Myönnän, että Timo T. A. Mikkonen on fiksumpi kuin minä tai suurin osa muista suomalaisista.
Moni turhautuu siihen, että jauhaa ja jauhaa samaa asiaa, eikä kukaan jaksa kuunnella.
Harva on kuitenkaan niin kekseliäs kuin Timppa. Oli tosi fiksu veto kovertaa oma vaimonsa ontoksi (luulisin että jäätelökauhalla), mennä sen sisään ja esittää samat asiat vielä kerran, naisen ruumiin sisällä kuurottaen.
Ne jutut, mitkä ovat unettavan pitkästyttävää ininää Timon suusta kuultuna, ovat vaimon ruumiista käsin sanottuna nostattaneet ihan oikean kohun.
Ajatella, kuinka urheasti ja pitkään Timppa on jaksanut turhaan yrittää ääntänsä kuuluville, eikä YKSINKERTAISESTI kukaan ole kuunnellut. Ei KUKAAN! Se on todellista sissi- ja veteraanihenkeä, jolla tämä maammekin on rakennettu.
Miesten kannattaisi nyt miettiä, olisiko tässä mahdollisuus laajemminkin ajatellen. Akkavaltaisessa mediassa riittäisi kyllä kairattavaa ja koverrettavaa. Vaikka naiset ovat tällä hetkellä vallassa, ei se tarkoita, etteivätkö useammatkin, vielä Timoakin vähemmän urheat, miehet voisi mennä tuolla tavoin vaimonsa selän taakse piiloon ja käydä sieltä käsin uhittelemaan.
Halusin vain ilmoittaa, että näen sinut viimein, Timo. Se oli vaikeaa ja kesti pitkään, mutta nyt vihdoin näen sinut ja tiedän että olet olemassa. Sitähän vain sinä olet halunnutkin, eikö totta?
Mutta mitenhän se Nina-puku laitetaan selkäpuolelta kiinni???
Jaa
torstaina, tammikuuta 29, 2009
lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Toinen on turun sinappi ja toinen sirun tunappi
Polgara haastoi minut kertomaan viisi asiaa joita en vaihtaisi. Hän laittoi vastaamisen vähän vaikeusastetta laittamalla omiin elintärkeyksiinsä Kirjat, valkosipulin, kahvin ja tietokoneen, jotka olisivat olleet minunkin listallani. Mutta kun ei halua matkia...
1. Lässyttäminen. Sitä jatkan niin kauan kuin kieli liikkuu. Joskus harvoin puhun asiaakin.
2. Ulina. Ainoa hyvä puoli surussa on itku, joka on luonnon oma terapiamuoto. Itku sopii myös kiukun lievennykseen. Olen sitten iältäni 32, enkä 13 (muistutuksena vaan)
3. Räkätys. Elämän ilmaisia iloja. Rakastan nauramista ja räkätän usein ilman syytäkin. Tai ainahan löytyy syitä nauraa... eikö totta?
4. Kailottaminen. Ihmiselle on tehty korvat, jotta he voivat kuunnella toistensa ääniä. Ja minun suvulleni on tehty ääni, jotta kuurotkin kuulisivat.
5. Narina. Voi että tekee makiaa välillä ilmaista harmistuksensa kun kaikki on niin pielessä. Selkä on kipeä ja jalat ja pää ja ranne ja huono ilma ja kahvi pahaa ja telkkarista ei tuu mitään ja nettiyhteys takkuilee ja suihkusta tulee kylmää vettä. Ai sentään, se on autuasta se!
Ota haaste vastaan ja kerro viisi itsellesi elintärkeää juttua! Jaa
1. Lässyttäminen. Sitä jatkan niin kauan kuin kieli liikkuu. Joskus harvoin puhun asiaakin.
2. Ulina. Ainoa hyvä puoli surussa on itku, joka on luonnon oma terapiamuoto. Itku sopii myös kiukun lievennykseen. Olen sitten iältäni 32, enkä 13 (muistutuksena vaan)
3. Räkätys. Elämän ilmaisia iloja. Rakastan nauramista ja räkätän usein ilman syytäkin. Tai ainahan löytyy syitä nauraa... eikö totta?
4. Kailottaminen. Ihmiselle on tehty korvat, jotta he voivat kuunnella toistensa ääniä. Ja minun suvulleni on tehty ääni, jotta kuurotkin kuulisivat.
5. Narina. Voi että tekee makiaa välillä ilmaista harmistuksensa kun kaikki on niin pielessä. Selkä on kipeä ja jalat ja pää ja ranne ja huono ilma ja kahvi pahaa ja telkkarista ei tuu mitään ja nettiyhteys takkuilee ja suihkusta tulee kylmää vettä. Ai sentään, se on autuasta se!
Ota haaste vastaan ja kerro viisi itsellesi elintärkeää juttua! Jaa
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Hämärä
Ollaan hiljaa.
Ollaan mustaa mustalla.
Hengitetään hämärässä,
lauletaan äänellä joka ei kanna.
Ollaan sammuneen auringon planeettoja,
lämpimiä sisältä, pinnalta rakeista avaruutta,
kaikkien luotainten ulottumattomissa.
Lauletaan siitä, kuinka kaikki
alkaa ja
kuinka mekin lopumme.
Vaikka hämärä on puoleksi valoa
täynnä.
Runotorstai ja Tarinamaanantai Jaa
Ollaan mustaa mustalla.
Hengitetään hämärässä,
lauletaan äänellä joka ei kanna.
Ollaan sammuneen auringon planeettoja,
lämpimiä sisältä, pinnalta rakeista avaruutta,
kaikkien luotainten ulottumattomissa.
Lauletaan siitä, kuinka kaikki
alkaa ja
kuinka mekin lopumme.
Vaikka hämärä on puoleksi valoa
täynnä.
Runotorstai ja Tarinamaanantai Jaa
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Taloudellisten ongelmien kasvu vaatii luovaa panosta yhteiskunnalta.
Sosiaalitoimiston luukulla:
- Hei. Ajattelin josko voisitte auttaa? Jäin juuri työttömäksi ja mieskin on sairaseläkkeellä selkänsä takia. Meillä on viisi alaikäistä lasta ja asunnossa kova vuokra. Jotain pitäisi keksiä, ettei tässä pääse kuolemaan nälkään...
- Niin... Ymmärrän. Hankala tilanne kertakaikkiaan! Ottakaa tästä tällainen lappunen. Eikö olekin hieno?
- Numeroita? Minulleko? Ja ihan kultatussilla kirjoitettuna!
- Niin. Siinä on teidän perheenne henkilökohtainen hätänumero. Jokainen asiakkaamme saa nykyään tällaisen.
- Tämähän vaikuttaa hienolle jutulle... Ei millään pahalla, mutta välillä toimintanne on aika hidasta ja paperisotakin on joskus liikaa valmiiksi ahdingossa oleville. Mutta nyt täällä on jotenkin ihan eri tunnelma. Hirmuisen ymmärtävä.
- Se johtuu tästä uudesta systeemistä. Tämä on meillekin niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse olla aina hokemassa eioota ja kärttämässä melkein vainoharhaisena kaiken maailman lippusia ja lappusia. Tuon viereisen kopin Mervin vatsahaavakin parani viime viikolla itsestään.
- Mitenkäs tätä hätänumeroa sitten käytetään?
- Sehän tässä helppoa onkin! Kun teillä tulee tilanne, että tarvitsette ruokaa tai rahaa ja muuta sen sellaista, huudatte vain yhteen ääneen tämän numeron jossain ulkosalla. Sitten joku meidän palkkaamistamme supersankareista lentää paikalle pelastamaan teidät ahdingosta. Eikö ole mahtava keksintö? Yksi huuto vain ja ihka elävä sankari lennähtää läpi taivaiden ja avaruuksien pelastamaan pulasta juuri sinua ja perhettäsi.
- Siis mitä???!!!
- Niin. Teidän numeronne on 00088776. Noita nollia ei tarvitse välttämättä huutaa, mutta muut numerot kannattaa muistaa oikein. Muuten apu menee väärään paikkaan. Ja kannattaa opetella numero ulkoa ja sitten vaikka syödä tämä lappu. Tiedän, se on sääli, kun kirjaimet ovat noin hienot. Mutta voin vakuuttaa, että ne eivät ole ihan oikeaa kultaa ja siksi lappu on turvallinen syötävä. Ainakin eläinkokeiden perusteella.
- Oletatko sinä minun uskovan, että sosiaaliluukku on palkannut lentäviä supersankareita auttamaan kaikkia hädänalaisia?
- Mutta katsohan kuinka hieno tämä lappu on. Kuka nyt pilanpäiten jakaisi näin hienoja lappuja?
- No kokeillaan sitten. Annas lappu tänne niin kailotan numerot ilmoille hetimiten.
- Siihen en voi suostua. Meillä on valitettavasti sellainen sääntö, että täällä ei saa huudella. Tuolla oven takana odottaa melkoinen körmy sähköpampun kanssa valmiina rusikoimaan kaikki, jotka rikkovat sääntöjä.
- Ihan kaikki teidän toiminnassanne ei siis olekaan muuttunut...
- Niin. Tulee välillä ihan nostalginen olo kun katselee Rysty-Erkin edesottamuksia.
- Mutta ihan vakavissaan: Ette te voi pitää meitä köyhiä niin tyhmänä sakkina, että me uskoisimme tuollaista satua. Te haluatte vain lähettää meidät tyhjin käsin kotiin kuolemaan ja teette sen itsellenne helpommaksi tuon typerän, kimaltavan numerolappusen avulla.
- Omituista, kuinka paljon negatiivista palautetta tästä kokeilusta on tullut. Te olette kuitenkin nielleet täysin mukisematta sen systeemin, jossa te täytätte kymmenittäin lappuja ja me arvomme sadan hakijan joukosta yhden onnekkaan, joka saa jotain. Ajattelimme käyttää nuo ennen yhdelle tarkoitetut, vähät rahamme kaikkien hyväksi, että jokainen saisi jonkun nätin muiston käynnistään.
- Mutta mehän kuolemme ihan oikeasti nälkään...
- Niin. Voi voi. Hankala tilanne tosiaan... Me emme valitettavasti voi auttaa.
- No nyt alkaa kuulostaa vanhalta tutulta sosiaaliluukulta!!!!
- Ottakaa silti tämä lappunen... Evääksi vaikka jos ei muuta.
Vastasin jo pakinaperjantaihin toisella jutulla, mutta se katosi salamannopeasti jonnekin nettiavaruuteen. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Jaa
- Hei. Ajattelin josko voisitte auttaa? Jäin juuri työttömäksi ja mieskin on sairaseläkkeellä selkänsä takia. Meillä on viisi alaikäistä lasta ja asunnossa kova vuokra. Jotain pitäisi keksiä, ettei tässä pääse kuolemaan nälkään...
- Niin... Ymmärrän. Hankala tilanne kertakaikkiaan! Ottakaa tästä tällainen lappunen. Eikö olekin hieno?
- Numeroita? Minulleko? Ja ihan kultatussilla kirjoitettuna!
- Niin. Siinä on teidän perheenne henkilökohtainen hätänumero. Jokainen asiakkaamme saa nykyään tällaisen.
- Tämähän vaikuttaa hienolle jutulle... Ei millään pahalla, mutta välillä toimintanne on aika hidasta ja paperisotakin on joskus liikaa valmiiksi ahdingossa oleville. Mutta nyt täällä on jotenkin ihan eri tunnelma. Hirmuisen ymmärtävä.
- Se johtuu tästä uudesta systeemistä. Tämä on meillekin niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse olla aina hokemassa eioota ja kärttämässä melkein vainoharhaisena kaiken maailman lippusia ja lappusia. Tuon viereisen kopin Mervin vatsahaavakin parani viime viikolla itsestään.
- Mitenkäs tätä hätänumeroa sitten käytetään?
- Sehän tässä helppoa onkin! Kun teillä tulee tilanne, että tarvitsette ruokaa tai rahaa ja muuta sen sellaista, huudatte vain yhteen ääneen tämän numeron jossain ulkosalla. Sitten joku meidän palkkaamistamme supersankareista lentää paikalle pelastamaan teidät ahdingosta. Eikö ole mahtava keksintö? Yksi huuto vain ja ihka elävä sankari lennähtää läpi taivaiden ja avaruuksien pelastamaan pulasta juuri sinua ja perhettäsi.
- Siis mitä???!!!
- Niin. Teidän numeronne on 00088776. Noita nollia ei tarvitse välttämättä huutaa, mutta muut numerot kannattaa muistaa oikein. Muuten apu menee väärään paikkaan. Ja kannattaa opetella numero ulkoa ja sitten vaikka syödä tämä lappu. Tiedän, se on sääli, kun kirjaimet ovat noin hienot. Mutta voin vakuuttaa, että ne eivät ole ihan oikeaa kultaa ja siksi lappu on turvallinen syötävä. Ainakin eläinkokeiden perusteella.
- Oletatko sinä minun uskovan, että sosiaaliluukku on palkannut lentäviä supersankareita auttamaan kaikkia hädänalaisia?
- Mutta katsohan kuinka hieno tämä lappu on. Kuka nyt pilanpäiten jakaisi näin hienoja lappuja?
- No kokeillaan sitten. Annas lappu tänne niin kailotan numerot ilmoille hetimiten.
- Siihen en voi suostua. Meillä on valitettavasti sellainen sääntö, että täällä ei saa huudella. Tuolla oven takana odottaa melkoinen körmy sähköpampun kanssa valmiina rusikoimaan kaikki, jotka rikkovat sääntöjä.
- Ihan kaikki teidän toiminnassanne ei siis olekaan muuttunut...
- Niin. Tulee välillä ihan nostalginen olo kun katselee Rysty-Erkin edesottamuksia.
- Mutta ihan vakavissaan: Ette te voi pitää meitä köyhiä niin tyhmänä sakkina, että me uskoisimme tuollaista satua. Te haluatte vain lähettää meidät tyhjin käsin kotiin kuolemaan ja teette sen itsellenne helpommaksi tuon typerän, kimaltavan numerolappusen avulla.
- Omituista, kuinka paljon negatiivista palautetta tästä kokeilusta on tullut. Te olette kuitenkin nielleet täysin mukisematta sen systeemin, jossa te täytätte kymmenittäin lappuja ja me arvomme sadan hakijan joukosta yhden onnekkaan, joka saa jotain. Ajattelimme käyttää nuo ennen yhdelle tarkoitetut, vähät rahamme kaikkien hyväksi, että jokainen saisi jonkun nätin muiston käynnistään.
- Mutta mehän kuolemme ihan oikeasti nälkään...
- Niin. Voi voi. Hankala tilanne tosiaan... Me emme valitettavasti voi auttaa.
- No nyt alkaa kuulostaa vanhalta tutulta sosiaaliluukulta!!!!
- Ottakaa silti tämä lappunen... Evääksi vaikka jos ei muuta.
Vastasin jo pakinaperjantaihin toisella jutulla, mutta se katosi salamannopeasti jonnekin nettiavaruuteen. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Jaa
sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009
Satunnaista sanottavaa
Bamiella, Maaria ja Kutuharju ovat haastaneet minut kertomaan itsestäni kuusi satunnaista asiaa. Voi sentään... näitä paljastuksia on tässä blogihistorian varrella tullut jo niin paljon, että hirvittää... Mutta yritetään:
1. Ensimmäinen kotipaikkakuntani oli Rymättylä. Perheeni muutti pohjoiseen ollessani 4-vuotias (ja yllätyksekseni huolivat minutkin mukaansa) ja vanha kotipaikka jäi taakse. Kävin seuraavan kerran vanhoilla kotiseuduillani vasta jokunen vuosi sitten ja yllätyksekseni tunnistin silloisen kotitalon heti. Kaikki oli toki muuttunut paljon pienemmäksi vuosien saatossa.
2. Suunnittelen talouteni kuukausia eteenpäin. Tiedän, tämä on tylsää! Olen kuitenkin ollut aikaisemmin vuosikausia niin köyhä opiskelija, etten kerta kaikkiaan osaa suhtautua taloudelliseen hengissäselviytymiseen huolettomasti.
3. En ole koskaan juuttunut kielestäni kiinni kylmään esineeseen. Tämä kertoo kaiken liiallisesta tottelevaisuudestani ja yleisestä uteliaisuuden puutteesta.
4. Ihailen ihmisiä, joilla on mukanaan kalenteri, johon he suunnittelevat tulevaisuuttaan ja liimailevat kalenteriin erivärisiä tarralappusia. Olen joskus kokeillut tällaisena ihmisenä olemista. Ei toiminut.
5. Otan aina matkalle mukaani kirjan, enkä ehdi koskaan lukea sitä laisinkaan.
6. En kykenisi juomaan edes lasillista maitoa. Minusta maito on pahaa. Yäk! Siis Yöööh!!! Eikä mulle kärsi saarnata osteoporoosista.
Haastetaanpa vaikka
Kirsi
Arjaanneli
Eero
Kari
Ritahelinä
Almamaria
Ottakaa jos haluatte. Ei oo pakko! Jaa
1. Ensimmäinen kotipaikkakuntani oli Rymättylä. Perheeni muutti pohjoiseen ollessani 4-vuotias (ja yllätyksekseni huolivat minutkin mukaansa) ja vanha kotipaikka jäi taakse. Kävin seuraavan kerran vanhoilla kotiseuduillani vasta jokunen vuosi sitten ja yllätyksekseni tunnistin silloisen kotitalon heti. Kaikki oli toki muuttunut paljon pienemmäksi vuosien saatossa.
2. Suunnittelen talouteni kuukausia eteenpäin. Tiedän, tämä on tylsää! Olen kuitenkin ollut aikaisemmin vuosikausia niin köyhä opiskelija, etten kerta kaikkiaan osaa suhtautua taloudelliseen hengissäselviytymiseen huolettomasti.
3. En ole koskaan juuttunut kielestäni kiinni kylmään esineeseen. Tämä kertoo kaiken liiallisesta tottelevaisuudestani ja yleisestä uteliaisuuden puutteesta.
4. Ihailen ihmisiä, joilla on mukanaan kalenteri, johon he suunnittelevat tulevaisuuttaan ja liimailevat kalenteriin erivärisiä tarralappusia. Olen joskus kokeillut tällaisena ihmisenä olemista. Ei toiminut.
5. Otan aina matkalle mukaani kirjan, enkä ehdi koskaan lukea sitä laisinkaan.
6. En kykenisi juomaan edes lasillista maitoa. Minusta maito on pahaa. Yäk! Siis Yöööh!!! Eikä mulle kärsi saarnata osteoporoosista.
Haastetaanpa vaikka
Kirsi
Arjaanneli
Eero
Kari
Ritahelinä
Almamaria
Ottakaa jos haluatte. Ei oo pakko! Jaa
maanantaina, tammikuuta 12, 2009
Dark Floors... eiku Sauna
Nyt kun jälkeenpäin ajattelee, on suoranainen ihme, ettei saunasta kertova kauhuelokuva syntynyt jo aikaisemmin. Minähän en ole kyseistä elokuvaa katsonut, mutta ymmärrän täysin, miksi sellainen halutaan tehdä, ihan jo ulkomaan asukkaita ajatellen.
Ensiksikin on hyvä tehdä heti kättelyssä mahdollisimman suuri pesäero Lordin Dark Floors-elokuvaan, tuohon Uuno Turhapuroakin pelottavampaan suomalaisuutemme tämänhetkiseen ikoniin. Tuntuu, että uuden suomalaisen kauhuelokuvan aallossa kaikki ruumista verhoavat vaatteet saattaisivat muistuttaa liikaa Dark Floorsista. Juuri siksi sauna kauhuelokuvan tapahtumapaikkana on erinomainen. Ja juuri siksi (huhujen mukaan) Sinikka Sokankin piti leikata pitkä, tumma tukkansa ja värjätä se vaaleaksi. Takaapäin, etenkin vaatteet yllään, häntä saattoi sekunnin murto-osan erehtyä luulemaan... brrrrh... Mr. Lordiksi...
Oikeastaan Lordin elokuvalla ei ole Saunan kanssa kuin pari yhteistä asiaa. Ilmeisin on tietenkin se hienovarainen kuvasto, nahkahousut ja juokseminen, sekä vastaavasti sauna, jotka molemmat saavat katselijan melkein tuntemaan nenässään pallihien lohdullisen tuoksun. Ulkomaalaisille voi olla myös järkyttävää huomata Sauna-elokuvan kautta, kuinka vähän Lordia on lopulta maskeerattu. Vaihe, jossa kaikki suomalaisen elokuvahistorian ajanpieksämimmät luuskat nousevat yhdessä lauteille, saa kiristettyihin ja botoksoituihin naamoihin tottuneet haukkomaan henkeä ja poraamaan kyntensä pehmustettuihin käsinojiin.
Kunnon kauhuelokuvassa pitää olla ainakin yksi ns. luonnonoikku, siis mielipuolisella tavalla epämuodostunut ihminen. Meillä suomessahan näitä riittää ja vieläpä kirkkaimmalla tähtitaivaallamme. Vaatteet päällämme olemme kuin normaalit ihmiset, mutta otetaanpa vaatteet pois... voi kammotusten kammotus! Elokuvakansan läpi kulkee väristys, kun esiin jyllistää kavalkadi miehiä, joilla on kaikilla suuret, rusottavanänniset naisten rinnat. Siinä ei Hollywoodin poikakaan voi olla enää varma oksentaako, vai saadako erektio. Pian tämä ristiriita ratkeaa kun kamera kuvaa armottomasti miesten ajelemattomia selkiä ja persvakoja; karvaa on aivan kaikkialla! Ja entä etuveitikka sitten? Tuo kauhistuttava, barbaarimaisen eurooppalainen, ympärileikkamaton elin, jota nuo miehet kantavat tuolla tavoin esillä, kaikkien näkösällä.
Naiset ovat oma lukunsa. Siinä, missä tavallisella naisella on kaksi kauniinkiinteää palloa, on kauhuelokuvan eukoilla kaksi puolityhjää pussia. Noita pusseja nuo rumat, rintavat miehet katselevat silmät kiiluen, kuin oravat pähkinäaarretta (josta ne ovat selvästi jo syöneet yli puolet). Ja siinä, missä normaalinaisella on ihanaa, silkinpehmeää ihoa, siellä, missä yleensä asuu pyhin ja kaunein naiseus, kasvaa näillä saatanallinen teräsvilla kuin läpipääsemätön orjantappurapensas. Joku katsojista huomauttaa miesten tarvitsevan esinahkaa juuri päästäkseen tuon pelottavan esteen lävitse. Toiset miettivät liettänsä ja keittolevyjen ympärille pinttynyttä mustaa paskaa. Elokuvan naiset eivät ole lainkaan rusketettuja, vaan valkoisia ja raskausarpisia, kuin ylösnousseita ruumiita.
Kunnon kauhuelokuviin kuuluu myös saatanallisia rituaalimenoja. Myös Sauna-elokuvan kammottavat hahmot kiemurtelevat pian punaisina ja hikisinä kuin helvetin tulessa. Raajat kietoutuvat yhteen, löylyn hengen langetessa ihmispolojen ylle he kumartuvat ja vikisevät. Ihmiset yrittävät puhua englanniksi mongertaen (kansainvälisyyden vuoksi) "Ou mai Loor... Gaad", he suputtavat toisilleen. Joku ahmii suuhunsa luonnottoman määrän kipeänpunaista makkaraa. Sinappi valuu suupielistä ja nokareita tarttuu takkuiseen rintakarvamattoon. Uskonnollinen kauhu on käsinkosketeltava.
Eikä kauhuelokuva olisi kunnollinen ilman asianmukaista juoksu-läähätys-eksploitaatio-osuutta. Eipä tarvitse tässä elokuvassa keksiä jotain typerää aasinsiltaa, jolla saadaan nainen hilpasemaan pitkin rämettä ja repimään rintojaan paljaiksi samaan aikaan. Pian jo elokuvan kummajaiset nimittäin köpöttelevät peräkanaa ulos tuosta kuumasta kauhujen talosta. He kirkuvat, osa sortuu lumihankeen ja jää sinne kierimään ja huutamaan kuin päätä leikattaisiin. Suurin osa juoksee tissisillään ja perseisillään, karvat vilkkuen ja henki höyryten suoraan rannan jäässä ammottavaan aukkoon. Kuin rumat, aivottomat sopulit olisivat lähteneet vaellukselleen. Hulluus ja järjen valon sammuminen on lähellä myös elokuvayleisöllä.
Siihen loppuu elokuva, eikä katsoja tiedä ollako pahoillaan noiden ihmispolojen joukkokuolemasta vai helpottunut, ettei niitä ole enää vapaana maailmankartalla.
Suomessahan tämä näytetään tietenkin keskimielenkiintoisena ja puolitaiteellisena dokumenttina suomalaisnäyttelijöiden saunaillasta. Ja hyvä niin. Eipähän sitten ainakaan tule Dark Floors mieleen.
Pakinaperjantaissa saunasta Jaa
Ensiksikin on hyvä tehdä heti kättelyssä mahdollisimman suuri pesäero Lordin Dark Floors-elokuvaan, tuohon Uuno Turhapuroakin pelottavampaan suomalaisuutemme tämänhetkiseen ikoniin. Tuntuu, että uuden suomalaisen kauhuelokuvan aallossa kaikki ruumista verhoavat vaatteet saattaisivat muistuttaa liikaa Dark Floorsista. Juuri siksi sauna kauhuelokuvan tapahtumapaikkana on erinomainen. Ja juuri siksi (huhujen mukaan) Sinikka Sokankin piti leikata pitkä, tumma tukkansa ja värjätä se vaaleaksi. Takaapäin, etenkin vaatteet yllään, häntä saattoi sekunnin murto-osan erehtyä luulemaan... brrrrh... Mr. Lordiksi...
Oikeastaan Lordin elokuvalla ei ole Saunan kanssa kuin pari yhteistä asiaa. Ilmeisin on tietenkin se hienovarainen kuvasto, nahkahousut ja juokseminen, sekä vastaavasti sauna, jotka molemmat saavat katselijan melkein tuntemaan nenässään pallihien lohdullisen tuoksun. Ulkomaalaisille voi olla myös järkyttävää huomata Sauna-elokuvan kautta, kuinka vähän Lordia on lopulta maskeerattu. Vaihe, jossa kaikki suomalaisen elokuvahistorian ajanpieksämimmät luuskat nousevat yhdessä lauteille, saa kiristettyihin ja botoksoituihin naamoihin tottuneet haukkomaan henkeä ja poraamaan kyntensä pehmustettuihin käsinojiin.
Kunnon kauhuelokuvassa pitää olla ainakin yksi ns. luonnonoikku, siis mielipuolisella tavalla epämuodostunut ihminen. Meillä suomessahan näitä riittää ja vieläpä kirkkaimmalla tähtitaivaallamme. Vaatteet päällämme olemme kuin normaalit ihmiset, mutta otetaanpa vaatteet pois... voi kammotusten kammotus! Elokuvakansan läpi kulkee väristys, kun esiin jyllistää kavalkadi miehiä, joilla on kaikilla suuret, rusottavanänniset naisten rinnat. Siinä ei Hollywoodin poikakaan voi olla enää varma oksentaako, vai saadako erektio. Pian tämä ristiriita ratkeaa kun kamera kuvaa armottomasti miesten ajelemattomia selkiä ja persvakoja; karvaa on aivan kaikkialla! Ja entä etuveitikka sitten? Tuo kauhistuttava, barbaarimaisen eurooppalainen, ympärileikkamaton elin, jota nuo miehet kantavat tuolla tavoin esillä, kaikkien näkösällä.
Naiset ovat oma lukunsa. Siinä, missä tavallisella naisella on kaksi kauniinkiinteää palloa, on kauhuelokuvan eukoilla kaksi puolityhjää pussia. Noita pusseja nuo rumat, rintavat miehet katselevat silmät kiiluen, kuin oravat pähkinäaarretta (josta ne ovat selvästi jo syöneet yli puolet). Ja siinä, missä normaalinaisella on ihanaa, silkinpehmeää ihoa, siellä, missä yleensä asuu pyhin ja kaunein naiseus, kasvaa näillä saatanallinen teräsvilla kuin läpipääsemätön orjantappurapensas. Joku katsojista huomauttaa miesten tarvitsevan esinahkaa juuri päästäkseen tuon pelottavan esteen lävitse. Toiset miettivät liettänsä ja keittolevyjen ympärille pinttynyttä mustaa paskaa. Elokuvan naiset eivät ole lainkaan rusketettuja, vaan valkoisia ja raskausarpisia, kuin ylösnousseita ruumiita.
Kunnon kauhuelokuviin kuuluu myös saatanallisia rituaalimenoja. Myös Sauna-elokuvan kammottavat hahmot kiemurtelevat pian punaisina ja hikisinä kuin helvetin tulessa. Raajat kietoutuvat yhteen, löylyn hengen langetessa ihmispolojen ylle he kumartuvat ja vikisevät. Ihmiset yrittävät puhua englanniksi mongertaen (kansainvälisyyden vuoksi) "Ou mai Loor... Gaad", he suputtavat toisilleen. Joku ahmii suuhunsa luonnottoman määrän kipeänpunaista makkaraa. Sinappi valuu suupielistä ja nokareita tarttuu takkuiseen rintakarvamattoon. Uskonnollinen kauhu on käsinkosketeltava.
Eikä kauhuelokuva olisi kunnollinen ilman asianmukaista juoksu-läähätys-eksploitaatio-osuutta. Eipä tarvitse tässä elokuvassa keksiä jotain typerää aasinsiltaa, jolla saadaan nainen hilpasemaan pitkin rämettä ja repimään rintojaan paljaiksi samaan aikaan. Pian jo elokuvan kummajaiset nimittäin köpöttelevät peräkanaa ulos tuosta kuumasta kauhujen talosta. He kirkuvat, osa sortuu lumihankeen ja jää sinne kierimään ja huutamaan kuin päätä leikattaisiin. Suurin osa juoksee tissisillään ja perseisillään, karvat vilkkuen ja henki höyryten suoraan rannan jäässä ammottavaan aukkoon. Kuin rumat, aivottomat sopulit olisivat lähteneet vaellukselleen. Hulluus ja järjen valon sammuminen on lähellä myös elokuvayleisöllä.
Siihen loppuu elokuva, eikä katsoja tiedä ollako pahoillaan noiden ihmispolojen joukkokuolemasta vai helpottunut, ettei niitä ole enää vapaana maailmankartalla.
Suomessahan tämä näytetään tietenkin keskimielenkiintoisena ja puolitaiteellisena dokumenttina suomalaisnäyttelijöiden saunaillasta. Ja hyvä niin. Eipähän sitten ainakaan tule Dark Floors mieleen.
Pakinaperjantaissa saunasta Jaa
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Viesti haudan takaa + kilpailun tulos
Okei, voi tulla jollekin teistä yllätyksenä (minulle ainakin), mutta en sitten kuollutkaan. Itse asiassa uskalsin lopulta nukutettavaksi pelkän kasisatasen buranan huumaamana. Kerroin kyllä että minua pelottaa ja minulle oltiinkin tosi ystävällisiä.
En joutunut odottelemaan, en palelemaan ja kotiinkin pääsin heti yhden heräämössä vietetyn tunnin jälkeen. Itse operaatio kesti kaksi tuntia, enkä ollut missään vaiheessa hengenvaarassa :)
Oikeastaan nukutus oli ihan miellyttävä juttu, etenkin kun minulla ei ollut lainkaan paha olo herättyäni. Lääkäri pisti leikkaussalissa nukutusainetta käteeni ja sanoi, että minua alkaa kaikesta huolimatta pian nukuttaa (olin kertonut hänellekin, että minusta tuntui epätodennäköiselle että nukahtaisin). Katselin kattolamppuja ja sanoin riemastuneena ettei minua nukuta lainkaan. Samassa lamput näyttivät huojahtavan. Ehdin sanoa vielä, että nyt nukuttaa ja sitten en muistakaan enää mitään.
Käsi on kyllä niin perkeleellisen kipeä, etten lääkityksestä huolimatta pysty oikein kirjoittamaan. Yritän nyt kuitenkin naputella kilpailun tulokset:
Voittajia oli tällä kertaa kaksi.
Polgara oli viilletty auki kuin sardiinipurkki ilman kunnon lääkitystä, joten hän ansaitsee kiistatta tunnustuksen kamalimmasta tarinasta.
Toisaalta Elegia kuvaili nukutuskokemuksen juuri sellaisena kuin millaiseksi sen etukäteen kuvittelin. Kuvauksen jälkeen tunsin itseni lähes täysin ei-hulluksi ja ei-hysteeriseksi. Se on jo aika paljon se.
Onnea siis Polgaralle ja Elegialle. Pankaahan yhteystietonne allyalias ät gmail piste com:iin ja pistän teille palkintoa kunhan käsi vähän tokenee.
Ps. Myös Karilla oli hyvin herkullinen ja mielikuvitustani kutkutteleva kertomus lonkkanivelen vaihdosta. Onpahan sitten syy pelätä paikallispuudutusta, kun nukutus sujui liiankin hyvin :)
Kiitokset kaikille osallistujilla ja onnentoivottelijoille. Palaan asiaan, kunhan kirjoittaminen sujuu nopeammin... Jaa
En joutunut odottelemaan, en palelemaan ja kotiinkin pääsin heti yhden heräämössä vietetyn tunnin jälkeen. Itse operaatio kesti kaksi tuntia, enkä ollut missään vaiheessa hengenvaarassa :)
Oikeastaan nukutus oli ihan miellyttävä juttu, etenkin kun minulla ei ollut lainkaan paha olo herättyäni. Lääkäri pisti leikkaussalissa nukutusainetta käteeni ja sanoi, että minua alkaa kaikesta huolimatta pian nukuttaa (olin kertonut hänellekin, että minusta tuntui epätodennäköiselle että nukahtaisin). Katselin kattolamppuja ja sanoin riemastuneena ettei minua nukuta lainkaan. Samassa lamput näyttivät huojahtavan. Ehdin sanoa vielä, että nyt nukuttaa ja sitten en muistakaan enää mitään.
Käsi on kyllä niin perkeleellisen kipeä, etten lääkityksestä huolimatta pysty oikein kirjoittamaan. Yritän nyt kuitenkin naputella kilpailun tulokset:
Voittajia oli tällä kertaa kaksi.
Polgara oli viilletty auki kuin sardiinipurkki ilman kunnon lääkitystä, joten hän ansaitsee kiistatta tunnustuksen kamalimmasta tarinasta.
Toisaalta Elegia kuvaili nukutuskokemuksen juuri sellaisena kuin millaiseksi sen etukäteen kuvittelin. Kuvauksen jälkeen tunsin itseni lähes täysin ei-hulluksi ja ei-hysteeriseksi. Se on jo aika paljon se.
Onnea siis Polgaralle ja Elegialle. Pankaahan yhteystietonne allyalias ät gmail piste com:iin ja pistän teille palkintoa kunhan käsi vähän tokenee.
Ps. Myös Karilla oli hyvin herkullinen ja mielikuvitustani kutkutteleva kertomus lonkkanivelen vaihdosta. Onpahan sitten syy pelätä paikallispuudutusta, kun nukutus sujui liiankin hyvin :)
Kiitokset kaikille osallistujilla ja onnentoivottelijoille. Palaan asiaan, kunhan kirjoittaminen sujuu nopeammin... Jaa
keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009
Huomenna kuolen
- Potkaisen tyhjää
- Heitän veivin/lusikan nurkkaan
- Pieraisen kylmän pierun
- Pusken pihlajaa/nurmea/päivänkakkaroita
- Kasvan koiranputkea
- Liityn ilmavoimiin
- Siirryn autuaammille metsästysmaille
- Saan jutun sunnuntain lehteen
- Menen manan maille
- Muutun lannoitteeksi
- Muutan yläkertaan
- Menetän eläkkeeni
- Annan kerrankin aihetta juhlaan/tehdä lohikeittoa/tehdä lihakeittoa
- Kaadun
- Jätän maailman
- Teen miehestäni puolivallattoman
- Jätän kengät eteiseen
- Hakkaan taivaan portteja
- Olen kerrankin hiljaa
- Muutun muumiksi/kummitukseksi
... tai sitten en.
Julistamani kilpailu loppuu heti, JOS vielä palaan koneen äärelle. Vielä ehtii siis onnistua. Jaa
maanantaina, tammikuuta 05, 2009
Kaunis, eroottinen tarina
Olen joskus mennyt lupailemaan kaunista ja hyvällä maulla kirjoitettua eroottista tarinaa tähän blogiinikin (rustaanhan moisia joskus romantiikan sekaan Kolmiokirjallekin, kuten jotkut tietävät). Tässä se tulee, tämän ihanaisen vuoden ja rakkaiden lukijoideni kunniaksi. Ja tietty myös Pakinaperjantain aiheeseen liittyen. Nauttikaa...
Ingridin lupaus
Ingrid sipaisi hiuskiehkuran kasvoiltaan. Tämä oli juuri sellainen iltapäivä, jolloin minuutit matkasivat tavattoman hitaasti taivaanrannan poikki. Tuntui, kuin ukkosmyrsky olisi tehnyt tuloaan. Sääski inisi jossain verhojen ja ikkunan välissä. Pöydältä löyhähti pilaantuvan juuston tuoksu.
Ingrid vilkaisi puolihuolimattomasti paitansa helmaa. Hetki sitten tippunut kahvipisara oli alkanut jo kuivua haaleanruskeaksi tahraksi, vanhan paperin väriseksi. Aarne olisi koko päivän metsähommissa, hyvä jos tulisi yöksikään kotiin. Jostain syystä Ingrid olisi halunnut Aarnen kotiin. Hän olisi halunnut olla niin kuin he olivat olleet joskus aikaisemmin. Hän olisi halunnut kerrankin tehdä jotain hullua.
Samassa hän näki ruostelaikkuisen Datsunin pöllyttävän pihatien helteenkuivaamaa hiekkaa. Ingrid raotti ikkunaverhon laitaa nähdäkseen paremmin. Sääski katsoi parhaaksi vaihtaa paikkaa. Ingrid ehti nähdä vain vilauksen tulijasta, mutta se riitti. Hänen oli istuttava ja pideltävä rintaansa hetken. Hän tunsi tulijan ja tiesi, mitä vierailu merkitsisi. Kylmät väreet kulkivat pitkin Ingridin hikistä selkää. Nyt ei ollut oikea hetki ajatella.
Ovi kävi, tulija astui sisään koputtamatta, kuten maalla on tapana. Hannes se on, Ingrid tunnisti jo hahmosta. Suuri ja harteikas vieläkin, vaikka ryhti oli vuosien saatossa joutunut hieman nöyrtymään.
- Hannes, Ingrid henkäisi tuon nimen ääneen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
- Lupaus on lupaus, mies sanoi vaitonaisesti.
Ingrid kavahti sanoja, vaikka oli tiennyt Hanneksen tulleen lupauksen tähden.
- Älä, hän sanoi. - Minä olen naimisissakin. Laakon Aarnen kanssa. Älä nyt.
- Lupaus on lupaus.
Mies käveli pirtin poikki isännän elkein. Lattialankut narahtelivat kumisaappaiden alla. Miehestä uhosi paksu hien ja navetan tuoksu.
- Olisit edes kenkäsi riisunut, Ingrid sanoi.
Helle tuntui ottavan yliotteen hänen ruumiistaan. Jokainen ihohuokonen oli avoinna, kosteus puski kainaloihin ja rintavakoon. Järki piti huulet hymyttömänä viivana, muuten hävytön ruumis eli omaa elämäänsä.
Hannes otti lippalakin päästään. Harvat karvat olivat päätä myöten, lakin reunaa kiersi tumma hikireunus.
- Ota se suuhun, Hannes murahti.
Ingrid pudisti päätään, mutta Hannes vain seisoi paikoillaan itsepintaisen näköisenä. Sääski tanssi Hanneksen olkapäillä. Miehen paidassa luki Mallorca.
- Lupaus on lupaus, mies muistutti.
Ingrid ojensi kätensä arkaillen. Hannes tökkäsi lakin hänen käteensä. Ingrid nuolaisi lakin muovista lippaa varovasti. Se ei maistunut millekään. Hanneksen kurkusta kuului kiihottunut äännähdys. Ingrid nuolaisi uudestaan, tällä kertaa rohkeammin, halukkaamminkin. Lakin kangasosa hehkui kirkuvan oranssina. Se haisi Hannekselle.
- Nuole lujempaa, Hannes sanoi ja huohotti jo.
Ingrid imaisi koko lipan reunan suuhunsa. Kangasosa kutitteli poskea ja suupieltä. Entä jos Aarne sattuisi juuri nyt kävelemään sisään ja näkemään hänet siinä Hanneksen edessä? Hän oli hullu!
Ajatus sai hänet kiihdyttämään tahtiaan. Hän ahmi kangasta suuhunsa, imi sitä kuin hurmiossa, jatkoi loputtomiin, vaikka kuuli Hanneksen jo voihkivan suureen ääneen. Lakin paljon kokenut ommel alkoi purkautua hänen suussaan, mutta hän ei välittänyt siitä. Kuin unen lävitse hän tunsi Hanneksen tarttuvan hänen päähänsä ja vetävän lähemmäs itseään vasten.
Hetken kuluttua Hannes vetäytyi huohottaen kauemmas. Miehen kasvot olivat hikiset ja kauttaaltaan punehtuneet. Hannes otti lakkinsa hitaasti Ingridin käsistä ja nosti sen otsalleen. Lippa kimalteli Ingridin sylkeä. Mitään sanomatta Hannes saapasteli ovelle ja ajoi pois hiekkaa pöllyttäen.
Vähitellen Ingrid alkoi palata todellisuuteen. Hän nousi, hätisti sääsken juuston päältä ja laski kuvun juustolautasen suojaksi. Sitten hän nousi yläkertaan, hänen ja Aarnen makuuhuoneeseen. Vaatekaapin perällä, vaatimattomassa pahvilaatikossa oli baskeri, yhtä vanha ja kulunut kuin Ingridkin oli.
Lupauksesta oli vielä toinen puoli täyttämättä.
Tarina jatkuu Isopeikon blogissa jatko-osalla, joka saa taatusti mielikuvituksen lentoon ja aistit herkistymään Ingridin lupaus - osa 2, olkaa hyvät!
****
Lupaus on lupaus on lupaus ;) Jaa
Ingridin lupaus
Ingrid sipaisi hiuskiehkuran kasvoiltaan. Tämä oli juuri sellainen iltapäivä, jolloin minuutit matkasivat tavattoman hitaasti taivaanrannan poikki. Tuntui, kuin ukkosmyrsky olisi tehnyt tuloaan. Sääski inisi jossain verhojen ja ikkunan välissä. Pöydältä löyhähti pilaantuvan juuston tuoksu.
Ingrid vilkaisi puolihuolimattomasti paitansa helmaa. Hetki sitten tippunut kahvipisara oli alkanut jo kuivua haaleanruskeaksi tahraksi, vanhan paperin väriseksi. Aarne olisi koko päivän metsähommissa, hyvä jos tulisi yöksikään kotiin. Jostain syystä Ingrid olisi halunnut Aarnen kotiin. Hän olisi halunnut olla niin kuin he olivat olleet joskus aikaisemmin. Hän olisi halunnut kerrankin tehdä jotain hullua.
Samassa hän näki ruostelaikkuisen Datsunin pöllyttävän pihatien helteenkuivaamaa hiekkaa. Ingrid raotti ikkunaverhon laitaa nähdäkseen paremmin. Sääski katsoi parhaaksi vaihtaa paikkaa. Ingrid ehti nähdä vain vilauksen tulijasta, mutta se riitti. Hänen oli istuttava ja pideltävä rintaansa hetken. Hän tunsi tulijan ja tiesi, mitä vierailu merkitsisi. Kylmät väreet kulkivat pitkin Ingridin hikistä selkää. Nyt ei ollut oikea hetki ajatella.
Ovi kävi, tulija astui sisään koputtamatta, kuten maalla on tapana. Hannes se on, Ingrid tunnisti jo hahmosta. Suuri ja harteikas vieläkin, vaikka ryhti oli vuosien saatossa joutunut hieman nöyrtymään.
- Hannes, Ingrid henkäisi tuon nimen ääneen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
- Lupaus on lupaus, mies sanoi vaitonaisesti.
Ingrid kavahti sanoja, vaikka oli tiennyt Hanneksen tulleen lupauksen tähden.
- Älä, hän sanoi. - Minä olen naimisissakin. Laakon Aarnen kanssa. Älä nyt.
- Lupaus on lupaus.
Mies käveli pirtin poikki isännän elkein. Lattialankut narahtelivat kumisaappaiden alla. Miehestä uhosi paksu hien ja navetan tuoksu.
- Olisit edes kenkäsi riisunut, Ingrid sanoi.
Helle tuntui ottavan yliotteen hänen ruumiistaan. Jokainen ihohuokonen oli avoinna, kosteus puski kainaloihin ja rintavakoon. Järki piti huulet hymyttömänä viivana, muuten hävytön ruumis eli omaa elämäänsä.
Hannes otti lippalakin päästään. Harvat karvat olivat päätä myöten, lakin reunaa kiersi tumma hikireunus.
- Ota se suuhun, Hannes murahti.
Ingrid pudisti päätään, mutta Hannes vain seisoi paikoillaan itsepintaisen näköisenä. Sääski tanssi Hanneksen olkapäillä. Miehen paidassa luki Mallorca.
- Lupaus on lupaus, mies muistutti.
Ingrid ojensi kätensä arkaillen. Hannes tökkäsi lakin hänen käteensä. Ingrid nuolaisi lakin muovista lippaa varovasti. Se ei maistunut millekään. Hanneksen kurkusta kuului kiihottunut äännähdys. Ingrid nuolaisi uudestaan, tällä kertaa rohkeammin, halukkaamminkin. Lakin kangasosa hehkui kirkuvan oranssina. Se haisi Hannekselle.
- Nuole lujempaa, Hannes sanoi ja huohotti jo.
Ingrid imaisi koko lipan reunan suuhunsa. Kangasosa kutitteli poskea ja suupieltä. Entä jos Aarne sattuisi juuri nyt kävelemään sisään ja näkemään hänet siinä Hanneksen edessä? Hän oli hullu!
Ajatus sai hänet kiihdyttämään tahtiaan. Hän ahmi kangasta suuhunsa, imi sitä kuin hurmiossa, jatkoi loputtomiin, vaikka kuuli Hanneksen jo voihkivan suureen ääneen. Lakin paljon kokenut ommel alkoi purkautua hänen suussaan, mutta hän ei välittänyt siitä. Kuin unen lävitse hän tunsi Hanneksen tarttuvan hänen päähänsä ja vetävän lähemmäs itseään vasten.
Hetken kuluttua Hannes vetäytyi huohottaen kauemmas. Miehen kasvot olivat hikiset ja kauttaaltaan punehtuneet. Hannes otti lakkinsa hitaasti Ingridin käsistä ja nosti sen otsalleen. Lippa kimalteli Ingridin sylkeä. Mitään sanomatta Hannes saapasteli ovelle ja ajoi pois hiekkaa pöllyttäen.
Vähitellen Ingrid alkoi palata todellisuuteen. Hän nousi, hätisti sääsken juuston päältä ja laski kuvun juustolautasen suojaksi. Sitten hän nousi yläkertaan, hänen ja Aarnen makuuhuoneeseen. Vaatekaapin perällä, vaatimattomassa pahvilaatikossa oli baskeri, yhtä vanha ja kulunut kuin Ingridkin oli.
Lupauksesta oli vielä toinen puoli täyttämättä.
Tarina jatkuu Isopeikon blogissa jatko-osalla, joka saa taatusti mielikuvituksen lentoon ja aistit herkistymään Ingridin lupaus - osa 2, olkaa hyvät!
****
Lupaus on lupaus on lupaus ;) Jaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)