kädessään vetinen kolmioleipä, jonka kärki oli pehmentynyt ja juuri taittumaisillaan. Se ei välittänyt kolmioleivästään eikä siideristään. Se katseli taivaalle ja näin sen nauravan, vaikken kuullut lasin lävitse. Näin sen nauravan uupuneen ihmisen katkeamatonta naurua.<br /><br />Silloin minä ikään kuin heräsin jostain kummallisesta horroksesta, jossa olin niin pitkään ollut. Pukeuduin kädet täristen päällystakkiin ja puutarhakenkiin, kävelin sateen läpi sen luokse (se todellakin nauroi suurella äänellä ja väsyneesti läähättäen) ja istuuduin vettä valuvalle penkille sen viereen. Sen nauru vaimeni vähitellen satunnaisiksi herähdyksiksi ja näin sen odottavan minun sanojani. Ja sitten minä yllätyksekseni kerroin sille oman tarinani, joka kuulosti enimmäkseen kovin melankoliselta ja osin melodramaattiseltakin. Ja sillä tavalla, vähitellen, tuo ihminen, jota olin ensin inhonnut, tuli jollakin tapaa pelastaneeksi minut.<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa </a>nimetön ja<a href="http://tarinointi.vuodatus.net/"> tarinamaanantaissa</a> näkemys<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7220668103693234408?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com21tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-50811784768513347752009-04-12T07:14:00.002+03:002009-04-12T07:55:11.767+03:00Tänään on päivä, jolloin blogihistoriaani tulee täyteen kolme vuotta. <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2008/04/n-on-mun-juhlat.html">Viime vuonna juhlittiin</a> oikein olan takaa. Tällä kertaa tyydyn kiittämään lämpimästi teitä kaikkia jotka olette luonani vierailleet ja kommenttiakin heittäneet. Tuntuu, että niskaan hönkivässä pääsiäisessä on ihan riittävästi.<br /><br />Kiitos myös kaikista ihanista, liikuttavista, hauskoista ja mukaansatempaavista jutuista, joita olen saanut lukea muiden blogeista!<br /><br />Viime aikoina minulla on ollut<a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2009/02/koditonna-oon-ma-vain.html"> hieman huolta ja murhetta</a>. Muutama päivä sitten varmistui, että joudun luopumaan ihan jokaisesta kirjastani, mieheni urheista ja väsymättömistä pelastusyrityksistä huolimatta. Tiedän, että monelle esimerkiksi huonekalujen menettäminen olisi paljon pahempi asia. Minulle tuo huonekalujen menetys ei ollut oikeastaan mitään, mutta kirjoista menin todella poissa tolaltani. Ensimmäistä kertaa elämässäni olo tuntuu aivan täysin irralliselta.<br /><br />Kirjojen joukossa oli<br /><br />Danten Jumalainen näytelmä, jonka Paratiisi jäi lukematta.<br /><br />Mika Waltarin Surun ja ilon kaupunki (jota säästin sitä lukematta 10-15 vuotta todella TODELLA pahan päivän varalle)<br /><br />Dostojevskin Kirjoituksia kellarista (jonka kantta en voinut katsoa muistamatta hiekan ja mullan ja märän heinän tuoksun)<br /><br />Andrei Makinen Idän sielunmessu (joka on ehkä kauneinta mitä on)<br /><br />Chet Raymon Yötaivaan alla (kirjakaupan täti huudahti tätä ostaessani "Oi! Ostatko sää tämän? Tää on IHANA! Minusta kirjakaupan täti oli oikeassa.)<br /><br />Repaleinen vauvakirja (jonka äiti osti odottaessani esikoistani 17-vuotiaana. Sitä lukiessani saatoin välillä uskoa, että tulisin ymmärtämään jotain vauvojen hoidosta).<br /><br />Katherine Alffeyn Delfiinikesä (jonka lukeminen lapsena vakuutti minut siitä, että jossain maailmassa täytyi olla joku toinen samanlainen kuin minä.)<br /><br />Sitten on vielä kymmeniä muita, joita en vielä uskalla edes ajatella.<br /><br />Ensin ajattelin, etten koskaan enää osta yhtään kirjaa, tosin tällä hetkellä omistan niitä jo kaksi sillä tosielämän persoonallanikin oli vasta syntymäpäivät (kiitos onnitteluista <a href="http://kutuharju.vuodatus.net/">Kutuharju</a>!!!). Mutta sitten päätin, että kerään kaikki kirjat takaisin, yksi kerrallaan, vaikka siihen menisi koko loppuelämä! Saapa nähdä kuinka se lähtee onnistumaan.<br /><br />Rakkaasta kirja"kokoelmastani" on siis jäljellä pelkkä lista. Kerro ihmeessä sinäkin - parahin paikalleosuja -lempikirjasi, niin lisään sen mukaan listaan. Miksipä en saisi hankkia myös entistä parempaa hyllyntäytettä!<br /><br /><br /><span style="font-size:130%;"><span style="font-weight: bold;">Hyvää pääsiäistä ihan jokaiselle!</span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5081178476851334775?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com26tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-29564275306307136002009-03-31T08:16:00.005+03:002009-03-31T09:17:48.249+03:00Olin ehtinyt tehdä elämässäni useita uhkarohkeita täyskäännöksiä ja muutamia suurehkoja virheitäkin, mutta vihdoin elämäni vaikutti seestyneen. Olin työskennellyt jo useamman vuoden pienessä kahvilassa, joen ja sen rantaa pitkin mutkittelevan ulkoilma-alueen kupeessa. Se oli juuri sitä, mitä en ollut koskaan ennen kuvitellut alkavani tekemään, mutta mukavaa yhtä kaikki - sitten kun siihen oli tottunut.<br /><br />Kahvila oli viihtyisä paikka etenkin kesäisin. Pihakoivut heijastivat vienoa vihreäänsä lasiruuduista sisään ja aurinko täplitti vitivalkoisen kahviastiaston. Aamupäivisin kahvilan täyttivät hälisevät lapsiperheet ja iäkkäät pariskunnat, iltaisin paikalle saattoi eksyä nuorempiakin oluelle tai jääkuutioidulle siiderille.<br /><br />Oikeastaan minä viihdyin paremmin kahvilassa, kuin omassa asunnossani, jota en ollut oikein koskaan oppinut kutsumaan kodiksi.<br /><br />Sitten tuli se keskiviikko. Jo aamulla oli niin kuuma, että hiekka tuoksui auringolta kun kävelin töihin. Loistavan ilman pöllämystyttämät ihmiset kävelivät pökkyräisen näköisinä kaduilla. Toiveikkaat jäätelökojut availivat jo ikkunaluukkujaan. Jo ennen kuin astuin sisään kahvilaan, näin hänet. Kahvilan lähistöllä oli vanha, viisi- tai kuusikerroksinen kivitalo, jonka uumenista löytyi kotiparturi, asianajotoimisto ja tavallisten ihmisten koteja. Talon tumman peltikaton täytyi olla jo ritisevän kuuma, mutta niin vain tuo uskalias työmies keikkui kesän kauneimmansinisen taivaan rajalla, liikkuen katolla kevyesti ja ruskettuneena.<br /><br />Sain pian huomata, että pystyin helposti seuraamaan miehen puuhia kahvilasta saakka. Paidaton yläruumis näytti lihaksikkaalta. Huomasin asiakkaidenkin tähyävän katolle silmiään varjostaen. Mietin, kuinka todennäköistä olisi, että mies tulisi virkistäytymään juuri tähän kahvilaan. Mietin, huomaisiko mies mahdollisesti minua. Tuollaiset eivät ole mitään vanhanpiian ajatuksia. Sellaisia kaikki naiset ajattelevat.<br /><br />Joku lintubongari oli aikaisemmin unohtanut kiikarinsa kahvilaamme ja hiljaisempina hetkinä saatoin katsella miestä linssien lävitse. Kiikarin läpi hän oli kovin tavallinen; ei niin lihaksikas eikä ketteräkään. Monet kerrat hän oli vähällä tipauttaa työkalunsa tai livetä katolta kokonaan. Kuumakin häneen otti. Koko iho oli kuin uitettu. Olin tyytyväinen, että nuo kaikki asiat tulivat selviksi nyt. Olisin varmasti ollut pettynyt, jos totuus olisi paljastunut vasta, jos mies olisi sattunut kahvilaan. Mutta kun naisen mieli johonkuhun kiinnittyy... Päätin ihailla tuota miestä kaikesta inhimillisyydestä huolimatta. Jotenkin se teki hänestä saavutettavammankin.<br /><br />Puoli neljän aikaan hän tuli. Hän oli pukenut ylleen haalistuneen paidan, jonka kainalot olivat jo kostuneet läpi ja sipaissut hiuksensa. Hän tuli tiskille ja ojensi Jaffa-pulloa. Minä punastuin. Punastuin kuin vanhapiika, enkä sanonut mitään, paitsi kiitos ja ole hyvä. Eikä mieskään sanonut mitään. Vilkaisi vain nopeasti silmiin, eikä mitään katseessa herännyt. Sitten hän meni terassille, joen puolelle ja tuijotti virrassa lipuvaa venettä. Hän olisi jäänyt sisään, jos olisi ollut edes pikkuisen kiinnostunut. Se oli selvä.<br /><br />Maija tuli päästämään minut kotiin, eikä huomauttanut vaikka kaulani oli vielä aivan punaisilla laikuilla. Hän luuli varmasti, että kahvilassa oli käynyt taas riehumassa se humalainen, joka sanoi, että minun pitäisi saada munaa. Se humalainen olisi takuuvarmasti nauranut räkä kurkussa kurluttaen, kun olisi nähnyt minut rakastamassa työmiestä salaa.<br /><br />Kotiin lähtiessäni kiersin ihan tahallani joen puolelta. Mies istui siellä vieläkin ja tuijotti joelle. Minua hän ei huomannut. Oli niin kuuma ja ahdistava. Sellainen ilma, jolloin ei pitäisi joutua edes kävelemään. Istuuduin joen pientareelle. Siitä minut näkisi jos tahtoisi. Uittelin varpaitani kylmässä virrassa. Olin niin kurkkuani myöten tyytymätön siihen mihin yleensä tyydyin.<br /><br />Se keskiviikko, noin neljän aikaan iltapäivällä, oli virranjakaja elämässäni. Tuntui, kuin jokin vieras olisi mennyt minuun. Se sai minut riisumaan kaiken yltäni ja heittämään joen törmälle. Alastomanakin tunsin ilman hohtavan kuumaa. Kävelin jokeen hitaasti. Hengästytti ja tuntui jännittävältä. Vesi halusi viedä jalkoja joka suuntaan. Kivet olivat väliin liukkaita, väliin teräviä. Uin muutamia kierroksia, annoin kiharoideni kastua ja venyä pitkiksi sotkuiksi. Kauempana laiskasti putputtava moottorivene lähetti minulle aaltoja joiden varassa nousin ja laskin vastaan panematta.<br /><br />Uin kunnes olin kokonaan virkistynyt. Sitten nousin takaisin rantaan ja kuivasin itseni hameeseeni. Kattomies oli kadonnut terassilta. Ei se minua haitannut. Joki oli sammuttanut rakkauteni palon. Oloni oli jotenkin kevyt ja nauruherkkä. En edes viitsinyt pukea tukisukkahousuja kotimatkalle vaan roikuttelin niitä kädessäni.<br /><br />Muutaman päivän kuluttua kahvilaan saapui Pertti, vanha kanta-asiakas. Hän tunnusti nähneensä koivujen takaa minut uiskentelemassa vailla rihman kiertämää. Lintubongariksi hän ei sentään tunnustautunut. Siitä lähtien olemme olleet Pertin kanssa yhdessä.<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/"><br />Pakinaperjantaissa</a> katolla ja <a href="http://tarinointi.vuodatus.net/">Tarinamaanantaissa</a> keskiviikko<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2956427530630713600?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com23tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-42727858505777213132009-03-18T11:22:00.002+02:002009-03-18T11:57:12.601+02:00Oikeestaan se oli yks mun hyvä kaveri, joka sano kerran, että mun pitäs ottaa silmät pois omasta perseestä ja alkaa katseleen maailmaa tolleen vähän laajemminkin. Mä olin kai just valittanu, ku mutsi ostaa kaupasta aina jotain ihme valmismakaroonilaatikkoo eikä sellasii parempii mössöjä. Sit ku mä syön sitä makaroonii niin mä saan ihan sikana hiilihydraattii, eikä mulla mahdu housut kii ja oon muutenki ihan sika.<br /><br />Okei, mä oisin voinu suuttuu tuosta kommentista, mut kaverilla on ollu vähä vaikeeta; isä hakkaa sitä ja äiti on linnassa. Siksi sen kai täytyy joskus purkaa pahaa mieltänsä syyttömiin. En mä sit viittiny suuttua, katoin vaan sitä pahasti ja sanoin, et senkin pitäs kattoo vähä tarkemmin mitä paskaa pistää suuhunsa. Tiiän, et se ei tykkää tollasista kommenteista, kun se on ollut joskus aika läski.<br /><br />Mut joka tapauksessa mä päätin kattoo vähän tarkemmin ympärilleni. Ja se kyllä ihan oikeesti kannattaa. Monetkin luulee, että oikeestaan vaan oma ite on tärkeetä, mut tää on iso maailma ja täällä on ihan helvetisti ihmisii. Ja niistä monilla on niin paljon huonommin kuin sulla.<br /><br />Esimerkiksi meidän naapurissa se perhe, joka joutuu asumaan just siinä pyörätien vieressä. Mä rupesin kelaamaan, et vähänkö ois hirveetä olla niiden tilanteessa. Porukka vaan mulkkaa sisään ikkunoista ohimennessään! Ajatella vaikka, jos sattuu just olemassa vaatteiden vaihdossa. Ja etenkin niitten perheelle se on paha, kun ne on niin rumia. Jos ne ois paremman näkösii niin ne vois ottaa sen mulkkaamisen kohteliaisuutena.<br /><br />Sit on kaikki vanhukset. Niillä on varmaan ihan hirveetä, kun niiden kaikki karvat menee harmaiksi. Siis KAIKKI karvat! Kuin sitä kehtais mennä ees kenenkään kans sänkyyn? Sit ne ei voi ees laittaa mitään siistejä kampauksia, kun niillä ei oo niin paljon hiuksia kuin vaikka mulla. Yhellä meidän koululaisella oli tosi ohuet hiukset ja se sano, ettei niihin saa paljon mitään siistejä kampauksia. Onneksi ne saa olla vanhainkodissa, eikä niiden tarvi mennä kaupungille, jos ne ei halua.<br /><br />Sit vaikka jos olis sota, niin se olis ihan kamalaa. Mäkään en varmaan sais asua täällä kaupungissa vaan pitäis lähtee jonnekin korpeen pakoon. Eikä ne varmaan viitsis ees näyttää telkkarista mitään sodan aikana. Ois ihan järkyttävää olla jossain korvessa ilman mitään tekemistä. Mä varmaan vaan tekstaisin Jossun ja Sussun kanssa tai sit mä tekisin itsarin. Ja sit jos ois kaupungissa ja tulis pommitus, niin arvatkaa vaan kellä ei oo kellaria lähimainkaan! Meidän pitäis mennä varmaan johonkin pulsupommisuojaan. Sit mä AINAKIN tekisin itsarin. Se ois ainaki helppoo kun vois mennä vaan kadulle ja odottaa että joku pommittais.<br /><br />Mut siitä mä olen kiitollinen noille sotaveteraaneille ja muille, että ne on puolustanut meidän maata kaikkia vihollisia vastaan. Mä nimittäin mietin pikkusen tätä maailmaa, missä mä elän ja huomasin kuin paljon huonommin muualla on. Jos vertaa vaikka Afrikkaan tai jonnekin Englantiinki. Siis niillä on niin paljon vaikeempi päästä Big Brotheriin kuin täällä Suomessa. Siellä on varmaan miljoonia hakijoita Suomea enemmän ja silti niitä pääsee sisään just saman verran kuin Suomessa. Sitä paitsi täällä Big Brother on tullut ehkä niin vähän aikaa, et se voi olla vielä käynnissä sit ku mäkin voin hakee sinne. Mut ois se toisaalta aika mahdotonta, et systeemi ois kaikkialla yhtä reilu. Muuten jossain Afrikassakin niitä talon asukkaita ois aluksi tyyliin 150 tai sit täällä Suomessa vaan joku yks ääliö. Siis ei kukaan jaksais katsoo sellasta. Mut niin se on et maailma ei vaan oo reilu paikka. Niin sen kuuluu mennä.<br /><br />Mä ainakin syön vaiks seitsemän vuotta pelkkää makaroonilaatikkoo, ennenku asuisin jossain, missei ois mitään mahkuja päästä Big Brotheriin. Eli oli se kaveri ehkä oikeessa, mut ois se voinu esittää sen asiansa pikkuisen kiltimmin, eiks vaan?<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net">Pakinaperjantai</a> ja suomusilmä<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4272785850577721313?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-66744246245407699742009-03-11T12:16:00.005+02:002009-03-11T13:05:26.679+02:00Sanovat nykyisen, länsimaisen sivistyksemme olevan kaukana entisaikojen barbaarisista ratkaisumalleista ja vahvimman laista. Mutta minusta se ei pidä paikkaansa. Vahvin vain näyttää erilaiselta kuin ennen.<br /><br />Sanovat, että demokratia antaa meistä jokaiselle äänen ja myös mahdollisuuden saada sen kuuluville. Silti kertaakaan kukaan ei ole kuunnellut minun ääntäni.<br /><br />Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, jokaisella on oikeus ajatuksiinsa. Meidät laitetaan ryhmiin työskentelemään ja sanotaan, että jokainen ajatus on yhtä tärkeä. Ettei saa tyrmätä ainakaan suoralta kädeltä. Ja silti on selvää, että joidenkin mielipiteet ovat parempia ja suositumpia kuin muiden. Ainakin parempia ja suositumpia kuin minun.<br /><br />Tämän päivän vahvimmat ovat niitä, jotka osaavat puhua, sellaisia, jotka eivät häpeä käyttää pitkiä lauseita. Ne ovat niitä, joilla on varaa ja kiinnostusta muotivaatteisiin. Ne ovat kauniita ja saavat helposti ystäviä. Ne ovat laumaeläimiä, niitä, jotka osaavat sopeutua systeemiin kysymättä tai kyseenalaistamatta koskaan mitään.<br /><br />Heikoimmalla ei ole mahdollisuuksia yhteiskunnassa, joka ei myönnä heikkoja olevan olemassakaan. "Ei voi mitään", ne sanovat. "Kaikilla on kuitenkin tässä maassa samat lähtökohdat". Ihan kuin olisi oma vika, että on sattunut syntymään kaiken ulkopuolelle tai että on kiinnostunut ajattelemaan omilla aivoillaan muitakin kuin standardiajatuksia. "Se on kyllä tosi älykäs. Harmi vaan, ettei se tule oikein toimeen toisten kanssa", ne selittävät. Eivät voi antaa yrittää tulla toimeen ihan vain itsensä kanssa.<br /><br />Täällä saa olla mitä mieltä vaan. Mutta pitää kuitenkin ajatella, että demokratia on meille kaikille tasapuolinen ja suopea. Pitää ajatella, että muut ihmiset ovat kivoja ja mukavaa seuraa. Pitää uskoa, että sopeutuu kyllä, kunhan menee mukaan iloisella mielellä ja yrittää joka päivä pikkuisen edellistä enemmän. Pitää muistaa olla kiitollinen länsimaisesta sivistyksestämme, jossa kaikki ovat saman arvoisia, eikä vahvimman laki päde.<br /><br />Kun eläin on ajettu nurkkaan, se puolustautuu. Joskus minusta tuntuu hyvältä sanoa tuo lause ääneen. Katselen valokuvia joissa minunlaiseni eläin seisoo ase kädessään. Joku aivan minun kaltaiseni, heikko ihminen. Kuvassa se ei yhtäkkiä näytäkään enää heikolta. Se näyttää pelottavalta, sellaiselta, josta saatettaisiin kirjoittaa lehdissä. Viime aikoina olen ollut huomaavinani, että nuo valokuvien ihmiset vaikuttavat ainoilta oikeilta ihmisiltä koko maailmassa. Kenelläkään muulla ei ole juuri merkitystä.<br /><br />Tämä meidän systeemimme on siitä ovela, että vaikka noita valokuvan ihmisiä tulisi, eläisi ja kuolisi kuinka monta tahansa, vaikka jonain päivänä minäkin.., tuo systeemi voi sälyttää kaiken vapaan tahtomme ja valintamme niskoille. Eihän tässä, vapaassa läntisessä maailmassamme, kenenkään ole pakko tuntea surua, ahdistusta tai epätoivoa. Taivaspaikka on varattu niille, jotka uskovat siihen, mihin meidän kuuluu uskoa. Ja meille muille on varattu heikon ihmisen tai <a href="http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200903110114853_ul.shtml">mustan enkelin</a> osa.<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa </a>valokuvassa<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-6674424624540769974?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-27502714296289747332009-03-09T11:12:00.004+02:002009-03-09T11:54:06.451+02:00Vaikka <a href="http://pueblogisi.blogspot.com/">Keisarin uudet vaatteet</a>-blogi lienee jo tosi monelle tuttu, on pakko silti hehkuttaa sitä oikein erityisesti täälläkin.<br /><br />Siis <a href="http://vesiviiva.blogspot.com/">Elegia</a> ja <a href="http://itkupillinkyynelkaasua.blogspot.com/">Itkupilli</a> ne vasta osaavat tehdä sairaan hienoja Bloggerin pohjia! Ei voi kuin ällistyneenä ihastella, millä vauhdilla noita uusia, hienoja taideteoksia ilmestyy. Jossain vaiheessa valitsen noista jonkun itsellenikin, mutta en ole toistaiseksi osannut päättää monen suokkarin väliltä.<br /><br />Ei voi kuin ihailla lahjakkaiden ihmisten puuhia!<br /><br /><br /><br /><br />... Ai niin ja nyt kun olen koneella, lisään vielä tämänkin. Tummennettuina ne lauseet jotka pitävät paikkansa minun kohdallani.<br /><br /><br /><span style="font-size: medium;">TÄNÄ VUONNA</span> <ul style="margin-top: 0cm;"><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen nauranut niin, että vatsaan sattuu</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt;"><span style="font-size: small;"><strong>olen saanut joulukoristeet kerättyä pois ennen laskiaista</strong></span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt;"><span style="font-size: small;">olen herännyt aamulla ja ollut innoissani uudesta päivästä</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt;"><span style="font-size: small;">olen nukahtanut illalla ilman pelkoa</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt;"><span style="font-size: small;">olen kävellyt metsässä ja nauttinut pakkasesta</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen katsonut kotia ja miettinyt, että onpa täällä siistiä</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen uskonut kykyihini</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen uskonut jaksamiseeni</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen nähnyt tulevaisuuden valoisana</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen ylipäänsä uskaltanut ajatella, että tuleva on tulossa</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen nauttinut muiden ihmisten seurasta</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt;"><span style="font-size: small;"><strong>olen huomannut, että taivas on välillä sininen</strong></span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen ollut iloinen</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen päättänyt olla murehtimatta</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen ollut innoissani jostakin asiasta</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen ollut onnellinen</span></li><li class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 0pt; font-weight: bold;"><span style="font-size: small;">olen ollut sitä mieltä, että elämä on oikeastaan aika ihanaa</span></li></ul>On ollut niin hankala alkuvuosi, että alan pian uskoa saaneeni silloin vuosia sitten kunnon aivopesun psykoterapian muodossa. Normaali Ally näkisi pelkkää pimeyttä ja olisi äärimmäisen itsemurha-altis.<br /><br />Nimimerkillä hullu, mutta iloinen sellainen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2750271429628974733?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-56335567430486958052009-03-02T13:11:00.003+02:002009-03-02T13:38:07.539+02:00"Antti se oli nuoruuessaan sellanen kolli, jotta eipä nyttemmin uskoisi. Kattokaa näitä hampaita nytten. Ei ne silloin tämmöset olleet vaan kaikki oli suussa, juu. Nytten ku saman kylän ämmät kulkee ohitte, ne kattoo pahalla ja ovat ku ei tuntiskaan. Vaan sillon ku räkä-Antti oli nuori, oli toinen ääni kellossa, perkele! Ihan yksi hailee; en mää niistä luuskista perustaiskaan.<br /><br />Vaa nytpä mää pojat kerronki kun pääsin nuorena miehenä kattelemmaan ensimmäisen kerran ihan oikiaa revvaa. Mitä kolo komiassa? Häh? Mitä? Rähhähähähä...<br />Joo, se oli sillon ku ei vielä niitetty ojan reunoja eikä niitä tuuheampiakkaan puskia. Sillon oli naisetkin vielä apinasta polveutunneet, rehhehe. Perskele soikoon, tosi kuvvesi.<br /><br />Olimma sillon yhen Kangasperän Taiston kanssa junaraan varressa töissä. Joo, se oli kauan sitten. Oli hampaat ja kaikki. Istuimma siinä raan varressa ja söimmä evästä. Taistola oli kotipolttosta pullossa mukana. Joimma siitä ja söimmä leipiä. Haisi junaraalle ja kesä oli just niin kaunis niinkö pittää. Vitura soikoon, tässä ihan mieliki herkistyy, rähhähähähää...<br /><br />Siinä istuimma, ku juna tulla puksutteli siitä ohittepäivää. Taisto oli pannu viispennisen raalle junnaa oottammaan. Olimma juuri haukkaamassa kumpanenki omasta leivästämmä ku juna tuli kohalle. Samassa kävi märkä roiskaus pitkin naamavärkkiä ja leipiä. Kuset perkele sattui joku laskemaan justiinsa siinä kohen rattaa, perkele. Rähhähähä, räkä-Antin tuuria, perkele. Kattoimma Taiston kanssa toisiimme ja sannaa sanomatta haukkasimme kusisia leipiämme. Sovimma, että tästä ei koskaan puhuta. Mutta ehämmää niitä luppauksia ossaa...<br /><br />Niin, se reva tosiaan. Sinä päivänä näimmä Taiston kanssa sattumoisin revankin. Siinnoli lähellä hullujenhuone, josta aina joskustapäivää karkas hulluja vappauteen. Sillonkin oli yks pyylevä emäntä päässy livohkaan hourulasta. Siinä se käveli rattaa pitkin karvanen reva vilkkuen ku Taisto ja mää yritimme töitä tehä. Ku se näki meiät, se pysähty kohalle ja osotti meille karvojaan. "Kattokaa! Naavaa", se sano ja purskahti itkuun. Sitte se jatko rattaa pitkin, eikä sillä ollut etes kenkiä jalassa.<br /><br />Semmosia ne akat on perkele. Hulluja kaikki nuo kylänki luuskat. Perse naavassa juoksette, perkeleet!!! Kuulettako?? Ei ne ennää viitti ees pysähtyä ku räkä-Antti puhuttellee..."<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5633556743048695805?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-87942871081385634422009-02-27T12:30:00.005+02:002009-02-27T13:19:16.683+02:00Nyt pitäisi saada tänne Suomeenkin yksi oikein kunnollinen turistirysä. Ai niin, mutta onhan meillä se joulupukin maa tai mikä se nyt onkaan... Mutta siinä on se ongelma, että moottorikelkalla ei saa ajaa humalassa ja lämminhenkisissä tapaamisissa pukin kanssa saa viinalle haista vain nähtävyys itse. Näin ainakin luulen.<br /><br />Siis joku sellainen turistirysä pitäisi olla, jossa saapi olla koko ajan päissään, jossa saa ostaa halpaa ja helposti hajoavaa turistikrääsää ja jossa olisi vähän lämpimämpi kuin jääbaarissa. Ai niin, mutta onhan meillä ruotsinlaivat! Mutta siellä laivoillakin myydään pääasiassa kestäviä tuotteita, eivätkä ulkomaan turistit välttämättä ymmärrä mitä mieltä on hortoilla päämäärättömästi mustalla merellä ja ahtaa seisovassa pöydässä itsensä oksennuskuntoon lämpimiä prinssinakkeja.<br /><br />Minusta pitäisi ottaa jokin harmiton kyläpahanen, vaikka sellainen tapahtumaköyhä maantienvierunen kuin <a href="http://www.muhos.fi/">Muhos </a>ja muuttaa se ihan käestäpittäin oikeaksi turistirysäksi. Kun aletaan miettiä maailman kuuluisimpia turistirysiä, huomaamme helpotukseksemme, että niitä yhdistää valmiiksi jo eräs yhteinen piirre Muhoksen kanssa; kummankaan lähellä ei ole kerrassaan yhtään merkittävää nähtävyyttä! Näin turisti ei koskaan koe välttämättömyydekseen lähteä rysän ulkopuolelle seikkailemaan ja kulttuurishokkia saamaan.<br /><br />Eroavaisuuksia toki löytyy, mutta ne on onneksi helposti korjattu. Ensiksikin koko Muhos (tai joku muu vastaava pikkurujokka) tulisi kattaa lasilla tai jollain muulla kasvihuoneenvalmistusmateriaalilla, jotta ilmasto-olosuhteet muuttuisivat suosiollisempaan suuntaan. Heti perään kopioitaisiin pääkadun (siis ainoan kadun; onpahan turistinkin helpompi suunnistaa) varteen vieri viereen ketjussa samat liikkeet yhä uudestaan ja uudestaan. Ainakin viisi Siwaa ja Sokkaria ja Kymmenen Muhoksen villaa täynnä hajoavia hellehameita ja aurinkolippoja. Jonnekin väliin Mäkkäreitä ja yksi "eksoottinen paikallinen" jossa saa halpaa, mutta pahaa mustareunaista pizzaa.<br /><br />Sitten vain rakennetaan hotelleja kauppojen taakse. Niin korkeita, että ne ylettyvät lasikattoon saakka. On sellaisia koko perheelle sopivia ja sellaisia, joissa disco jytkää ja limuviinan hajuinen oksennus löyhkää vuorokauden ympäri. Kadun varrella voi otattaa pään täyteen viinaa, pikkulettejä tai vaikka hennatatuointeja. Joku juronnäköinen ja kielitaidoton paikallinen piirtää karikatyyrejä ja varastaa sivutyönään lompakkoja ja käsilaukkuja. Jokaisen hotellin yhteydessä on lämmitetty uima-allas ja kun lähistöllä ei ole merta, ei kenenkään tarvitse edes kerran vaivautua muodon vuoksi meriveteen hytisemään.<br /><br />Muhoslaisia palkataan pakolliseksi eksoottiseksi lisäväriksi. Paikallinen rappio-roope saa istua pullopalkalla mäkkärin vieressä perisuomalaisen shamaanin takkuiseen karhuntaljaviittaan ja ryhmysauvaan tai vaihtoehtoisesti Väinämöisen kupolilakkiin sonnustautuneena, epävireinen kantele kainalossaan. Aino-neidot tarjoavat fukia ja sukia aina edulliseen hintaan. Suurisilmäiset lapset kuljetetaan välitunneilla Sokkareiden ja Siwojen eteen kerjäämään kolikoita ja herkkupaloja. Aamuisin "kalastajat" huutelevat toisilleen iloisesti pakastekalat olallaan, ennen kuin matkaavat Ouluun teknisen alan työtehtäviin. Frederikillä ja Matti Nykäsellä on kerrankin lyhyt matka turistirysään keikkatöihin.<br /><br />Kun soppaan lisätään vielä säännöllisin väliajoin perin kiusallisesti kapasiteettinsa rajat saavuttava viemäriverkosto, matkaoppaat, jotka ovat aina kännissä ja puhelinyhteyden tavoittamattomissa, holtittomasti kaahaavat ja tööttäilevät autot (saa karvanoppajengikin tekemistä), ennustajaeukot jotka lupaavat kaikille onnea ja kahta lasta, sekä tietenkin pähkinöitä varastelevat, vihaiset apinat (kai sellaisiakin hankitaan), on suosio taattu!<br /><br />Etenkin, kun toiseksi viikoksi voi mennä joulupukin maahan. Ja ruotsinlaivalla kotiin!<br /><br />On se vaan... <a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantai </a>ja turistirysä<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8794287108138563442?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-19038118491929458362009-02-25T10:51:00.001+02:002009-02-25T11:18:07.978+02:00Nainen seisoo hajuvesiosastolta uhoavan, raskaan tuoksupilven keskellä. Hän vilkaisee vaivihkaa mainosikkunan lasipinnasta heijastuvaa itseään. Kaikki on tiptop, juuri siten kuin hän haluaa ja kuten hän on tottunut. Kiharat tuoksuvat kampaajan hoitotuotteille, meikki näyttää kevyelle, vaikka on todellisuudessa juuri sellainen raskas, turvallinen naamio, jota ihminen kokee joskus tarvitsevansa. Pitkä, viittamainen päällystakki antaa hieman boheemin vaikutelman, kuin olisi juuri matkalla kulttuuritapahtumaan.<br /><br />Keski-ikäisyys on mielenkiintoinen olotila, nainen miettii nenän turtuessa vähitellen hajuveden löyhkään. Nuoret miehet kulkevat ohitse kertaakaan vilkaisematta. Niin tekevät muunkin ikäiset miehet. Sitä muuttuu jotenkin läpinäkyväksi, vaikka yrittää tehdä itsestään numeron laittamalla kaiken viimeisen päälle. Vähitellen sitä muuttuu tarkkailijaksi. Elämä saa uuden sävyn, halusi asian olevan niin tai ei. Oma naiseus pitää määritellä kokonaan uudelleen, onhan sitä tullut vuosikaudet tunnettua itsensä eniten naiseksi miesten ihailun ja naisten kadehdinnan kohteena ollessaan.<br /><br />Nyt on sitten itse sellainen, jollaisia ei silloin nuorempana ymmärtänyt. Sellainen, joka katsoo vierestä hieman vihaisen oloisena. Ei sitä katkeruutta silloin ennen osannut käsittää, saati itse tuntea, niin kuin ei montaa muutakaan asiaa. Ja nykyajassa on vielä entistäkin vaikeampaa olla tällainen; eihän vanhenevia naisia ole olemassakaan! Naisen tekisi mieli nauraa, murtua jotenkin. Mutta kun ei osaa enää.<br /><br />Kaksi nuorta tyttöä, parikymppistä hädintuskin, selaa läpi kynsilakkavalikoimaa. Kummallakin tytöllä tukat pörröttävät epäsiististi ja tiukat housut eivät imartele heidän vartaloaan. Silti noissa tytöissä on jotain enemmän kuin naisessa, jotain, mitä ei voi saavuttaa rahalla. Silmät ovat parasta nuorissa ihmisissä. Ne paljastavat, että nuo ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta.<br /><br />Tytöt maleksivat kiireettömästi matkoihinsa. Nainen ottaa kynsilakkapullon käteensä. Kirkkaan punaisessa lakassa on suuria metallihileitä joukossa. Nuorten ihmisten lakkapullo. Nainen avaa käsilaukkunsa ja työntää kynsilakkapullon sinne. Tuon kaiken hän tekee hitaasti ja harkitusti, tietäen, että tavallaan olisi nautinnollista tuntea vartijan raskas käsi olkapäällään. Saada todiste, että on edes pikkuisen näkyvä vielä.<br /><br /><br /><a href="http://tarinointi.vuodatus.net">Tarinamaanantain</a> aiheena on lohtu<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1903811849192945836?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com25tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-51459096400479644822009-02-20T09:44:00.003+02:002009-02-20T10:21:48.554+02:00Pimeimmän ajan murtamana ihminen saa sentään iloa ja tyydytystä siitä asiasta, että täällä meidän kolkallamme on sallittua ja jopa toivottavaa haukkua itseään. On nautinnollista kerätä kaikki ulkomaailman ihmiselle suomat vastukset ja kääntää ne oman riittämättömän olemuksensa ja/tai toimintansa syyksi. Näin luomme itsellemme ainakin illuusion siitä, että olemme itse puutteellisen jumalhahmon tavoin sähläämässä kaiken mikä voi mahdollisesti mennä maailmassa pieleen.<br /><br />Itsensä haukkumisessa on sekin hyvä puoli, että se kohdistaa ihmisen huomion pois asioista, jotka satuttavat enemmän kuin tuo hiljainen solvaaminen. Ihminen seisoo joka aamu peilin edessä ja haukkuu itseään silmäpussiseksi, laiskaksi vätykseksi, josta ei ole muuta kuin perseellään makkaamaan (miten muuten perseellään maataan??), eikä huomaa että miehen jäljiltä jää joka ilta lavuaarin reunalle avoin ja lievästi mielenosoituksellinen Erioil-pullo jota mies käyttää käsiensä rasvaamiseen. No, mitäs siinä, jos toinen rasvaa ahkerasti kehoaan, joku ajatteleva ihminen tuumaa. Mutta kun tämä onneton kyökkimasokisti ei huomaa sitäkään, että eräänä päivänä vessanpöntössä kelluu joka ainoa miehen perskarvoista ja sen jälkeen Erioil-pänikän korkki pysyy kiinni. Joku laskisi yhteen jonkinlaisen laskutoimituksen, mutta itsensä haukkuja tietää kaiken muun olevan kunnossa, paitsi sitä faktaa, että itsessä on vikaa.<br /><br />Itseinho on turvallinen ja ihana asia. Siihen on lämpöistä kääriytyä ja sulkea silmänsä muulta maailmalta. Täytyyhän sitä olla erityinen, kun kukaan muu tuttu ei ole niin ruma ja kammottava ja saamaton. Se tuntuu melkein taivaalliselta armolta, jos kauppareissulla tuttu kyläjuoppo ei haukukaan saatanan kusitolpaksi ja entinen työkaveri tervehtii, vaikka ei muistakaan mistä tuon kohtalon koppelon tuntee.<br /><br />Kuinka suloiselta tuntuukaan hankkia itselleen jotain hyvää, vaikka tietää, ettei missään nimessä ole ansainnut muuta kuin torjuntaa ja solvauksia! On lähes syntisen ihanaa vetää jalkaan alelaarista vaivihkaa valitut reiättömät puuvillapikkuhousut tai nauttia suklaavanukasta television ääressä varovasti näykkien. Jos olisi sellainen ihminen, joka kuvittelisi ansaitsevansa ihan kokonaisen, täynnä ihanaa makua olevan suklaavanukkaan, hän hotkisi tuon herkun sen paremmin ajattelematta. Mutta itseään haukkuvalle tuo vanukas on merkki siitä, että jollakin tavalla omalla surkealla olemassaololla täytyy olla jokin suurempi, salattu merkitys. Eihän muuten tällaista mannaa sataisi suoraan niin kurjan olennon hyppysiin.<br /><br />Matematiittisesti ajatellen kannattaa olla itseään haukkuva ja vihaava ihminen, sillä tällaiselle ihmiselle sattuu vain positiivisia yllätyksiä. Kaikki paha, mitä omalle kohdalle voi sattua, on täysin odotettua ja jopa ansaittua. Niin makaa kuin petaa ja itepä oot soppas keittänyt ovat lauseita, joita jokaisen kannattaa toistaa itselleen vähintään kymmenen kertaa päivässä.<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net">Pakinaperjantaissa </a>vätyksistä<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5145909640047964482?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-91905011392002797142009-02-19T09:26:00.004+02:002009-02-19T09:34:04.056+02:00Olen ollut pikkuisen aikaa estyneenä blogimaailmasta, sillä tietokoneeni on käyttökelvoton... Niin on myös loppukotini. Tällä hetkellä asustelen pikkusiskon nurkissa ja kuvaavaa on, että hommasin nettiyhteyden kuntoon, ennen kuin esim. kröhm... kunnon vuoteet perheelle. Kas kun vuodesohvalla voi nukkua, mutta sillä ei pääse nettiin. Loogista, eikö vain?<br /><br />Olosuhteista kerron varmaan tarkemmin joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä se ei ole muutamista syistä järkevää.<br /><br />Erityinen kiitos <a href="http://hallatar.blogspot.com">Hallattarelle </a>tuesta ja kannustuksesta vaikean asian kanssa tuskaillessa!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-9190501139200279714?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com22tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-49917569924074467562009-01-29T13:27:00.006+02:002009-01-29T13:54:16.401+02:00Myönnän, että Timo T. A. Mikkonen on fiksumpi kuin minä tai suurin osa muista suomalaisista.<br /><br />Moni turhautuu siihen, että jauhaa ja jauhaa samaa asiaa, eikä kukaan jaksa kuunnella.<br /><br />Harva on kuitenkaan niin kekseliäs kuin Timppa. Oli tosi fiksu veto kovertaa oma vaimonsa ontoksi (luulisin että jäätelökauhalla), mennä sen sisään ja esittää samat asiat vielä kerran, naisen ruumiin sisällä kuurottaen.<br /><br />Ne jutut, mitkä ovat unettavan pitkästyttävää ininää Timon suusta kuultuna, ovat vaimon ruumiista käsin sanottuna nostattaneet ihan oikean kohun.<br /><br />Ajatella, kuinka urheasti ja pitkään Timppa on jaksanut turhaan yrittää ääntänsä kuuluville, eikä YKSINKERTAISESTI kukaan ole kuunnellut. Ei KUKAAN! Se on todellista sissi- ja veteraanihenkeä, jolla tämä maammekin on rakennettu.<br /><br />Miesten kannattaisi nyt miettiä, olisiko tässä mahdollisuus laajemminkin ajatellen. Akkavaltaisessa mediassa riittäisi kyllä kairattavaa ja koverrettavaa. Vaikka naiset ovat tällä hetkellä vallassa, ei se tarkoita, etteivätkö useammatkin, vielä Timoakin vähemmän urheat, miehet voisi mennä tuolla tavoin vaimonsa selän taakse piiloon ja käydä sieltä käsin uhittelemaan.<br /><br />Halusin vain ilmoittaa, että näen sinut viimein, Timo. Se oli vaikeaa ja kesti pitkään, mutta nyt vihdoin näen sinut ja tiedän että olet olemassa. Sitähän vain sinä olet halunnutkin, eikö totta?<br /><br />Mutta mitenhän se Nina-puku laitetaan selkäpuolelta kiinni???<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4991756992407446756?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-53746270514810771892009-01-24T13:41:00.003+02:002009-01-24T13:53:00.403+02:00<a href="http://polgara.vuodatus.net/">Polgara</a> haastoi minut kertomaan viisi asiaa joita en vaihtaisi. Hän laittoi vastaamisen vähän vaikeusastetta laittamalla omiin elintärkeyksiinsä Kirjat, valkosipulin, kahvin ja tietokoneen, jotka olisivat olleet minunkin listallani. Mutta kun ei halua matkia...<br /><br />1. <span style="font-weight: bold;">Lässyttäminen</span>. Sitä jatkan niin kauan kuin kieli liikkuu. Joskus harvoin puhun asiaakin.<br /><br />2. <span style="font-weight: bold;">Ulina</span>. Ainoa hyvä puoli surussa on itku, joka on luonnon oma terapiamuoto. Itku sopii myös kiukun lievennykseen. Olen sitten iältäni 32, enkä 13 (muistutuksena vaan)<br /><br />3. <span style="font-weight: bold;">Räkätys</span>. Elämän ilmaisia iloja. Rakastan nauramista ja räkätän usein ilman syytäkin. Tai ainahan löytyy syitä nauraa... eikö totta?<br /><br />4. <span style="font-weight: bold;">Kailottaminen</span>. Ihmiselle on tehty korvat, jotta he voivat kuunnella toistensa ääniä. Ja minun suvulleni on tehty ääni, jotta kuurotkin kuulisivat.<br /><br />5. <span style="font-weight: bold;">Narina</span>. Voi että tekee makiaa välillä ilmaista harmistuksensa kun kaikki on niin pielessä. Selkä on kipeä ja jalat ja pää ja ranne ja huono ilma ja kahvi pahaa ja telkkarista ei tuu mitään ja nettiyhteys takkuilee ja suihkusta tulee kylmää vettä. Ai sentään, se on autuasta se!<br /><br />Ota haaste vastaan ja kerro viisi itsellesi elintärkeää juttua!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5374627051481077189?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-71786957282446443932009-01-22T11:26:00.005+02:002009-01-22T11:50:17.521+02:00Ollaan hiljaa.<br />Ollaan mustaa mustalla.<br />Hengitetään hämärässä,<br />lauletaan äänellä joka ei kanna.<br /><br />Ollaan sammuneen auringon planeettoja,<br />lämpimiä sisältä, pinnalta rakeista avaruutta,<br />kaikkien luotainten ulottumattomissa.<br /><br />Lauletaan siitä, kuinka kaikki<br />alkaa ja<br />kuinka mekin lopumme.<br />Vaikka hämärä on puoleksi valoa<br />täynnä.<br /><br /><br /><br /><br /><a href="http://runoruno.vuodatus.net/">Runotorstai</a> ja <a href="http://tarinointi.vuodatus.net/">Tarinamaanantai</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7178695728244644393?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com23tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-25375459961227335492009-01-19T16:57:00.009+02:002009-01-19T17:33:50.830+02:00<span style="font-weight: bold;">Sosiaalitoimiston luukulla:</span><br /><br />- Hei. Ajattelin josko voisitte auttaa? Jäin juuri työttömäksi ja mieskin on sairaseläkkeellä selkänsä takia. Meillä on viisi alaikäistä lasta ja asunnossa kova vuokra. Jotain pitäisi keksiä, ettei tässä pääse kuolemaan nälkään...<br />- Niin... Ymmärrän. Hankala tilanne kertakaikkiaan! Ottakaa tästä tällainen lappunen. Eikö olekin hieno?<br /><br />- Numeroita? Minulleko? Ja ihan kultatussilla kirjoitettuna!<br />- Niin. Siinä on teidän perheenne henkilökohtainen hätänumero. Jokainen asiakkaamme saa nykyään tällaisen.<br /><br />- Tämähän vaikuttaa hienolle jutulle... Ei millään pahalla, mutta välillä toimintanne on aika hidasta ja paperisotakin on joskus liikaa valmiiksi ahdingossa oleville. Mutta nyt täällä on jotenkin ihan eri tunnelma. Hirmuisen ymmärtävä.<br />- Se johtuu tästä uudesta systeemistä. Tämä on meillekin niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse olla aina hokemassa eioota ja kärttämässä melkein vainoharhaisena kaiken maailman lippusia ja lappusia. Tuon viereisen kopin Mervin vatsahaavakin parani viime viikolla itsestään.<br /><br />- Mitenkäs tätä hätänumeroa sitten käytetään?<br />- Sehän tässä helppoa onkin! Kun teillä tulee tilanne, että tarvitsette ruokaa tai rahaa ja muuta sen sellaista, huudatte vain yhteen ääneen tämän numeron jossain ulkosalla. Sitten joku meidän palkkaamistamme supersankareista lentää paikalle pelastamaan teidät ahdingosta. Eikö ole mahtava keksintö? Yksi huuto vain ja ihka elävä sankari lennähtää läpi taivaiden ja avaruuksien pelastamaan pulasta juuri sinua ja perhettäsi.<br /><br />- Siis mitä???!!!<br />- Niin. Teidän numeronne on 00088776. Noita nollia ei tarvitse välttämättä huutaa, mutta muut numerot kannattaa muistaa oikein. Muuten apu menee väärään paikkaan. Ja kannattaa opetella numero ulkoa ja sitten vaikka syödä tämä lappu. Tiedän, se on sääli, kun kirjaimet ovat noin hienot. Mutta voin vakuuttaa, että ne eivät ole ihan oikeaa kultaa ja siksi lappu on turvallinen syötävä. Ainakin eläinkokeiden perusteella.<br /><br />- Oletatko sinä minun uskovan, että sosiaaliluukku on palkannut lentäviä supersankareita auttamaan kaikkia hädänalaisia?<br />- Mutta katsohan kuinka hieno tämä lappu on. Kuka nyt pilanpäiten jakaisi näin hienoja lappuja?<br /><br />- No kokeillaan sitten. Annas lappu tänne niin kailotan numerot ilmoille hetimiten.<br />- Siihen en voi suostua. Meillä on valitettavasti sellainen sääntö, että täällä ei saa huudella. Tuolla oven takana odottaa melkoinen körmy sähköpampun kanssa valmiina rusikoimaan kaikki, jotka rikkovat sääntöjä.<br /><br />- Ihan kaikki teidän toiminnassanne ei siis olekaan muuttunut...<br />- Niin. Tulee välillä ihan nostalginen olo kun katselee Rysty-Erkin edesottamuksia.<br /><br />- Mutta ihan vakavissaan: Ette te voi pitää meitä köyhiä niin tyhmänä sakkina, että me uskoisimme tuollaista satua. Te haluatte vain lähettää meidät tyhjin käsin kotiin kuolemaan ja teette sen itsellenne helpommaksi tuon typerän, kimaltavan numerolappusen avulla.<br />- Omituista, kuinka paljon negatiivista palautetta tästä kokeilusta on tullut. Te olette kuitenkin nielleet täysin mukisematta sen systeemin, jossa te täytätte kymmenittäin lappuja ja me arvomme sadan hakijan joukosta yhden onnekkaan, joka saa jotain. Ajattelimme käyttää nuo ennen yhdelle tarkoitetut, vähät rahamme kaikkien hyväksi, että jokainen saisi jonkun nätin muiston käynnistään.<br /><br />- Mutta mehän kuolemme ihan oikeasti nälkään...<br />- Niin. Voi voi. Hankala tilanne tosiaan... Me emme valitettavasti voi auttaa.<br /><br />- No nyt alkaa kuulostaa vanhalta tutulta sosiaaliluukulta!!!!<br />- Ottakaa silti tämä lappunen... Evääksi vaikka jos ei muuta.<br /><br /><br />Vastasin jo <a href="http://leelia.vuodatus.net/">pakinaperjantaihin</a> toisella jutulla, mutta se katosi salamannopeasti jonnekin nettiavaruuteen. Toivottavasti nyt ei käy samoin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2537545996122733549?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com23tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-50734372303544214882009-01-18T15:14:00.003+02:002009-01-18T19:41:26.349+02:00<a href="http://bamiella.blogspot.com/">Bamiella</a>, <a href="http://maariaulla.vuodatus.net/">Maaria</a> ja <a href="http://kutuharju.vuodatus.net/">Kutuharju</a> ovat haastaneet minut kertomaan itsestäni kuusi satunnaista asiaa. Voi sentään... näitä paljastuksia on tässä blogihistorian varrella tullut jo niin paljon, että hirvittää... Mutta yritetään:<br /><br />1. Ensimmäinen kotipaikkakuntani oli Rymättylä. Perheeni muutti pohjoiseen ollessani 4-vuotias (ja yllätyksekseni huolivat minutkin mukaansa) ja vanha kotipaikka jäi taakse. Kävin seuraavan kerran vanhoilla kotiseuduillani vasta jokunen vuosi sitten ja yllätyksekseni tunnistin silloisen kotitalon heti. Kaikki oli toki muuttunut paljon pienemmäksi vuosien saatossa.<br /><br />2. Suunnittelen talouteni kuukausia eteenpäin. Tiedän, tämä on tylsää! Olen kuitenkin ollut aikaisemmin vuosikausia niin köyhä opiskelija, etten kerta kaikkiaan osaa suhtautua taloudelliseen hengissäselviytymiseen huolettomasti.<br /><br />3. En ole koskaan juuttunut kielestäni kiinni kylmään esineeseen. Tämä kertoo kaiken liiallisesta tottelevaisuudestani ja yleisestä uteliaisuuden puutteesta.<br /><br />4. Ihailen ihmisiä, joilla on mukanaan kalenteri, johon he suunnittelevat tulevaisuuttaan ja liimailevat kalenteriin erivärisiä tarralappusia. Olen joskus kokeillut tällaisena ihmisenä olemista. Ei toiminut.<br /><br />5. Otan aina matkalle mukaani kirjan, enkä ehdi koskaan lukea sitä laisinkaan.<br /><br />6. En kykenisi juomaan edes lasillista maitoa. Minusta maito on pahaa. Yäk! Siis Yöööh!!! Eikä mulle kärsi saarnata osteoporoosista.<br /><br /><br />Haastetaanpa vaikka<br /><br /><a href="http://kirsimarttila.blogspot.com">Kirsi</a><br /><br /><a href="http://arjaanneli.blogspot.com/">Arjaanneli</a><br /><br /><a href="http://eeroperala.blogspot.com/">Eero</a><br /><br /><a href="http://alvari.typepad.fi">Kari</a><br /><br /><a href="http://riittahelina.blogspot.com/">Ritahelinä<br /></a><br /><a href="http://almanaatokset.blogspot.com/">Almamaria</a><br /><br />Ottakaa jos haluatte. Ei oo pakko!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5073437230354421488?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-29143570647613674332009-01-12T10:33:00.007+02:002009-01-12T12:19:27.137+02:00Nyt kun jälkeenpäin ajattelee, on suoranainen ihme, ettei <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sauna">saunasta</a> kertova kauhuelokuva syntynyt jo aikaisemmin. Minähän en ole kyseistä elokuvaa katsonut, mutta ymmärrän täysin, miksi sellainen halutaan tehdä, ihan jo ulkomaan asukkaita ajatellen.<br /><br />Ensiksikin on hyvä tehdä heti kättelyssä mahdollisimman suuri pesäero <a href="http://www.lordi.fi/Lordi_The_Official_Website.htm">Lordin</a> <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Dark_Floors">Dark Floors</a>-elokuvaan, tuohon <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Uuno_Turhapuro">Uuno Turhapuroakin</a> pelottavampaan suomalaisuutemme tämänhetkiseen ikoniin. Tuntuu, että uuden suomalaisen kauhuelokuvan aallossa kaikki ruumista verhoavat vaatteet saattaisivat muistuttaa liikaa Dark Floorsista. Juuri siksi sauna kauhuelokuvan tapahtumapaikkana on erinomainen. Ja juuri siksi (huhujen mukaan) <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinikka_Sokka">Sinikka Sokankin</a> piti leikata pitkä, tumma tukkansa ja värjätä se vaaleaksi. Takaapäin, etenkin vaatteet yllään, häntä saattoi sekunnin murto-osan erehtyä luulemaan... brrrrh... <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tomi_Putaansuu">Mr. Lordiksi</a>...<br /><br />Oikeastaan Lordin elokuvalla ei ole<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sauna_%28elokuva%29"> Saunan</a> kanssa kuin pari yhteistä asiaa. Ilmeisin on tietenkin se hienovarainen kuvasto, nahkahousut ja juokseminen, sekä vastaavasti sauna, jotka molemmat saavat katselijan melkein tuntemaan nenässään pallihien lohdullisen tuoksun. Ulkomaalaisille voi olla myös järkyttävää huomata Sauna-elokuvan kautta, kuinka vähän Lordia on lopulta maskeerattu. Vaihe, jossa kaikki suomalaisen elokuvahistorian ajanpieksämimmät luuskat nousevat yhdessä lauteille, saa kiristettyihin ja botoksoituihin naamoihin tottuneet haukkomaan henkeä ja poraamaan kyntensä pehmustettuihin käsinojiin.<br /><br />Kunnon kauhuelokuvassa pitää olla ainakin yksi ns. luonnonoikku, siis mielipuolisella tavalla epämuodostunut ihminen. Meillä suomessahan näitä riittää ja vieläpä kirkkaimmalla tähtitaivaallamme. Vaatteet päällämme olemme kuin normaalit ihmiset, mutta otetaanpa vaatteet pois... voi kammotusten kammotus! Elokuvakansan läpi kulkee väristys, kun esiin jyllistää kavalkadi miehiä, joilla on kaikilla suuret, rusottavanänniset naisten rinnat. Siinä ei Hollywoodin poikakaan voi olla enää varma oksentaako, vai saadako erektio. Pian tämä ristiriita ratkeaa kun kamera kuvaa armottomasti miesten ajelemattomia selkiä ja persvakoja; karvaa on aivan kaikkialla! Ja entä etuveitikka sitten? Tuo kauhistuttava, barbaarimaisen eurooppalainen, ympärileikkamaton elin, jota nuo miehet kantavat tuolla tavoin esillä, kaikkien näkösällä.<br />Naiset ovat oma lukunsa. Siinä, missä tavallisella naisella on kaksi kauniinkiinteää palloa, on kauhuelokuvan eukoilla kaksi puolityhjää pussia. Noita pusseja nuo rumat, rintavat miehet katselevat silmät kiiluen, kuin oravat pähkinäaarretta (josta ne ovat selvästi jo syöneet yli puolet). Ja siinä, missä normaalinaisella on ihanaa, silkinpehmeää ihoa, siellä, missä yleensä asuu pyhin ja kaunein naiseus, kasvaa näillä saatanallinen teräsvilla kuin läpipääsemätön orjantappurapensas. Joku katsojista huomauttaa miesten tarvitsevan esinahkaa juuri päästäkseen tuon pelottavan esteen lävitse. Toiset miettivät liettänsä ja keittolevyjen ympärille pinttynyttä mustaa paskaa. Elokuvan naiset eivät ole lainkaan rusketettuja, vaan valkoisia ja raskausarpisia, kuin ylösnousseita ruumiita.<br /><br />Kunnon kauhuelokuviin kuuluu myös saatanallisia rituaalimenoja. Myös Sauna-elokuvan kammottavat hahmot kiemurtelevat pian punaisina ja hikisinä kuin helvetin tulessa. Raajat kietoutuvat yhteen, löylyn hengen langetessa ihmispolojen ylle he kumartuvat ja vikisevät. Ihmiset yrittävät puhua englanniksi mongertaen (kansainvälisyyden vuoksi) "Ou mai Loor... Gaad", he suputtavat toisilleen. Joku ahmii suuhunsa luonnottoman määrän kipeänpunaista makkaraa. Sinappi valuu suupielistä ja nokareita tarttuu takkuiseen rintakarvamattoon. Uskonnollinen kauhu on käsinkosketeltava.<br /><br />Eikä kauhuelokuva olisi kunnollinen ilman asianmukaista juoksu-läähätys-eksploitaatio-osuutta. Eipä tarvitse tässä elokuvassa keksiä jotain typerää aasinsiltaa, jolla saadaan nainen hilpasemaan pitkin rämettä ja repimään rintojaan paljaiksi samaan aikaan. Pian jo elokuvan kummajaiset nimittäin köpöttelevät peräkanaa ulos tuosta kuumasta kauhujen talosta. He kirkuvat, osa sortuu lumihankeen ja jää sinne kierimään ja huutamaan kuin päätä leikattaisiin. Suurin osa juoksee tissisillään ja perseisillään, karvat vilkkuen ja henki höyryten suoraan rannan jäässä ammottavaan aukkoon. Kuin rumat, aivottomat sopulit olisivat lähteneet vaellukselleen. Hulluus ja järjen valon sammuminen on lähellä myös elokuvayleisöllä.<br /><br />Siihen loppuu elokuva, eikä katsoja tiedä ollako pahoillaan noiden ihmispolojen joukkokuolemasta vai helpottunut, ettei niitä ole enää vapaana maailmankartalla.<br /><br />Suomessahan tämä näytetään tietenkin keskimielenkiintoisena ja puolitaiteellisena dokumenttina suomalaisnäyttelijöiden saunaillasta. Ja hyvä niin. Eipähän sitten ainakaan tule Dark Floors mieleen.<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa</a> saunasta<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2914357064761367433?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com21tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-85924762678537285782009-01-09T11:24:00.003+02:002009-01-09T11:48:59.086+02:00Okei, voi tulla jollekin teistä yllätyksenä (minulle ainakin), mutta en sitten kuollutkaan. Itse asiassa uskalsin lopulta nukutettavaksi pelkän kasisatasen buranan huumaamana. Kerroin kyllä että minua pelottaa ja minulle oltiinkin tosi ystävällisiä.<br /><br />En joutunut odottelemaan, en palelemaan ja kotiinkin pääsin heti yhden heräämössä vietetyn tunnin jälkeen. Itse operaatio kesti kaksi tuntia, enkä ollut missään vaiheessa hengenvaarassa :)<br /><br />Oikeastaan nukutus oli ihan miellyttävä juttu, etenkin kun minulla ei ollut lainkaan paha olo herättyäni. Lääkäri pisti leikkaussalissa nukutusainetta käteeni ja sanoi, että minua alkaa kaikesta huolimatta pian nukuttaa (olin kertonut hänellekin, että minusta tuntui epätodennäköiselle että nukahtaisin). Katselin kattolamppuja ja sanoin riemastuneena ettei minua nukuta lainkaan. Samassa lamput näyttivät huojahtavan. Ehdin sanoa vielä, että nyt nukuttaa ja sitten en muistakaan enää mitään.<br /><br />Käsi on kyllä niin perkeleellisen kipeä, etten lääkityksestä huolimatta pysty oikein kirjoittamaan. Yritän nyt kuitenkin naputella <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2008/12/nysse-selvis-palkintokilpailu.html">kilpailun</a> tulokset:<br /><br />Voittajia oli tällä kertaa kaksi.<br /><br /><a href="http://polgara.vuodatus.net">Polgara</a> oli viilletty auki kuin sardiinipurkki ilman kunnon lääkitystä, joten hän ansaitsee kiistatta tunnustuksen kamalimmasta tarinasta.<br /><br />Toisaalta <a href="http://vesiviiva.blogspot.com">Elegia </a>kuvaili nukutuskokemuksen juuri sellaisena kuin millaiseksi sen etukäteen kuvittelin. Kuvauksen jälkeen tunsin itseni lähes täysin ei-hulluksi ja ei-hysteeriseksi. Se on jo aika paljon se.<br /><br />Onnea siis Polgaralle ja Elegialle. Pankaahan yhteystietonne allyalias ät gmail piste com:iin ja pistän teille palkintoa kunhan käsi vähän tokenee.<br /><br />Ps. Myös <a href="http://alvari.typepad.fi">Karilla</a> oli hyvin herkullinen ja mielikuvitustani kutkutteleva kertomus lonkkanivelen vaihdosta. Onpahan sitten syy pelätä paikallispuudutusta, kun nukutus sujui liiankin hyvin :)<br /><br /><br />Kiitokset kaikille osallistujilla ja onnentoivottelijoille. Palaan asiaan, kunhan kirjoittaminen sujuu nopeammin...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-8592476267853728578?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-777202826787920842009-01-07T16:07:00.003+02:002009-01-07T16:20:46.848+02:00<ul><li>Potkaisen tyhjää</li><li>Heitän veivin/lusikan nurkkaan</li><li>Pieraisen kylmän pierun</li><li>Pusken pihlajaa/nurmea/päivänkakkaroita</li><li>Kasvan koiranputkea</li><li>Liityn ilmavoimiin</li><li>Siirryn autuaammille metsästysmaille</li><li>Saan jutun sunnuntain lehteen</li><li>Menen manan maille</li><li>Muutun lannoitteeksi</li><li>Muutan yläkertaan</li><li>Menetän eläkkeeni</li><li>Annan kerrankin aihetta juhlaan/tehdä lohikeittoa/tehdä lihakeittoa</li><li>Kaadun</li><li>Jätän maailman</li><li>Teen miehestäni puolivallattoman</li><li>Jätän kengät eteiseen</li><li>Hakkaan taivaan portteja</li><li>Olen kerrankin hiljaa</li><li>Muutun muumiksi/kummitukseksi</li></ul><br /><br />... tai sitten en.<br /><br />Julistamani <a href="http://allyntilitys.blogspot.com/2008/12/nysse-selvis-palkintokilpailu.html">kilpailu</a> loppuu heti, JOS vielä palaan koneen äärelle. Vielä ehtii siis onnistua.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-77720282678792084?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com21tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-50665078841192878092009-01-05T12:45:00.004+02:002010-04-12T16:11:08.527+03:00Olen joskus mennyt lupailemaan kaunista ja hyvällä maulla kirjoitettua eroottista tarinaa tähän blogiinikin (rustaanhan moisia joskus romantiikan sekaan Kolmiokirjallekin, kuten jotkut tietävät). Tässä se tulee, tämän ihanaisen vuoden ja rakkaiden lukijoideni kunniaksi. Ja tietty myös <a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantain</a> aiheeseen liittyen. <span style="font-style: italic;">Nauttikaa...</span><br /><br /><span style="font-weight: bold;font-size:130%;" >Ingridin lupaus</span><br /><br />Ingrid sipaisi hiuskiehkuran kasvoiltaan. Tämä oli juuri sellainen iltapäivä, jolloin minuutit matkasivat tavattoman hitaasti taivaanrannan poikki. Tuntui, kuin ukkosmyrsky olisi tehnyt tuloaan. Sääski inisi jossain verhojen ja ikkunan välissä. Pöydältä löyhähti pilaantuvan juuston tuoksu.<br /><br />Ingrid vilkaisi puolihuolimattomasti paitansa helmaa. Hetki sitten tippunut kahvipisara oli alkanut jo kuivua haaleanruskeaksi tahraksi, vanhan paperin väriseksi. Aarne olisi koko päivän metsähommissa, hyvä jos tulisi yöksikään kotiin. Jostain syystä Ingrid olisi halunnut Aarnen kotiin. Hän olisi halunnut olla niin kuin he olivat olleet joskus aikaisemmin. Hän olisi halunnut kerrankin tehdä jotain hullua.<br /><br />Samassa hän näki ruostelaikkuisen Datsunin pöllyttävän pihatien helteenkuivaamaa hiekkaa. Ingrid raotti ikkunaverhon laitaa nähdäkseen paremmin. Sääski katsoi parhaaksi vaihtaa paikkaa. Ingrid ehti nähdä vain vilauksen tulijasta, mutta se riitti. Hänen oli istuttava ja pideltävä rintaansa hetken. Hän tunsi tulijan ja tiesi, mitä vierailu merkitsisi. Kylmät väreet kulkivat pitkin Ingridin hikistä selkää. Nyt ei ollut oikea hetki ajatella.<br /><br />Ovi kävi, tulija astui sisään koputtamatta, kuten maalla on tapana. Hannes se on, Ingrid tunnisti jo hahmosta. Suuri ja harteikas vieläkin, vaikka ryhti oli vuosien saatossa joutunut hieman nöyrtymään.<br />- Hannes, Ingrid henkäisi tuon nimen ääneen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.<br />- Lupaus on lupaus, mies sanoi vaitonaisesti.<br />Ingrid kavahti sanoja, vaikka oli tiennyt Hanneksen tulleen lupauksen tähden.<br />- Älä, hän sanoi. - Minä olen naimisissakin. Laakon Aarnen kanssa. Älä nyt.<br />- Lupaus on lupaus.<br />Mies käveli pirtin poikki isännän elkein. Lattialankut narahtelivat kumisaappaiden alla. Miehestä uhosi paksu hien ja navetan tuoksu.<br />- Olisit edes kenkäsi riisunut, Ingrid sanoi.<br />Helle tuntui ottavan yliotteen hänen ruumiistaan. Jokainen ihohuokonen oli avoinna, kosteus puski kainaloihin ja rintavakoon. Järki piti huulet hymyttömänä viivana, muuten hävytön ruumis eli omaa elämäänsä.<br /><br />Hannes otti lippalakin päästään. Harvat karvat olivat päätä myöten, lakin reunaa kiersi tumma hikireunus.<br />- Ota se suuhun, Hannes murahti.<br />Ingrid pudisti päätään, mutta Hannes vain seisoi paikoillaan itsepintaisen näköisenä. Sääski tanssi Hanneksen olkapäillä. Miehen paidassa luki Mallorca.<br />- Lupaus on lupaus, mies muistutti.<br />Ingrid ojensi kätensä arkaillen. Hannes tökkäsi lakin hänen käteensä. Ingrid nuolaisi lakin muovista lippaa varovasti. Se ei maistunut millekään. Hanneksen kurkusta kuului kiihottunut äännähdys. Ingrid nuolaisi uudestaan, tällä kertaa rohkeammin, halukkaamminkin. Lakin kangasosa hehkui kirkuvan oranssina. Se haisi Hannekselle.<br />- Nuole lujempaa, Hannes sanoi ja huohotti jo.<br />Ingrid imaisi koko lipan reunan suuhunsa. Kangasosa kutitteli poskea ja suupieltä. Entä jos Aarne sattuisi juuri nyt kävelemään sisään ja näkemään hänet siinä Hanneksen edessä? Hän oli hullu!<br />Ajatus sai hänet kiihdyttämään tahtiaan. Hän ahmi kangasta suuhunsa, imi sitä kuin hurmiossa, jatkoi loputtomiin, vaikka kuuli Hanneksen jo voihkivan suureen ääneen. Lakin paljon kokenut ommel alkoi purkautua hänen suussaan, mutta hän ei välittänyt siitä. Kuin unen lävitse hän tunsi Hanneksen tarttuvan hänen päähänsä ja vetävän lähemmäs itseään vasten.<br /><br />Hetken kuluttua Hannes vetäytyi huohottaen kauemmas. Miehen kasvot olivat hikiset ja kauttaaltaan punehtuneet. Hannes otti lakkinsa hitaasti Ingridin käsistä ja nosti sen otsalleen. Lippa kimalteli Ingridin sylkeä. Mitään sanomatta Hannes saapasteli ovelle ja ajoi pois hiekkaa pöllyttäen.<br />Vähitellen Ingrid alkoi palata todellisuuteen. Hän nousi, hätisti sääsken juuston päältä ja laski kuvun juustolautasen suojaksi. Sitten hän nousi yläkertaan, hänen ja Aarnen makuuhuoneeseen. Vaatekaapin perällä, vaatimattomassa pahvilaatikossa oli baskeri, yhtä vanha ja kulunut kuin Ingridkin oli.<br /><br />Lupauksesta oli vielä toinen puoli täyttämättä.<br /><br />Tarina jatkuu Isopeikon blogissa jatko-osalla, joka saa taatusti mielikuvituksen lentoon ja aistit herkistymään<a href="http://isopeikko.vuodatus.net/blog/2418583/allyn-malliin/"> Ingridin lupaus - osa 2</a>, olkaa hyvät!<br /><br /><br /><br />****<br /><br />Lupaus on lupaus on lupaus ;)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5066507884119287809?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com20tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-40181112252678334472008-12-31T17:12:00.005+02:002008-12-31T17:36:44.846+02:00Tässä tulevaisuuden reunalla roikkuessa on mukava näköalapaikka vähän joka suuntaan, jos nyt viitsii katsella minnekään. Lupaavat edessä olevan varsin mielenkiintoisen vuoden. Taloutemme pulkkaa on hilattu kuilun reunaa kohti sentti sentiltä, tyyliin "vielä kärsii hilata sentti, vielä sentti, vielä puoli senttiä, vielä muutama milli, vielä.... uaaaaaaaaaaaaaaah".<br /><br />Nyt hilaaminen on tehty ja edessämme avautuu kerrassaan huikea pulkkamäki suoraan katajaiseen talouskuoppaan. Muutamat lihavat vuodet olemme hokeneet sitä, kuinka tuo pulkan jyystäminen johtaa lopulta tasapainon pettämiseen ja alamäkeen tai jopa syöksykierteeseen. Väittävät edessämme olevan oikein historiallisen pulkkakyydin; ovat nimenneet tämänkertaisen mäkemme talvisodaksi tai harmageddoniksi.<br /><br />Ja me pulkan kyydissä olevat suhtaudumme tilanteeseen kukin omalla tavallamme. Osa pitelee jo reen reunasta kiinni rystyset valkoisina, keuhkot varahappea täynnä, vaihtokalsarit taskunmutkassa. Toiset katsovat kauas, yli vuorten ja laaksojen, yrittäen laskea kuinka monta sekuntia kannattaa mennä vapaapudotuksella ennen kuin on edullista räväyttää laskuvarjonsa osakkeisiin. Jotkut syöksyvät pulkan kyydistä, ottavat vauhtia ja heittäytyvät kuiluun omalla tyylillään. Huonostihan tässä käy kuitenkin. Muutamat eivät suostu uskomaan koko pulkkamäkeen vaan neulovat uuden vuoden rahapussia silmät suljettuina.<br /><br />Sitten on näitäkin, jotka ovat istuneet siellä kuilun pohjalla, katajan oksa takapuolessaan, jo pidemmän aikaa. Heidät on syösty kuiluun jo siinä vaiheessa, kun pulkkaa hilattiin ylöspäin. Kävihän ilmeiseksi, ettei heidän paraskaan panoksensa syystä tai toisesta ollut riittävän hyvä pulkan hiissaamiseksi, tai sitten he kieltäytyivät hiissaamasta varoittaen kiintymästä liiaksi ylämäkiin.<br /><br />Alhaalta katsottuna kaikki rinteet näyttävät matalammilta. Köyhyysrajan alapuolella elämä on paljon rikkaampaa ja monimuotoisempaa. Huipulla menestyy vain harva olento ja niistäkin yli puolet ovat tutkitusti kiviä ja/tai kuolemaisillaan. Parempi vaan siis katsella tarkasti alaspäin; eikö siellä vaan odotakin jos jonkinmoista möngertäjää jolle vilkuttaa. Siellä alhaalla on tilaa meille kaikille ja tuskin kuluu vuottakaan, kun meistä suurin osa on lakannut itkemästä rinteeseen hukattuja, kullattuja kalossejaan.<br /><br />Se on vähän kiikun kaakun, joko pulkka menee tällä kertaa rikki!!!<br /><br /><br />Toiveikasta vuotta 2009 kaikille!!!<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantai</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-4018111225267833447?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-30977340674633586992008-12-29T13:58:00.005+02:002008-12-29T14:06:23.119+02:008. päivä käyn vihdoinkin veitsen alle makkaamaan ja ranteeni yritetään panna toimintakuntoon. Nyt on siis vielä komiasti reilu viikko tai pikkusen vajaa pariviikkonen aikaa kertoa kommenttilootaan kaikki kamalat nukutuskertomukset: Kuka on ollut hereillä, mutta liikuntakyvytön, kuka kumminkaima on kuollut tai melkein kuollut?<br /><br />Enhän mää nyttenkää pelkää nukutusta ku <span style="font-weight: bold;font-size:130%;" >IHAN SAIRAASTI!!!</span><br /><br />Mitä huumeita mun kannattaa pyytää pään turruttamiseksi, etten käy pakenemaan nukutuksen hetkellä?<br /><br />Niin... ja pelottavimman nukutustarinan (tosielämän tai keksittyä) kertojaa odottaa ihka oikea palkinto, en kyllä vielä tiedä millainen... Tällä ranteella ei ainakaan kaulahuiveja neulota...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-3097734067463358699?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com27tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-1572900400057928902008-12-25T15:11:00.003+02:002008-12-25T15:50:12.992+02:00Ensimmäinen lukemani sana oli isoäiti. Olin jo pitkään tuijotellut kirjaimia, valinnut äitien kirjojen joukosta mielenkiintoisen näköisen ja teeskennellyt lukemista. Olin opetellut kirjaimia, piirrellyt niiden muotoja kömpelösti vihkooni. Olin odottanut tietäen, että rakastan lukemista, tietämättä vielä miksi.<br /><br />Tuo sana, isoäiti; sillä on vieläkin erityinen merkitys minulle. Koko maailmankaikkeus yhdistyi tuolla hetkellä joksikin merkitykselliseksi. Oli kuin olisin elänyt siihenastisen elämäni vedenpinnan alla ja vasta nyt hengittänyt ilmaa ensimmäisen kerran.<br /><br />Maailma oli täynnä kirjoitettuja tajuntoja, joista moni puhui suoraan minulle. Vaikka joskus tunsin olevani yksinäinen, muista eristyksissä ja kykenemätön käsittämään ympärilläni tapahtuvaa, oli minulla lohtunani ymmärrettävien mielten ulottuvuus. Lukeminen sopi mielikuvitukselleni paremmin kuin nukkeleikit tai television lastenohjelmat. Lukeminen oli trippi, jonka avulla pääsi kauas pois saven päälle rakennetusta kylästä. Lapsena en kaivannut minnekään. Menin vain koulusta kotiin ja luin loppuun aamulla aloitetun kirjan.<br /><br />Kirjojen maailma on paljon todellisuutta parempaa. Nopeasti vilkaistuna romaanin tapahtumat saattavat imitoida elämää, mutta siinä missä elämä on sarja ennalta-arvaamattomia sattumia, on romaani puolestaan ketju tarkasti harkittuja syitä ja seurauksia.<br /><br />Kuten varmaan jokainen lukija, myös minä tunnen välillä huonoa omaatuntoa harrastukseni vuoksi. Pelkään, että tuhlaan aikaani, että "oikea" elämä jää elämättä. Epäilen olevani elämää pelkäävä erakko, että suostun nauttimaan todellisuutta vain sellaisessa muodossa, jonka pystyn täysin hallitsemaan. Lukija on romaanin jumala. Hänellä on valta laittaa kirja kiinni, jos sisältö ei miellytä.<br /><br />Toisaalta emmekö me ihmiset rakenna tarinaa, omaa elämäkertaamme, alati omassa tajunnassamme? Järjestämme menneisyytemme irralliset tapahtumat syy-seuraus-ketjuiksi, juoneksi, joka on johtanut päähenkilön (oman itsemme) tilanteeseen, jota kutsumme nykyhetkeksi. Epäoleelliset tai juoneen sopimattomat tapahtumat me yleensä unohdamme tai muokkaamme niitä tarinaamme sopiviksi.<br /><br />Joululahjapaketista paljastui <a href="http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&amp;isbn=951-0-33973-3">Sofi Oksasen Puhdistus</a>. Olen lukenut takakannen tekstit ja sivellyt sormellani pehmeäkantisen yksilön epätasaista pintaa. Olen katsonut kirjoittajan kuvaa ja miettinyt, että kirjoittajalla on jännän näköinen suu, vai onko se maalattu sellaiseksi. Olen lehteillyt kirjan nopeasti läpi. Sanoissa on käytetty tavallisesta poikkeavaa fonttia. Vasta lähipäivinä alan lukea.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-157290040005792890?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-28929324393524125722008-12-24T00:08:00.002+02:002008-12-24T00:17:20.162+02:00Jouluostoksilla käynnistä oli stressi kaukana, kun sai viettää tuon ennakkoon kammolla odotetun päivän rakkaiden siskojen kanssa.<br /><br />Joululeivonnaiset eivät valmistuneet käden käänteessä, mutta aika lensi kuin siivillä kun nuo puuhat hoiti yhdessä oman rakkaan pojan kanssa.<br /><br />Voiko joululta enää oikeastaan enempää odottaa?<br /><br />Nyt on aika rauhoittua ja nauttia aherruksensa tuloksista. Olla kiitollinen siitä, että kaikkein tärkeimmät kulkevat mukana myös arkipäivinä.<br /><br />Kiitos teille, rakkaat blogiystävät! Ja hyvää joulua kaikille!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2892932439352412572?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-22962235983003682592008-12-21T12:09:00.011+02:002008-12-21T13:02:40.797+02:00Kai minä olin elämässäni kärsinytkin. Mutta sen ensimmäisen elämäni osuuden kärsin jotenkin niin värittömästi, etten tullut itsekään panneeksi sitä merkille. Sen huomasin jo varhain, että korvani olivat aina liian herkät terävinä kajahtaville sanoille tai sulkeutuvien ovien vihaisille laukauksille. Lähtevien ihmisten perään itkin aina.<br /><br />Sitten tulit sinä ja teit tahallasi suuren lumienkelin koskemattomaan pakkaslumeen. Tuon sekunnin ajan ilma oli täynnään kimallusta, tuhansittain millinpikkuisia lumitähtösiä, jotka laskeutuessaan nipistivät poskia. Ja naurusi oli kuin ihanaa epä-ääntä, se ei saanut minua säpsähtämään. Luulin voivani kestää kaiken tuon yhden muiston tähden.<br /><br />Mutta minä en kestänyt kaikkea. Kestin sen, kun lempeät sanasi muuttuivat vihaiseksi vaatimukseksi. Ja sen, kun iloinen seuranpitosi vaihtui pitkiin, mykkiin juomaputkiin ja jossain juoppohulluuden rajalla tempoilevaan mielenterveyteen. Vielä senkin kestin, että ennen niin pitkät ja lempeät sormesi kovettuivat nyrkeiksi ja tekivät niin kipeää.<br /><br />Siinä rinnalla sinäkin kärsit, menetit työsi ja läheistesi arvostuksen. Jos sinulla ei olisi ollut minua, ei sinulla olisi ollut ketään muuta soimattavaa kuin itsesi. Sinä masennuit, ahdistuit, olit minusta kipeän riippuvainen. Silloin tarjosit minulle yhteistä matkaa. Sellaista, jolta ei tultaisi takaisin. Ja sitä minä en enää kestänyt.<br /><br />Niinä viikkoina olimme kuten sinä päivänä, jolloin sinä teit tahallasi enkelin puhtaaseen lumeen. Sinä nauroit kuten silloin, sormesi oikenivat ja olivat lempeät taas. Veit minut ampumaradalle ja yritit opettaa minua ampumaan mahdollisimman tarkasti. Ollakseni samalla tavoin innostunut, minun oli teeskenneltävä.<br /><br />Sitten tuli odotettu päivä, meidän matkustuspäivämme, sanoit. Sinä ja minä yhteisellä sängyllä toisiamme katsoen. Aseet ohimoilla. Sinä halusit meistä mehukkaan jutun tuleviin lööppeihin. Lasketaan viiteen, sitten mennään yhtä aikaa, matkustetaan sinne missä on hyvä olla. Sinun kätesi tärisi, ase tanssi ohimohiuksiasi vasten. Minun käteni oli vakaa.<br /><br />Minä laskin viiteen. Ääneni oli rauhallinen. Kuului terävä räsäys, mutta minä en säpsähtänyt. Silmäni olivat auki. Sinä elit vielä, näytit palelevan. Minä katsoin sinua silmiin, mutta et nähnyt minua enää. Nyt tiesin miltä syyllisyys tuntuu. Se oli pelkkää tyhjää, kuolemaakin parempaa. Ei tulisi mehukasta lööppiä. Olisi vain mies, joka teki viimeisen ratkaisun. Lähti matkalle, jonne kukaan ei voinut häntä seurata.<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa</a> tahdotaan jokin mehukas.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2296223598300368259?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-3866768186428797252008-12-17T23:16:00.010+02:002008-12-18T00:24:57.303+02:00Pienten pioneerien kerhokokoontumiset järjestettiin nuorisotalon tiloissa. Kokoukset tuoksuivat siis samalle kuin liikuntatunnit ja elokuvanäytökset; painimatolle ja eteisaulan kuluneelle ja purkkatahraiselle kumisuojalle.<br /><br />Kaikki neljä lasta (kaksi kerhon vetäjän omaa ja toiset kaksi kavereita samalta pihalta) tuhersivat kuluneilla tusseilla valmiiksi leikattuja, paperisia junanvaunuja. Niihin piirrettiin sisään iloisia ihmisiä. Kaikkien maiden pioneerit tuhersivat noita vaunuja, jotka lopulta liitettäisiin yhteen.<br /><br />-Ja mitä sitten tapahtuisi? joku lapsista kysyi.<br /><br />Siihen ei kerhon vetäjäkään osannut vastata.<br />Niihin aikoihin nuorisotalon seinää koristi Indiana Jones-juliste. Isot kuuntelivat Juliet Jonesin sydäntä ja Leevi and the Leavingsia. Lapset piirsivät salaa Indiana Jonesin junanvaunuun. Naamioivat sen kukkahattutädiksi. Ehkä joku maailman lapsi tunnistaisi Indianan ja saisi siitä iloa.<br /><br />-Mitä sitten huudetaan vappukulkueessa? vetäjä kysyi.<br />-SKDL hei, hei, hei, joku mumisee vastauksen.<br /><br />-Saatanan Kamala... mikä alkaa deellä?<br />-Vitsit kun dee ja äl olis toisin päin. Vois laittaa vaan kaks aata väliin ja tulis Lada. Saatanan Kamala LaDa.<br />-Sitte huutais SKLD hei, hei, hei.<br /><br />Lapsilla ei ollut vielä pioneereille kuuluvaa huivia, mutta siitä huolimatta he matkustaisivat taas leirille tapaamaan suurten kaupunkien pioneereja. Siellä piireissä Indianakin oli jo varmasti vanha juttu.<br />Leirillä haisi laitosruualle ja luonnolle. Paitsi aamulla siellä haisi aikuisten pissalle ("ei kannata mennä siihen vessaan, kamala aamupissan haju!"). Siellä mentiin metsään tai uimaan (sai uida niin kauan että tuli siniseksi), siellä patikoitiin umpimetsässä ja itkettiin märässä teltassa. Vihattiin jokaista hetkeä. Lähtiessä sitten itkettiin taas ja halattiin sitä rumaa vauvaakin, joka aina oksensi helteisen kuumaan bussiin.<br />Sillä kertaa leirille tulisivat kaikki Suomen pioneerit ja siksi tapahtuma järjestettäisiin suuressa kaupungissa. Sellaista leiriä odotti, sillä vetäjät eivät voineet vahtia niin suurta laumaa. Sai valvoa ja kokeilla poikajuttuja. Isoilta saattoi saada tupakkaa ja viinalantrinkia limsapullosta. Kaikki siellä lauloivat Juliet Jonesin sydäntä ja Leevi and the Leavingsia.<br />-Sovitaan niin että pietään kaikki toisia käjestä siellä Miljoonasatteen keikalla.<br />Oli puhuttu, että kaikki halukkaat pääsisivät ihan ilmatteeksi katsomaan Miljoonasadetta. Kukaan ei tiennyt millainen hame sopisi Miljoonasateen konserttiin. Sokkarilla oli käyty katsomassa Miljoonasateen kasetin kantta, mutta ei haluttu vielä leuhkia kaikille jos luvattu vaikka peruttaisiinkin.<br />-Vähä jännä ku tullee se kommunistiki puhumaan.<br />-Meinaakko kysyä jotaki jos sielä saa kysyä?<br />-En.<br />-Tiiäkkönää että kommunisti on vaan Neuvostoliitossa? Arvaa mikä kommunisti on ameriikaksi?<br />-No?<br />-Astronautti.<br /><br /><br /><a href="http://tarinointi.vuodatus.net/">Tarinamaanantain</a> aihe on punainen<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-386676818642879725?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-79525421254648330572008-12-17T00:05:00.002+02:002008-12-17T00:07:38.433+02:00<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/DIH7co6UGjQ&amp;hl=en&amp;fs=1"><param name="allowFullScreen" value="true"><param name="allowscriptaccess" value="always"><embed src="http://www.youtube.com/v/DIH7co6UGjQ&amp;hl=en&amp;fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object><br /><br />Välillä tuntuu niin kuin olisi Avun paperinukke veteline raajoineen ja äidin sormesta jäänyt rasvatahra kyljessä. Olisi niin tökerösti ja kömpelösti aitoa olentoa jäljittelevä, ettei kukaan luulisi sitä edes yritetyn oikeaa muistuttavaksi. Lapsiperheissä hetken kiva, muualla tulipesän sytykettä. Ei mitään keräilytavaraa. Kaukana keskiaukeaman tytöstä. Tai ainakin narusta, muovista ja paperista tehty.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-7952542125464833057?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-15001716843259114452008-12-13T12:32:00.009+02:002008-12-13T13:22:23.001+02:00Nykyään tiedostetaan olevan sellaisia ihmisiä, jotka käyttäytyvät väärällä tavoin normaaleissa tilanteissa. He saattavat kieltäytyä ihmeellisillä esteillä; korskahdella takajaloilleen kauppojen liukuovien edessä tai täristä olohuoneen perimmäisessä nurkassa siinä vaiheessa, kun roskat pitäisi viedä ulos. Ihmistä kutsutaan herkäksi, jos hän liikuttuu katsellessaan romanttista komediaa tai huutaa katsellessaan psykologista trilleriä. Sellaista ihmistä, joka korskuu ja tärisee kutsutaan paniikkihäiriöiseksi.<br /><br />Paniikkihäiriö on tila, jossa ihminen haluaa epätoivoisesti paeta tilanteesta, josta ei ole tapana juosta karkuun. Ajatellaan vaikka suurta, suljettua supermarkettia, tuota huterien liukuportaiden ja kavalien hälytyslaitteiden viidakkoa. Supermarket on valtava luola, täynnä tuntemattomia ihmisiä. Kukaan normaalisti käyttäytyväkään ei pysty pitämään silmällä kaikkia muita kanssa-asiakkaita. Kukaan ei voi tietää, millaisia ihmisiä nuo muut ovat. Pitää vain luottaa että kukin perheväkivaltainen, varasteleva tai epämääräinen pitää tunteensa kurissa ja herkeää olemasta vaarallinen ostosreissunsa ajaksi. Kaupunkiyhteisössä omat luonnolliset vaistot on syytä sulkea välillä pois päältä. Jos joku ei tällaiseen kykene, on hänet hyvällä syyllä nimettävä paniikkihäiriöiseksi.<br /><br />Toista olisi, jos normaali ihminen vaeltaisi metsässä ja sattuisi löytämään luolan, jonka sisällä suuri joukko tuntemattomia vaeltelisi mystisten esineiden ympärillä. Sotilaat seisoisivat tarkkailemassa väärinkäytöksiä, olisi kameroita ja valonheittimiä. Kaiuttimista kantautuisi epämääräinen rituaalimusiikki. Normaali ihminen ei menisi suin surminkaan tuohon luolaan ja jos häntä sinne pakotettaisiin, hän korskuisi ja pakenisi olohuoneensa perimmäiseen nurkkaan tärisemään.<br /><br />Ihmisen tulisi osata lukea oikein ympäröiviä tilanteita. Tulkintavirheet aiheuttavat paniikkikohtauksia. Esimerkiksi uuteen hiekkalaatikkorinkiin tutustuminen ei ole syy paniikkikohtauksiin ja siihen, että jää kotiin sydän epärytmissä jyskyttäen ja koko keho kylmässä hiessä kylpien. Pitäähän meidän, normaalien ihmisten osata uskoa, että tuo tuntematon ihmisryhmä on hyväntahtoinen ja ottaa uuden tulokkaan vastaan avosylin. Jos painaa omat pelot taka-alalle ja astuu joukkoon ennakkoluulottomasti, oppii pian uuden porukan hienovaraisen sisäpiirin huumorin ja löytää oman paikkansa.<br /><br />On tietenkin täysin eri juttu, jos normaali ihminen sattuu kohtaamaan metsässä joukon identtisesti pukeutuneita naisia, jotka istuvat kasvot vastakkain, keskelle metsää rakennetulla neliön muotoon mallatulla neuvonpitopenkillä. Lapset juoksevat laajallakin alueella keskenään leikkien samalla, kun naiset piirtelevät kepillä neuvonpitopenkkipiirin keskelle kuljetettuun hiekkaan tai tekevät kivistä mystisiä kuvioita. Siinä vaiheessa, kun naiset aistivat normaalin ihmisen läsnäolon he jähmettyvät, hiljenevät ja tuijottavat tulijaa uhkaavasti. Tässä vaiheessa on normaalin ihmisen aika korskahtaa kuuluvasti ja etsiä katseellaan lähintä olohuoneen perimmäistä nurkkaa.<br /><br />Kun lukee uutisia, ymmärtää heti, miksi normaalin ihmisen pitää lakata vaistoamasta oikeastaan mitään. Jos täällä alkaisi pelätä jokaista hengenvaaraa, ei kohta voisi liikkua kotoaan mihinkään. Metsässä nuo vaistot ymmärtää, koska siellä on paljon vähemmän hengenvaaroja kuin kaupungissa. On mielestäni ihan joutavanpäiväistä kysyä, miksi joku ei pakene vaikka puoliso hakkaa tai miksi emme maastoudu, jos joku ampuu haulikolla kapakan ikkunasta sisään. Pitäähän meidän kuitenkin istua bussissa mahdollisten sarjamurhaajien vieressä ja matkustaa hissillä yhtä matkaa potentiaalisen pedofiilin kanssa.<br /><br />Herkkä on sellainen joka itkee katsoessaan romanttista komediaa ja huutaa katsoessaan psykologista trilleriä. Sellainen joka korskahtelee takajaloilleen ja tärisee olohuoneen nurkassa on vaistot vinossa elelevä paniikkihäiriöinen.<br /><br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa</a> oltiin jo paniikissa. Onneksi nyt näyttää jo valoisammalta!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-1500171684325911445?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-57306696639964522262008-12-11T12:43:00.005+02:002008-12-11T13:04:24.732+02:00Sana on lieka.<br />Mutta sinä sanot,<br />vedät tänne meidän keittiöön<br />kaleerilasteittain kalpeita<br />orjia.<br />Ja minun on katsottava<br />niistä jokaista silmiin.<br />Niin kauan on katsottava, että<br />tunnen ne kaikki ja tiedän niiden<br />nimet.<br />Täytyy huutaa nuo nimet ääneen,<br />että uskaltaisi illalla<br />olla niiden kanssa hiljaa.<br /><br /><br /><br /><br /><a href="http://runoruno.vuodatus.net/">Runotorstaissa</a> aiheena:<br /><div style="margin-left: 40px; color: rgb(0, 51, 0);">"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."<br /></div> -Emma Julslin Frida ja Frida<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-5730669663996452226?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-9193729326610973700.post-24094767681503104652008-12-06T10:39:00.005+02:002008-12-06T12:34:51.560+02:00Kukapa tietää, vaikka harmaan ja vakavan kansakuntamme sydämissä kytee hiilenkekäle, täydessä hehkussa ja sytykettä odotellen. Elämämme kulkevat samoja pieniä uriaan pitkin, ja kenties pienikin poikkeama voisi riittää.<br /><br />Ajatellaan vaikka mitä tapahtuu eräänä talviaamuna, eräällä pienellä paikkakunnalla, erään pienen kioskin edustalla, jos tuo kioski sattuu kerran olemaan kiinni. Suljetun oven eteen alkaa kasaantua yhtä aikaa ihmisiä, jotka normaalisti eivät joudu sekaantumaan toisiinsa. Siinä on paikkakunnan kyläjuoppo vilu-Vallu (normaalisti paikalla kymmentä vaille avaamisen), jolle ei muissa paikoissa myydä tupakkaa ja alkoholia, huonoliikkeinen Sylvi-muori (normaalisti paikalla kymmentä vaille avaamisen, mutta piileskelee nurkan takana, sillä pelkää vilu-Vallua), kyläpahasen läpi autoilemassa ollut liikemies Teppo (pitäisi olla jo jossain muualla), kaksostytöt Anni ja Sinni (14vee, karkkipäivä), huolehtiva aviomies Seppo Juntunen (tamponit lopussa) ja Ilmari (F60.2. Maito yllättäen vanhentunutta).<br /><br />Pakkanen ja avautumaton ovi saa heistä jokaisen hikeentymään. Itsenäisyyspäivä ja Ärrä kiinni. Pitihän sen olla auki, vai pitikö? Eikö pitänytkin? Liikemies Teppo vilkaisee kelloaan, päästelee hermostuneita murahduksia ja kaasuttaa lopulta autollaan jonnekin muualle.<br />-Luukulla luukun perään. Kaikki ovet kiinni, vilu-Vallu tuhisee. -Herrojen ei tarvitse jäädä odottelemaan.<br />Muut myötäilevät hymyin ja äännähdyksin.<br />-Pettävät, perkeleet, Ilmari toteaa. -Ensin maksetaan valtiolle ja sitten kun olisi vastapalveluksen aika niin missä apu?<br />-Ei riitä, että on vaimon tossun alla. Pitää jumaliste olla raportoimassa työkkärille jokainen liikkeensä. Ja vain siksi, että saisi edes jonkin mahdollisuuden sinnitellä hengissä tässä maailmassa, Seppo Juntunen sanoo.<br /><br />-Kaheksankytä vuotta oon tätä demokratiaa katsonut, mutta yhtään kertaa en ole saanut mistään päättää. Kerran olin vaatimassa yhden pihatien kunnostusta, mutta sekin meni nurin, Sylvi kertoo.<br />-Ja meidän on pakko mennä kouluun jonkun velvollisuuden takia. Meidän on pakko oppia tiettyjä asioita, vaikka emme haluaisi. Ei me olla koskaan sovittu mistään tuollaisesta kenenkään kanssa, Anni ja Sinni kertovat.<br />-Pitäisi helvetti soikoon vaikka kuolla ja tappaa, kun käsketään, mutta meidän oikeuksista ei pidä kukaan kiinni, vilu-Valtteri sanoo. -Minuakin poliisit löivät turpaan niin, että huuli aukesi. Mutta nauravat vaan, kun yritän tehdä valituksen.<br /><br />-Ei me mitään kesyjä olla, Ilmari julistaa. -Me ollaan vankeudessa syntyneitä villieläimiä. Sellaisia säälittäviä, jotka eivät pakene, vaikka häkin ovi avattaisiin.<br />-Sanovat, että tappaisimme toisiamme, jos meillä ei olisi lakia ja järjestystä, Sylvi sanoo. -Mutta eiväthän eläimet tapa lajitovereitaan. Eivät ainakaan samalla tavoin kuin me ihmiset järjestäytyneissä yhteiskunnissamme.<br />-Meillä ei ole enää mitään luovuutta, kun moni mahdollisuus hengissäselviämiselle on kielletty tai byrokratialla hankaloitettu. Me olemme menettäneet taitomme selvitä hengissä omillamme, Seppo sanoo.<br />-Meille sanotaan, että tämä on maailman paras ja ainoa tapa elää, että katsokaa muualle! Ja me uskotaan kaikki totuutena ja hypätään niin kuin tirehtööri käskee, Ilmari sanoo niska punoittaen.<br /><br />-Ei ole edes ketään, jota syyttää, Seppo sanoo. -On vain epämääräiset "ne", omituiset esi-isien haamut. "Ne" jotka rakensivat maamme ja eivät ole enää näkemässä menikö kaikki vähän vinksalleen. Ja tavallaan voimme syyttää vain itseämme asioista, joita emme ole olleet henkilökohtaisesti päättämässä.<br />-Kuinkahan paljon elämämme lyhentyisi jos jäisimme vaille antibiootteja ja terveydenhuoltoa? Tuskin paljonkaan, sillä eihän elämäksi lasketa niitä vuorokauden tunteja, jotka käytämme olemalla yhteiskuntamme työvoimaa tai istumalla sosiaaliluukun jonossa, Sylvi miettii. -Katsokaa eläintarhan riutuneeksi vanhentunutta simpanssia ja katsokaa minua! Ei ihmisen kuulu elää vapaata elämäänsä vasta näin vanhana.<br />-Kun lähtisi vaan irti tästä kaikesta, rupeaisi omavaraiseksi ja haistattaisi paskat lamalle, talouskasvulle ja työvoimapulalle, vilu-Vallu sanoo. -Söisi pelkkää perunaa, perkele!<br />-Nyt mennään sisälle tuohon kioskiin ja otetaan se mikä meille kuuluu, Ilmari sanoo ja lyö rappurallilla lasioven rikki.<br /><br />Muut juoksevat sydän rinnassa läpättäen takaisin häkkeihinsä.<br /><br /><a href="http://leelia.vuodatus.net/">Pakinaperjantaissa</a> ärrävika<br /><br /><br />Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!!!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/9193729326610973700-2409476768150310465?l=allyntilitys.blogspot.com' alt='' /></div>Allyaliashttp://www.blogger.com/profile/15251666650060935803noreply@blogger.com14