Muhoksesta turistirysä

Nyt pitäisi saada tänne Suomeenkin yksi oikein kunnollinen turistirysä. Ai niin, mutta onhan meillä se joulupukin maa tai mikä se nyt onkaan... Mutta siinä on se ongelma, että moottorikelkalla ei saa ajaa humalassa ja lämminhenkisissä tapaamisissa pukin kanssa saa viinalle haista vain nähtävyys itse. Näin ainakin luulen.

Siis joku sellainen turistirysä pitäisi olla, jossa saapi olla koko ajan päissään, jossa saa ostaa halpaa ja helposti hajoavaa turistikrääsää ja jossa olisi vähän lämpimämpi kuin jääbaarissa. Ai niin, mutta onhan meillä ruotsinlaivat! Mutta siellä laivoillakin myydään pääasiassa kestäviä tuotteita, eivätkä ulkomaan turistit välttämättä ymmärrä mitä mieltä on hortoilla päämäärättömästi mustalla merellä ja ahtaa seisovassa pöydässä itsensä oksennuskuntoon lämpimiä prinssinakkeja.

Minusta pitäisi ottaa jokin harmiton kyläpahanen, vaikka sellainen tapahtumaköyhä maantienvierunen kuin Muhos ja muuttaa se ihan käestäpittäin oikeaksi turistirysäksi. Kun aletaan miettiä maailman kuuluisimpia turistirysiä, huomaamme helpotukseksemme, että niitä yhdistää valmiiksi jo eräs yhteinen piirre Muhoksen kanssa; kummankaan lähellä ei ole kerrassaan yhtään merkittävää nähtävyyttä! Näin turisti ei koskaan koe välttämättömyydekseen lähteä rysän ulkopuolelle seikkailemaan ja kulttuurishokkia saamaan.

Eroavaisuuksia toki löytyy, mutta ne on onneksi helposti korjattu. Ensiksikin koko Muhos (tai joku muu vastaava pikkurujokka) tulisi kattaa lasilla tai jollain muulla kasvihuoneenvalmistusmateriaalilla, jotta ilmasto-olosuhteet muuttuisivat suosiollisempaan suuntaan. Heti perään kopioitaisiin pääkadun (siis ainoan kadun; onpahan turistinkin helpompi suunnistaa) varteen vieri viereen ketjussa samat liikkeet yhä uudestaan ja uudestaan. Ainakin viisi Siwaa ja Sokkaria ja Kymmenen Muhoksen villaa täynnä hajoavia hellehameita ja aurinkolippoja. Jonnekin väliin Mäkkäreitä ja yksi "eksoottinen paikallinen" jossa saa halpaa, mutta pahaa mustareunaista pizzaa.

Sitten vain rakennetaan hotelleja kauppojen taakse. Niin korkeita, että ne ylettyvät lasikattoon saakka. On sellaisia koko perheelle sopivia ja sellaisia, joissa disco jytkää ja limuviinan hajuinen oksennus löyhkää vuorokauden ympäri. Kadun varrella voi otattaa pään täyteen viinaa, pikkulettejä tai vaikka hennatatuointeja. Joku juronnäköinen ja kielitaidoton paikallinen piirtää karikatyyrejä ja varastaa sivutyönään lompakkoja ja käsilaukkuja. Jokaisen hotellin yhteydessä on lämmitetty uima-allas ja kun lähistöllä ei ole merta, ei kenenkään tarvitse edes kerran vaivautua muodon vuoksi meriveteen hytisemään.

Muhoslaisia palkataan pakolliseksi eksoottiseksi lisäväriksi. Paikallinen rappio-roope saa istua pullopalkalla mäkkärin vieressä perisuomalaisen shamaanin takkuiseen karhuntaljaviittaan ja ryhmysauvaan tai vaihtoehtoisesti Väinämöisen kupolilakkiin sonnustautuneena, epävireinen kantele kainalossaan. Aino-neidot tarjoavat fukia ja sukia aina edulliseen hintaan. Suurisilmäiset lapset kuljetetaan välitunneilla Sokkareiden ja Siwojen eteen kerjäämään kolikoita ja herkkupaloja. Aamuisin "kalastajat" huutelevat toisilleen iloisesti pakastekalat olallaan, ennen kuin matkaavat Ouluun teknisen alan työtehtäviin. Frederikillä ja Matti Nykäsellä on kerrankin lyhyt matka turistirysään keikkatöihin.

Kun soppaan lisätään vielä säännöllisin väliajoin perin kiusallisesti kapasiteettinsa rajat saavuttava viemäriverkosto, matkaoppaat, jotka ovat aina kännissä ja puhelinyhteyden tavoittamattomissa, holtittomasti kaahaavat ja tööttäilevät autot (saa karvanoppajengikin tekemistä), ennustajaeukot jotka lupaavat kaikille onnea ja kahta lasta, sekä tietenkin pähkinöitä varastelevat, vihaiset apinat (kai sellaisiakin hankitaan), on suosio taattu!

Etenkin, kun toiseksi viikoksi voi mennä joulupukin maahan. Ja ruotsinlaivalla kotiin!

On se vaan... Pakinaperjantai ja turistirysä Jaa

Stockmann

Nainen seisoo hajuvesiosastolta uhoavan, raskaan tuoksupilven keskellä. Hän vilkaisee vaivihkaa mainosikkunan lasipinnasta heijastuvaa itseään. Kaikki on tiptop, juuri siten kuin hän haluaa ja kuten hän on tottunut. Kiharat tuoksuvat kampaajan hoitotuotteille, meikki näyttää kevyelle, vaikka on todellisuudessa juuri sellainen raskas, turvallinen naamio, jota ihminen kokee joskus tarvitsevansa. Pitkä, viittamainen päällystakki antaa hieman boheemin vaikutelman, kuin olisi juuri matkalla kulttuuritapahtumaan.

Keski-ikäisyys on mielenkiintoinen olotila, nainen miettii nenän turtuessa vähitellen hajuveden löyhkään. Nuoret miehet kulkevat ohitse kertaakaan vilkaisematta. Niin tekevät muunkin ikäiset miehet. Sitä muuttuu jotenkin läpinäkyväksi, vaikka yrittää tehdä itsestään numeron laittamalla kaiken viimeisen päälle. Vähitellen sitä muuttuu tarkkailijaksi. Elämä saa uuden sävyn, halusi asian olevan niin tai ei. Oma naiseus pitää määritellä kokonaan uudelleen, onhan sitä tullut vuosikaudet tunnettua itsensä eniten naiseksi miesten ihailun ja naisten kadehdinnan kohteena ollessaan.

Nyt on sitten itse sellainen, jollaisia ei silloin nuorempana ymmärtänyt. Sellainen, joka katsoo vierestä hieman vihaisen oloisena. Ei sitä katkeruutta silloin ennen osannut käsittää, saati itse tuntea, niin kuin ei montaa muutakaan asiaa. Ja nykyajassa on vielä entistäkin vaikeampaa olla tällainen; eihän vanhenevia naisia ole olemassakaan! Naisen tekisi mieli nauraa, murtua jotenkin. Mutta kun ei osaa enää.

Kaksi nuorta tyttöä, parikymppistä hädintuskin, selaa läpi kynsilakkavalikoimaa. Kummallakin tytöllä tukat pörröttävät epäsiististi ja tiukat housut eivät imartele heidän vartaloaan. Silti noissa tytöissä on jotain enemmän kuin naisessa, jotain, mitä ei voi saavuttaa rahalla. Silmät ovat parasta nuorissa ihmisissä. Ne paljastavat, että nuo ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta.

Tytöt maleksivat kiireettömästi matkoihinsa. Nainen ottaa kynsilakkapullon käteensä. Kirkkaan punaisessa lakassa on suuria metallihileitä joukossa. Nuorten ihmisten lakkapullo. Nainen avaa käsilaukkunsa ja työntää kynsilakkapullon sinne. Tuon kaiken hän tekee hitaasti ja harkitusti, tietäen, että tavallaan olisi nautinnollista tuntea vartijan raskas käsi olkapäällään. Saada todiste, että on edes pikkuisen näkyvä vielä.


Tarinamaanantain aiheena on lohtu Jaa

Kyökkimasokismiudesta

Pimeimmän ajan murtamana ihminen saa sentään iloa ja tyydytystä siitä asiasta, että täällä meidän kolkallamme on sallittua ja jopa toivottavaa haukkua itseään. On nautinnollista kerätä kaikki ulkomaailman ihmiselle suomat vastukset ja kääntää ne oman riittämättömän olemuksensa ja/tai toimintansa syyksi. Näin luomme itsellemme ainakin illuusion siitä, että olemme itse puutteellisen jumalhahmon tavoin sähläämässä kaiken mikä voi mahdollisesti mennä maailmassa pieleen.

Itsensä haukkumisessa on sekin hyvä puoli, että se kohdistaa ihmisen huomion pois asioista, jotka satuttavat enemmän kuin tuo hiljainen solvaaminen. Ihminen seisoo joka aamu peilin edessä ja haukkuu itseään silmäpussiseksi, laiskaksi vätykseksi, josta ei ole muuta kuin perseellään makkaamaan (miten muuten perseellään maataan??), eikä huomaa että miehen jäljiltä jää joka ilta lavuaarin reunalle avoin ja lievästi mielenosoituksellinen Erioil-pullo jota mies käyttää käsiensä rasvaamiseen. No, mitäs siinä, jos toinen rasvaa ahkerasti kehoaan, joku ajatteleva ihminen tuumaa. Mutta kun tämä onneton kyökkimasokisti ei huomaa sitäkään, että eräänä päivänä vessanpöntössä kelluu joka ainoa miehen perskarvoista ja sen jälkeen Erioil-pänikän korkki pysyy kiinni. Joku laskisi yhteen jonkinlaisen laskutoimituksen, mutta itsensä haukkuja tietää kaiken muun olevan kunnossa, paitsi sitä faktaa, että itsessä on vikaa.

Itseinho on turvallinen ja ihana asia. Siihen on lämpöistä kääriytyä ja sulkea silmänsä muulta maailmalta. Täytyyhän sitä olla erityinen, kun kukaan muu tuttu ei ole niin ruma ja kammottava ja saamaton. Se tuntuu melkein taivaalliselta armolta, jos kauppareissulla tuttu kyläjuoppo ei haukukaan saatanan kusitolpaksi ja entinen työkaveri tervehtii, vaikka ei muistakaan mistä tuon kohtalon koppelon tuntee.

Kuinka suloiselta tuntuukaan hankkia itselleen jotain hyvää, vaikka tietää, ettei missään nimessä ole ansainnut muuta kuin torjuntaa ja solvauksia! On lähes syntisen ihanaa vetää jalkaan alelaarista vaivihkaa valitut reiättömät puuvillapikkuhousut tai nauttia suklaavanukasta television ääressä varovasti näykkien. Jos olisi sellainen ihminen, joka kuvittelisi ansaitsevansa ihan kokonaisen, täynnä ihanaa makua olevan suklaavanukkaan, hän hotkisi tuon herkun sen paremmin ajattelematta. Mutta itseään haukkuvalle tuo vanukas on merkki siitä, että jollakin tavalla omalla surkealla olemassaololla täytyy olla jokin suurempi, salattu merkitys. Eihän muuten tällaista mannaa sataisi suoraan niin kurjan olennon hyppysiin.

Matematiittisesti ajatellen kannattaa olla itseään haukkuva ja vihaava ihminen, sillä tällaiselle ihmiselle sattuu vain positiivisia yllätyksiä. Kaikki paha, mitä omalle kohdalle voi sattua, on täysin odotettua ja jopa ansaittua. Niin makaa kuin petaa ja itepä oot soppas keittänyt ovat lauseita, joita jokaisen kannattaa toistaa itselleen vähintään kymmenen kertaa päivässä.


Pakinaperjantaissa vätyksistä Jaa

Koditonna oon mä vain!

Olen ollut pikkuisen aikaa estyneenä blogimaailmasta, sillä tietokoneeni on käyttökelvoton... Niin on myös loppukotini. Tällä hetkellä asustelen pikkusiskon nurkissa ja kuvaavaa on, että hommasin nettiyhteyden kuntoon, ennen kuin esim. kröhm... kunnon vuoteet perheelle. Kas kun vuodesohvalla voi nukkua, mutta sillä ei pääse nettiin. Loogista, eikö vain?

Olosuhteista kerron varmaan tarkemmin joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä se ei ole muutamista syistä järkevää.

Erityinen kiitos Hallattarelle tuesta ja kannustuksesta vaikean asian kanssa tuskaillessa! Jaa